Mietteitä talviunien jälkeen ja suuria siirtoja odotellessa.

Hyvien yöunien perään on viime aikoina toitetettu ja niinpä meikäkin päätti ottaa kunnon “talviunet.” Eihän siinä mitää jos vielä sattuu väsyttämään ja kyllähän eilinen päivä Porin-reissuineen oli edesauttamaan pientä väsytystä. Varttia vaille yksitoista otin sitten kissan sisään ja pistin koisimaan ja uni tuli muutama hetkeä vaille kello ilta-yhdentoista. Yöstä en mitään muista mitä nyt jotain sekopätkiä unista. Ensim-mäisen kerran heräsin sitten puoli kahdeksan maissa ja pienin huoltotoimenpiteiden jälkeen sain väkisinnukuttua vielä vajaat kaksi tuntia. Että tuommoiset yhdekän ja puoli tuntia. Aika hyvin ensikertalaiselta sanoisin…

Tänään saa sitten van Hanen selitellä suurta eläkepäätöstään. Loppujen lopuksihan asia on niin että jotain tarvitsisi tehdä sille tilanteelle johon van Hanen näin reagoikin. Kenkku juttu mutta ehkä mies luuli vihdoinkin onnistuvansa kun asiakin oli jo aivan mahdoton. Mutta kyllä Meidän Matti laski kuitenkin tämän paradoxin aivan väärin. En tiedä miten mieheen pitäisi nyt suhtautua. Yritys on kova mutta kaikki menee pieleen; mailaa puristetaan liikaa näin jääkiekkokielellä sanottuna.  

Mutta oliko asia lopulta näin kiireinen vaikka ongelma olisikin aivan todellinen.? Toinen kysymys on; miksi Katainen suostui ehdotukseen. Osittain on kyse siitä että ei tällaisia juttuaja kovin moni valtionvaraministeri ole tällaista soppaa päästy / joutunut hämentämään. Jyrki-Boy voi myös osoittautua todelliseksi peluriksi: “Antaapa vaan Matin harjoittaa taas alkemiaa. Takkiin tulee mutta Kepuumus saa ottaa vastaan hakkaukset ja kannatustappion.” Ja kyllähän on aivan varma että jonkun kannatusluvuissa tämä näkyy. Edellinen gallup ilmestyi muutamaa päivää tämän van Hanenin kaikkien aikojen idean jälkeen.  

Ehkä ajatukseni joitain päitä sitten siitä että nyt mennään muutama aika ilman minkäänlaisia kannatuksen muutoksia. Seuraavassa Gallupissa voi kyllä räjähtää… Ehkä van Hanenin olisi kannattanut tunturilomallaan hiihdellä autiotuvalle ja ottaa kunnon talviunet ja aivan yksikseen… Meikäläinen saattoi ainakin tänään ajatella varsin vapautuneesti ja jopa uusia uria luoden. Ja monestihan on kyse vain siitä että joskus uskaltaa tehdä vain sen mitä on jo suunnitellut ja jotain vanhaa hiukkasen “paremmin…”

Tänään on sitten siirtotakaraja-päivä Pohjois-Amerikan johtavassa jääkiekkoliigassa eli NHL-sarjassa. Muutama blockbusteri eli isompi könttäkauppa tulee mutta missä yhteyksissä. Yksi mies on jällen ollut hiljaa ja hän on tietystikin Montrealin geeämmä eli Bob Gainey eli The Silent Bob. Materiaalia blockbusterin tekemiseen olisi mutta mikä on sitten osoite? Jos jotain tarvitaan niin kyseeseen tulisi iso yleismies puolustukseen tai sitten isokokoinen ja tehokas keskushyökkääjä. Iltakymmeneltä sitten tiedämme miten kävi ja tuliko esimerkiksi Montrealille vahvistuksia? Tähän päivään ja iltaan on aina liittynyt suuria tunteita ja tunnelmaa. Jossain vaiheessa iltaa istutaan jälleen netin ääressä ja päivitetään siirtosivua…

Välipäivän mietteitä

Tänään ei ole suuri talviurheilupäivä. Jos joku luulee nyt että jutut pyörivät aivan urheilun ympärillä erehtyy.

Mutta puhutaan nyt kuitenkin vielä vähän urheilusta, mutta yritän kääntää sen hartauskirjoitukseksi. Urheilua pitemmän aikaa seurannut havaitsi viime olympialaisten talvikisojen aikana miten lajivalikoima on muuttunut kolmen viime vuosikymmenen aikana; on paljon uusia urheilumuotoja ja lajeja. Eletään aivan uutta aikakautta. Kuluneet kolmekymmentä vuotta ovat muuttaneet maailman. Saamme nauttia monista jokapäiväistä elämää helpottavista laitteista. Toiset meistä ovat enemmän uusien laitteiden perään, toiset sanovat pärjäävän vähemmälläkin. En tiedä mistä ilmiössä lopulta on kyse.

Voidaan sanoa että on olemassa aivan oma lajinsa ihmisiä, nimittäin ns. nippeli-friikki tai nippeli-vammainen. Sitten on sellaisiakin paasaajia jotka pitävät monia laitteita turhina sanoen, että pitää olla jotain sisältöäkin, muuten ei mitään laitteita kannata hankkia. Jotkut, oikeastaan yllättävän monet, haikailevat aikaa jolloin oli vain kaksi tv-kanavaa ja yksi radiokanava. Nykyään kun mieluista tv-ohjelmaa ei tahdo löytyä vaikka olisi 200 tv-kanavaa mistä valita.


Nykyajan monet laitteet ja mahdollisuudet ovat kieltämättä hyviä palvelijoita, mutta jos niistä tulee itsetarkoituksia, niin ollaan varmasti menty harhaan Hyvin harva huomaa eroa kahden huippusuksen tai muun urheiluvälineen välillä. Vai onko sitä ollenkaan. Yhtä kova lämäri saadaan halvalla, noin 200 vanhaa markkaa maksavalla puumailalla kuin kuusi kertaa kalliimmalla komposiittimailalla. Varsinainen etu tulee rannelaukauksessa, ja sitäkään ei moni enää kunnolla osaa. Puumailakauden legenda Bobby Hull pisti ranteella kiekolle kyytiä 190 km tunnissa; tänään parhaat pääsevät lämärillä nippa nappa lukemaan 165 km/h!!! Ja kova rokkijätkähän soittaa vaikka leipälapiolla paremmat soundit kuin moni ykertäjä stratocasterilla!!! Nämä vain muutamana esimerkkinä mainittakoon. 


Samoin voidaan väittää, että ihmiset olivat onnellisempia yhden radiokanavan aikana. Seuraavana päivänä riitti ainakin yhteisiä puheenaiheita. Ehkemme ole huomanneet oikein tarpeeksi sitä, että olemme siirtyneet aivan uuteen maailmankauteen. Uusinkin aika kantaa kuitenkin mukanaan vanhemman ajan arvoja ja perinteitä. Ja yksi asia on ainakin varmaa; aidoimmat asiat ja arvot ovat varsin yksinkertaisia, mitkään hienot laiteet eivät korvaa aitoa läsnäoloa ja välittämistä.

Sadepäivän mietteitä.

On satanut niin vietävästi että joetkin alkavat taas tulvia, kiitos tehokkaan salaojajärjestelmän. Tällaisena päivänä voi tietysti kehittää itseään ja purkaa luku-rästejä mutta yksi keino voittaa vesisade on pistää vielä rankemmin vastaan, eli voi lähteä vaikkapa jälkikas-vuston kanssa uimahallille. Unohtuupa kiusallinen vesisade ainakin vähäksi aikaa, tunniksipa hyvinkin.

Illalla näin Turun akateemisen liepeillä liikuskelemassa tutunnäköisen hahmon. Pari varmistusta vaikka miehen kyllä tuntee takaapäinkin ja eikun esittäyty-mään; luonnollisesti tietenkin varmistuen hänen henkilöllisyydestään. Paikkansa piti, kysessä oli todellakin vanha tuttavuus elikkä professori Eino Murtorinne.


Eino Johannes Murtorinnehän on kirkkohistorioitsija ja teologi. Hän toimi uusimman ajan kirkkohistorian professorina Helsingin yliopistossa vuosina 1975-1993 jolloin eläkkeelle. Murtorinne tutki erityhisesti Suomen ja Saksan kirkkojen suhteita kasallissosialismin kaudella (Hän julkaisi kaksi kirjaa: “Risti hakaristin varjossa” ja “Veljeyttä viimeiseen saakka.”). Toinen tutkimusaihe oli suomalaisen teologian historia 1800- ja 1900-luvuilla (Suomalainen teologia autonomian kautena, Suomen kirkon historia. Autonomian kausi 1809–1899 ja Suomen kirkon historia. Sortovuosista nykypäiviin 1900–1990).


Vaihdoimme ajatuksia monestakin asiasta. Murtorinne muisti minut hyvin mutta ei tiedekunnasta. Kohtaamispaikka oli Töölöntorin Alko silloin joskus kauan sitten. Yhdessä surimme Vaakuna-oluen kohtaloa, siis sen lopetamista. Juttua piisasi silloin ja nyt. Hänpä vielä sijoituspaikkani ja työtehtävieni tiedustelun lisäksi kysyi paljonko on aikaa eläke-ikään. Vastaus oli että 23 vuotta. Itsehän Murtorinne on viettänyt eläkepäiviään jo 15 vuotta.  


Murtorinteen luennoilla en aikoinaan istunut sillä mitäs eksegeetti tekee kirkkohistorian luennoilla. Toisaalta hänen kirjojaan on tullut tavattua paljonkin. Edelleenkin parasta perustietoa Suomen ja Saksan kirkkojen välisistä suhteista saa Murtorinteen kirjoista. Niistä paljastuksista joista taannoin MOT-ohjelma teki Suomen ns. “Natsi-papeista” ei tietystikään voi vanhan professorin tuotannosta lukea. Mutta osa MOT-jutuista on kiistanalaisia ja lopulta voikin vain sanoa että “So What!” Sattuuhan sitä paremmissakin perheissä, ja joskus aivan erityisesti niissä.


Mutta vielä ei heitetä toivoa sään kirkastumisesta. Ehkä puimuritkin pääsevät vielä pelloille. Mitä sadoksi sitten tuleekaan niin se onkin sitten eria asia. Taitaa mennä rehuiksi melkoinen osa. Mutta saadaaanpas sitten ensi vuonna enemmän viljapossua pöytään ja leivänpäälle. Tämä menee vielä normaaliin vaihteluun pitkälläkin jaksolla. On meinaan se Jenkkilän pressanvaalien tasa-valtalaisten varapresidenttiehdokas, siis se Sarah Palin, sellainen täti että ei usko ihmisen aiheuttaneen ilmastonmutosta. Hän kuluu niihin harveneviin joukkoon ihmisiä jotka voivat vielä hyvällä omallatunnolla laulaa virrestä 462 myös sen toisen säkkeistön: “Hääp siät ja ilimat siätää…”

Mietteitä ylimenopäivänä.

Olo on vähän kuin Juha Hirvellä Beijingin kissojen pienoiskiväärin täysotelun jälkeen. Kaikki laarinpohjat on koluttu viimeistä myöten. Tämä tuli mieleen kun etsin koneeni siskusista jotain käyttökelpoista sopivaa ja takoituksen-mukaista julkaistavaa kun jutunteko ei oikein luonnista. Sellaista ei oikein löytynyt ja kun muutamaan kruununjalkiveen ei vielä kosketa niin otetaan tämööinen saarnanhäntä… Ehkä se on jossain kohten postillaani jo jotenkin kierrätetty mutta olkoon.

Siis joskus oli puhe kirkon strategiasta “Läsnäolon kirkko 2010.“

Meillä kohta julkisuuteen tuleva Suomen kirkon tulevaisuuden visio nimeltä ”läsnäolon kirkko” puhuu seuraavin sanoin tulevaisuudesta: Vuoden 2010 kirkon tuntomerkki on, että siellä, missä sen ääni kuuluu, aavistetaan toisen maailman läsnäolo. Kirkko kuljettaa viestiä Jumalan maailmasta, jossa armottomuuden sijasta hallitsee armo ja jossa usko ja rakkaus jatkuvasti luovat uutta toivoa. Toisen maailman ääni on ennen muuta evankeliumin ääni. Toisin kuin tässä maailmassa, kaikki annetaan lahjaksi. Ihmisen ei tarvitse olla suoritustensa vanki. Kun tämä ääni vahvistuu, syntyy luottamusta, siviilirohkeutta ja toivoa paremmasta ja oikeudenmukaisemmasta maailmasta. 

Kirkkohallitus ehdottaa, että edellä hahmoteltu visio kirkosta kiteytetään sanoihin läsnäolon kirkko. Sillä viitataan sekä Jumalan läsnäoloon kirkossa että kirkon läsnäoloon maailmassa. Kirkko on yhteisö, jonka Jumala on valinnut ollakseen läsnä inhimillisessä ja aineellisessa: julistetussa sanassa, kastevedessä, ehtoollisen leivässä ja viinissä, rakkauden teoissa. Kirkon perustehtävänä on olla itse läsnä ihmisen elämässä, kuolemassa, syntymässä, kasvussa, arjessa, ilossa ja kivussa.

Tässä olisi jäänyt kaipaamaan myös sanoja:, työssä ja levossa, tai paremminkin levossa ja työssä. Jos ottaisimme Jeesusta arvostelleiden aikalaisten sanat todesta, ja pyhästä jälleen tehtäisiin todellinen levähdyspäivä hankaloituisi moni asia. Heidän ankaran lepopäivävaatimuksensa taustalla oli tilanne, jossa kerran lepopäivän vietosta luopuminen olisi vienyt koko kansan tuhon partaalle, se olisi hävinnyt muiden kansojen joukkoon. Jeesusten aikalaisten vaatimusta on mahdoton toteuttaa, mutta vaatimus lepäämisestä ja levosta on edelleen voimassa. Eikä tekisi pahaa, jos niin moni kauppakaan ei olisi enää pyhänä auki.

Sanoin tänä vuonna eräällä rippikoulutunnilla, ehkä useammassakin rippikoulussa, seuraavan väitteen, sanat: ”Metelöitsijöiden käy huonosti!” Voisi vielä lisätä: sen joka ei lepää eikä pidä lepopäivää käy vielä huonommin!

Olemme hyvillä jäljillä kun vain muistamme sen, mistä oikea levollisuuden tunne voi virrata keskuuteemme: Kaikki mikä tarkoittaa ihmisen rauhoittumista maailman melun keskellä on säteilyä Jumalan suuresta suunnitelmasta, jota hänen Poikansa tuli toteuttamaan työtätekevien ja raskautettujen hyväksi. Mutta evankeliumi tähtää syvemmälle ihmisen yhteyteen Jumalan kanssa. Metelöitsijälle ja työnarkomaanille se on vähän vaikeampaa...

Välitiistain mietteitä

Miten niin välitiistai? No sitenpä niin että tällä viikolla ei ole saarnanvalmistusta. Se ei toki tarkoita sitä että tulevan pyhän teksteihin ei paneuduttaisi. Ei suinkaan mutta takana on niinkin monta prosessia että kyllä yksi tai kaksi vapaapäivä tuolta rintamalta on ihan tervetullut juttu… Josko sitten huomenna…

Suuri jännitys ja huuma täyttää nyt Montrealin kaupungin. Kuinka monessa pelissä Montreal kukistaa Bostonin? Ihanko peräti 4-0? Kuinka on Sakun laita? Joko fraktuura on parantumaan päin. Ja koska Komosaurus pääsee tositoimiin. Ja mikä on muuten joukkueen terveystilanne. Kun pleijjarit alkavat niin vaiteliaisuus vain kasvaa. Parrat on nyt sitten ajettu ja naama smirklattu kiiltäväksi uuden parran kasvaa. Tosifani, ainakin miespuolinen, antaa parran kasvaa niin kauan kuin pelejä riittää…


Vaan miten on ja mataa tasavaltakunta uuden ulkoministerin myötä. Stubbailua on nyt sitten jatkunut jo kohta melkein viikon. Miten lienee? Tuntuu että kohu vaimeni nopeasti ja yhtä lyhyt on poliittinen muistikin… Tiedä häntä.


Ilmoja pitelee sateisina ja lämmin kevätilma antaa odottaa itseään? Tuleeko hyvinkin arvoitukselliset ilmat tänä keväänä ja kesänä? Edelleen on mietittävä virren “Soi kunniaksi Luojan” korrektiutta? Vai onko se merkki siitä että historia on tulossa loppuunsa… Kuka siis säätää säät ja ilmat? Nyt kysytään uskoa ja otetaan kristitystä mittaa…


Huomennapa onkin sitten mielenkiitoinen päivä kaikkinensa… Huhtikuun yhdeksäs päivä. Päivä on tietysti Agricolan ja Suomen kielen päivä. Ja se on myös Dietrich Bonhoefferin muistopäivä. Hänen kuolemastaan ja myös Aatun viimeisestä keväästä on aikaa jo 63 vuotta. Aatun syntymästäkin on jo kulunut 119 vuotta. Mannerheimin syntymästäkin 143 vuotta. Winston Churchillin papukaija on nyt 104 vuotta ja isännän kuolemasta on kulunut 42 vuotta. Winston omisti Charlie-papukaijan 28 vuoden ajan. Väittävät Charlien toistavan Winstonilta oppimiaan kirosanoja. Kaipaakohan lintu entistä isäntäänsä ja sikarintuoksua? Ja kukas se sanoikaan seuraavat sanat?:

9 Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
10 Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on
uutta,
on sitäkin ollut jo muinoin,
kauan ennen meitä.
11 Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu, ja tulevakin unohdetaan kerran.

Mitä jää enää jäljelle jos Saarnaajaankaan ei ole enää uskomista… Vai onko tämä vaihe jolloin muistopäiviä sun muita vietetään välaikaista vain…

Laajoja näkökulmia.

             

Ai että mikä kangi? No kangi nyt yksinkertaisesti tarkoittaa traktoria. Ei siinä sen kummempaa. Sanasta kangi voidaan tietysti johtaa, ja takaisinjohtaa, myöskin verbi kangertaa, jolle voidaan antaa uusi merkitys, vaikka “kyntää peltoa”, ja niin edespäin. 

No, joka tapauksessa kangikirkko on saavuttanut jo instituution aseman Auran seurakunnan toimintaympäristössä. Se pidettiin nyt jo neljännen kerran peräkkäin. Auran maataloustuottajat ovat yhteistoimintakumppaneita. Tilaisuudessa siunataan koko kevään, kesän ja syksyn työt, ja jäädään odottelemaan toiveikkaana sadonkorjuun kiitosjuhlaa. Toimituksen kaava on sovelletusti sama kuin kirkollisten toimitusten kirja kolmannen osan sisältämä kylvönsiunaus. Tilaisuudessa puhuu yleensä myös joku MTK:n virkailija. Tänään porisin poikkeuksellisen pitkään, sisältääpä kaava näet puheenkin.


Alkuun oli syytä muistuttaa siitä, että asioita on aina tarkasteltava laajemmasta näkökulmasta, niin kuin Konsta Pylkkänen meitä aina muistuttaa. Tänä vuonna on odotettavissa viileämpi kesä johtuen Tyynenmeren El Nino –ilmiöstä. Se on loppujen lopuksi vielä pieni tekjä, elämme näet mielenkiintoisessa vaiheessa; tämä jääkausien välinen lämmin jakso on kestänyt jo pitempään kuin aikaisemmat lämpimät jaksot keskimäärin. Homman nimihän on se, että vaikka polttaisimme kaikki fossiiliset polttoaineet, kaivaisimme kaiken hiilen maaperästä, polttaisimme kaikki puut, eivät ne pysty estämään seuraavaa jääkauden tuloa. Se tulee, kun Maapallo on oikeassa paikassa oikealla hetkellä. Tähän noin 11 600 vuoden jaksoon on sisältynyt nykyihmisen kehitys. 

Maanviljelys eli agrikulttuuri on niin sanottua intensiivistä ruoantuotantoa, jota on jatkunut noin 10 000 vuotta. Se alkoi onnellisten tähtien vallitessa niin sanotun hedelmällisen puolikuun alueella Lähi-Idässä. Siellä oli vain kaikki tarvittavat ainekset valmiina: oikeat vilja- ja palkokasvit ja oikea paketti sopivia nisäkkäitä. Missään muualla päin maailmaa sellaista pakettia ei ollut.


Yhdysvaltalainen tiedemies Jared Diamond “Tykit, taudit ja teräs” kuvaillut tätä ihmiskunnan historian käännekohtaa. Ihmiset ovat loppujen lopuksi kaikkialla samanlaisia. Uuden Guinean primitiivisiltä vaikuttavat ihmiset eivät ole sen älyttömämpiä kuin länsimaiset ihmiset, kuin länsimaiset ihmiset, joihin mekin kuulumme, eli emme ole sen älykkäämpiä kuin se; eläminen vaatii nimittäin sellaisissa oloissa vaatii nimittäin aikamoista älyä. Miten tämän kaiken saa sopimaan Raamatun sanomaan? Ehkä jotenkuten, ja siltikin tarvitaan uskoa. Viran puolesta on sanottava, kuten jo aikaisemmin olen sanonutkin, että Jeesus tulee ennen kuin seuraava jääkausi tulee, ja tämä ajanjakso, jota nykyihminen on elänyt noin 10 000 vuotta on se aika, jolloin ihminen toteuttaa Luojaltaan saamaa tehtävää viljellä ja varjella, olla Hänen työtoverinsa täällä maailmassa.


Nämä hiukan pelottavatkin näkökulmat eivät saa masentaa, tehtävää on hoidettava kunniakkaasti ja nöyrällä mielellä. Intensiivinen ruoantuotanto jatkukoon, vaikka se saakin aikaan monia ongelmia, joista liikakansoitus on yksi. Asioita on todellakin tarkasteltava laajemmista näkökulmista.

Miten olisi pieni jälkipaasto? Toisen pääsiäispäivän joutopuheita.

 

Näin pääsiäisen jälkeen alkaa olla hieman redusoitu-
nut olo. Pötsi on vallan jömpseässä kunnossa; vielä ei toki tällä mahalla Glorian “kunnia” värjäydy muotoon “konnia,” kuten ennen vanhaan vanhoilla hyvin palkkaetujaan nauttineilla pappismiehillä. 

Ne olivat aikoja ne, ja ne eivät palaa. Mikäs siinä oli lähtiessä kotoa viikoksikin pitäjäkierrokselle kun ei tarinnut huolehtia perheestä, ei ruokaostoksista jne. Hyppää vain rekeen vällyn alle tai kesällä kiesinkyytiin. Mikäs siinä on ottaa tupluurit taikka vain meditoita päivän tekstejä…

Joskus pääsiäisen jälkeen tuleekin mieleen jospa olisi pienen jälkipaaston aika. Ja se voisi olla enemmän terveyasioihin painottuva. Pääsiäinenhän ajoittuu kevääseen ja silloin on muutoinkin hyvä kiinnittää kuntoon ja olemiseen huomiota. Kevään tulo syö sitä paitsi hivenainevarantojakin. Jälkipaaston ei missään tapauksessa tarvitse olla mitenkään ikävä asia. Homman juju on myös siinä että ruokapuolella ei tarvitse luopua varsinaisesti mistään. Ainoastaan määrään tulee kiinnittää huomiota.  

Liikuntapuolella piilee jälkipaaston kannalta olennaisin asia. Sporttisempi olemus lisää hyvänolon tunnetta, toisaalta se kasvattaa ruokahalua. Mutta se toisaalta antaa mahdollisuuden lisätä ja pitkälläkin tähtäimellä kartuttaa mielihyvä-reservejä. Pieneen nälkään jääminen kasvattaa näet luonnetta ja antaa ennen kaikkea pieniä onnistumisen kokemuksia.  

Juomapuoleenkin on kiinnitettävä huomiota. Jos ruokaa nautitaan vähemmän niin nesteissä ei tarvitse niukistella. Riippuu tietysti mitä juo. Tässä kaavaillussa vesileipä-rangaistuksessa vettä saa nauttia rajattoman määrän. Voi niitä aikoja. Eivät taitaisi nuoremmat polvet uskoa jos kerrottaisiin meilläkin käytetystä “vesileipä-rangaistuksesta.” Vielä 1970-luvun alkuun astihan meillä Suomessa saattoi tietyntyyppisiä vapausrangaistuksia lyhentää vesileipä-kuurilla. Vanki sai yhden, noin painoltaan reikä-jälkkärin kokoisen, purkin suolaa ja rajattoman määrän vettä päivässä. Vankituomiota saattoi näillä vesileipä-päivillä vähentää kaiketi kaavalla: yksi vesileipä-päivä vastaa kahta tavallista vankeuspäivää. Vai oliko asia sittenkään näin. Täytyy tarkistaa...

Päihteitä ja sosiaalisia päihteitä tulisi välttää parhaan mukaan. Jos kahvi ja tee luetaan sosiaalisiksi päihteiksi niin niillekin löytyy hyviä korvikkeita. Pelkkä vedenjuonti näet voi tehdä ihmisen varsin ilottomaksi olioksi. Teen voi korvat lukuisilla vaihtoehdoilla haudutettuja juomia ja kahvillekin löytyy korvikkeita.  

Ekologiset seikat tulee nostaa etusijalle, ja makrobiotiikka ennen kaikkea. Kahvin ja teen korvikkeita tulee etsiä omista, kotimaisista varannoista. Pula-aika näet koittaa jonain päivänä, asiat menevät näet sykleittäin. Parempi olisi aika ajoin viettää ns. “vapaa-ehtoista pula-aikaa.” Eipähän näet sitten tunnu niin kauhealta kun se oikea pula-aika iskee. Ja se on iskevä, ja vieläpä ennen kuin Herramme tulee takaisin…

Paasto etenee.

Niin etenee ja tänään on aika kierrättää jälleen yksi vanha hartauskirjoitus ettei kukaan pääse syyttämään hengellisyyden puutteesta. Jos matikanpoljentaan tänään menette niin älkää kaikista isoimpia nuijiko, jääpi tulevillekin polville kunnon matikkakantaa…

2 Kor 6:1-10.
1 Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! 2 Hänhän sanoo:-- Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä. 3 Me emme anna kenellekään missään asiassa loukkaantumisen aihetta, jotta palveluvirkaamme ei moitittaisi. 4 Kaikessa me osoitamme olevamme Jumalan palvelijoita. Me kestämme sitkeästi vaikeudet, vaivat ja ahdingot, 5 ruoskimiset, vankeudet, mellakat, raadannan, valvomisen ja paastoamisen. 6 Mielemme on puhdas, meillä on tietoa, kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä, meillä on Pyhä Henki, vilpitön rakkaus, 7 totuuden sana ja Jumalan voima. Aseinamme ovat vanhurskauden miekka ja kilpi. 8 Meitä kunnioitetaan ja halveksitaan, meitä panetellaan ja kiitellään. Meitä pidetään villitsijöinä, mutta me puhumme totta. 9 Meitä kohdellaan tuntemattomina, mutta me olemme liiankin tunnettuja. Olemme lähellä kuolemaa mutta silti elossa, pahoinpideltyjä mutta yhä hengissä, 10 murheellisia mutta aina iloisia. Olemme köyhiä, mutta teemme monia rikkaiksi; meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken.



Kerran sain kuulla muutaman mutkan kautta joitain sanoja, jotka olin lausunut kesällä 1992. Nuo sanat eivät kyllä olisi tulleet ensimmäisenä mieleeni. Olin silloin opiskelujeni aikana pitämässä ylämailla vaellusrippikoulua vanhan tutun kirkkoherran kanssa. Olimme jossain lähellä männyn kasvurajaa. Eräänä vaelluspäivänä tuona juhannuksenalusviikkona tunturissa iski raivokas raekuuro kesken auringonpaisteen. Olin kuulemma sanonut tuossa tilanteessa: ”Ajatelkaapa miltä noista hyttysistä tuntuu!” Tuo oli kuulemma jäänyt erään rippikoululaisen mieleen. Eikö sitten muuta! Pitäisikö nyt kuitenkin olla tyytyväinen onnistuneesta ”sanakylvöstä”, ja hekumoiden lukea, ei enempää ja vähempää kuin Jesajan kirjan luvusta 55 jakeet 9-11. Olla tyyten ja todeta: ”Osaan se minäkin sentään jotain!”

Joskus kaikki avautuu lopun näkökulmasta. Joku voi sanoa ettei kuolemasta puhuminen koske häntä. Olen vielä nuoro, terve ja voimakas. Ehkä tällainen ihminen saakin vielä monta elinvuotta. Mutta koskaan ei tiedä milloin aloittaa vimeisen päivänsä, tai millaisessa kunnossa on 10 vuoden kuluttua. Me emme sitä tiedä.

Seisoessamme jonkun arkun äärellä tajuamme elämän mitättömyyden. Vasta silloin pysähdymme hetkeksi tekemään tilistystä itsemme kanssa. Mitä tuomittavaa olemme tehneet, mitä hyvää olemme jättäneet tekemättä? “Herra, opeta meille miten lyhyt on elinaikamme, jotta saisimme viisaan sydämen.” Tätä pyyntöä meidän ei koskaan tulisi unohtaa - ei hetkeksikään ,jotta teoissamme pystyisimme soveltamaan niitä sanoja jotka kehottavat meitä tekemään toisille sen mitä itsellemme haluaisimme tehtävän. Paras uskonto on se, että voisimme elää niinkuin Kristus eli. Heikkoudessamme voimme siihen pyrkiä – koskaan sitä saavuttamatta. On helppoa sanoa olevansa totuuden etsijä. Se on aina vain puoleksi totta, sillä useasti unohdetaan, että totuuden etsijän on oltava nöyrä, vaatimaton ja aina tietoinen katoavaisuudestaan. Ehkä silloin, joskus harvoin palaavat kerran sanomasi sanat takaisin luoksesi.

Ja joskus ei edes tarvitse puhua. Aivan varmasti mikä tahansa sisäistynyt elämänasenne, ystävällisyys tai myrkynkylvö, näkyy ulospäin helposti. Hyvä kylväjä tuo ilmoille varastostaan hyvää, paha pahempaa. Mestari sanoo: ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.

Julkaisun kuva tehty vuonna 2026. Sovellus Picsart.

Helmikuisia joutopuheita

Maailmassa on todellakin monta ihmellistä aasia jotka hämmentävät ja kummastuttavat pientä neukkua. Yksi niistä on vuodenkierto. 

Otetaanpas sitte nyt sellainen faktuumi tarkasteltavaksi kuin vaikkapa päivän pituus ja vuodenaika. Aurinko on yhtä korkealla nyt kuin se on lokakuun kuudestoista päivä. Lokakuun kuudestoista voi olla vallan helteistä mutta helmikuun viidestoista on yleensä kylmää ja viimaista. 

Helmikuu näytää pitävän pintansa eikä se ole mitenkään huono aasia alkuunkaan. Nyt voi tehdä vaikka joitakin kanadalaisia asioita. Ja tosiasiahan on että räiskäleetkin maistuvat parhailta juuri helmikuussa.

Kovasti kiinnostaa mediaa sotsiaalidemokraattien tuleva puheenjohtajakilpailu. Ikäänkuin meissä kaikissa asuisi pieni demari. Elämme yhtieskunnassa jossa presidenttinä on ollut sosiaalidemokraatti jo kahdenkymmenen kuuden vuoden ajan. Paljon parjattu Kekkonenkaan ei istunut pressantuolilla noin kauaa. Urkkihan sai plakkariin vain 25 vuotta. Ja onhan sanottava, ja tämä sanotaan ilman mitäöän jäsenkirjarasitteita, että yhden maalailiittolaisen Kekkosen kauden ylittämiseen tarvittiin peräti kolme eri demaria. 

Mutta voimmeko kuvitella: tässä maassa on iso joukko kolmeakymmentä lähenteleviä kansalaisia jotka eivät tiedä mistään muusta kuin demaripresidentistä. Ehkä juuri tällä perusteella voitaisiin väittää että meissä kaikissa asuu sittenkin ihan pieni demari...

Tuomioja kai kuvittelee saavuttavansa hyvän ponnistuslaudan seuraaviin pressanvaaleihin pääsemällä demareiden puheenjohtajaksi. Noh… Pieni koominen ooppera piristää aina valtiollista elämäämme ja päivänpolitiikkaakin. Seuraava presidentti ei nimittäin ole demari… Joka haluaa lukea kuinka Kemppinen pöllytti varsin hienovaraisesti Erkki Tuomiojaa käyköön hänen blogillansa. Otsikko on “Tuomiojan pläjäys,” ja kirjoituspäivä eilen 14 februaariusta.
Hakusanaksi vain "KEMPPINEN."

Koska helmikuu näyttää jatkuvan vanhojen hyvien aikojen malliin niin kyllä sitä voisi valmistaa kalasoppaakin. Matikka, tuo pohjavesiemme mahamädättäjä, on varteenotettava soppa-aines. Ehkä tänä vuonna on kuitenkin syytä valmistaa välimerellisempi keitto vaikka talvisateiden ilmasto ei vielä rantautunutkaan meille. Maailma on täynnä keittokirjoja ja netistä löytyy lisää.

Matikka on todella veikeä otus. Petokalaksi sitä on vaikea uskoa, kiitos sen vastenmielisen ja lötkön ulkomuodon. Rosvokala ja raadonsyöjä se sitävastoin on. Toisten kutuja se imeskelee ja kalanraatoja mädättää. Matikalla on nimittäin tapana mennä kalanraadon päälle mahallaan makaamaan. Siinä kalanraato vähä vähällä pehmenee ja matikka imee aina välillä pehmenneet hyhmät kiduksiinsa. Tästä juuri nimi pohjavesiemme mahamädättäjä. Mutta mitäs tuosta… Talvimatikka on oikein maukas kala ja mäti varsinkin herkkua.

Mietteitä sakenevassa lumipyryssä.

Ihan hyvä että maa jäähtyy eivätkä kaikki kukkasipulit vielä villiinny. Tulee ainakin muutamaksi päiväksi talvisempi olo ja ilmastomuutosasiat unohtuvat myös… NHL-liigassa vietetään All-Star-viikonloppu. Itse pelihän on kelvotonta katseltavaa mutta taitokilpailussa on sentään sitä jotakin.

Nyt olisi tietysti muodikasta puhua ilmastopaketista. Niinpä niin… Suomalaistenkin tulisi ryhdistäytyä ja muuttaa tapojansa. Paketin joutuvat lopulta maksamaan veronmaksajat kallistuvinen sähkölaskuineen. Norjalaiset sitävastoin aikovat laittaa hiilidioksidipäästönsä nollille lähivuosikymmenien aikana. Mutta heillähän onkin tehty vastuullista yhteiskunta-suunnittelua jo pitkään ja on myös satsattu perustutkimukseen. Siis edelleenkin elätellään unelmaa että tällä niemellä voisi vastuullisesti ylläpitää yli viiden miljoonan ihmisen populaatiota… Tämä yhtälö ei vain yksinkertaisesti toimi. Uskokoon ken tahtoo! 

Eduskuntahan on paljon muutakin kuin 200 kansanedustajaa, se työllistää monia henkilöitä. Se on siis varsin iso työpaikka, ja tietysti sama ilmiömaailma siellä on kuin muuallakin. Nyt sieltä kuuluu sellaista että naistyöntekijät olisivat kokeneet huomattavaa seksuaalistä häirintää. Kansanedustajat ovat tässäkin varsinaisia kansanedustajia sillä he ovat tehdyn tutkimuksen mukaan osallisina neljässä tapauksessa kymmenestä. Toisaalta herää kysymys siitä mikä sitten on sitä seksuaalista häirintää? Ja monestihan asia on myös niin, että tilanteeseen tarvitaan aina kaksi henkilöä. Onpahan myös mahdollista sekin, että jos joku mieshenkilö käyttäytyy todella arvokkaasti kuin paras jedi-ritari niin voihan sekin olla jonkin mielestä häirintää, siis kun ei huomata mitenkään ja vain ollaan tyynesti; ei puhuta pikkusiivottomia eikä pelpytellä peffaa! Niin, liika kuuliuskaan ei ole siis hyvästä.

Mutta kyllä kahdensadan joukkoon voi mahtuia hyvinkin pervoja tyyppejä, sitä ei voi kieltää. Näin on varmasti asia tilastollisestikin. Sopimattomia puheita on harrastettu ja asiattomia sähköpostiviestejä on kuulemma lähetelty. Puheet ovat aina puheita ellei niitä taltioida, mutta sähköpostin onkin sitten vähän ja aika paljon vaarralisempaa. Sähköpostia on nimittäin varsin mahdotonta lähettää anonyymisti jäämättä siitä kiinni, jos meinaan lähettää törkeyksiä tai vaikkpa haluaisi kirjoittaa “klassisen haukkumakirjeen.” Enää ei kukaan edes pysty tekemään vanhanajan kansantuote-temppua eli lähettämällä paketissa haisevaa… Saattaapi pian olla veikeä konstaapeli-setä oven takana potan kanssa: “Polliisista päivää, se on sitten pienen kakka-näytteen aika!” Sitä tämä DNA-aika teettää… Haukkumakirjeenkin lähettäjä saadan aika varmasti kiinni jos vain halutaan. Muistetaanpas että "Unabomber-niminen" pomminlähettelijäkin jäi kiinni "profiilistaan."

Mutta kun tuli puhe klassisesta haukkumakirjeestä niin vielä jokunen sana siitä. Senhän ei tarvitse olla sinänsä sellainen haukkumakirje jossa haukkumalla haukutaan. Aluksi on kyllä mainittava asia ja urakalla päiviteltävä hankkeen vaikeutta ja mahdottomuutta koska kirjeen saaja on todellakin niin käsittämättömän huono ihminen ettei sitä saotuksi saa vaikka kuinka yrittäisi ja seminaarejakin pitäisi. Ja kun pitää mielessä että kehut ovat parhaita haukkuja niin hyvä tulee. Nimittäin perusteettomilla kehuilla vahingoitetaan ihmistä kaikkein eniten, pieni jos isompikin haukku vain vahvistaa luonnetta, ja jos kyseessä on vielä lujan uskon omaava ihminen niin ei tule yhtikäs mittään… Hän voi jopa kuvitella olevansa todella tärkeä ihminen…

Laadin kerran edellisessä elämässäni viime vuosituhannella, mutta toki jo tämän vuonna 1992 alkaneen uuden maailmanajan alettua, hyvin pitkän ja perusteellisen haukkumakirjeen. Se oli noin puolen vuoden ajan yksi tärkeimmistä kirjallisista töistäni. Perehdyin asiaan huolellisesti ja luin kirjojakin. Kävin symposium-tyyppisiä keskusteluja monien ihmisten kanssa. Ja mikä olikaan tulos. Kaveri väitti ettei tunnistanut itseään kirjeestäni ja se oli kuin joltain ufolta lähetetty. Analysoin tyypillä olevan ns. "lahjattoman puolison syndrooman." Väitin hänen olevan niin epäonnistunut ihminen että hän oli epäonnistunut jopa tupakoitsijana… Mutta koitti sekin aika että istuimme yhdessä iltaa ja viikonloppua ja totisesti nauroimme asialle. Ja hän poltti edellen tupangia ja minä piippua...

Ihminen — Mine menet.

Eilen oli Montrealin kapteenin nimipäivä, ainkain Suomessa, ja eiköhän kaveri tuon asian vieraalla maallakin hoksannut. Viime yönnä oli vain yksi peli enhooellässä mutta ensi yönä tapahtuu, ja paljon tapahtuukin.

Montreal pelaa vieraissa Islandersia vastaan, siis New Yorkin pitkäsaarella. Peli televisioidaan kyllä palveluntarjoajan kautta, mutta vasta keskiviikkoiltana klo 20.00! Siis 18 tuntia varsinaisen ottelun alkamisen jälkeen… Ja kun asiat ovat vielä sillä lailla että jos ottelun digittää (Onpas dynaaminen uudissana vaikka itse sen sanonkin, nauhojahan ei enää juuri kannata käyttää.) niin sitä pääsee katsomaan vasta hieman ennen puoltayötä. Silloin ottelun alkamisesta on kulunut jo 22 tuntia.

Onnistuuhan tuo. Ei ole pakko katsella tekstiteeveetä. Laskeskelin tuossa paljonko valo ja radioaallot kulkevat tuossa ajassa. Tulos on noin vajaat 23 miljardia kilometriä. Se on jo tähtienvälistä avaruutta se. Vuonna 1977 matkaa lähetetty Voyager 1 on matkannut tällä hetkellä noin reilut 15 miljardia kilometria! Vallan veikeää… Jos Alfa Centaurissa olisi eksopaneetta, ja siellä elämää, ja jos joku kiinnostuisi jääkiekosta sielläkin niin saisipa katsella tuota ensi yön ottelua noin 80 000 vuoden kuluttua.

Että minne sinä oiken matkaat ihminen ja mikä on päämääräsi. Kun tässä matkan vaiheilla on saanut jonkin verran vaikutteita monestakin paikasta niin joskus on yrittänyt, niin todellakin yrittänyt, lanseerata uusia ajattelu- ja käsitemalleja kanssaihmisille. Otetaanpa nyt vaikkpa sellainen aia kuin kristittyjen “taivas”. Olisi vallan luontevaa korvata se jollakin nykyaikaisemmalla ilmaisulla. Sellaista sanaa on vaikea löytää, siis yhtä sanaa, mutta kiertoilmaisu “maailmankaikkeuden salaiset paikat” on riittävän väljä.

Ja missähän se maailmankaikkeuden salainen paikka sitten olisi, tai paremminkin ne salaiset paikat jos ollan uskollisia Isä Meidän-rukouksen alkukielelle jossa Jeesus väittää Meidän Isän olevan “oi uranoi” nimisessä ulottuvuudessa, siis taivaissa. Välimatkat ovat vain niin hirveitä kuten alun ajatusjuoksukin hyvin hahmottaa… Mutta kai Jumalalle sitten valonnopeus on etananvauhtia. Oletetaanpa että hän pitäisi majaansa vaikka siellä Alfa Centaurissa. Saisi muuten todellakin tietää ensiu yön ottelun tuloksen paljon, paljon myöhemmin kuin minä jos hän olisi meidän hahmottamiemme luonnonlakien alainen.

Siispä valonnopeus ei oikein sovi samaan yhteyteen kuin kaikkitietävyys, ei sitten väkisin eikä millään ilveellä. Yhä enemmän hämmästyttää pientä kulkijaa… Keitä olemma ja minne olemme menossa, ja miten tämän oikein selittää esim. rippikoululaisille. Mummoista nyt niin viis, hehän ovat oman rippikoulun intensiivijaksonsa jo käyneet. Toisaalta; päivitystä se kaipaa heidänkin kovalevynsä.

Mutta onhan se mielenkiintoista sellainenkin aikamatka jossa odotetaan yhden jääkiekkopelin tulosta 22 tuntia ja ne mielelliset 23 miljardia kilometriä.

Julkaisun kuva tehty vuonna 2026. Sovellus Picsart.

Porinaa talventörröttimistä

 

Kurja on ollut päivä; vettä ja räntää ilmassa ja kaunis lumipeite tipotiessään. Maa ei martana makaa kun ruoho viheriöi. Talvimaisemasta on jotain peruuttamattomasti poissa lumen sulattua. Vaikka niityllä olisikin vaikkapa hevonhierakkaa ei siitä juuri mitään iloa ole koska lumettomassa maisemassa se on todella lohduton näky.  

Nimittäin hevonhierakka on talventörröttäjien ehdoton kunigatar. Tuo mainio kasvi on ollut jopa hyötykäytössä. Sen tuoreista osista saa vallan mainiota salaatti-ainesta ja siemeniä on käytetty aika moneen tarkoitukseen. Lääkinnällisiäkin ominaisuuksia hevonhierakan siemenillä on. Niillä on limakalvoja voimakkaasti supistava vaikutus ja niinpä hevonhierakan siemenet ovatkin olleet erinomainen ripulilääke. Nuhalääkkeenä ja erityisesti kunnon räkätaudin taltuttajinan ne ovat vertaansa vailla nämä hevonhierakan siemenet. Onpa niitä käytetty jopa punataudin hoitoon. Hevonhierakan siementen ravintoarvo on tietysti vähän huonohko mutta niitä voi käyttää leivonnassa siinä missä pellavansiemeniäkin. Kokemuksista tiedän, että hevonhierakan siemenistä ei ole antipieriiniksi, vaikutukset ovat päinvastaiset!

Hevonhierakan siemenissä on myös ihan kohtalainen kumariini-pitoisuus, ei nyt ihan sarvi-apilan luokkaa, mutta sinne päin. Kuuma hevonhierakansiemen-hauduke on ihan hyvä mielialalääke synkkyyteen taipuville ihmislapsille. Väittääppä joku hevonhierakan siementen pureskelun ja kohtuullisen syömisen olevan mitä parasta viagraa. Ei pidä epäillä vanhan Kansan oppeja ja viisauksia. Niitä on nimittäin testattu tuhansien vuosien ajan. Mitä aarteita niityillämme siis kasvaakaan. Kaiken lisäksi hevonhierakat ovat talvella, oikean talven vallitessa, todella kauniit katsella. Ehkä sitten ensi talvena. Täytynee luoda muutamaan paikkaa oikein otolliset olosuhteet hevonhierakan kasvaa ja kukoistaa. Josko pääsisi sitten ensi talvena keräämään siemeniä muutaman unssin verran.

Muitakin mainioita talventörröttimiäkin toki on kuin hevonhierakka mutta ehkä puhumme niistä lisää ensi vuonna. Tarttee myös tutkia voisiko jostain vähän eksoottisemmasta kasvista saada uusia talventörröttäjiä niityille ja peltojen laidoille. Nythän eletään globalisaation ja kansainvälisyyskasvatuksen aikakautta…  

Sellaista elämä on. Heitetäänpäs nyt kehiin kappale vulgäärirunoutta:

Ei ole täällä mitään pysyvää
on poissa lumitalvet
törröttimet monet
nyt yksinäinen hevonhierakka
vain ahonlaitaa reunustaa
muutosta suurta se ennustaa
ja siihen yksin syyllinen on ihminen