Reilu vuosi Lontoon kisoihin - Saako Suomi kultamitalin?

 

Aivan aluksi pitää todeta, että edellisen kerran Olympia-kisat järjestettiin Lontoossa vuonna 1948. Lontoo on ensimmäinen kaupunki joka saa kisat järjestettäväkseen kolmannen kerran. Edellisestä kerrasta tulee todellakin kuluneeksi ensi vuonna 64 vuotta. Lontoon kisat vuonna 1948 jäivät muistoihin ns. "ostokortti-olympialaisina." Maailma oli vasta toipumassa sodasta. Maailman urheileva nuoriso oli poikkeuksellisen vanhaa väkeä ja vähän raihnaista. Moni olympiavoittaja oli itse asiassa jonkin sortin sota-invalidi. Jos ei ollut varsinaisesti fyysisesti haavoittu-neita, niin ainakin moni oli saanut sielullensa vakavan vamman. 

Kilpakentillä ei vielä oltu nähty Neuvotoliiton voimaa. Kiinassa ei urheiltu ja kukaan ei ollut vielä kertonut afrikkalaisille että heillä olisi aivan ylivertaiset edellytykset keskipitkillä ja pitkillä juoksumatkoilla. Suomi oletti vielä olevansa urheilun suurvalta. Kultaa toki saimme ja ennen kaikkea miesten keihäänheitossa. Naistenkin vastaavasa lajissa saimme hopeaa kiitos Kaisa Parviaisen. Kaisa on naisvoimaisella teollaan vain jäänyt ikuisiksi ajoiksi suuren Tapsan varjoon.

Historiahan ei toista itseään, mutta se voi matkia itseään hämmästyttävällä tavalla. Emme näe uusia ostokortti-olympialaisia ja mitään suurta sotakaan ehditään käymään nyt kun kisoihin on tasan tarkkaan 379 päivää. Mutta, mutta... Kyllä tässä ehtii vielä kehittämään kaikkien aikojen laman ja todellisen talousromahduksen ennen ensi kesää. Lontoon kisat voivat nimittäin olla todelliset lama-ajan kisat. 

Yksi kysymys lon Suomen menestys ja ennen kaikkea se, saammeko yhtään kultaista mitalia. Veikkaukseni on, että emme saa ja jos saamme niin todella vaivoin. Nimittäin kisoihin on nykyään todela vaikeaa edes päästä. Karsinta on kova ja kukaan ei tule kisoihin puskan takaa. Keihäänheittäjämme eivät kultaa tuo ja yleisurheilusta saamme yleensä ottaen korkeintaan muutaman finaalipaikan. Jokaisessa urheilumuodossa ja lajissa on paljon uusia maita mukana ja menestyksen-nälkäisiä urheilijoita.

Jos täsä vaiheessa pitäisi nostaa muutama potentiaalinen mitalisti niin anotaan nyt vaikka purjehtija Sari Multala ja kivääriampuja Henri Häkkinen. Häkkisen paraatilaji on AR60 eli ilmakiväärin 60+10 laukausta kymmenestä metristä. Beijingissä 2008 Häkkinen johti kilpailua 60 laukauksen jälkeen mutta jäi sitten kolmanneksi. Pettymys on varmasti kova kestää, mutta menestystä on tullut tuon finaalin jälkeenkin. Kilpailu tässäkin lajissa on kova. Ilmakivääri on nimittäin varsin huokea laji harrastaa ja siihen ei tarvita ulkoratoja. Taso kovenee olympiadi olympiadilta. Häkkisellä ei kuitenkaan ole ongelmia saada paikkaa kisoihin. 

Kisajoukkueemme voi olla ennätyksellisen pieni. Tällä hetkellä sen vahvuus on noin 15 urheilijaa. Käsillä voi olla tilanne jossa houkkueessa on mukana enemmän johtajia, valmentajia ja huoltajia kuin varsinaisia urheilijoita. Niinpä on etsittävä pieniä iloja Multalan ja Häkkisen lisäksi:

I Miten pitkälle pikamenijä Jonathan Åstrand pääsee?

II Kuinka lähelle finaalipaikkaa miesten pikaviestijoukkueemme yltää?

III Pääseekö Anna Hämäläinen mukaan kisoihin?

IV Kuinka lähelle Minna Nikkanen pääsee finaalipaikkaa naisten seiväshypyssä?

V Saavatko miesjousiampujat edes yhden maapaikan kisoihin?

VI Tuleeko miesten painista edes yksi pistesija.

VII Saammeko miesten keihäässä kolme finaalipaikka ja jäämme ilman yhtäkään pistesijaa?

VIII Pääseekö yksi nyrkkeijijöistämme kisoihin ja eteneekö hän toiselle kierrokselle?

Ja mitä muuta... Olisiko jollakin eden hieman lohdullisempia näkymiä!

Vuonna 1948 eräs 33-vuotias mies oli mukamas ikäloppu. Mutta kuinkas kävikään:

Näinhän se on. Ei tule enää toista Tapio Rautavaaraa! Kuka meistä voi sanoa että väärä mies voitti? Rautavaara oli vanhin kultamitalin voittanut yleisurheilija noissa kisoissa. Voimistelijamme Heikki Savolainen voitti muuten noissa kisoissa kaksi kultaa 40-vuotiaana.

Olimme kansojen taulukossa kuudensia ja mitaleita saimme sarjassa 8 - 7 - 5. Sodasta säästynyt Ruotsi sai kaikkien aikojen pottinsa 16 - 11 - 17! Aina tyylikkäät italialaiset olivat meitä parempia sarjallaan 8 - 11 -8. Italia oli mukana, mutta poissa olivat Saksa ja Japani

Pentti Linnosvuo IN MEMORIAM.

Eilinen  toi  meille  suruviestin  kun  kuulimme  kaksinkertaisen  olympiavoittajamme  Pentti Linnosvuon  siirtyneen  ajasta  iäisyyteen.  Rautatieläisen  pojasta  tuli  kaikkien  aikojen  paras  kympintappajamme.  Linnosvuo  oli  näyttävä  vasenkätinen  pistoolimies  joka  nousi  maailman  huipulle  nuorena.  

Viimeisen  suuren  voittonsa  hän  saavutti  31-vuotiaana  ja  on  siitä  harvinainen  pistoolimies,  lajissaan  ainoa,  joka  on  voittanut  molempien  perinteisten  pistoolillajien,  vapaapistoolin  ja  ns.  olympia-pistoolin  olympialaisen kultamitalin.  Olympialaisten  täysosumien  lisäksi  hän  hänellä  on  myös  hopeamitali  vuoden  1960  kisoista  Roomasta.

Linnosvuo  oli  lahjakas  urheilija  monessa  lajissa  ja  olisi  todennäköisesti  päässyt  kansalliselle  huipulle  vaikkapa  jääkiekkoilussa  mutta  urheilumme  onni  oli  se,  että  hän  löysi  ammunnan  omaksi  lajikseen.  Linnosvuon  lahjakkuutta  osoittaa  se,  että  hän  saavutti  maailman  huipun  hyvin  nuorena,  seikka  joka  korostuu  vielä  kun  kyse  on  kovia  hermoja  vaativasta  pistooliammunasta.  Linnosvuo  oli  lähellä  menestystä  jo  19-vuotiaana  omissa  kisoissamme  vuonna  1952  ja  täysin  uudessa  olympialajissa,  kuvio-ammunnassa/olympiapistoolissa, hän  saavutti  viidennen  sijan  jääden  kultamitalista  vain  2  pistettä ja muista mitaleista  yhden  pisteen.  Linnosvuon  olympia-ura  kesti  kokonaista  viisi  olympiadia  ja  ampujana  hän  lopetti  nyky-standardit  huomioiden  nuorena  35-vuotiaana  veteraanina.

Linnosvuon  lahjakkuudesta  ja  ainutlaatuisen  hämmästyttävästä  varhaiskyp-syydestä  on  osoituksena  se,  että  esimerkiksi  vuoden  1972  vapaapistoolin  olympiavoittaja  Ruotsin  Ragnar  Skanåker  teki  urotekonsa  vasta  38-vuotiaana.  Linnosvuo  loi  uransa  aikana  jolloin  kaikilla  urheilijoillamme  ei  ollut  mahdollisuuksia  täysipäiväiseen  harjoitteluun.  Linnosvuo  pystyi  kuitenkin  harjoittelemaan  hyvin  ja  tästä  jonkinlaisena  osoituksena  on  se,  että  ylioppilastutkintonsa  viivästyi  usealla  vuodella.  Linnosvuo  pystyi  kuitenkin  sovittamaan  hyvin  yhteen  urehilijanuransa,  opiskelunsa  ja  tulevan  työuran.

Omalta  osaltani  minulla  ei  ole  henkilökohtaisia  ja  itse  koettuja  muistoja  Linnosvuosta  urheilijana.  Kun  selailin  1970-luvun  alussa  vanhoja  MMM-kirjoja  niin  vuoden  1958  kohdalla  törmäsin  ensimmäistä  kertaa  kuudennentoista  olympiadin  kisojen  tulosluetteloihin  ja  myös  nimeen  Linnosvuo.  Kuuluin  siihen  sukupolveen  joka  eli  edellisellä  maailmankaudella  ja  joka  myös  eläytyi  vahvasti  lähihistoriansa  tapahtumiin  oli  kyse  sitten  toisesta  maailmansodasta,  historiasta  yleensä  tai  olympia-liikkeestä  ja  sen  historiasta.  Tuohon  aikaan  ei  ollut  käytössä  internettiä  eikä  youtube-palveluiden  kaltaisia  järjestelmiä  joiden  avulla  monipuolinen  ja  nopea  tiedon  hankinta  on  mahdollista.

Yksi  loistelias  Olympia-urheilijamme  on  nyt  siis  siirtynyt  ajasta  iäisyyteen,  autuaammille  metsästysmaille.  Linnosvuon  ura  ja  menestys  on  osoitus  siitä  kuinka  pienestäkin  kansakunnasta  voi  löytyä  monipuolisesti  korkeatasoisia  harrastajia  lajissa  kuin  lajissa.  Toivokaamme  että  hän  ei  jää  pelkäksi  maininnaksi  historian  kirjoissa  ja  tulosluetteloissa  vaan  näemme  vielä  maailman  huipulle  nousevia  pistooliampujia  joiden  esikuvana  on  urheilumme  suurmestari,  viisien  olympiakisojen  kävijä  Pentti  Linnosvuo,  Tokion  vapaapistoolikisan  olympia-voittajaa Väinö  Markkasta  luonnollisestikaan  unohtamatta.

Mietteitä Beijingin kisojen toisen viikon tiistai-iltana.

 

Tänään on valtakunnan-uutisissa puhuttu paljon Venäjän ja Georgian välisestä konflikstista joka kyllä pahalla tavalla rikkoi ekekheiria, eli olympiarauhan. Sitä emme nyt ala analyseeraamaan, siis tätä Kaukasuksen konfliktia. Ehkä myöhemmin. 

Se mihin kiinnitti huomiota oli se, että kylläpä moni osasi hyvin sliipatusti lausua sanan Georgia ja vieläpä oikein nuotin kanssa: kiorgija, kiorgija; paino ärrlää ja loppuliudennus. Ettei olisi oikein porukalla ja asiantuntijan kanssa harjoiteltu. Se tässä ottaa pannuun, että Suomi on vissiin ainoa länsimaa jossa ei ole otettu käyttöön pinjin standardin mukaista muotoa Kiinan pääkaupungista Beijingistä eli Beijingistä. Kerrataan nyt vielä yhden kerran tämä asia: Uutistoimisto Uusi Kiina toivoi että Pinjin-standarsi otettaisiin käyttöön jo vuonna 1979. KATALTUMU sanoi luoteisseemiläinen taannoin ennen EKR ja tuikeasti yönuotiota sauvallaan sohaisi…

Eilen sen sitten tein ja ostin Turun Akateemisesta kirjan jota oli kiertänyt kuin kale kuummaa putroa jo kolmen kuukauden ajan. Selaillutkin sitä moneen otteeseen olin. Kyseessä on tämän päivän kirjoituksen otsikkokuvassa oleva kirja “The complete book of the Olympics.” Kannessa hehkutetaan seuraavastiu “A treasure trove of lore, drama and anecdode from 112 years of Olympic history. The top eight finishers in every Summer Olympic event since 1896. Full descriptions of rules and scoring for every included in the Beijing Olympics.”

Kannen hehkutukset eivät ole perusteettomia. Kirja on tosin auttamattomasti vanhentunut jo Beijingin kisojen päättyessä, vaan sehän on pelin henki. Kirja on eräänlainen Olympia-raamattu. Yhdessä netin siältämien tietojen kanssa se on aivan pistämätön yhdistelmä Olympia-fanin tarpeita ajatellen. Alustava pistokoemainen syyni paljastaa kyllä joitain epätarkkuuksia ja vääriä johdonmukaisuuksia erityisesti ampuma-urheilun suhteen. Annetaanpa palautetta.

Toista kisaviikkoa hallitsee yleisurheilu ei atleettiset lajit. Hieman on kaihoa ilmassa sillä mitä pitemmälle yleisurheilu etenee sitä lähempänä on kisojen loppu. Poissa on kisojen ensipäivien rajaton innostus ja tunne siitä että todellinen autuus vallitsee inehmoin rinnoissa.  

Mutta elämä jatkuu ja siihen sisältyy luopumisen ja hyvästien tunne. Siihen sisältyy myös toivo jälleennäkemisestä ja uusista kisoista. On niin paljon urheilijoita, hyviä sellaisia jotka eivät koskaan pääsee Olympia-kisoihin. Kunhan Beijing vaikenee niin on monien arvioiden aika. Kitanit ovat tehneet hyvää työtä ja koko kansaa ei pidä syyttämän siitä millaista politiikka nykyisen dynastian johto harjoittaa… Nyt eletään dynastian aikaa jonka nimi on Kansantasavalta. Kauanko se jatkuu; piru tietää vaan ei sano. Vuodesta kahteensataan vuoteen lienee vallan maltillinen arvio. Parasta olla neuvomatta Kitaneita liikaa… Eikä niin varmaan paljossa tehdäkään sillä se ei ole markkinavoimien etujen mukaista, ja ainakin vielä markkinavoimat jyräävätten ihmisoikeudet… Ikävä todeta mutta näin on…