Aivan aluksi pitää todeta että kyllä tässä suru maailman tilan puolesta kasvaa päivä päivältä. Kaikista kauheinta on se, että kysymys siitä onko mitään todella tehtävissä nousee mieleen jatkuvasti. Muutoksen nopeutta voi enää vain arvailla ja sitä mitä se tuo tullessaan.
Sapuskan hinta tässä vain ihmetyttää ja huolestuttaa. Suomessa taisi olla viime vuona varsin hyvä sato mutta leivän hinta vain kallistuu. Kukas näitä loppujen lopuksi ymmärtää. Ruisleipäkin tehdään muualla kasvatetusta rukiista. Riisin hinta maailmalla on noussut räjähdysmäisesti. Ei tietystikään pitäisi etsiä syyllisiä mitään päin maailmaa, mutta kyllähän tosiasia on siinä että länsimainen elintapa on kaikkeen syyllinen. Riisi on ollut aikojen alusta idän leipä mutta nyt Kiinassa kaikki haluavat vehnää, vehnää ja vielä kerran vehnää. Halutaan myös syödä enemmän lihaa, juoda olutta ja peräti myös konjakkia.
Lihankasvatus vaatii rehuvarantoja ja hirveät määrät puhdasta vettä. Mitenhän tämän asian nyt oikein sanoisi. Saatamme nähdä vielä melkoisen ruokakapinan. Mutta sanotaan tämä vielä yhden kerran: jos on eturistiriita maailman janoisten polttomoottorien ja kahden miljardin ihmisen kesken niin voiton vievät aina polttomoottorit.
YK, tuo merkillinen järjestö, on ottanut kantaa ruuan hintatilanteeseen. Pääsihteeri Ban Ki Moon vaatii kansainväliseltä yhteisöltä nopeita toimia ruoan hinnannousun hillitsemiseksi; ruoan hinnoista on jo tullut maailmanlaajuinen kriisi. Ja jos ollaan rehellisiä niin nyt ei todellakaan tekisi pahaa pienoinen ja vähän isompikin kapinointi. Tulemme aivan varmasti näkemään lisää protesteja aivan lähiaikoina.
Amerikkalaisten rälläyskausi lähestyy ja meilläkin bensan hinta asettunee euroon ja viiteenkymmeneen. Isoilla autoilla siellä lähdetään pitkille matkoille. Tällaisten mietteiden tunkiessa tajuntaan ei siellä kovin helposti enää soi Louis Armstrongin biisi ihanasta maailmasta.
Mutta miten ottaa asiaan kantaa kotoinen kirkkomme? Jäävätkö huolenilmaukset vain tällaisten yksittäisten kirkonmiesten horinoiksi. Vai onko tilanne niin ettei kirkolla ole loppujen lopuksi tähän enää mitään sanottavaa? Muistan hyvin päivän jolloin Pentti Linkola oli esitelmöimässä Kotkan kirjaston auditoriossa syksyllä 2000. Kysyin mieheltä mielipidettään siihen miten kirkon tulisi asioihin suhtautua. Sitä hän moitti että “painopistealue” on väärässä paikassa. Kirkko kun keskittyy tuonpuoleisiin asioihin liiaksi. Tehtävää täällä maailmassa olisi oltava enemmän. Myönsipä hän sen itsekin että eihän mikään voi korvata kirkon tarjoamia palveluita vaikkapa kuoleman ja surun hetkellä. Ja se oli häneltä paljon sanottu. Linkolan opetukset ovat vain vähän niin kuin on laita Jeesuksen opetuksilla. Kyllähän ne pintapuolisesti tunnetaan mutta harvapa yrittääkään elää niiden mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti