Viikko puolivälissä - joutopuheita 28.01.2009.

Ainakin ajallisesti on viikko puolivälissä. Ja tammikuu vetelee viimeisiään. Edessä on lyhyt helmikuu! Onkohan muuten kovin moni tullut ajatelleeksi sitä miten merkittävän lyhyt kuukausi tuo helmikuu oikein on. Vain 28 päivää. 

Mutta itse asiassa helmikuu on kymmenyksen lyhyempi kuin muut kuukaudet, ainakin noin kymmenyksen. Tuon kuukauden aikana järkevä ja taitava ihminen säästää rahaakin sen kymmenyksen verran.

Joopa joo ja saarnakin pitää kirjoittaa. Eipäs hätiä! Idea ja juuri on jo valmiina joten huomenna pistetään jauhoja happanemaan. Eiköhän se tästä iloisen leipojan ruisjauhoilla onnistu kun on yksi vaivakin vähemmän. Viikon verran olen kärsinyt nimittäin melkoisesta sähkömyrskystä vasemmassa kädessä. Ja nyt se on sitten poissa. Vähän laiskuuttahan tuo on ollut kun en ole hommaa aiemmin hoitanut kuntoon. Käsi on ollut puutumaan päin jo pitkään ja nyt todellakin viimeisen viikon aikana vasemmassa kädessä on ollut parhaimmillaan kymmeniä kertoja tunnissa todella pahoja sähäreitä. Yleensä käsien puutumisesta on selvinnyt niksauttamalla selkärankaa vaikkapa matalaselkäisen tuolin selkänojaa vasten. En vain löytänyt lukossa olevaa nikamaa ennen tätä iltaa. Sitten yksi sivuttainen venytys ja pieni naksahdus… Tunne oli ihmeellinen. Kipinöivä käsi rauhoittui oitis ja helpotuksen aalto lähti liikkeelle kyynärpäästä ja normaali tunne levisi hiljakseen sormenpäihin ja olkpäähään. Nyt selkärangassa on sitten jotenkin ilmava olo ja muutenkin mukava fiilis miehellä. Enää ei tarvitse hakata ja läpsäytellä vasempaa kättä kymmeniä kertoja tunnissa. Asia hoidettu, eikä lekuria tarvittu. Ei ainakaan tällä kertaa…

Katsotaanpas tässä vielä lopuksi ensi pyhän epistolaa eli Uuden testamentin lukukappaletta.

Hepr. 11: 23–27

"Usko sai Mooseksen vanhemmat pitämään poikaansa piilossa kolme kuukautta. Lapsi oli heidän silmissään ihmeen kaunis, eivätkä he pelänneet kuninkaan määräystä. Koska Mooses uskoi, hän aikuiseksi vartuttuaan kieltäytyi esiintymästä faraon tyttären poikana. Hän mieluummin jakoi Jumalan kansan kärsimykset kuin hankki synnistä ohimenevää nautintoa. Hän näet piti Kristuksen osaksi tulevaa häväistystä suurempana rikkautena kuin koko Egyptin aarteita, sillä hän kiinnitti katseensa tulevaan palkintoon. Uskonsa tähden Mooses lähti Egyptistä kuninkaan vihaa pelkäämättä ja pysyi lujana, kuten pysyy se joka ikään kuin näkee Näkymättömän."

Joopa joo! Usko on jotakin ylimaallista ja meistä riippumatonta. Niin on myös kirkko ja sen olemus. Se se on jotakin joka ei ole meistä ihmisistä lähtöisin. Mitä ovat poliittiset puolueet ja ihmisten pyrkimykset. Ne kyllä nousevat ihmisten syvistä riveistä ja tarpeista ja joskus jopa hädästä. Ihminen pyrkimyksineen on vain väliaikaista mutta silti se ei ole turhaa. Tänään eräässä seurakunnan toimintaa pohtivassa kokouksesa laulatin porukalle iltavirtenä virren 164 ja se jäi soimaan päähän pariksi tunniksi. Nyt kuitenkin tämä porina päättyy virren 165 eka säkeistön sanoihin. Mutta sitä ennen totean, että täytyy tässä pikkuisen selailla uusinta TIME-lehteä, tuota Jenkkilän demokraattisen puolueen pää-äänenkannattajaa. Ja apuva: sähkömyrsky palailee vasempaan käteen… 

“On suuri ihme seurakunta Herran! Maailman muoto vaikka katoaa, on Jeesus Kristus sama ikuisesti, hän itse seurakuntaa rakentaa. Kun vallat vaipuu, kirkko yhä elää ja kohti täyttä päivää vaeltaa.”

Muutamia kappaleita varsin poliittisesesti värittyneestä saarnasta 25.09.2009.

Niin sitten suuri amerikkalainen päällikkö eksyi tänäiseen saarnaani josta julkaisen lähinnä eilen kirjoittamani uudisosan. Saarna lähti kasvamaan torstaisen hartauskirjoituksen ympärille. Saarnan kokonaisuudesaan jätän julkaisematta.

Päivän evankeliumi tuo mieleen yhden mielenkiintoisen muiston tämän saarna-miehen opiskeluvuosilta. Mainio luennoitsijamme oli tekevinään yhden uuden ja mielenkiintoisen havainnon tästä kyseisestä tekstistä. Juttu meni suurin piirtein näin. Simon Pietarilla oli anoppi, hyvänen aika! Mieshän oli siis naimisissa. Pitäneepä kertoa Teinoselle. Ja Teinosella tässä tarkoitettiin juuri Helsingin yliopiston Teologisen tiedekunnan dogmatiikan professoria, siis varsinaisen teologisen opin erikoistuntijaa. Miestä joka oli tutkinut paljon katolista kirkkoa ja eläkkeelle päästyään luopunut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirasta. Eikä siinä kaikki; hän oli myös liittynyt katolisen kirkon jäseneksi. Siis tämä Seppo Teinonen, joka tunnettiin myös maanmainiona silakkamiehenä. Hän kun oli mittavan kirjallisen tuotantonsa ja käännöstyönsä joukkoon mahduttanut myös teoksen “101 silakkaruokaa.”

No jotta edellistä ajatuksenjuoksua ymmärtäisi paremmin tietäköön sen, että katoliset papit eivät voi mennä naimisiin eivätkä muutenkaan ajatella kanssakäymistä naisen kanssa. Kontrastihan tässä tulee sen suhteen, että Simon Pietari, tuo vaimollinen ja anopillinen mies luetaan Rooman ensimmäiseksi piispaksi, siis ensimmäiseksi Paaviksi. Ja lisää kontrastia tulee juuri siitä että nykyään katoliset papit eivät voi olla naimisissa. No tässä on toisaalta yksi porsaanreikä. Katolisen kirkon kirkkolaissa näet sanotaan Paavin pätevyys-vaatimuksista, että Paavin tulee olla katolista uskoa tunnustava mies. 

Tämä ajatuksenjuoksumme olkoot tänään pienenä lämmittely-puheena vielä suurempiin yhteyksiin. Me luterilaiset olemme nimittäin aika pieni vähemmistö kristityssä maailmassa mutta silti osa isompaa Kristuksen kirkkoa. Meidän on vielä kaiken lisäksi hyvä olla luterilaisia ja loppujen lopuksi aika harvoin käy niin, että joku meikäläinen kääntyy katoliseen uskoon.

Nykyajan opiskelijat ovat aivan eri valmuksilla varustettuja yliopistolaisia kuin esimerkiksi minä olin. Kansainvälisyys ja tunnustustenvälisyys ovat totetutnut tosiasia. Itse asiassa tuo äsken manituut Teinonen loi oman koulukuntansa, joukon katolisen kirkon tunnustuksesta kiinnostuneita teologeja. Hänen alulle laittamansa hapatus on tuonut paljon hyvää kirkkoomme mutta toisaalta jotkin asiat ovat voineet hämärtyäkin. 

1900-luku oli kirkkojen kanssakäymisen kulta-aikaa, mutta nyt näyttää siltä että joitain taka-askelia on jo otettu. Se on hyvä jos on menty liian pitkälle ja yksipuolisesti jonkin ehdoilla. Mutta painotettakoon kuitenkin sitä, että joka ei osaa olla ylpeä omista taustoistaan ja omasta perinteestään, joka ei ylipäänsä sitä tunne, ei osaa niin helposti edes toista aidosti arvostaakaan. Koko länsimaisen elämänmuotomme taustalla on hyvin syvä kristillinen arvopohja.

Suuren amerikkalaisen päällikön puhe osoittaa meille sen millainen arvopohjamme on, miten hyvä se loppujen lopuksi on? Tietenkin, tämän viikon huumassa voisimme tietysti heyvin helposti luulla että tämä rojekti olisi jotenkin valmis... Siis että kaikki kansat olisi tehty Jeesuksen Kristuksen opstuslapsiksi. Ei, ehei! Se päivä ei ole vielä käsillä. Moni on samassa tilanteessa kuin etiopialainen hoviherra Apostolien tekojen kuvauksessa sen luvussa 8. Etiopialainen hoviherra on ollut pyhiinvaellusmatkalla Jeriksessä, siis Jerusalemissa, ja vaunuissaan hän lukee profeetta Jesajan kirjaa. Opetuslapsi Filippos tulee vaunujen lähelle ja kuulee kuinka tuo mahtava hoviherra toistelee Pyhän kirjan sanoja. Filippokksen sanat ovat viiltäneet monen sisintä ja sitä ne tulevat aina tekemään: ”Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?” Ja aivan samalla monelle joka puhuu voidaan aivan samalla muodoin sanoa: ”Sinä kyllä puhut, mutta mahdatko ymmärtää ja uskoa sanoihisi.

Mutta jos tässä kohdin tunnemmekin voimattomuutta jokin meitä parempi ja suurempi tahtoo tulla auttamaan meitä, tukemaan, lohduttamaan ja johtamaan. On jokin joka saa jatkamaan matkaa, jokin joka auttaa meitä kun haluamme hylätä armon, jokin joka tukee matkalla horjuvaa. On jokin joka tulee asumaan luoksesi ja tekemään yhdessä matkaa. On jokin joka tulee ja antaa elämällesi suunnan, on jokin joka antaa sinulle jotain sanottavaksi kun et siihen itse pysty. On jokin joka laittaa sinut tekemään jotain mihin et itse pysty ja mitä et itse halua.

Pois keskitalvi kiitää ja valo lisääntyy. Mietteitä oudon hyväntekijän motiiveja ihmetellessä.

Nimittäin joku oli käynyt tekemässä ilmeisesti eilen aika kasan polttopuita “liiterin nurkilla.” Epäilemäl-läni henkilöllä on väittämänsä mukaan pitävä alibi joten on vähän selvittämättömän rikoksen makua ilmassa. 

Toisaalta en ryhdy jatkotutkimuksiin koska kyse on loppujen lopuksi aika mitättömästä asiasta. Jään odottamaan että tämä hyväntekijä myös olisi huomannut sen kuinka kirveet ovat päässeet tylsiintymään. Toisaalta halonhakkuu on sellainen tekniikkalaji että tylsemmälläkin kirveellä pärjää oikein hyvin. Että kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää…

Joopa, joo… Sitä on melkoinen viikko tulollansa… Obamastakin tulee ihan oikeasti presidentti. Uusin TIME-lehti, eli demokrattien propaganda-julkaisu, uhrasti paljon tilaa Obaman tiimin suunnitelmille Amerikan talouden pelastamiseksi. Ja tällä viikolla asiasta on puhuttu paljon meidän suomalaistenkin lehdissä. Ja vauhti kiihtyy… Obaman tiimin resepti sisältää aika monta ainesta, mutta ongelma on ainakin selvä. Rahnakkaa tarvitaan pyllimaassakin nyt ja todella paljon. Helpoiten sitä saadaan nostamalla veroja ja nimenomaan niiden veroja joilla rahnakkaa on. Lisäksi tullaan USA:ssa säätämään erilaisia energiaveroja ja päästöveroja. Julkisiin rakennushankkeisiin tarvitaan paljon rahaa sillä maan infrastruktuuri on pahasti rapautunut. Moottoritiet ja sillat kaipaavat remontointia, samoin energiansiirto-yhteydet. Ongelmalista on pitkä… 

Jonkin verran varoja voidaan säästää lopettamalla turha bushin-aikainen sotiminen. Kokonaisuuden kannalta tästä saadaan noin 15% tarvittavasta rahavirrasta. Yhdysval-tojen suhteen unohdetaan kuitenkin aina yksi asia ja se on pakko sanoa nyt ääneen: Jenkkilä on aina tarvinnut sotansa; ainakin tämä pätee aikaan jälkeen suuren laman. Nimittäin kun Jenkkilä oli selviämässä suuresta lamasta ja maailma sinä sivussa niin sitten alkoikin sotien ketju: II yleisrähinä, Korean sota, Vietnamin sota ja muut pienemmät rähinät ja tietenkin varustelumenoja kiihdyttänyt Kylmä sota. Jos Jenkkilän sotateolisuus päätetäisiin lopettaa niin sen seuraukset olisivat ehkä tämän nykyisen laman luokkaa… Mitenhän tätä pitäisi sitten luonnehtia, meinaan tätä sotateollisuus-paradoksia.

Eurovaaliriennotkin ovat alkamaisillaan ja isot puolueet metsästävät kovasti hyviä ehdokkaita ja demareidenkin haaviin on joutunut mm. Jani Sievinen. Meikällä ei ainakaan ole mitään ko. miestä vastaan mutta en voi muuta sanoa kuin että ei mene demareilla hyvin. Heille kelpaa ehdokaaksi mies joka on julkisesti myöntänyt ettei ole eläissään lukenut yhtään kirjaa! Tämä oli asiantila ainakin noin kymmenen vuotta sitten. Toki siinä ajassa ehtii ahmia ajuihinsa vaikka miten suuren kirjaston tahansa. Ehkä urheilun lopettamisen myötä elämään on sitten pitänyt hankkia jotain sisältöä. Eihän kirjaviisaus toki mitään takaa, se on monesti nähnty. Mutta siihen mihin kirjaviisaus loppuu niin siitähän se glamouri alkaa. Voi kissan viikset minkä keksivät…

Mietteitä mmix-vuoden alkaessa.

Tänään on uudenvuodenpäivä ja siviilitöissäni lämmittelin vanhaa saarnaa ja löysinkin siihen monta uutta näkökulmaa, ainakin omasta mielestäni. Tuosta psalmista kahdeksan totean että nyt on kirkas talvipäivä ja tätä kirjoittaessani huoneet pappilassani ovat täynnä talven valoa. 

Se tarkoittaa myös sitä että tämmöisen päivän päättyessä nouseva tähtitaivas on vallan komea. Juuri nyt on Sohair-tähti (Musulmaanit käyttävät kaiketi vieläkin Venus-planeetasta tuota nimeä, ainakin beduiinit.) eli Venus kaikista kirkkaim-millaan. Sen lähellä on näinä päivinä kasvava kuu. Näky on vallan komea, tulee itselläkin mieleen Vanhan testamentin psalmin 8 kirjoittaja. 

Kohti monien kysymysten vuotta...

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,

kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen

– mikä on ihminen!

Kuitenkin sinä häntä muistat.

Mikä on ihmislapsi!

Kuitenkin pidät hänestä huolen.

Ps. 8:4-5

Joka käyttää roomalaisia numeroita löytää tänään mielenkiintoisen jutun uuden vuoden, tämän vuoden 2009, roomalaisesta numerosarjasta. Ememvee-ii-ii-ii on ohitse ja nyt on ememiiex, tai jos sen lukee kiireemmän vilkkaa niin saattaa sanoa nuo kirjaimet vaikkapa puhuntona mmiks. Sitten pysähtyykin miettimään sitä mitä tuli sanottua, tuliko sanottua miksi ja vieläpä kahdella m-kirjaimella. 

Ei loppujen lopuksi niin kummallistakaan järjenjuoksua laisinkaan. Saamme todellakin kysyä mmiks, mmiks ja vielä kerran mmiks, siis miksi. Saamme kysyä monia asioita. Miten meidän oikein käy? Miten maailman käy ja Suomi siinä sivussa? Miten käy ihmisten työpaikkojen ja hyvinvoinnin? Onko tuntemamme elämäntapa enää mahdollinen. 

Vanha roomalainen tammikuun nimi kuvaa jotain sisällämme ja syvällä miessä olevaa arkkityyppistä ajattelutapaa ja lähtökohtaa. Janushan kuvattiin usein kaksikasvoisena, kasvot katsomassa eri suuntaan, toinen menneisyyteen, toinen tulevaisuuteen. Januksen oikeassa kädessä oli avain. Kaikki on niin arvoituksellista näin vuoden alussa. Kaikki on mahdollista ja kaikkeen pitää varautua.

Yksi vuosi on siis jälleen päätöksessään, vai onko niin että sen joutuu vain aloittamaan uudelleen, kaikki nähdään vielä kuvastimien kautta, lopullista varmuutta ei koskaan tule, mutta on olemassa varma lupaus, rauha vallitsee ihmisen ja Jumalan välillä, ylösnoussut on siitä varma merkki...

Mutta edelleen, pääsiäisuskonkin jälkeen ihminen kokee asiat kuten Saarnaajakin, jokin määrittelemätön toivo, hieman epätoivon sukuisella mausteella maustettu. Haaveet eivät aina kasva korkoa. Jos olet itsepäinen makselet haaveistasi kalliita lunnaita ja joudut maanpakolaiseksi omalla maallasi... Sitten pääset tuon Vanhan testamentin Saarnaajan jäljielle kysymään; mitä hyötyä on kaikesta työstä ja haaveiluistasi. Ja silti voi hän olla kaikista suurin realisti, kaikista totuudentajuisiin, ei murehtimalla ja kiirehtimällä, ei alistumisella mutta oloihinsa tyytymisellä, maan pinnalle pakotettuna mutta kuin siipiä vailla, aina valmiina käymään mahdottomaan kiinni, aina eläen kaiken mahdollisen ja mahdottoman välissä...


Ja vaikka kalleimmat toiveet särkyvätkin tänään, tai jopa usko kokee hetkeksi vararikon, aina on aika koota haaveet uudelleen toiveiksi, aina voi etsiä lapsenuskoa. Entistä toiveikkaampana, vahvempana uskossakin, epävarmuudesta voittoa kerta kerran jälkeen saavana, hetki hetkeltä usvaista kuvaa kirkastavana. Aina olemme matkalla uuteen maailmaan ja tänään aivan erityisesti matkalla uuteen vuoteen. Mutta vaikka kuinka olemme ihmeellisiä ja kallisarvoisia Luojamme käsissä tulee meidän muistaa rajallisuutemme.

Uusille asioille tulee määrähetkensä. 

Se mikä kuolee, 

on jotain muuta kuin se, 

mikä saa haudan maassa ja tilastoissa

Henki palaa lähettäjänsä luo, 

kaikki oli vain lainatavaraa 

Kasvojemme takana tyhjyys

hetkien kyllästämä uurteiden naamio 

Emme näe muuta kuin vuosia ja tunteita
joskus määrähetkiä 

Vain ihminen voi kuolla,
mutta ainoastaan tyhjyys, 

vain ikävystyneisyys, joka on surua,
puhuu tästä selkeästi 

Haaveilija hakee suojaa sanoista, 

mutta lopullinen ei ole sanoja...

ja vaikka niistä suojaa hetkeksi löytyisikin,

ovat nekin vain lainatavaraa...

Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut... Ja kaikkien määrähetkienkin jälkeen ei ihmisen ole helppo käsittää Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua, mutta alun ja lopun välistä ehkä kuitenkin suurella vaivalla muutaman määrähetken. Kun kaikki käydään läpi ei jää jäljelle muuta kuin Jumalan hyvyys ei muuta kuin se suuri ihmettelyn aihe jonka psalmin kahdeksan kirjoittaja kerran sanoiksi puki.

Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä, tänään auttaa Herra, sanoivat menneet sukupolvet ennen meitä. Näin saamme sanoa mekin taas uuden vuoden alkaessa. Raamatun ihmiset ilmaisivat saman ajatuksen sanoin: ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti” sekä: ”Minun Isäni tekee taukoamatta työtään, ja niin teen myös minä”. Eilinen, huominen ja tämäkin päivä ovat kaikki Herran päiviä. Jumala ei ole jättänyt maailmaa ja luomansa ihmistä oman onnensa nojaan. Hän tekee taukoamatta työtään sen puolesta, jakaa siunaustaan, lahjojaan ja tehtäviään joka päivä ja on lähettänyt oman ainokaisen Poikansa ihmiseksi tekemään työtä ihmisen ja koko luomakunnan pelastamiseksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten vapauteen ja iloon.

Viattomien lasten päivä 2008

 

Tänään oli tietenkin jumalanpalvelus ja saarnakekin tuli pidettyä. Tylsä juttu mutta onneksi marginaali-lisäykset sitä hieman pelastivat. Pitkästä aikaa laite-taankin tähän tämän päivän evankeliumi: 

Matt. 2: 13-21 

Tietäjien lähdettyä Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin. Pysy siellä, kunnes käsken sinun palata. Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä ja surmata hänet." Joosef heräsi unestaan, otti heti yöllä mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja lähti kulkemaan kohti Egyptiä. Siellä hän pysytteli Herodeksen kuolemaan asti. Näin kävi toteen, mitä Herra oli profeetan suulla ilmoittanut: "Egyptistä minä kutsuin poikani." Kun Herodes huomasi, että tietäjät olivat pitäneet häntä pilkkanaan, hän raivostui. Hän antoi käskyn, että Betlehemissä ja sen lähistöllä oli surmattava kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat, sen ajan perusteella, jonka hän oli tietäjiltä saanut selville. Näin kävi toteen tämä profeetta Jeremian lausuma ennustus: - Ramasta kuuluu huuto, itku ja kova valitus. Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole. Kun Herodes oli kuollut, Herran enkeli ilmestyi Egyptissä Joosefille unessa ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja palaa Israelin maahan. Ne, jotka halusivat surmata lapsen, ovat kuolleet." Joosef heräsi, otti mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja palasi Israelin maahan.

Päivän teksti antaa mahdollisuuden puhua kirkossa myös pakolaisuudesta ja sitähän Jeesuskin oli. Lainaan tähän varsinaisesta saarnakäsikirjotuksesta yhden kohdan.

“Jeesus on siis pakotettu epävarmaan myös vaeltajanelämään - aivan oikeaksi pakolaiseksi. Valitettavasti pakolaisuus on tuttua liian monelle myös tänä päivänä. Liian monet ihmiset ympäri maailmaa tarvitsevat erityistä suojelua joko kotimaassaan tai sen ulkopuolella. Herää sitten kysymys: Minkälaista on tämän päivän pakolaisuus? Kuka oikein on pakolainen? Kansainvälisten sopimusten perusteella pakolainen on henkilö, jolla on perusteltua syytä pelätä joutuvansa vainotuksi omassa kotimaassaan. Vaino voi perustua ihmisen rotuun tai kansalaisuuteen, uskontoon, yhteiskuntaryhmään tai poliittiseen mielipiteeseen. Keskeinen ajatus pakolaisuudessa on suojelun tarve. Ja mitä se suojelun tarve sitten on? Jos mietimme tätä pakolaisuuden keskeistä ajatusta, nousee mieleen yksi ihmisryhmä. Ryhmä joka erityisesti tarvitsee suojelua, myös tämän päivän Suomessa; nimittäin lapset. Jos emme suojele lapsia, on vaarana se, että he joutuvat elämään eräänlaisina pakolaisina omassa maassaan - turvattomina, kokien ulkopuolisuutta ja vierautta.”

I marginaalilisäys:

Niin! Jeesuksen varhaisvaiheissa näemme suorastaan enteen hänen tulevasta elämästään. Jeesus ei ollut pakolainen ainoastaan lapsuudessaan vaan hän vietti vaeltajan elämää koko julkisen toimintansa ajan. Häntä vainotaan mine tahansa hän meneekin. Saamme lukea kuinka hänen kotikaupunkinsa hylkää hänet ja on systät hänet alas kalliolta kotisynagoogan luona. Kaikkialla kansanjohtajat suunnittelevat hänen päänmenoaan siinä lopulta onnistuenkin. Jeesus sanoo julkisen toimintansa aikaa että “Linnuilla on pesänsä ja ketuilla kolonsa mutta Ihimsen Pojalla ei ole paikkaa johon päänsä kallistaisi.”

Tuossa pienessä maanpakoon joutuvassa Jeesus lapsessa käy toteen myös erään myöhempiene aikojen sananlaskunikkarin sanat: “Tuleva ja mahdollinen suurmies on sellainen joka saa aikaan valtav an hämmingin käytännössä tekemättä mitään.”

II marginaalisäys

Yksi todellisen suojelun tarvitsija ovat lapset. Uusi lastensuojelulaki antaa ulkopuolisellekin paremmat mahdollisuudet vaikuttaa asioiden kulkuun. Mutta sekään ei muuta yhtä asiaa. Lasten keskuudessa vallitsee nimittäin valtava epätasa-arvo. Kukaan ei juuri nosta ääntään poikien puolesta. Nykyinen koulujärjestelmä suosii tyttöjä. Mutta vielä meidänkin maassamme tulee käyttöön uusi pedagogiikka, tai paremminkin pedagoginen sekajärjestelmä jossa opettaja pitää pitää yhtä aikaa kahta erilaista oppituntia, toista tytöille ja toista pojille. Pojat opivat kaikista parhaiten kilpailun ja kisailun avulla. Asiasta noussee meillä melkoinen poru kun suomalaisen päähän mahtuu edelleenkin pääsääntöisesti vai yksi ajatus…