Ääni pois ja pallo peliin — Vanha analyytikko suivaantuu.

Jalkapallon MM-kisat 2026 ovat etenemässä huipennukseensa, ja kotikatsomoissa seurataan maailman parasta urheiludraamaa. Tai seurattaisiinpa sitä pelkkää draamaa. Nykyään katsojan ja pelin väliin tunkee nimittäin rynnäkköjoukko, joka uhkaa pilata koko kokemuksen: tv-studiot ja heidän palkatut ylianalysoijansa. Tämä jalkapallostudioiden nykytyyli on vain jäävuoren huippu paljon laajemmassa, suomalaisessa selostuskulttuurin alamäessä.

 

Itselen seurannut jalkapallon MM-turnauksia hyvin pitkään. Muistan hämärästi itse vuoden 1970 turnauksen, jo paremmin Länsi-Saksan kisat 1974 ja erittäin hyvin Argentiinan kisat 1978. Niitä Argentiinan kisoja seurasin itse todella innokkaasti. Ne olivat eräänlainen nuoren ihmisen syvä kesällinen urheilukokemus, joka jäi todella hyvin mieleen. Muistan elävästi Argentiinan valmentajan, entisaikojen legendaarisen röökimiehen César Luis Menottin ja hänen maanisen tapansa tupakoida. 

 

Menotti oli tunnettu urheilullisuudestaan ja valtavan hyvästä kunnostaan, mutta silti hänellä oli valtava imu päällä koko 90 minuutin ajan. Hän kertoi polttaneensa kaksi askia röökiä yhden ottelun aikana – eli yhden tupakan polttamiseen meni häneltä keskimäärin 2 minuuttia 15 sekuntia. Valitettavasti myöhemmin on vähän harmittanut, kun en nähnyt, millä tavalla Menotti aina sytytti uuden röökin. Saatiinko tulta suoraan vanhemmasta, jo sammuvasta tupakasta, vai oliko hänellä kunnon bensiinikäyttöinen Zippo? Sitä en tiedä, pääsikö Menotti lopulta tuosta kauheasta röökausvimmastaan eroon, mutta ainakin hän eli 85 vuoden kunnioitettavan iän. Myöhempinä aikoina Saksan päävalmentaja Joachim Löwin omakohtainen ”aromiterapia” herätti kameroiden edessä hilpeyttä, mutta se ei missään tapauksussa vedä vertoja Menottin maaniselle röökaukselle. Se on siihen verrattuna jotain varsin olematonta ja huvittavaa.

 

Muistan myös Itävallan valmentajan Ernst Happelin. Happel viittoili pelaajilleen yksinkertaisilla merkeillä ja tuijottavalla katseellaan. Hän viittoili vastustajan maalin suuntaan. Se tarkoitti, että kaikki peli sinne maalille, ja tulostakin tuli. Mario Kempesin hirmuiset kaukaa 35 metristä ammutut kanuunalaukaukset ovat piirtyneet ikuisesti tajunnan kalvoille – siinä sai Adidaksen ensimmäinen tyyppijalkapallo Adidas Tango hirmuista kyytiä. Ja kummallinen Argentiinan 6–0-murskavoitto-perusta, joka oli sovittu ja maksettu ottelu. Sanomalehtisilppu ja se paperisateen hetki loppuottelussa oli jotain aivan maagista. Otteluiden jälkeen kirjoittelin analyysejani  ja saatoinpa esitellä niitä joillekin lukio-opintojen alettua Ivalossa syksyllä 1978.

 

Olen nähnyt pelin evoluution, taktiikoiden muuttumisen ja suurten legendojen nousun ja laskun yli viiden vuosikymmenen ajalta. En tarvitse ketään kädestä pitäen selittämään minulle, mitä kentällä tapahtuu. Nykyään olenkin ottanut käyttöön parhaan mahdollisen taktisen neronleimauksen: kun peli alkaa, kaukosäätimestä painetaan mute-nappia. Selostus ja studioäänet lähtevät pois. Entisaikojen suuret selostajat ovat nimittäin poistuneet ikuisesti vihreämmille veroille ja kentille. Nykyään meillä on selostajien sijaan pelkkiä selittäjiä.

 

Suomalainen analysointikulttuuri

Mutta niin ihanaa kuin nostalgoiniti onkin niin jätämme sen nyt ja menemme varsinaiseen asiaan. Nimittäin on todettava että suomalainen selityskulttuuri on mennyt monesti absurdiuteen saakka, ja se vaivaa nykyään aivan kaikkea. Tuntuu siitä, että kaikki mitä maailmalla tapahtuu – oli se sitten urheilua, kulttuuria tai perinteitä – koetaan suomalaisille jotenkin "vaaralliseksi", jos sitä ei heti joku asiantuntija selitä meille parhain päin.

 

Tämän saman ilmiön näkee aina esimerkiksi ennen suuria juhlapyhiä, oli kyseessä sitten joulu tai pääsiäinen. Radioon ja televisioon raahataan aina erikseen Raamatun tutkimuksen asiantuntijoita selittämään kansalle, että joulu tai pääsiäinen ei ole ollenkaan vaarallinen asia. Sitten siellä jankutetaan vuodesta toiseen joulutähdestä tai historiallisesta Jeesuksesta. Kun ohjelma-aika loppuu, "vaara" on ilmeisesti taas ohi ja kansa voi huokaista helpotuksesta.

 

Aivan samalla tavalla – holhoavasti ja ylipureskellen – toimitaan monessa muussakin asiassa. Jalkapallostudiot ovat tästä täydellinen esimerkki.

 

Kotikatsomoissa istuvat todelliset asiantuntijat

Urheilulähetykset on täytetty kaiken maailman vanhoilla pallisteilla, jotka luulevat omistavansa totuuden lajista. Peliä pilkotaan mikroskooppisiin osiin, tilastoja luetellaan konemaisesti ja ilmaa täytetään tyhjällä jargonilla. Peliä puhkianalysoidaan niin paljon, että itse pelin luonnollinen virta, rytmi ja tunnelma hukkuvat sen alle. Katsojalle ei jätetä tilaa ajatella tai kokea mitään itse.

 

Samaan aikaan todelliset asiantuntijat istuvat kotikatsomoissa. Suomessa on valtava määrä pitkän linjan penkiurheilijoita, jotka tekevät sekunneissa oikeita johtopäätöksiä ja tarkkoja arvioita pelkästään kuvaa katsomalla. Olisikin virkistävää, jos näiden television vakiokasvojen ja vanhojen pallistien tilalle kutsuttaisiin studioon näitä kotisohvien kokeneita analyytikoita. Itse en ole sinne hinkumassa ja myönnän rehellisesti, että minua parempia asiantuntijoita on olemassa – puran tässä vain vähän suivaantuneisuuttani tähän nykytyyliin. Näillä kotisohvien miehillä ja naisilla olisi varmasti huomattavasti enemmän tervettä järkeä ja näkemystä jaettavana kuin näillä nykyisillä tv-kasvoilla.

 

Vanhan analyytikon raportti kesällä 2026 — Espanjalainen oppitunti

Otetaan tuore esimerkki ensimmäisestä välierästä. Jokainen peliä ymmärtävä näki ilman yhtäkään tv-kommentaattoria tai "vaaran" selittäjää, mihin Espanjan 2–0-voitto Ranskasta perustui. Espanjalaiset ovat nimittäin oivaltaneet oikein hyvin, mitä on pelillinen ansaintalogiikka.

Pallo tekee työn: Espanjalla ei ollut mikään kiire. He pitivät palloa, kierrättivät sitä rauhallisesti pelaajalta toiselle lyhyillä syötöillä. Ei juostu kielivyön alla päädystä päätyyn tai turhia kymmenen metrin pyrähdyksiä.

Energian säästäminen: Tämä kävelynsekainen juoksu ja rauhallinen pelitempo säästivät Espanjan jalkoja niin, että toisella puoliajalla he olivat vielä tuoreita. Se on fiksua resurssien sijoittamista, josta kuitataan täysi korko pelin ratkaisuhetkillä.

Puolustaminen hallinnalla: Paras keino estää vastustajan hyökkäykset on pitää pallo itsellä. Kun pallo on omilla, vastustaja juoksee itsensä väsyneeksi ja turhautuu.

Kollektiivin voima: Espanjan joukkueessa ei juuri kukaan noussut toisten yläpuolelle. Siellä ei nähty ranskalaistyyppistä yksilöiden sooloilua tai tähtikulttia. Kaikki pelasivat erinomaisesti ja ennen kaikkea vain omalle joukkueelleen.

 

Tämän näkemiseen ei tarvita tietokonegrafiikkaa, fläppitauluja tai entisen liigapelaajan syvää huokausta studiossa. Sen näkee pelkästään katsomalla peliä.

 

Palautetaan rauha ja oma ajattelu

Jalkapallo on hienoimmillaan yksinkertainen ja kaunis peli. Se on draamaa, joka pitäisi saada kokea puhtaasti kuvan kautta, ilman jatkuvaa puhetulvaa ja pakotettuja viisauksia. Me suomalaiset osaamme kyllä tehdä omat johtopäätöksemme ilman, että jokaista asiaa pitää pureskella ja varoa.

 

Kun seuraavan kerran huippupeli pyörähtää käyntiin, suosittelen kokeilemaan samaa: ääni pois. Annetaan pelin puhua puolestaan ja luotetaan siihen, että kotikatsomossa osataan kyllä ajatella aivan omilla aivoilla – ilman virallisten selittäjien armeijaa. Ehkäpä joskus saamme lähetyksiin uuden äänivaihtoehdon: kisapaikan äänimaailma ilman selostusta.

Kirja ”Jääkiekkoilumme tähtiä ja tähtihetkiä.” Muutama ajatus.

Kyseessä on vuonna 1969 ilmestynyt kirja jonka luin nyt uudelleen 53 vuoden tauon jälkeen. Tuo poikavuosien lukukokemuksen on täytynyt olla intensiivinen koska monet kirja kuvista ovat piirtyneet mieleen puolen vuosisadan ajaksi. Kirjan tekijöinä olivat Antero Raevuori ja Jyrki Otila. Vuonna 1937 Viipurissa syntynyt Raevuori kuoli kesällä 2025 ehdittyään 88 vuoden ikään. Otilasta tuli visailuiden mies ja aivan sattumalta Europarlamenttiinkin hän ehti.  Syöpä vei hänet jo vuonna 2003 61-vuotiaana.

Kirja kertoo tuokiokuvittain suomalaisen jääkiekkoilun historiaa 1940-luvun lopusta 20 vuotta eteenpäin. Ensimmäinen Suomen mestari oli vuonna 1928 Viipurin Reipas ja MM-kisoihinkin osallistuttiin jo vuonna 1939. Valtaosan lyhyistä jääkiekkotarinoista on kirjoittanut Raevuori. Että kirjoitetaan kahden vuosikymmen tarinaa sen kohokohdista käsin on ymmärrettävää senkin vuoksi että kirjoittajat kertovat siitä minkä he myös itse ovat nähneet. Ratkaisu tuntuu 55 vuoden jälkeen oikein perustellulta. Ajan hammas ei ole kirjan tenhovoimaa vienyt. Se on tänä päivänä suomalaisen jääkiekon ystävän kirjakokoelman paalupaikalla.

Kirja tuo mieleen perspektiivejä ja sen miten nopeasti suomalainen jääkiekkoilu nousi eurooppalalaisen kiekkoilun  huipun tuntumaan. Henkilöhahmot muuttuvat kerronnan myötä eläviksi. Harva kirjassa mainituista pelaajista on enää elossa, poissa ovat Aarne Honkavaara, Lalli Partinen, Matti Keinonen, Juhani Lahtinen ja moni muu. Todella vanhoista staroista, 1930-luvulla syntyneistä ja maajoukkueessa merkittävän uran tehneistä, on elossa enää Raimo Kilpiö.

Aina yhtä liikuttavaa on lukea Jarmo Wasaman tarina. Mies pysyy jääkiekkoilumme historiassa ikuisesti nuorena ja suurimpana lupauksena. Wasama kuoli 02.02.1966 22-vuotiaana ikävässä auto-onnettomuudessa. Hän ehti pelata jo tuohon ikään mennessä yksissä olympialaisissa talvikisoissa ja kolmissa MM-kisoissa. Elettiin aikaa jolloin MM-kisoja ei pelattu olympia-vuonna. Maaotteluja kertyi 74. 

Sukupolvesta toiseen voidaan mietttiä montaakin asiaa. Wasamahan edusti aivan uutta pelaajatyyppiä jota Euroopassa manifestoivat sellaiset nimet kuin Lennart Svedberg, Jan Suchy ja myöhemmin Börje Salming ennen NHL-uransa alkua. Kyse oli luisteluvoimaisesta ja hyökkäyspeliin osallistuvasta puolustajasta. Wasama jätti aukon jota ei pystytty paikkaamaan koskaan. Hänellä olisi voinut olla ratkaiseva merkitys Suomen menestykselle vuoden 1967 Wienin MM-kisoissa ja erityisesti Grenoblen olympiaturnauksessa 1968. Vartuttuaan muutaman vuoden hän olisi ollut pelaaja joka olisi yksin voinut muuttaa pelin kulun monessa ottelussa.  

Suomen kiekkoilu on sankaritarina ja siihen kuuluu nuorena kuolleen sankarin hahmo. Jouko Vuolle ja Antero Teronen ovat tehneet Wasamasta ohjelman ikimainioon Kiveen hakatut sarjaansa. Ohjelma julkaistiin 10.01.2007 ja se löytyy YLE:n areenasta.

Mutta olisiko Jarmo Wasama ollut NHL-tason pelaaja ja saanut paikan jostain joukkueesta. NHL laajeni kahdentoista joukkueen sarjaksi ennen kautta 1967-68. Kahdessatoista joukkueessa oli tarjolla tuolloin periaatteessa vain 72 puolustajan paikkaa. Ensimmäinen eurooppalainen täyden kauden NHL-liigassa pelannut oli ruotsalainen puolustaja Thommie Bergman kaudella 1972-73. Wasama olisi eläessään ollut vuoden 1968 olympiaturnauksen jälkeen kuumaa tavaraa mutta hänen elämäntarinansa olisi voinut olla pitkälti samanlainen Lasse Oksasen,  toisen Ilves-pelaajan. Sanotaan että Lasse Osasella olisi ollut valmiina sopimus  uuden NHL-joukkueen Vancouver Canucksin kanssa mutta miksi lähteä kun oma huoltoasema-bisnes tuotti enemmän. Lisäksi Oksanen varmasti tiesi siellä kokeiltuaan miten tolkuttoman raakaa oli peli rapakon takana. Wasama oli samanlainen amatööri kuin Oksanenkin.

Wasaman suku oli varakasta kauppiassukua ja varmasti Jarmo sai toteuttaa ns. amatööri-ihannetta kaikessa puhtaudessaan. Vanhemmille sukupolville on tuttu sanonta ”Työlki ellää mut kaupal rikastuu.” Ehkä emme spekuloi Wasaman uralla ja sillä mitä olisi tapahtunut arvokisoissa vuodesta 1966 lähtien. Se sanottakoot että Wasama olisi ollut vuoden 1974 Helsingin MM-turnauksessa 30-vuotias. Suomi ei ehkä enää olisikaan tavoitellut  noissa kisoissa ensimmäistä arvokisamitalia. Punakonekin olisi voinut törmätä pakkikalustoomme jota johti Wasama. Mukana olisi ollut Juha  Rantasila, Heikki Riihiranta, Seppo Lindström ja Pekka Marjamäki. Ehkä myös Ilpo Koskela joka oli tuolloin parisen vuotta nuorempi kuin Wasama. 

Lopuksi vielä vähän ns. amatööriurheilusta kun siitä kerran tuli puhe. Amatööristä puhutaan yleensä urheilun yhteydessä, mutta ranskalaisperäinen käsite amateur ”rakastaja” voitiin ennen liittää mihin tahansa jonkin asian intohimoiseen harrasta-jaan tai syvälliseen paneutujaan. Tietysti on olemassa myös konnossöörit, käsite joka on myös samaa perua kuin amatööri. Amatööri saattoi periaatteessa olla kuka tahansa, mutta konnössöörit olivat amatöörien" ammattilaisia.” Urheilun saralla amatööri sai kummallisen merkityksen. Siitä saamme osviittaa moneen asiaan tänäkin päivänä. Viime aikoihin asti amatööri on mielletty urheilijaksi joka ei saa varsinaista palkkaa ammattiurheilijoista poiketen. Saatoit olla amatööri-urheilija jos olit syntynyt riittävän varakkaiden vanhempien lapseksi tai olit aatelinen. 

Edellytykset amatööri-urheilulle syntyivät myös jos sinulla oli jokin tukija, joka järjesti sinut suojatyöpaikkaan jossa saatoit käyttää suurimman osan ajasta harjoitteluun. Innokkaimmat amatööriurheilun puoltajat olivat ylimysmäisiä ja vakaasta toimeentulosta nauttivia henkilöitä jotka katselivat lähinnä halveksivaan sävyyn alemmista yhteiskuntaluokista nousseita urheilun avulla eteenpäin päässeitä palkkaa ja palkkioita saavia urheilijoita.

Amatööriurheilun historian kipukohtaa kuvaa omalla tavallaan parhaiten elokuva ”Tulivaunut”, joka kertoo kahdesta vuoden 1924 VIII olympiadin kisojen kulta-mitalistista Harrold Abrahamista ja Eric Liddellistä. Se on kiintoisa elokuva katseltavaksi kun Pariisi isännöi tänä vuonna jälleen urheilevan nuorison ja myös niitä seuraavien vanhempien ikäluokkien suurta juhlaa kun XXXIII olympiadin kisat lähestyvät.

Jääkiekkotarinoita

Joitakin kirjoja ei haluaisi lukea loppuun. Ei sen vuoksi että kirja ei olisi kiinnostava vaan koska se on niin miellyttävä. Yksi tällainen kirja on vain Gretzkyn jääkiekko-tarinoita. Oikeastaan sen nimi on kylläkin ”tarinoita jääkiekosta.” Vasta tämän kirjan luettuaan voi suomalainen ymmärtää millainen asema jääkiekolla on kanadalaisen ihmisen elämässä, sydämessä. Se on lähtemättömän suuri. Mutta joskus tällainen kirja pitää vain lukea loppuun vaikka se vähän pahaa tekisikin.

Kirjan tarinat on tuottanut Gretzky ammattitaitoisen toimittajan kanssa. Kertojan ääni on uskottava. Kirjan teksti on tuotettu tätä kirjoitettaessa noin reilut 10 vuotta sitten. Ysiysin pelaajauran loppumisesta on kulunut jo noin 15 vuotta. Kirjan viimeisimmät tuoreet huomiot ovat Chigaco Black Hawksin kolmen Stanley Cupin menestyksessä ja managerinero Stan Bowmanin toiminnassa. 

Gretzky tuo kerrontaan paljon asioita ja monesti aivan ohimennen. Välillä olemme Gretzkyjen olohuoneessa 1960-luvulla ja lauantai-illan tunnelmissa. Kanada ”from far and wide” pysähtyy katsomaan Hockey Night in Canada lähetystä ja television ääressä on myös nuori Wayne isänsä kanssa. Pojan pitää mennä nukkumaan kahden erän jälkeen, mutta jos Gordie Howe pelasi sai ottelun katsoa kokonaan. 

Vuoden 2016 jälkeen jolloin kirja ilmestyi on tapahtunut paljon. Gordie Howe kuoli kirjan ilmestymisen jälkeen, ja poissa ovat kaikki ne muutin suuruudet joita nuori Gretzky suuresti ihaili kuten Bobby Hull ja Jean Béliveau. Poissa on myös Maurice ”Rocket” Richard joka lopetti peliuransa jo ennen Gretzkyn syntymää. Richardin kunniaksi perustettiin uusi palkinto vähän ennen hänen kuolemaansa. Ensimmäi-nen palkinto jaettiin vuonna 1999 ja sen sai Teemu Selanne. Palkinnon saa Liigan runkosarjan eniten maaleja tehnyt pelaaja. Palkinnosta käytiin lyhyt ja perusteel-linen keskustelu vuosina 1997-1998. Oli varsin outoa että parhaalle maalintekijälle ei ollut palkintoa. Itseoikeutetusti se nimettiin sitten Richardin mukaan. 

Gretzky kertoo että ”kerran” kun hän pelasi New Yorkissa Rocket halusi tavata hänet. Gretzky tapasi Richardin ja tällä oli hänelle jokin aivan erityinen lahja. Richard luovutti hänelle kullatun replikan tuon uuden palkinnon pelaajahahmosta. Gretzky mainitsee tapahtuman ajankohdaksi vuoden 1998. Palkintohan myönnettiin ensimmäisen kerran vasta kauden 1998-1999 päätyttyä. Richard oli teettänyt itse kullatun kopion palkinnosta ja halusi lahjoittaa sen Gretzkylle. Mauricen sanat ”Wayne, tiedän ettet koskaan voita tätä palkintoa, mutta haluan, että saat sellaisen. Sinun olisi pitänyt voittaa se.” Richard kuoli vuonna 2000.

Gretzky voitti Stanley Cupin 4 kertaa joukkueessa joka tunnettiin Suomessakin erinomaisen hyvin kiitos sellaisten pelaajien kuin Jari Kurri ja Esa Tikkanen. Kukapa ei olisi kannattanut tuota joukkuetta. Kahdeksan vuoden aikana Edmonton Oilers oli Stanley Cupin finaaleissa 6 kertaa ja voitti viidesti. Aivan oikeutetusti voidaan puhua viimeisestä dynastiasta. Toki pitää muistaa että Edmonton ei voittanut kannua kolmena vuonna peräkkäin. Viimeinen neljä kertaa Stanley Cupin voittanut joukkuehan oli New York Islanders juuri ennen Oilersin valtakautta vuosina 1980-1983. Islandersin ja Edmontonin jälkeen on nähty monta hyvää joukkuetta. Järkevä jääkiekon ystävä ei takerru yhteen joukkueeseen loppuelämäksi vaan arvostaa hyvää jääkiekkoa, ja sitä joukkuetta joka aina kulloinkin pelaa hyvää jääkiekkoa.

Kekkonen

                                   

Urho Kaleva Kekkonen jää historiaan suomalaisena poliitikkona ja monipuolisuusmiehenä. Hän oli lahjakas yleisurheilija ja pitkäaikaisin Suomen tasavallan presidentti. Hänen poliittisesta vaikutuksestaan ja perinnöstään kiistellään jatkuvasti.

Kekkosen syntyjuuret ovat Savossa ja ilmeisesti Itäsuomalaisuus on mennyt geeneihin saakka koska miehen mieliruokaa oli ruisleipä ja savukala; ruoka-aineet joita UKK söi joka päivä jos se vain oli mahdollista. Savolaisuudestaan Kekkonen ei juuri pitänyt kovaa meteliä eikä liioin uskonnollisesta taustastaan. Kekkosen isä oli sittemmin SRK-laestadiolaisuudeksi muodostuvan liikkeen piirissä, ja itse UKK:n suhteet vanhoillislastadiolaisuuten olivat hyvin lämpimät. Kekkosen isä oli jo pienoinen piällysmies ja pojasta tuli savolaisten kaskiviljelijöiden suurin ja kunniakkain jälkeläinen, kaikkien aikojen suurin savolainen.

Kekkosen kolmen ensimmäisen vuosikymmenen toimintaa luonnehtii monipuolinen osallistuminen eri asioihin ja menestyminen opinnoissa. Kekkonen oli kaikki aikakaudet huomioon ottaen errittäin lahjakas yleisurheilija ja hänestä olisi voinut kehittyä olympialaisissa pistesijoja tavoitteleva kymmenottelija. Keskittyessään vuosina 1922-1928 pelkästään urheiluun kuten aikalaisensa Paavo Nurmi oli mies voinut saavuttaa seuraavan sarjan (Suluissa oleva tulos on nykyajan standardien mukainen koska nykyinen valmennustieto on kehittyneempää ja joidenkin lajien tekniikka ja välineistö on muuttunut ja pitää ottaa myöskin huomioon uudet ratapinnoitteet) : 100 m 11.2 (10.80) – pituushyppy 680 (730) – kuulantyöntö 12,80 (13,50) – korkeushyppy 185 (205)– 400 metriä 54,0 (52,30) – 110 metrin aidat 16,0 (14,80)– kiekonheitto – 42.00 (44,00) – seiväshyppy 320 (440) – keihäänheitto 50.00 (56,00) – 1500 metriä 5.15. (5.00)

Kekkonen oli nuoren Suomen tasavallan nousevia suuruuksia. Hän valmistui lakimieheksi ja väitteli lakitieteen tohtoriksi aikana jolloin tohtorinarvo oli vielä suurehko harvinaisuus. Urheilujohtajakin Kekkosesta tuli ja hän oli vuoden 1932 kesäkisajoukkueemme johtaja Los Angelesin X olympiadin kisoissa.

1930-luku nosti Kekkosen ensimmäistä kertaa ministeriksi mutta toisen maailmansodan aikana hän oli suhteellisen vähäpätöisissä tehvävissä. Mies oli etsinyt linjaansa koko vuosikymmenen ja vasta sodan päättymisen jälkeen hän löytää varsinaisen linjansa joka on Neuvostoliitto-myönteinen. Ajatellaanpa tilannetta jossa Kekkosella olisi ollut ns. vaativimpia tehtäviä sotavuosina niin olisi olut ihan mahdolista, että hän olisi ollut sotasyyllisten joukossa ja silloin hän tuskin olisi noussut tasvallan presidentiksi vuonna 1956 ja tuskin hänestä oli tullut edes johtavaa keskusta-poliitikkoa.

Tultaessa 1950-luvun alkuun tulee hänestä vähitellen J.K.Paasikiven perintöprinssi ja vuoden vaaleissa UKK valitaan tasavallan presidentiksi. Kekkos-vastainen kampanja oli ollut vahva ja maakunnissa levitettiin hurjia juttuja kekkosen viinankäytöstä ja naisseikkailuista. Väitettiinpä hänen ottaneen peräti erään naisen Vanhalla Ylioppilastalolla flyygelin päällä.

Kekkonen vakiinnutti asemansa 1960-luvulla mutta oppositio oli yllättävän vahva. Kun hänet valittiin kolmannen kerran presidentiksi vuonna 1968 niin hän sai vain 201 valitsijamiestä Virkkusen ja Vennamon saadessa yhteensä 99 valitsijamiestä. Kekkosta syytettiin ja edelleen syytetään siitä että hän käytti häikäilemättömästi idänsuhteitaan sisäpolitiikkansa käsikassarana. Merkillinen episodi tasavaltakuntamme historiassa oli ns. poikkeuslaki jolla Kekkosen kolmatta presidenttikautta pidennettiin neljällä vuodella vuonna 1973. Tapahtumien tulkinnasta ei vallitse yksimielisyyttä ja saamme odottaa uusia historiantutkija-sukupolvia, ja aikaa jolloin kaikki arkistot ovat kaikille aidosti avoimia.

Kekkosta voidaan luonnehtia rauhanpoliitikoksi olivat hänen motiivinsa sitten mitkä tahansa, ylevän roomalaisen cincinnatiusmaiset tai sitten naristisen itserakkaat, joissa hän näkee elinaikanaan itsensä setelinkuvassa ja postimerkissä, seikka joka on tulkittava aina ja missä tahansa siten että kyseisestä hemkilöstä on tullut puolijumala. Kekkosen jo 1960-luvun alussa tekemä aloite Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksesta sai täyttymyksensä vuonna 1975 ja Kekkosen toiminnan kauaskantoisuutta on vähätelty arvioidessa maailmanpolitikan kehitystä 1980-luvulla. Mutta pelkästään ETYK nosti Kekkosen suurten valtiomiesten sarjaan mitkä mittapuut tahansa huomioiden.

Kekkosen elämän viiemeisen kymmenen vuoden aikana häntä varjosti mitä ilmeisimmin vakava ja kehittyvä sairaus, jonka luonne pidettiin salassa ja josta ei vieläkään ole kerrottu avoimesti. Tosiasia on kuitenkin se, että viimeisinä presidentiuminsa vuosina hän oli vanhus jota nuoremmat poliitkot käyttivät häikäilemättömästi hyväkseen.

Kekkonen herättää paljon kysymyksiä joihin ei ole yksiselitteisiä vastauksia. Pelkästään Kekkosen persoona on monumentaalinen ja toisaalta etäinen. Kekkosen ruumissaarnassa silloinen arkkipiispa John Vikström luo hänestä kuvan kansansa parista pois hiihtävänä shamaanina. Kekkonen oli eräänlainen eräpäällikkö ja ehkä johtaja jonka suomalaiset olivat ansainneet. Kekkosen shamaaniluonne tulee esiin siinä kun ajatellaan että hän oli mies joka hallitsi ihmisille vieraan supranormaalin, joka tässä tapauksessa oli arvaamaton ja oikullinen Neuvostoliitto/Venäjä.

Nyt, tätä kirjoitettaessa on tullu kohta kuluneeksi jo yli 45 vuotta siitä kun UKK luopui tehtävästään ja käytännössä kolmasosa suomalaisista on syntynyt Kekkosen ajan jälkeen. Vuonna 2004 järjestetyssä Suuret suomalaiset-äänestyksessä Urho Kekkonen sijoittui kolmanneksi 57456 äänellä edellään vain Mannerheim ja Risto Ryti. Mitä pitemmälle Kekkosen ajasta etenemme niin sitä paremmin voimme ottaa asiaan etäisyyttä ja varmaa on, että jokainen suomalainen polittikko joka haluaa tulla otetuksi vakavasti joutuu luomaan jäsennetyn käsityksen hänestä, hänen merkityksestään ja jälkimaineesta.

Kekkosen lahjakkuus yleisurheilijana hämmästyttää. Aikaamme tempaistuna ja radalle ja kentälle usutettunta hän latoisi helposti pöytään 7500 pistettä nykytaulukon mukaan. Miehen tulospotentiaali kolmen vuoden tehovalmennuksen jälkeen olisi noin 8200 pistettä. Ehkä enemmänkin ja kaikki vain mahdollista nykyaikaisen seipään, uuden korkeushyppytekniikan, urheilutossujen ja pintapuolisenkin valmennuksen jälkeen vuoden varoitusajalla. Mitä tulee pelkästään lahjakkuuteen liikkuu Kekkonen samalla tasolla kuin kaksinkertainen kymmenottelun olympiahopeamitalisti Akilles Järvinen. 

Tuon viimeisen kappaleen tunnelmaan sopii hyvin Kekkonen-Rock.

En attand Saga. Olympiapäiväkirja 2024. vol 2.

                               

Suomalainen urheilija sai viimeksi kultamitalin kesäkisoissa vuonna 2008 Beijingin kisoissa. Asialla oli haulikkolajien trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummela. Talvikisoissa kultamitaleja ovat urheilijamme toki saavuttaneet. Tällä hetkellä ehdottomia voittajasuosikkeja meillä ei ole, mutta yllättäjä voi aina löytyä. 

Viime vuosina Suomen urheiluelämässä on asetettu paljon toiveita Wilma Murtoon. Taidettiinpa hänestä kirjoittaa täälläkin. Tällä hetkellä ei näytä oikein hyvältä Juuri Glasgow’n MM-hallien jälkeen. Kaikki tietenkin sen suhteen että puhutaan kultamitalista. Akillesjännevamman paraneminen täydelleen vaatii aikaa ja juuri nyt pitäisi kehittää nopeusominaisuuksia. Murron menestyminen vaatisi jäykempien seipäiden hallintaa ja siihen tarvitaan yksinkertaisesti juoksuvauhtia.  Olympiavoitto vaatisi kymmeneen senttimetrin tulosparannusta ja siihen on vaikea uskoa. Jelena Suuren vuoden 2008 voittotuloksen 505, jälkeen on kultaa voitettu kolmissa viimeisissä kisoissa nousujohteisilla tuloksilla 475 — 485 —490. Vuoden 2023 Budapestin MM-kisoissa voittoon vaadittiin 490.

Eräässä toisessa kirjoituksessa käsittelin Martti Puumalaisen mahdollisuuksia judon raskaimmassa sarjassa. Matkaa kisoihin on vielä toki paljoin ja voi kysyä mitä esimerkiksi mitä nyt tapahtuu Japanissa ja Ranskassa. Judosaleilla kuhisee ja yllätysnimi voi tulla Ranskasta. Ranskalainen urheilija pääsee mukaan ilman karsintaa ja ajoissa kisoihin valittu judoka saa keskittyä tulevaan täysin rauhassa.

Galsgow’n kisailut nostivat Saga Vannisen aikuisten ottelijoiden joukossa ehdotto-maan eliittiin vaikka muutama tekijänimi puuttuikin. Vannisella on valtaisa potentiaali nopeaa, tahdonalaista voimantuottoa vaativissa lajeissa. Etua Vanninen saa kilpasisariinsa kuulantyönnössä ja keihäänheitossa. Menestyminen Pariisissa vaatii tasaisen perussarjan ja onnistumisen em. lajeissa. Seuraava sarja toisi 6724 pistettä. Suluissa tämänhetkinen henkilökohtainen ennätys.

100 metrin aidat: 13.24 (13.34)

Korkeushyppy: 179 (180)

Kuulantyöntö: 15.80 (16.12 hallitulos)

200 metriä: 23.90 (24.30)

Pituushyppy: 646 (643)

Keihäänheitto: 51.60 (49.22)

800 metriä: 2.16.00 (2.17.91)

Kaikki lajikohtaiset ennätykset ovat vuodelta 2023 pl. keihäänheitto. Tulos 49.22 on vuoden 2021 nuorten MM-kisoista jotka pidettiin Nairobissa. Aitajuoksussa prosentin parannus olisi noin 13 sadasosaa ennätystuloksesta eli prosentin luokkaa ja samassa mittaluokassa olisi tulosparannus 200 metrin juoksun suhteen. Pitää tietenkin muistaa että yleisurheilun ottelut eivät ole yhteenlaskua ennätyksistä vaan kaiken pohjana on tasainen ja varma onnistuminen kaikissa lajeissa.  Vanninen on kuitenkin nuori urheilija joka matkaa ensimmäisiin kesäkisoihinsa vain 21-vuotiaana. Tuossa iässä kehitytään luontaisesti vuodessa aina noin 1-2 prosentin suuruisin tulosparannuksin. Vannisen olemuksesta näki Glasgow’n mittelöissä sen kuinka tietty varsamaisuus on hävinnyt. Jos kisat pidettäisiinkin kesällä 2025 tavoittelisi Vanninen ilman muuta kirkkainta mitalia. Tulos 6724 voi kuitenkin riittää hopeamitaliin Pariisissa.

148 päivää XXXIII Olympiadin kisojen avajaisiin —Olympiapäiväkirja 2024. vol 1.

                                   

148 päivää XXXIII Olympiadin kisojen avajaisiin —Olympiapäiväkirja 2024. vol 1. 

33 olympiadia on 132 vuotta mutta vuodesta 1896 jolloin ensimmäisen olympiadin kisat järjestettiin on tullut kuluneeksi tänä keväänä vasta 124 vuotta. Ensimmäiset nykyajan olympiakisat pidettiin nimittäin 06-15.04.1896 eli siis huhtikuussa. Kansainvälinen olympakomitea on peruskirjassaan, ja aivan alussa, määritellyt milloin uusi olympiadi alkaa ja milloin varsinaiset kyseisen olympiadin kisat järjestetään. Olympiadi on neljä vuotta ja se alkaa aina edellisen päätyttyä tammikuun ensimmäisenä päivänä. Alkavan olympiadin kisat pidetään nykyisen määritelmän mukaan heinä-elokuun vaihteessa ja aina siis olympiadin ensimmäisenä vuonna. Olympiavoittaja on aina kuluvan olympiadin mestari lajissaan mutta on tietenkin olympiavoittaja niin kauan kuin elää ja sen jälkeenkin. Vaikka Tokion kisojen ajankohtaa siirrettiin vuodella eteenpäin olympiadi-jako pysyy samana. Nykyistä seuraava eli XXXVIII olympiadi alkaa tammikuun ensimmäisenä päivä vuonna 2028 ja sen kisat heinä-elokuun vaihteessa samana vuonna.

Vuodesta 1924 lähtien on järjestetty myös olympialaisia talvikisoja. Ne eivät ole olympiadin kisat vaikkakin voittajat ovat olympiavoittajia. XXV olympiadin aikana olympialaisten talvikisojen järjestesämisajankohta tahdistettiin olympiadin kolmanteen vuoteen. Vuoden 1992 Albertvillessä pidettyjä olympialaisia talvikisoja seurasivat uudet kisat jo kahden vuoden jälkeen Lillehammerissa.

Suomalaisille tuottaa vaikeuksia lausua olympia-sanuetta puhtaasti. Y-kirjain tapaa usein tummua uuksi. Kyse ei ole puhtaasi kielellemme ominaisen vokaalisoinnun vaikutuksesta. Etuvokaali ja takavokaali eivät voi olla samassa tavussa ja niiden välissä on tässä tapauksessa dentaali. Yhdistelmä takavokaali-dentaali-etuvokaali on suomalaiseen suuhun kovin hankala. Vastavanlaisesti kuulee kovin usein kuinka y-kirjain tumuu uuksi vaikkapa sanaa polymeeri lausuttaessa. Kieliviisaat ovat ajat sitten päätelleet että kielessämme on vokaalisointu.

Suomi on toiveikasta olympia-kansaa vaikka meillä olekaan Pia-nimistä olympiatoivoa. Toivo Loukola on ainoa varsibaibnebn olympiatoivomme sillä hän voitti 3000 metrin estejuoksun vuonna 1928. Olympiavoittoa meillä ei vielä ole mutta lähimmäksi tätä nimitystä on kuitenkin päässyt Voitto Hellsten vuonna 1956.

Milano 2026 mielessäin - Ketä leijoniin? vol 1.

                                        

Kunhan tämä vuosi saadaan loppuun on vuosi 2025 ja silloin voidaan sanoa ensi vuonna Milanossa. Tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä kun olynpialaiset talvikisat pidettin Cortinassa.

Jääkiekkoa seuraavan maailman toiveena on että Milanossa nähtäisiin parhaat jääkiekkoilijat. Suomella olisi heittää jäälle todella vahva kokoonpano. Niin varmasti muillakin ja sitäkin pitää seurata. 

Nyt aloitetaan kirjoitussarja jossa luodataan Suomen miesten jääkiekkomaa-joukkueen lopullista kokoonpanoa kun Milanon turnaus koittaa. Tuolloin joukkueessa on 24 pelaajaa; 3 maalivahtia; kahdeksan puolustajaa ja 13 hyökkääjää.

Tällä hetkellä ihanne joukkueeseen kuuluisivat seuraavat pelaajaat. Tulevissa päivityksissä oteaan mukaan myös ns. runner up's-pelaajat.

Kunkin pelaajat perässä on yksi tai useampi plussa. Lu0kitus on seuraava:

++++ ns. team-maker. tuplasupertäthti. puhutaan myös franchise-pelaajasta. pelaaja jolla on käänteentekevä merkitys omalle nhl-joukkueelleen. 

+++ joukkueen ykkökentän pelaaja. supertähti

++ joukkueensa koskematon runkopelaaja

+ luotettava peruspelaaja. kelpaisi mihin tahansa joukkueeseen kolmoskenttään, maalivahtina tandemiin.

2-7-10 (3-8-13)

Maalivahdit:

Saros +++

Husso +

Puolustajat:

Miro Heiskanen ++++

Esa Lindell ++

Juuso Välimäki +

Niko Mikkola +

Jani Hakanpää +

Henri Jokiharju +

Hyökkääjät:

Alexander Barkov ++++

Anton Lundell +

Eetu Luostarinen +

Mikko Rantanen +++

Artturi Lehkonen ++

Roope Hintz  +++

Sebastian Aho +++

Teuvo Teräväinen ++

Mikael Granlund ++

Erik Haula++

Matias Maccelli +

Judomaailmassa tapahtuu: Martti Puumalainen.

                                     

Missähän lajissa tänä päivänä, siis yleensä ottaen nykyään, suomalainen urheilija voittaa loppuottelussa kaksinkertaisen maailmanmestarin ja olympiahopea-
mitalistin? Tänään olemme tällaisen ihmetyksen nähneet. Kyse ei ole perinteistä suomalaislajeista joista on tullut kultamitaleita ja maailmanmestaruuksia jo yli sadan vuoden ajan. Kyse on yhdestä maailman eniten harrastetuimmasta lajista, judosta. Kaiken lisäksi Martti Puumalainen teki melkoisen tempun ylimmässä painoluokassa.

Kun arvioidaan vuoden parasta suomalaista urheilijaa pitäisi valinta antaa todellisille asiantuntijoille eikä kirjavalle laumalle urheilutoimittajia. Kriteerinä tulisi olla teko sellaisessa urheilulajissa joka koko maailman mittakaavassa on laajalti harrastettu. Hiihto ei ole sellainen laji eikä tietenkään takavuosien menestyslajimme keskipakopyllistys joka myös tunnetaan mäenlaskuna.

Judo on ehkä maailman universaalein laji ja omalla tavallaan kaikista vähiten välineurheilua. Siinä huipentuu kaikissa suhteissa japanilainen ajattelu ja kulttuuri. Judo on univeraalinen laji. Säännöt ovat kaikkialla samat oltiin sitten lajin synnyinmaassa eli Japanissa tai missä tahansa muualla. Samoin samanlaista on judosalin olemus ja se miten siellä on soveliasta käyttäytyä. Universaalinen lähtökohta tässä yhteydessä ei voisi olla parempi vertauskohta. Sillähän halutaan tässä viitata Sir Icaac Newtonin luomaan universaaliseen gravitaatioteoriaan; se on vakio kaikkialla maailmankaikkeudessa. Yksinkertaisemmin ja ihmiskeskeisimmin sanottuna niin maamme päällä kuin muuallakin maailmankaikkeudessa.

Judo on kamppailulaji mutta sen luonteeseen kuuluu tekniikka ja hillitty esteettisyys. Kärsivällinen ottelija palkitaan joskus aivan ottelun viime sekunneilla kuten kävi tänään Puumalaisen ja Georgialaisen Guram Tushisvilin kamppailussa. Ranska joka isännöi vuoden 2024 XXXIII kisoja Pariisissa on yksi Judon suurvalloista. Muuttunut maailma ja aika näkyvät jokaisessa suuremmassa taajamassa. Voidaan jopa karrikoidusti sanoa että jokaisessa ranskalaisessa kylässä on kirkko, moskeija ja judo-sali. Musulmaanit eivät tule kirkkoon eivätkä cretiennet mene moskeijaan, mutta kylän yhteisenä nimittäjänä on judosali. Siellä voidaan kohdata veljellisessä hengessä ja niin sanokaamme universaalisessa hengessä. Omalla tavallaan judon voittokulun ymmärtää Ranskassa, maassa jonka suuren, vuoden 1789 vallankumouksen henki huutaa täyttymystä ”veljeys, vapaus ja tasa-arvo.” 

Judosalilla ei metelöidä kuten esimerkiksi suomalaisessa kirkossa tehdään; luterilaiset ovat pahimmista pahimpia mölyapinoita. Universaalinen koodi judon tiessä kuuluu: salilla, ja harjoituksen aikana, voidaan keskustella lajiin ja lajin tekniikkaan liittyvistä asioista hiljaisella puheäänellä. Mitä se tarkoittaa: Kyse on noin 30 desibelin äänitasosta ja rauhallisetta toonista. Ja nyt on todella kyse universaalista ilmiöstä. Mikä pätee judosaliin pätisi myös suuren stadioniin. Jos isolla, 80 000 katsojaa vetävällä stadionilla, noudatettaisiin judosalin koodia ja 30 desibelin rajoitusta ja kiihtymätöntä toonia kuulisivat kaikki vieressä istuvan äänen.