Ihmiskunnan haasteet – tarkastellaanpa asioita laajemmista näkökulmista.

                                         

Kuten korpi-filosofimmekin Konsta Pylkkänen jo aikoinaan totesi, niin asioita pitää tarkastella laajemmista näkökulmista. Pieni Suomi siinä mukana on aivan yhtä tärkeässä asemassa; ehkä tärkeämmässä kuin uskommekaan…

On niin paljon asioita jotka kaipaavat uutta lähestymistapaa. Mitään uutta auringon alla ei välttämättä kuitenkaan ole. Useimpiin ongelmiimme on jo olemassa ratkaisuja jotka voivat olla jopa kestäviä. Kyse on siitä, että uusi ajattelu tulee vain useamman ihmisten omakohtaisemmaksi lähtökohdaksi. Ehkä on taas parempi vain pitää asiat listaukseen ja miettiä miten niihin voidaan päästä. Tällä hetkellä ihmiskunnan, ja Suomi siinä sivussa, suurimpia haasteita ovat:

I Liikakansoitus. Liikakansoitus on aina yhteydessä elintasoon. Sellainen elintaso joka esimerkiksi Suomessa on ei ole mahdollista kaikille planeettamme asukkaille. Tämä toki myönnetään, mutta mitään edes alustavia ratkaisuyrityksiä ei ole vielä laitettu alulle. Liikakansoituksen ratkaisemiseksi riittäisivät varsin yksinkertaiset toimenpiteet, jotka voisivat olla rauhanomaisia. Keskutelun alaiseksi tulee nostaa käsite "lisääntymisstrategia." Suomessakin tarvittiin ennen kymmenen lasta jotta niistä olisi tullut omaan lisääntymisikään kaksi tai kolme. Kahden lapsen perusteellisessa kasvatuksessa ja hoivassa riittää kyllä haastetta jokaiselle ihmisparille joka perheen perustaa.

II Muuttuvat elinolosuhteet. Ilmastonmuutos lienee tosiasia. Siihen mukautuminen ja sen hillitseminen voi viedä satoja vuosia. Tämän tiedostamisen pitäisi olla yksi kaiken toiminnan lähtökohta.

III Öljyriippuvuus. Nykyinen elämäntapa on mahdollista vain fossiilisten polttoaineiden avulla. Tämäkin asia tiedostetaan, mutta ihmiskunnan liha on heikko. Kuka voisi järkisyin kumota esimerkiksi en väitteet jotka on esitetty vaikkapa tänäisessä Turun Sanomien varsin ansiokkaassa artikkelissa: http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/523916/Oljysta+me+olemme+tulleet

IV Intensiiivisen ruuantuotannon haasteet. Tehomaatalous on ollut mahdollista vain öljyn ansiosta. Suuri haaste muuttuvien tekijöiden maailmassa on tuottaa tarpeeksi ruokaa edes kolmelle miljardille ihmiselle. Suuri huolenaihe on esimerkiksi mehiläiskato josta tällä viikolla kirjoitti myös ”Jenkkilän demareiden pää-äänenkannattaja” eli TIME-lehti.

http://www.treehugger.com/endangered-species/whats-killing-bees-time-magazine-examines-crisis.html  

Samaan aikaan katseet kiinnittyvät Afrikkaan jossa on käyttämätöntä ja todellakin potentiaalista maanviljelysmaata saman verran kuin EU:n alueella on viljelysmaata yleensä. Toivottavasti Afrikan maat saavat osansa luodakseen kestävää ja kohtuullista elintasoa eikä tuota maanosaa enää riistetä kuten ennen. Kehittyneissäkin maissa ihmiset voisivat kuitenkin tuottaa omatoimisesti huomattavan määrän elintarvikkeita.

V Kestävä rauhantuotanto. Termin ”rauhantuotanto” ja sen mukaan elämisen soisi olevan yleinen periaate. Ihmiskunnalla on jatkuva konflikti-potentiaali. Se voi ilmetä sisäisten konfliktien tulevana aikakautena tässä avauksessa mainittujen uhkatekijöiden eskaloituessa. Nationalismi on hyvin vaarallinen aate jos asiaa ei oikein tiedoteta. Suomella kaikista vähiten luulisi olevan varaa nationalismiin.

VI Yksinkertaisempi elämäntapa. Yksinkertaisempi elämäntapa ei vie ihmiskunnalta mahdollisuutta ja elämystodellisuutta mihinkään. Vaatimus yksinkertaisemmasta elämäntavasta ei tarkoita myöskään teknologia-kielteisyyttä. Yksinkertaisen elämäntavan omaksunut ihmiskunta ei tunne muotia tavalla jonka me teemme. Kasvua voidaan edelleenkin luoda puhtaan ja vihreän teknologian avulla. Joudumme kuitenkin tyytymään vähempään tavaramäärään, ja kulutus ei voi enää olla kaikista suurin nautintoaine.

Ihmisyyden loppu vai uusi luominen?

Uusin TIME-lehti sisälsi todella merkittävän ja laajan artikkelin joka käsitteli ihmisen tulevaisuutta, tai tulevaisuutta ilman ihmisyyttä, miten vain haluamme asian nähdä. Kirjoituksen yksi keskeisistä termeistä on singulariteetti. 

Sillä ei tarkoiteta tässä yhteydessä mitään kosmologiaan ja fysiikkaan liittyvää, vaan sitä että tietokone saavuttaa saman tason suorituskyvyssään kuin mitä on kaikkien ihmisaivojen kapasiteetti yhteensä. "Kolmessakym-menessä vuodessa meillä on mahdollisuus luoda yli-ihnhimillistä älykkyyttä. Pian sen jälkeen päättyy ihmisen aikakausi."

Kirjoituksen sisältämät väitteet eivät ole mitenkään uusia ja ihmeellisiä. Haave ikuisesta elämästä ja uudistuvasta nuoruudesta ovat yhtä vanhoja kuin on ns. uskonnollinen ihminenkin. Visiot ihmisen ja koneen yhdistämisestä ovat modernin aikakauden lapsia. Nyt nämä haaveet ovat enemmän kuin vain suunnittelupöydällä. Ne eivät ole enää pelkästään mielikuvistuksen lentoa, vaan niiden eteen tehdään koko ajan tutkimustyötä, ja niiden rahoittamiseksi löytyy rohkeita sijoittajia. Kun tämä kehitys laitetaan aikajanalle niin siinä nähdään eksponentiaalista eli hyvin nopeaa kasvua.

Ja mitä kaikea tästä sitten seuraakaan? Realisti voisi tietenkin sanoa, että jossain vaiheessa kaikelle laitetaan jonkun toimesta vissi stoppi. Se olisi kuitenkin niin ihmisluonnon vastaista, että siihen on vaikea uskoa. Periaatteessa mikään ei voi kontorolloida tätä kehitystä. Lopulta kaikki ei enää olekaan ihmisen käsissä. Pikku hiljaa ihminen myös kypsyy ajatukseen että kone on häntä viisaampi. Kun on saavutettu tietty raja niin tietokoneet alkavat itse suunnittelemaan parempia tietokoneita ja sovellutuksia. Kaikki tämä johtaa lopulta yli-inhimilliseen älyyn. 

Kun laitamme ajatuksen juoksemaan niin voimme leikkiä monellakin ajauksella. Mitäpä jos saamme nauttia tulevaisuudessa sellaisista sovellutuksista joista voidaan käyttää vaikkapa nimeä telomeeriterapia ja mielimatriisi (Time-lehden artikkeli ei käytä juuri näitä termejä vaikka kuvaileekin laveasti miten ihmisen elämän pituutta voidaan pidentää, ja kuinka ihmisen tietoisuus voidaan "skannata" ja säilyttää käytännössä ikuisesti.).

Rajaton tietojenkäsittelykapasiteetti mahdollistaa lopulta uutta luovan lääketieteen. Ihminen on tässä valossa vain koneeseen verrattava mekanismi. Jos se menee rikki, niin se voidaan yksinkertaisesti korjata. Nanotekniikka ja bioteknologia antanevat lopulta ratkaisun ihmisen vanhenemisen ongelmaan. Joskus on jo paljon ennen nyt Time-lehden artikkelissa esitettyjä perusteluja esittänyt ajatuksen ns. telomeeri-terapiasta. 

Joka kerta kun solu jakautuu niin dna:n päässä olevat "telomeeri-silmukat. Asiaa voisi kuvata vaikkapa vessapareirullalla jossa on tietty määrä repäistäviä paloja. Kun ne loppuvat tai tulevat likaisiksi, niin silloin uudistumista ei enää tapahdu. Mutta jos elmistöösi ruiskutetaankin vaikkapa sata miljoonaa nanorobottia korjaamaan telomeerien vaurioita, ja putsaamaan niitä "liisteristä", niin silloin solut voivat uudistua käytännössä rajattoman monta kertaa. 200 vuotta on silloin hyvin helposti saavutettava elinikä. Kaikki tietysti maksaa, ja moiseen terapiaan on aluksi hyvin harvalla varaa.

Toinen huikea ajatus ns. mielimatriisi (Tällaista termiä Lev Grossmanin artikkeli ei käytä, mutta en parempaakaan keksinyt.). Lyhyesti sanottuna se tarkoittaa sitä, että rajaton tietojenkäsittelykapasiteetti mahdollistaa se, että koko aivosähkötoimintasi ja tietoisuutesi kaikkine muisijälkineen voidaan skannata ja säilöä kuten mikä tahansa tietokone-softa. Kaiken lisäksi se voidaan monistaa rajattoman monta kertaa, ja sitä voidaan käyttää tietokone-ohjelmana. Jos meillä olisi nyt käytössä vuoden 2045 teknologia niin voisimme skannata Stephen Hawkingin päänsisäisen toiminnan mielimatriisiksi, ja käyttää sitä sitten ohjelmana tietokoneissamme. Joku heittää tietenkin sitten ilmaan kysymyksiä etiikasta ja moraalista. Sekin on tietenkin peri-inhimillistä ja ymmärrettävää. 

Sitten joku toinen kysyy: "Eikös sellainen ole äärimmäisen tylsistyttävää?" Tähän joku vastaa että masennus, suomalaiskansallisesti ilmaistu tunnetila nimeltään "vitutus" ja kaikki mielisairaudet ovat nykytietämyksen aavistelujen näkökulmasta katsottuna vain huonoa aivosähkötoimintaa kun tieto ei kulje tarpeeksi lutvakkaasti aivojen eri osien välillä. Sekin voidaan tulevaisuudessa korjata ja sitten ei ole kuin vain onnellisia ihmisiä. Ja kun mielimatriisi sitten ladataan "silikoniaivoihin", niin ihmisen tietoisuus elää niissä ikuisesti. Joidenkin mielestä tällainen saavutus onkin sitten suorastaan ihmisen tarkoituksen täyttyminen lajina...

Tämä kirjoitus ei ole suoranainen referaatti TIME-lehden artikkelista. Jokainen voi halutessaan hankkia lehden ja lukea Grossmannin artikkelin. Vaikka artikkeli ei sinänsä sisällä mitään "uutta auringon alla" niin se avaa niin paljon näköaloja, että voidaan puhua tietyllä tavalla "Uuden aikakauden näköaloja avaavasta kirjoituksesta."

Muuan kauhuporina

Aivan aluksi pitää todeta että kyllä tässä suru maailman tilan puolesta kasvaa päivä päivältä. Kaikista kauheinta on se, että kysymys siitä onko mitään todella tehtävissä nousee mieleen jatkuvasti. Muutoksen nopeutta voi enää vain arvailla ja sitä mitä se tuo tullessaan.

Sapuskan hinta tässä vain ihmetyttää ja huolestuttaa. Suomessa taisi olla viime vuona varsin hyvä sato mutta leivän hinta vain kallistuu. Kukas näitä loppujen lopuksi ymmärtää. Ruisleipäkin tehdään muualla kasvatetusta rukiista. Riisin hinta maailmalla on noussut räjähdysmäisesti. Ei tietystikään pitäisi etsiä syyllisiä mitään päin maailmaa, mutta kyllähän tosiasia on siinä että länsimainen elintapa on kaikkeen syyllinen. Riisi on ollut aikojen alusta idän leipä mutta nyt Kiinassa kaikki haluavat vehnää, vehnää ja vielä kerran vehnää. Halutaan myös syödä enemmän lihaa, juoda olutta ja peräti myös konjakkia.

Lihankasvatus vaatii rehuvarantoja ja hirveät määrät puhdasta vettä. Mitenhän tämän asian nyt oikein sanoisi. Saatamme nähdä vielä melkoisen ruokakapinan. Mutta sanotaan tämä vielä yhden kerran: jos on eturistiriita maailman janoisten polttomoottorien ja kahden miljardin ihmisen kesken niin voiton vievät aina polttomoottorit.

YK, tuo merkillinen järjestö, on ottanut kantaa ruuan hintatilanteeseen. Pääsihteeri Ban Ki Moon vaatii kansainväliseltä yhteisöltä nopeita toimia ruoan hinnannousun hillitsemiseksi; ruoan hinnoista on jo tullut maailmanlaajuinen kriisi. Ja jos ollaan rehellisiä niin nyt ei todellakaan tekisi pahaa pienoinen ja vähän isompikin kapinointi. Tulemme aivan varmasti näkemään lisää protesteja aivan lähiaikoina.

Amerikkalaisten rälläyskausi lähestyy ja meilläkin bensan hinta asettunee euroon ja viiteenkymmeneen. Isoilla autoilla siellä lähdetään pitkille matkoille. Tällaisten mietteiden tunkiessa tajuntaan ei siellä kovin helposti enää soi Louis Armstrongin biisi ihanasta maailmasta. 

Mutta miten ottaa asiaan kantaa kotoinen kirkkomme? Jäävätkö huolenilmaukset vain tällaisten yksittäisten kirkonmiesten horinoiksi. Vai onko tilanne niin ettei kirkolla ole loppujen lopuksi tähän enää mitään sanottavaa? Muistan hyvin päivän jolloin Pentti Linkola oli esitelmöimässä Kotkan kirjaston auditoriossa syksyllä 2000. Kysyin mieheltä mielipidettään siihen miten kirkon tulisi asioihin suhtautua. Sitä hän moitti että “painopistealue” on väärässä paikassa. Kirkko kun keskittyy tuonpuoleisiin asioihin liiaksi. Tehtävää täällä maailmassa olisi oltava enemmän. Myönsipä hän sen itsekin että eihän mikään voi korvata kirkon tarjoamia palveluita vaikkapa kuoleman ja surun hetkellä. Ja se oli häneltä paljon sanottu. Linkolan opetukset ovat vain vähän niin kuin on laita Jeesuksen opetuksilla. Kyllähän ne pintapuolisesti tunnetaan mutta harvapa yrittääkään elää niiden mukaan.