Porinaa luonnonsuojelusta. vol 2. Rikas mies jos oisin...

                                 

´

Harmittaa  todellakin  se  että  metsän  elämiltä  on  otettu  niin  paljon  puita.  Jos  meikä  voittaisi  5  miljoonaa  euroa  lotosta  niin  ostaisin  Varsinais-Suomen  jyväjemmareilta  tuommoiset  200  hehtaaria  peltoa,  noin  aivan  aluksi.  Joutuisihan  tuosta  maksamaan  tuommoiset  puolitoista  miljoonaa  euroa  vaan  haitanneeko  tuo mitään.  Ostaisin  pellot  sellaiselta  alueelta  että  niistä  saisi  aivan  yhtenäisen  metsän.  Ja  sitten  ostaisin  samalla  mokomalla  rahaa  metsää  peltojen  ympäriltä.  

Voisipa  hyvällä  lykyllä  olla  maaomaisuutta  tuon  jälkeen  tuommoiset  600  hehtaaria.  Sitten  hankkisin  oikein  kunnon  panssarivaunun  joka  olisi  varustettu  sellaisella  auralla  joka  repisi  maahan  reilun  puolen  metrin  syvyisen  vaon  että  salaojaputket  oikein  rytkyisivät.  Tankki  saisi  jyrätä  peltoja  ristiin  rastiin.

Mihinkään  suurisuuntaisiin  metsänkylvöihin  en  välttämättä  lähtisi  tämän  jälkeen  sillä  kyllä  luonto  hommansa  hoitaa.  Aluksi  paikalla  kasvaa  kaiken  maailman  rikkaruohoa  ja  niiden  seassa  muhii  koivua  ja  vähän  ajan  päästä  kotoisia  havupuitamme.  Ihan  tulee  mieleen  Veikko  Huovisen  Puukansan  tarina…

Ehkä  voisi  kuitenkin  kylvää  ja  istuttaa  sinne  tänne  saarekkeita  vähän  jalommista  puista  kun  kerran  ilmasto  lämpenee.  Olisihan  kymmenen  hehtaarin  tammimetsä  aika  makea  juttu…  Ja  paljon,  paljon  muuta  ja  mukavaa…  Enkä  taatusti  ottaisi  yhtään  metsänhoitopaineita  asian  tiimoilta.

Henkilö  joka  sai  minut  jälleen  ajattelemaan  ihmisten  törkeitä taipumuksia  oli  pieni  tyttäreni,  joka ei  edes  ollut  viisi-vuotias  vielä,  kun  hän  aina  muistutti  isoja  halkopinoja  nähdessään  Isille  että  “Ei  saa  ottaa  metsän  eläimiltä  puita.”  Olisihan  se  vallan  kiva  antaa  moinen  lahja  täysi-ikäistyville  lapsille,  siis  600  hehtaaria  tulevaa  ikimetsää,  ja  tähdentää  luonnonsuojelullisisa  arvoja.  Nimittäsin  metsän  “Indy-Forestiksi”  ja  säätiöisin  homman  ettei  kukaan  pääsisi  todellakaan  ottamaan  puita  metsän  eläimiltä…  Olisi  siinä  ihmettelemistä  tälläkin  paikkakunnalla  sadoiksi  vuosiksi  että  kuinka  se  hullu  perussuomalainen  mies  pisti  200  hehtaaria  parasta  peltoa  sekametsäksi.  Meikä  hykertelsi  kuolivuoteella  tyytyväisenä,  ja  sanoisi  viimeisinä  sanoinaan  että  tällaistapa  ette  olekaan  nähneet  sitten  Iso-Vihan…

Metsään  istutettaisiin  myös  metsän  eläimiä,  oravia,  kettuja,  punatulkkuja  ja  muita  lintuja,  metsässä  olevaan  välimaastoon  peltopylleröitä,  teeriä  ja  muita metsäkanalintuja,  ja  tietenkin  jäniksiä ja  myöhenin  vielä  villisikojakin.  Muusta  pitäisi  luontoäiti  huolen.  Voisipa  palkata  peräti  vanhanajan  metsänvartijan  hätistelemään  kaikenmaailman  pyssyniekkoja  pois  tulevasta  ikimetsästä.

Jossain  metsän  laitamilla  olisi  Villa  Industria  eli  meikäläisen  kotitila.  Pari  hehtaaria  voisi  käyttää  erilaisiin  polttopuuistutuksiin,  tammea,  haapaa,  kuusta,  mäntyä,  koivua,  vaahteraa  ja  pihlajaa.  Sieltä  voisi  aina  vuoden  mittaan  tulevina  vuosisatoina  kaataa  muutaman  rivin  puita  poltettavaksi  tekemättä  hirmuista  vahinkoa  metsän  eläimille  joita  varmasti  olisi  tuollakin  pläntillä.  Tilalle  täytyisi  sitten  aina  istuttaa  uutta  ikuisen  kiertokulun  vuoksi.  Nimittäin  aitokiuasta  sitä  tarvitsevat  tulevatkin  polvet…

Gepardi, maitolitra ja 95-bensa

                                         

Vastuullinen perheenisä ostaa yleensä halvinta gepardia pullon tai kaksi ja tuntee siitäkin huonoa omaatuntoa. Joskus jopa ajattelin vakavissani ehdottaa että sana olut pitäisi muuttaa osuvammaksi sanaksi, joka kuvailisi tätä aspektia paremmin. Osuva nimi sille olisi "MIELO."  Sehän olisi lyehennelmä sanoista "miehen lohtu." No jos Lönnrot ja kumppanit olisivat tehneet aikoinaan tämän oivalluksen niin tasa-arvon koittaessa (Vaiko peräti naisten yliarvon aikana!) tuon kuohajuoman nimi olisi joutunut kyseenalaiseksi ja naiset joisivat nykyään "nailonia."

Näinä aikoina kun 95-bensa halpenee niin vanhat muistot tulevat mieleen. Ne eivät kuitenkaan liity pelkästään gepardiin vaan keskioluen, maitolitran ja ysiviis-bensan hinnan kolminaisuuteen. Nuo kolme tuotetta nimittäin muodostavat sellaisen kolmiyhteyden jonka hintojen vaihtelut ja eri suhteet voivat indikoida aika paljon. Kyseessähän on nimittäin aika mielenkiintoinen kolmikko kaikin puolin.

Nimittäin näin voidaan väittää ainakin Suomen oloissa seuraavaa, eli vähän tuhdimpia talous-poliittisia aksioomia kaikkien pohdittaviksi:

I Jos kolmikon hinnat ovat 20 sentin putkessa niin taloudellinen tilanne on hyvä, ja mitä matalammalla kolmikon hintaputki kulkee niin sitä paremmat olot kansalaisilla on. Jos putken yläraja olisi noin 1,05 euroa niin kyseessä olisi kansakunnan kannalta ns. kulta-aika.

II Jos jonkin hinta on huomattavasti kalliimpi kuin kahden muun keskimäärin niin kyseessä on vaikea aika maailmanlaajuisesti ja muutenkin.

III Jos yhden tuotteen hinta on selvästi halvempi, tai kaksi muuta maksavat keskimäärin tuplasti kuin se, niin silloin on vielä huonompi tilanne. Pahimmassa tapauksessa maailmanloppu on lähellä.

Bensa edustaa tässä standardin saanutta polttonestettä jota tarvitaan autoihin tässä loppujen lopuksi hyvin harvaan asutetussa maassa, maito hyvin tärkeää maataloustuote ja olut ylellisyystuote. Kaikkia kuitenkin tarvitaan vaikka olut onkin ehkä kolminaisuuden kyseenalaisin tuote. Sen voi toisaalta korvata varsin helposti yksinkertaisesti luopumalla siitä tai pidättäytymällä sen nauttimisesta muuten kuin sesonki-, ja juhla-aikoina.

Hömppä-Veikon erikoiset. vol 5. Pienempi roskapussi on paras laihdutuskonsti.

                                         

Moni on ikuinen laihduttaja. Moni maksaa laihdutta-misesta paljon ja kokeilee alati uusia menetelmiä. Apu ylipainoisuuteen on yksinkertaisempi kuin uskookaan, ja kaiken lisäksi ilmainen. Mitään päätöstä  ei edes tarvitse tehdä. Riittää että on valmis kokeilemaan tätä vallankumouksellista menetelmää jopa on todellakin ns. “pienempi roskapussi.”

Kliinistä näyttöä menetelmälle on saatu monelta taholta viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta. On siis aika julkistaa tämä menetelmä, jota kaikki saavat tästä lähin vapaasti käyttää ja jopa sitä parantaa. Kaikki lähtee liikkeelle siitä, että pienempi roskapussi taloudessa laittaa liikkeelle moninkertaisia takaperoisia ketjureaktioita. Yksinkertaisesti tuo väline saa sinut kuluttamaan vähemmän kaikkea. Sillä on myös se vaikutus että kaikki käytetään tarkemmin, myöskin ruoka. 

Kaiken lisäksi pienemmän roskapussin täyttymisaika on puolet pitempi kuin normaalikokoisen muovipussin. Roskapussin asentamisesta normaaliin neliskaiteiseen roskaämpärikköön on käyty paljon kiistoja. Varminta hyvän lopputuloksen aikaansaamisksi on tehdä sen kokoinen lieriö jonka voi teipata pohjuksistaan kiinni roskaämpärikön pohjaan. Kaikenlaisia virityksiä on nähty, eikä niitä pidä millään muotoa väheksyä.

Menetelmä on siis vaivaton ja ainoat ongelmat liittyvät todellakin siihen miten pienempi roskapussi asennetaan ämpärikköön. Tämän jälkeen ei tarvitse kantaa huolta todellakaan mistään. Ei tarvitse ihmetellä muuta kuin sitä miten niitä kiloja lähtee. Onnistuneen roskapussin asennuksen jälkeisellä viikolla reilusti ylipainoinen voi laihtua jopa 8 kiloa ja lievästi ylipainoinen puolet tuosta.

Moni on epäillyt tätä mentelmää, mutta turhaan. Itse onnistuin viime vuoden loppupuoliskolla pudottamaan painoa kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla paino putosi 5 kiloa jonka jälkeen tuli pientä jojotusta kun vaihdoin isompaan roskapussiin. Marraskuulla pudotin painoa 7 kiloa varsin lyhyessä ajassa erään hvyin maagisen roskapussin myötävaikutksella. Joulunaika vei hieman tuon kuurin edullisista vaikutuksista, mutta tänään on taas uusi ja pienempi roskapussi käytössä. Ja ennen kuin joku sanoo mitään vastaan niin kannattaisi kokeilla.

Ainoa negatiivinen puoli asiassa on vain se, että menetelmä toimii menestyksekkäästi vain ns. sinkku-taloudessa. Tietysti tällä menetelmällä olisi voinut tehdä rahaakin, mutta mitä sitä tällaisella "ihmiskunnan yhteisellä omaisuudella nyt rahastamaan."  Se jos mikä olisi epäeettis-realistista. On ollut tarkoitus jo pitkään julkistaa tutkimusteni ja havaintojen tulokset, mutta kun ihmisen mieli ja muisit ovat niin rajallisia. Ehkäpä tästä tulee jopa hyvä mieli. Oli nyt vain sitten pitkästä aikaa tämän Hömppä-Veikon aika sillä ei sitä joka päivä politiikkaa jaksa vääntää paperille. Ja sitten välähti tämä juttu mieleen. Jo oli aikakin...

Hömppä-Veikon erikoiset. vol 2. Venäjällä ja Suomessa on korkeampi elintaso kuin Ruotsissa ja muissa länsimaissa.

Olen kuullut hyvän väitteen ja hyvät perustelut sille, että elintaso on korkeampi Suomessa ja Venäjällä kuin Ruotsissa ja yleensäkin muissa länsimaissa. 

Kyse on siitä, että Suomella  ja  Venäjällä  on  muutakin  yhteistä kuin se  kuuluisa  kohtalonyhteys  jonka  Sekoomuksenkin  pojat  eli  Katainen  ja  Stubbari  ovat  viime  vaalikaudella  hoksanneet.  Suomessa  on  edelleen  käytännössä  sama  raidelevys  kuin  Venäjällä  joka  johtuu  jo  vajaa  sata  vuotta  sitten  päättyneestä  ajasta  jolloin olimme  autonominen  valtio  Venäjän  yhteydessä.

Mutta  meillä  on  muutakin  ytheistä  noin  ihan  teknis-teollisessa  mielessä  kuin  tuo  kuuluisa  raideleveys.  Yksi  näistä  asioista  on  se,  että  Suomessa  ja  Venäjällä  valmistetaan  tänäkin  päivän  käytännössä  yhtä  korkeita  pöytiä.  Niiden  standardikorkeus  on  ollut  aina  30  englantialaista  tuumaa  eli  76,2  senttimetriä.  Ruotsissa  pöydän  korkeus  on  75  senttiä  eli  englantialainen  tuumamitta  on  siinä  väännetty  hieman  väkivaltaisella  tavalla  matalammaksi.  Joka  tätä  ei  usko  niin  mitatkoot  vaikka  IKEA-pöydän  korkeuksia  ja  verratkoot  niitä vanhojen  suomalaisten,  Suomessa  valmistettujen  ruokapöytien  ja  muiden  pöytien  korkeuksiin.

Koska  pöydät  ovat  Suomesaa  ja Venäjällä  olleet  aina  korkeampi  kuin  muualla  maailmassa  niin  tästä  johtuu  myös  sitten se,  että  jotkut  erikoispöydät  ja  erilaiset  tasot  ovat  myös  korkeampia.  Yksi  tällaisista  on  ns.  patologin  obduktinen  apupöytä  josta  on  perinteisesti  käytetty  ammattislangi-nimitystä  "ELINTASO."  Sillehän  on  patologi  voinut  asetella  nättiin  järjestykseen  ruumiinavauksen  yhteydessä  poistettuja  ja  leikeltyjä  sisäelimiä;  sydämiä,  keuhkoja,  munuaisia  jne... 

Siis  Suomessa  ja  Venjällä  on  aina  ollut  korkeampi  elintaso  kuin  muualla, on  ehkä  tänääkin  vaikka  näitä  "sairaalakalusteita"  on  tuotu  ulkomailta  saakka...  Näin  on  saatu  tietämättämme  aikaan  se,  että  elintaso  on  keskimääräisesti  alentunut  maassamme.  Valitettava  juttu sekin.

Onko  tämä  sitten  puujalka-vitsi  vai  ei?  Jos  Hömppä-Veikon  väite  pöydän  erilaisist korkeuksista  Suomessa,  Venäjällä  ja  Ruotsissa  pitää  paikkansa  niin  silloin  myös  väite  korkeammasta  elintasosta  pitää  paikkansa!

Hömppä-Veikon erikoiset. vol 1. Energiaruumista etsimässä?

                               

Kävin  tänään  suihkussa.  Asiassa  ei  ole  mitään  niin  erikoista  ja  dramaattista  kuin  luulisi.  Tosin  eilen  en  käynyt  suihkussa  vaan  vietin  käytännössä  koko  päivän  lukuun  ottamati  kahden  minuutin  postilaa-tikkopyrähdystä  sisällä  mainion  kirjurinkissani  kanssa  ihan  loikoillen  ja  lueskellen.  Olen  tänään jälleen kerran hämmästellyt  yhtä  asiaa  joka  liittyy  suihkussa  käymiseen.  Nimittäin  taas  kerran  painoni  tippui  jonkin  verran  ja  tälläkin  kertaa  vakiot  eli  0,4  paunaa  eli  181,44  grammaa.

Ihmettelen  asiaa  suuresti  sillä  meikän  fleda  on  tosi  pitkä  ja  kiharainen,  ja  herkäntarkkaan  vaakaan  mennessäni  siinä  oli  vielä  ainakin  puoli  kahvikupillista  vettä,  ehkä  enemmänkin.  Suihkussa  en  voinut  hikoilla  sillä  se  oli  lyhykäinen  toimitus.  Pidän  nimittäin  kuumasta  suihkusta  ja  joskus  jälkihikoulu  on  kova.

Mistä  siis  johtuu  tämä  painonpudotus?  Olen  havainnut  saman  ilmiön  satoja  kertoja  ja  aina  olen  ollut  vaa’alla  ihan  ilkosillaan.  Karstaa  tuskin  on  niin  paljoa  iholla  eikä  täi/syöpäläismassakaan  ole  niin  hirmuinen.  Käytännössä  vajaa  kaksisataa  grammaa  on  pienen  jauheliha-annoksen  kokoinen  massa,  niin  painoltaan  kuin  tilavuudeltaankin.

Neuvostoliitossa  tutkittiin  taannoin  paljon  parapsykologiaa  ja  ns.  psi-maailmaa.  Asiasta  olisi  paljonkin  kerrottavaa,  mutta  tyydymme  vain  nyt  puhumaan  ns.  energiaruumiista.  Nimittäin  kun  neukut  tekivät  kokeita  kuolleilla  ihmisillä  niin  he  havaitsisvat  että  kuollut  mies  painaa  50  grammaa  vähemmän  kuin  vielä  äsken  elänyt.  Tätä  ruumista  neukkutiedemiehet  ja  vastaavat  naisetkin  kutsuivat  ns.  energia-ruumiiksi.  Naisten  energia-ruumis  painoi  vain  18  grammaa.

Meikäläinen  on  tehnyt  em.  suihkussa  käyntiin  liittyvän  empiirisen  kokeen  nyt  noin  200  kertaa  ja  joka  kerta  tulos  on  sama  eli  0,4  paunaa painoa pois.  Koskaan  en  ole  urinoinut  suikussa.  Mistä  siis  on  kyse?  No  minä  en  ainakaan  tiedä?  Olisiko  kyse  energia-kuonasta  joka  poistuu  ruumiista  veden  vaikutuksesta.  Eroa  sillä  ei  muuten  ole  jos  on  päivän  tai  kaksi  ilman  suihkua…

Pyydän  laajojen  kansanlaispiirien  apua  jotta  selvitettäisiin  tämä  merkillinen  suihkulaihtuminen.  Lupaan  tulla  puolueettomasti  järjestettävään  kliiniseen  kokeeseen  tarvittaessa.  Väitän  että  en  ole  poikkeusyksilö  ja  jokainen  voi  toistaa  kokeen  jo  tänään  jos  talosta  löytyy  vain  tarpeeksi  herkkä  vaaka…  Olisi  mielenkiintoista  tietää  paljonko  naiset  laihtuvat  suihkussa  käymisen  seurauksena.  Varmuuden  vuoksi  vaadin  heitä  kuitenkin  kastelemaan  hiuksensa.  Mitähän  Pertti  Jotuni-vainaa  tähän  sanoisi.  Merkillistä,  maailmassa  on  paljon  asioita  joita  tiede…

Mamutti – mielenkiintoinen uudissana vai ajattelun sivupolku?

Mamutti herättää keskustelua ja siitä vallitsee ainakin vielä varsin suuri tulkintojen kirjo. Tämä kirjoitus on laadittu hälventämään suurta epätietoisuutta. 

Viime lauantain Uuden Suomen Sietokilpailussa oli muuan kysymys joka kuului kaikessa koruttomuudessaan: ”Mikä on mamutti?” Luonnollisestikin sietokilpailuissa ei ole ns. oikeita vastauksia ja kaikki hyvin perustellut vastaukset ovat sinänsä tosia. Sietokilpailun tarkoitus on herättää valtavirrasta poikkeavaa todellisuuden ja ennen kaikkea arkipäivän tulkintaa. Näin tieto tulee mitatuksi siedon avulla. Tietysti hankalalta kuulostava kysymys voi herättää jopa sietämättömän olon. Se ei kutienkaan ole tarkoitus ja parhaimmillaan sietokilpailu-kysymysten laatijakaan ei tiedä likiarvoa lähellekään.

Mutta asiaan ja siihen mamuttiin. Joku ehdotti sen olevan verbin ”mamuttaa” perfekti-muoto. Sinänsä ihan oikea vastaus, mutta siinä ei ole tarpeeksi sietoa. Hyvä likiarvo voidaan löytää enemmänkin mielleyhtymän tasolta kun otetaan tarkastelun lähtökohdaksi se asia joka usueimmille ensimmäisenä tulee mieleen. Ja tämä kyseinen mielleyhtymähän on kiistämättä mammutti. Siis tuo (Mammuthus) pohjoisilla alueilla elänyt norsujen heimon (Elephantidae) suku jossa oli useita eri lajeja. Mamutti on siis jotain suurta kuten norju-eläimet ikään, mutta ei kuitenkaan juuri sitä.

Toinen lähtökohta on sitten maahanmuuttajassa. Kun sitten nämä kaksi asiaa tai enemmänkin mielleyhtymää yhdistyvät syntyykin sanalle mamutti suhteellisen ymmärrettävä merkitys. Suoraan sanottuna mamutti on isokokoinen maahanmuuttaja. Kuinka iso; se onkin sitten varsin vaikeasti määriteltävä asia. Mutta pakko kai sitä on sitten yritettävä kun kerran ajatukset ovat lähteneet liikkeelle. Sitä tämä Lucian päivä teettää.

Mamutti ei ole sidottu kansallisuuteen, ihonväriin eikä mihinkään muuhunkaan. Luvalla anoen mamutti on siis isokoinen Homo Sapiens-lajin edustaja joka on lähtenyt etsimään uusia, eikä aina edes parempia, elinoloja jostain varsin kaukaa. Suomalainenkin siis voi olla mamutti ja varmasti aikojen saatossa näitä suomalaissyntyisiä mamutteja onkin ollut. Kuinka paljon, sitä emme tiedä. Karkeasti ottaen ja nyky-indekseihin sitoen mamutin mitat ovat tällä hetkellä surin piirtein seuraaavat: 

Miespuolinen homo sapiens-lajin edustaja: 185 senttiä ja 160 kiloa.

Naispuolinen homo sapiens-lajin edustaja: 180 senttiä ja 130 kiloa.

Kyseessä on varmasti enemmänkin keskiarvo ja suurempiakin mamutteja varmasti löytyy.  Käytännössä voidaan sanoa myös seuraavaa. Kun mamutin mitta lyhenee sentillä vähenee kilomäärä vastaavasti kahdella. Mamutin alarajoista voidaan kiistellä ja niin pitää ollakin. Tämän yksinkertaisemmin mamutin ”määrätekijää” ei liene mahdollista määritellä.

Mutta mistä näitä mamutteja sitten tulee” voisi tarkkavainuinen lukija hetikohtaan kysäistä. Mamutteja voi tulla mistä tahansa ihan noin periaatteessa ottaen, mutta on todennäköisintä, että heitä tulee teollistuneista hyvinvointivaltioista. Mamutti on yleensä hyvin toimeentuleva henkilö ja itse asiassa hän on lähes poikkeuksetta elintaso-tulokas. Nimittäin suuren koon ylläpiti vaatii elintasoa ja toimeentuloa oli sitten kyseessä syöppö tai bodari. Mamutin arkkityyppisiä edustajia ovat esimerkiksi USA:n suurlähetystön turvamiehet ja tietysti saksalaissyntyiset panimomestarit muita olutmaita nyt unohtamatta. Stephen Elop tuo kasvokuvaltaan mieleen mamutin, mutta totuus lienee aivan muuta. Lopuksi muutamia kysymyksiä keskustelun virittämiseksi.

I Onko Stephen Elop todellakin mamutti?

II Mikä saa mamutin liikkeelle?

III Tarvitsemmeko mamutteja ja kuinka paljon?

IV Kuormittavatko mamutit kansantalouttamme?

V Olisiko syytä perustaa peräti vuoden mamutti-palkinto?

VI Millaista on asiallinen ja rakentava mamutti-kritiikki?

Satraappi

                                    

Suomen keskustasta oli hauska veistellä juttuja. Tai mikä tämä nyt onkaan. No jonkinlainen irrationaali ainakin.

Etymologiselta  alkuperältään  sana  satraappi  juontaa  Persian  antiikinaikaisen  imperiumin  maakuntahallitsijasta,  suurkuninkaan  käskyläisestä  jonka  tehtävä  oli  maakuntahallinnon  järjestäminen,  verojen  kantaminen  ja  sotaväen  organisoiminen  ja  kerääminen.  Satraappi  oli  itesessään  mahtimies  ja  hän  sai  palkkanaan  osan  verotuloista.  Alkuperäiseltä  merkitykseltään  sana  jää  paljolti  hämärään  ja  se  aukenee  vain  historiasta  kiinnostuneelle.  Sana  herättää  kuitenkin  paljon  mielleyhtymiä  ja  sana-asultaan  se  on  varsin  hauska.

Ensimmäisenä  tulee  mieleen,  jos  sanaa  tarkastellaan  pelkästään  sen  äänneasun  perusteella,  vaikkapa  joku  vanha  ja  jo  käytöstä  poistunut  maatalous-käyttöesine.  Kyseessä  on  ilman  muuta  antiikkinen  agraari-tarvekalu  tai  väline.  Ensimmäisenä  ei  tule  mieleen  paimenpojan  työväline,  perinteien  paimensoitin  kuten  vaikkapa  liru  tai  mänkkeri,  mutta  hämmenyskeppi  kylläkin,  jollekin  voi  tulla  myös mielikuva  ns.  kylvökepistä.  Se  voisi  aivan  hyvin  olla  myös  vaikka  maidon  juoksutuksessa  käytetty  apuväline  tai  jotain  muuta  sellaista.  Sana  istuisi  siten  samaan  katergoriaan  kuin  separaattori  tai  makolotti.  Niin,  separaattori,  makolotti  ja  satraappi.  Kyllähän  se  menisi  aivan  täydestä  nykypolville.  Makolotti  on  muuten  maidon  juoksutuksessa  käytetty  väline.  Se  on  hiukkasen  hapantunut  sonninsouro

Kun  sanaa  satraappi  käytetään  Kansallisen  Kepuumuksen  alemmista  pomoista  niin  silloin  sana  istuu  oikein  hyvin  yhteyteensä.  Ja  silloin  siitä  voidaan  johtaa  myös  pieni  sanue.  Satraappi,  satrapismi,  satrapoida,  satraappimainen,  satrapoida,  satrapiaatti…  Perussuomalaisten  puheenjohtaja  Timo  Soini  käytti  sanaa  Seinäjoen  puoluekokouksessa  16.05.2009  poliittisessa  puheessaan  viitaten  juuri  Kansalllisen  Kepuumuksen  joukkoihin  ja  niiden  johtajiin.  Ja  jos  ollaan  rehellisiä  niin  ei  sitä  juuri  muihin  voida  yhdistääkään.  Sana  on  siis  todella  käyttökelpoinen  eikä  sen  kaikkia  käyttömahdollisuuksia  poliittisessa  kielenkäytössämme  ole  edes  oivallettu.  Jos  sana  satraappi  ja  sen  päämerkitys  uudessa  käyttöyhteydessään  suomen  kielellä  pitäisi  ilmaista  tiiviisti  niin  se  olisi  lähinnä  seuraava:

“Satraappi.  Puoluesatraapit  ovat  Kansallisen  Kepuumuksen  piirissä  tunnettuja  puoluevirkailijoita,  piirien  puheenjohtajia  ja  piirisihteereitä ja  paikallisosastojen  johtajia,  jotka  ovat  vastuussa  toiminnastaan  puheenjohtajalle  ja  puoluesihtee-rille.  Satraappi  vastaa  puolueen  piirijärjestön  ja  paikallisosastojen  toiminnasta,  varojen  keräämisestä,  puoluekoneen  toiminnasta,  jäsenhankinnasta  tupailtojen  järjestä-misestä,  erinäisestä  junttaustoiminnasta  ja  maataouselinkeinon  harjoittajien  ja  heidän  lähisukulaistensa  yleisestä  kytkemisestä  Kansallisen  Kepuumuksen  toimintaan.  Kepuumuksen  satraappijärjestelmän  loi  aikoinaan  Arvo  Korsimo  (Korvo  Arsimo) ja  sen  viimeisteli  Jarmo  Korhonen  (Kormo  Jarhonen).”

Tultaessa  kolmanen  vuosituhannen  ensimäisen  vuosisadan  ensimäisen  vuosikymmenen  loppua  kohden  on  Kansallisen  Kepuumuksen  satraappijärjestelmä  joutumassa  suuriin  vaikeuksiin.  Organisaatio  on  kyllä  kattava  mutta  äänestäjäkunta  on  karkaamassa  reservaatin  ulkopuolelle  kasvavin  joukoin.  Samalla  satraappi-järjestelmä  joutuu  varmasti  kasvavan  kritiikin  kohteeksi.

Tässä väläys menneestä maailmasta. Lypsäjän laulu.

Saapasnahkatorni Suomen kansallismaisemaa täydentämään Skattalle!

                                    

Niin  siinä  vain  sitten  kävi  että  Helsingin  Kataja-nokalle  ei  rakenneta  uutta  monumentaaliraken-nusta.  Suomen  kansallismaisemaa  halutaan  näet  vaalia.  

Mutta  mikä  on  lopultakin  ns.  kansallismaisema,  ja millaisen  tulisi  pääkaupunkimme  kaupunkikuvan  olla?  Helsinki  on  monen  tyylisuunnan  sekoitus  ja  sitä  ei  ole  koskaan  tehty  mitenkään  suurella  harkinnalla,  sitä  sekoitusta  nimittäin.  Helsingin  helmi  on  tietenkin  ns.  Engelin  Helsinki  mutta  mitään  muuta  yhtenäistä  ei  sitten  juuri  olekaan.

Nimittäin  meikäkin  asui  sattumalta  Helsingissä  14  ja  puoli  vuotta  josta  ajan  01.01.1997 - 12.06.1999  Skattalla  ja  Matruusinkadulla.  Hesa  tuli  tutuksi  ja  olinhan  päässyt  lapsuuteni  unelmien  ihanaan  kaupunkiin  kaukaa  Lapista,  tunturien  takaa.  Luulin  etten  koskaan  lähde  sieltä  pois…  Nykyään  puheessani  on  paljon  tahallaan  ja  tahattomasti  omaksuttuja  slangi-sanoja  joilla  on  kiva  hämmentää  vaikka  Varsinais-Suomalaisia.  Sanonpa  että  jokaisella  suomalaisella  on  oikeus  lausua  mielipiteitä  siitä  millainen  tuon  kaupungin  tulisi  olla.

Helsinki  on  mitä  se  on.  Sinne  tänne  on  sitten  siroteltu  irrationaalisia  saarekkeita.  On  funkistyylistä  Olympia-stadionia  jota  ei  saa  sitten  millään  keinolla  rakentamalla  ajanmukaistaa.  Vuoden  1940  kisoja  varten  rakennettu  Helsingin  velodromi,  pyöräilystadion,  on  rapistunut  museotavavaraksi  jo  ajat  sitten.  Enemmän  kuin  moni  tajuaakaan  pitäisi  tuntea  ylpeyttä  myös  uimastadionista  jota  Jenkkilän  uimajoukkue  XV  Olympiadin  kisojen  aikana  kesällä  1952  luonnehti  ihaillen  kalifornialaistyylliseksi.  Omasta  mielestäni  se  funkkis  jota  Helsinkiin  aikoinaan  rakennettiin  on  kestävintä  ja  kauneinta,  kunhan  museoviraston  luupäät  antaisivat  uudisrakentaa  meidän  ihan  kansallisen  olympiastadionimme.  Niinhän  Berliinissäkin  tehtiin  ja  se  oli  sentään  Hitlerin  stadion…

Eduskuntatalo  on  kieltämättä  hieno  rakennus,  mutta  lajissaan  suuri  yksinäinen.  Kaikkeen  tottuu  ja  omalaatuinen  yhdistelmä  on  myöskin  se  näkymä  joka  avautuu  Kampista  päin  Postitaloineen,  Rautatieasemineen  ja  Kiasmoineen.  Helsingin  ongelma  on  siinä,  että  jokainen  aikakausi  ja  sen  henki  on  saanut  jättää  jälkensä  sen  ilmeeseen.

Viisainta  olisi  varmasti  rakentaa  nyt  hyllytetyn  hotellihankkeen  tilalle  kunnollinen  Saapasnahkatorni  ihan  vain  Aleksis  Kiven  kunniaksi.  Kansallismaisema  ja  kansalliskirjailija…  AVOT!!!  Nimittäin  jos  todellakin  on  kyse  kansallismaisemasta  niin  mikä  sopisi  sitten  asiaan  paremmin  kuin  saapasnahkatorni.  Sitä  ei  tietenkään  tarvitsisi  rakentaa  kuin  vain  osaksi  saapasnahkasta.  Se  olisi  osa  lasista  ja  teräksestä  tehtyä  Skattan  kulttuurikeskusta.  Lasinen  saapasnahkatorni  olisi  mainio  näköalapaikka  josta  voisi  kauniina  kesäpäivänä  nähdä  todella  kauas,  aina  Tallinaan  saakka.  Korkeutta  voisi  olla  saman  verran  kuin  Agricolan  kirkon  tornilla…

Tiedä vaikka asiasta tehtäisiin eduskunta-aloite.  Onhan  todellakin  kyse  kansallismaisemasta...  Loppuun  sitten  hieman  Aleksis  Kiveä  jos  joku  ei  ihan  sattumalta  tiedä  mikä  saapasnahktatorni  oikein  (Egentligen!)  on.  Simeonhan  siinä  vain  selittää  asioista  ja  koettaa  päästä  pälkähästä  kun  oli  ryyppyreissuksi  muuttuneen  markkinamatkan  aikana  tuhlannut  veljesten  rahat  jne.  Simeon  on  itsensä  Lusifeeruksen  kanssa  saapasnahkatornissa:

— Niin, kuuhun tultiin, ja vei minun saatana sen viimeiselle reunalle, korkealle kukkulalle, jossa seisoi torni vielä korkeampi, rakennettu nahasta, saapasnahasta. Ylös torniin me astuimme, hän edellä ja minä hänen jäljessään, ja kauanpa astelimme pitkin ympärivingertäviä rappuja. Lopulta seisoimme saapasnahka-tornin viimeisessä huipussa, josta näin montakin maata ja merta, näin suuria kaupungeita ja ihmeellisiä rakennuksia kaukaisuudessa allamme. Rohkeninpa nyhkäistä saatanaa kylkeen, kysyen häneltä: mikä on tuo, joka näkyy tuolla allamme syvyydessä? Tiuskaisten ja katsahtaen karmeasti puoleeni vastasi hän: »sakramenttu, poika! mitä on minun tekemistä sinun kanssas? Mutta siellähän on maailma, josta läksimme. Katsele ja tutkistele». Niin hän sanoi, ja minä nyt, huoaten, rupesin visusti katselemaan ja tutkistelemaan; ja näinpä kaiken maailman piirin, näin Enklannin valtakunnan, Turkinmaan, Pariisin kaupungin ja Amerikan valtakunnan. Sitten näin minä Isonturkin nousevan ja kauheasti hävittävän kaikki; ja hänen jäljessään asteli se suuri sarvipää Mammona, ajellen ihmissukua maan-äärestä maan-ääreen kuin susi lammaslaumaa. Niin hän ajeli ja kaahasi, ja kuristi lopulta koko maailman ja Amerikan valtakunnan. Tämän näin ja kysyin taasen saatanalta, nyhkäisten häntä kylkeen: onko siis nyt hävitetty maailma, josta minä olin kotoisin? Tuikeasti vastasi hän: »sakramenttu, poika! mitä on minun tekemistä sinun kanssas? Mutta onhan tämä ennustus pian tapahtuvasta asiasta. Katsele ja tutkistele». Ja, huoaten syvään, minä katselin ja tutkistelin. Mutta uskalsinpa kysyä kerran vielä: koska on tämä tapahtuva? Pahasti rämähtäen vastasi hän taasen: »se tapahtuu juuri niin pian kuin nämät kaksi nahkaista torvea ilmestyy meille läpi seinän, juuri tähän etehemme». Ja nyt vihelsi hän kerran ja pitkään. Mutta ah jos kertoa voisin!

Reunalisäyksiä saarnakäsikirjoitukseen 9 Shel/MMVII ja erään verbin irrationaalinen merkitys.

Yhdeksännen shellin päivän virtenä on virsi 484 eli Totuuden henki, tuo monille jo kansakoulusta tuttu virsi. Pitkään ihmettelin miksi sen sävelkulku on niin tuttu kunnes hoksasin, että se muistuttaa Ylen radion vanhaa taukoääntä. Sehän menee jokseenkin monotonisesti: ”Pimpeeli-pom-pom, pimpeli-pom-pom.” Siinä olivat muinoin kanteleen-soittajan sormet lujilla kun ylen lakko kesti kuukausitolkulla joskus 1970-luvun alkupuolella. Asia josta Kari Suomalainenkin piirsi mainion pilakuvan Hesariin...

Aina saarnakäsikirjoitus ei ylitä julkaisukynnystä. Tänään kävi näin. Liian paljon vanhaa ja lainattua. Mutta kun saarna tuli pidettyä kaksi kertaa niin käsikirjoitukseen oli ilmaantunut montakin sivuhuomautusta eli lisäystä. Niistä ei aivan täyttä saarnaa saa mutta ehkä muutama niistä on julkaisemisen arvoinen. Kyse on siis yhdeksännestä shellistä jonka otsikkona on ”Totuus ja harha” ja evankeliumitekstinä Matteus 7:15-23.

“Väärennös ja jäljennös.”

Kyse ”väärennöksestä ja jäljennöksestä” onkin sitten varsin mielenkiintoinen. Sanotaan, että isojen taidemuseoiden kokoelmissa olevista kuuluisimmista maalauksista on olemassa useita kopioita, ja vain taitava asiantuntija osaa erottaa kopion alkuperäisestä. Monesti kopion sanotaan olevan jopa alkuperäistä paremman, ja siinä että näytillä onkin kopio ei nähdä suoranaisesti mitään pahaa. Ja joskus alkuperäinen onkin voinut jopa tuhoutua... Eikös olekin merkillistä! Mihin siis pitäisi uskoa...

“Väärä profeetta – profeetan puute ylipäänsä.”

Puhe vääristä profeetoista onkin sitten mielenkiintoinen asia. Jospa ongelmamme tässä kirkossamme ei olekaan väärät profeetat, vaan se että profeettoja, siis opettajia ei ole ollenkaan. Siis että ei enää ole aitoa ja puhuttelevaa opetusta. Eikös tämä ole aika vakava asia jos se todella pitää paikkansa?

“Orjantappurat ja ohdakkeet.”

Orjantappuraa ei meillä täällä Suomessa kasva, monia ohdakkeita sentään kasvaa. Joka jättää niityn leikkaamatta saa nähdä mitä siellä oikein kasvaakaan. Ovathan ohdakkeetkin varsin kauniita, mutta ei niistä ole ihmiselle syödä. Niitä ei ihmisen vatsa pysty sulattamaan. Toisaalta vähäpätöisempien kasvien, kuten monien talventörröttimien siemeniä ovat vanhat suomalaiset muinoin jytystelleet ruoanpuut-teessa ja joissain puutostiloissa. Ja niissähän on jopa vallan terveellisiä aineita kohtuullisesti nautittuna, kuten hevonhierakan siemenissä kumariinia.

“Toimittajat erheet.” 

Totuuden ja harhan kanssa olemme tekemisissä päivittäin kun luemme sanomalehtiä. Lehtijutut ovat monesti vain likiarvoja. Toimittajat tekevät niitä pintapuolisen perehtymisen menetelmällä ja aina saa olla varuillaan ja korjaamassa väärin käsitettyjä lausumia. Siinäpä onkin sitten tekeminen kun lähdet korjaamaan kaikenmaailman asiantuntijoiden lausuntoja. Ikävä tosiasia on nimittäin se, että joka pääsee ensimmäisenä sanomaaan ns. totuuden on vahvoilla. Ja siinä ei paljon huomiota enää saa jos olisi vaikka 1000 sivua painavaa asiaa todisteeksi että asian laita todella on noin. Taannoin suuri suomalainen älykkö Matti Wuori herätti todella paljon närää kun hän rohkeni väittää että on tarpeen lukea ulkomaisia lehtiä jotta todella pääsisi perille mitä Suomessa oikein tapahtuu! Tässä tapauksessa en epäile Matin juttuja vaikka kaikessa en hänen ajatteluunsa voinut yhtyäkään. Rauha Matin sielulle...

Lopuksi jotain irrationaalia vielä erään verbin merkityksistä. Kaikkihan me ehtoollisella käyneet ymmärrämme mitä tarkoittaa sana ”vuodatettu.” Sitähän käytetään jaettaessa ehtoollisviiniä. Kyse on sellaisesta merkityksestä että on todella vuodatettu jotain nestettä jostain. Tässä tapauksessa on kyse viinistä joka mieleltään Jeesuksen vereksi.  Ehtoollista jakaessa on pidettävä pää kylmänä ja ilme lempeän näkkärisenä. Vähän kuin jousiammuntaradalla hyvän osuman ja onnistuneen suorituksen jälkeen. Tunteet on pidettävä kurissa vaikka pahin vihamies, selkäänpuukottaja ja pahojen puheiden ja juorujen levittäjä tulisi ehtoolliselle. Silloin ei todellakaan auta muuta kuin pyytää Jeesuksen mieltä ja sanoa sanat ”Herra armahda.” Ei siinä myös sovi miettiä kaikkia niitä juttuja joita on tullut viljelleeksi vaikkapa hyvän teologi-kaverin kanssa edellisiltana. 

Mutta joskus tulee mieleen verbin vuodattaa erityismerkitys. Nimittäin vuodatta-minen voi myös olla viinin säilyttämistä nahkaleilissä. Tässä merkityskentässä se voi myös olla sitä, että viiniä säilytetään nahkasäkissä jotta siihen saataisiin todellakin nahan makua. Joka on juonut elinkaarensa loppuun tullut tai jo yli-ikäistä kuollutta viiniä, vaikkapa englantilaisten suosimia laadukkaita mutta todellakin kuolleita riojalaisia viinejä ymmärtää kyllä mistä on kyse!

Asiahan on niin, että vuodattamisesta puhui itse Jeesuskin sanoessaan että uusi viini laitetaan uusiin leileihin... Ja huomattava osa Jeesuksen ajan Palestiinassa nautitusta viinistä todellakin oli vuodatettua. Siis vuodatettua jo ennen kuin se varsinaisesti vuodatettiin. Mutta tämä sanaleikittely tällä merkityksellä voi toimia vain Suomen kielessä, ja ehkä näin onkin peräti parempi.

Hömppä-Veikon erikoiset. vol 3. Ihmeellinen lääkärikissa.

Mihin sitten perustuu kissan ns. lääkintätaito? Kaikki kissat eivät kuitenkaan omaa lääkäritaitoja ja harvem-mat niitä vielä pääsevät käyttämään. Karkeasti ottaen on kahdenlaisia lääkärikissoja: sisätautilääkärikissoja ja ulkovaivalääkärikissoja. 

Yhtä kaikki, kissa voi parantaa monia inehmon vaivoja ja vieläpä menestyksekkäästi. Tärkeintä on, että antaudumme kissan hoidettavaksi emmekä pelkää mitään. Kissa palkitsee lopulta kaiken sen hyvän mitä se ihmiseltään saa. Ja pitää muistaa että tuo jalo egyptiläinen olento kaipaa myös ihmiseltä turvaa ja myös hoitoa varsinkin pimeinä ja kylminä talvikuukausina.

Kaikkein tärkeintä on saavuttaa luottamus kissan kanssa ja kun ollaan siinä pisteessä, että se antaa pöyhiä pötsikarvojaan niin ollaan jo pitkällä todellisen luottamuksen rakentamisessa. Luottamuksen sinetti on se jos kissa antaa loikomatilassa tunkea jalkaterän pötsikarvoja vasten. Tässä vaiheessa alkaa ymmärryksen syventyminen, ja silloin viimeistään kissa ryhtyy suunnittelemaan sitä miten se isäntäänsä/emäntäänsä hoivaisi. Joskus tähän diagnoosivaiheeseen pääsemiseen voidaan tarvita monta vuotta, mutta kun siinä ollaan niin kaikki tiet onnelliseen elämään ja kestävään terveyteen on avattu.

On myös olemassa ns. kissanhoitolaulu jonka sinnikkäästi laulamalla ja kissaa laulun sanojen mukaisesti käsitellen päästään pitkälle. Kissasta käytetään tässä nimitystä kuliini (Lyhenne sanoista miukuliini):

”Kuinka kuliinia hoidetaan?
No korvat kahdesti rullataan,
paksut pokset kuktutetaan,
leuan alta rapsutetaan
pötsikarvoja pöyhitään
häntä suoraksi reivataan
korvat uudelleen rullataan
ja päälle nokkapoksu annetaan.
Näin kuliinia hoidetaan!

Ei pidä luulla, että kissa olisi mikään ajatuksenlukija. Niinpä omistajan tulee valitella vaivojaan joskus äänekkäästikin, eikä normaalia suurempi teatraalisuuskaan ole pahasta. Sadattelua ja satunnaista kovaa kiroiluakaan ei kissa pelkää jos esimerkiksi jälleen kerran vahingossa täräyttää pikkuvarpaan pöydänkulmaan tms.

Kissan kehräys on sitten oma viehättävä lukunsa. Kissan kehrääminen on paljon tehokkaampi hoitomuoto kuin ultraääni. Ja sitten kissa-akupunktio onkin vielä oma lukunsa. Kissa on tämän taidon suhteen aivan liian aliarvostettu ja ihmisten keskuudessa vallitsee pimeään keski-aikaan verrattava tietämättömyys. Kuinka itse kukin on menettänyt antoisan hoito-session kun on karkottanut luotaan levollisen oloisen kissan jolla on salaovela ilme ja ilmiselvää halua pieneen kynsileikkiin...

Julkaisun kuva tehty vuonna 2026. Sovellus Picsart.

Wallin-päivä

Kohta on taas aika kaivaa kirjahyllyn uumenista opus nimeltää  ”Matkoilla musulmaaninen mailla.” Kirja inspiroi aina vuoden vähävaloisampaan aikaan. No kirja nimi on oikeasti ”Tutkimusmatkoilla arabien parissa.” Haave täydellisestä Wallin-päivästä elää.

Kerran toteutin osan haaveistani Wallin-päivän suhteen. Aloitin saunan lämmityksen jo hieman aamukuuden jälkeen. Ulkosaunassa oli todella tunnelmaa kun ulkona oli vielä täysipimeä ja täydenkuun rippeitä. Sauna olikin kylykunnossa jo puolilta päivin. Wallinin matkakuvauksen ruoka-, ruokailukohtaukset inspiroivat aina kun niitä vain hiukankin silmäilee. Ja kuinka pienellä vaivalla voikaan loihtia piiriinsä Orientin ja beduiinien elämän. Kokeilkaapas itse: taatelia, lapinrieskaa, kirnuvoita, appelsiineja ja minttuteetä ehkä tummaa kahviakin. 

Jos saunassasi on vielä kylpyamme niin sitä parempi. Näin saa helposti vaikutelman itämaisesta kuumuudesta ja virvoittavan veden voimasta. Ja uskokaapas tai älkäätte niin lumi tuo aivan uuden elementin tähänkin. Sitä paitsi aavikko on yöllä varsin kurja paikka, etenkin aamuyöstä. Saharassakin voi usein olla jopa -8 selssiusta. Siellä onkin syytä kaivautua aivan hiekkaan. Wallin kuvaa sitä millaista on aavikon kaste; vaatteet ovat aivan litskut ja olo lähinnä toimintakyvytön.

Mutta nämä olosuhteet luovat aivan loistavan pohjan viettää muutama tunti orienttilaisessa, hyvin rentouttavassa joutilaisuudessa. Suomalaisista leivistä Lapin rieska vastaa parhaiten Wallinin matkoillaan syömää leipää. Voi saa aivan uuden ulottuvuuden kun sen sulattaa kattilassa ja kun rieskanpaloja kastelee voisulassa. Taatelit ja minttutee kruunaavat vaikutelman. En kuitenkaan sortunut Wallinin kuvaaman beduiinin mieliteon uhriksi juomalla neljänneskilon voisulaa noin vain yhdessä hutakassa. Tuleville vuosille jäi vielä paljon tekemistä. Voisi joskus pystyttää ”beduuniteltankin” ja kutsua ystäviä mukaan. Kamelit voisivat kyllä olla vähän vaikeampia järjestää...

Kamelista Wallin muuten herkeää puhumaan näinkin runollisesti: ”Se on samalla kohtuullisin ja ehkä myös kohtuuttomin eläin maailmassa ja siinä suhteessa, niin kuin monessa muussakin, herransa, beduiinin kaltainen. Sillä kevätlaitumien aikana – jolloin sen herra makaa liikkumattomana teltassaan ja kaiket päivät vain juo maitoa ja voita ja teurastaa lampaitaan vierailleen – kameli usein käy yksin ilman paimenta erämaassa vain syöden ja laiduntaen sekä päivin että öin. Sen sijaan kesällä ja alkutalvesta, jolloin erämaa on lakastunut, beduiini lähtee kaupunkiin etsimään rahtauksia ja saa siellä useimmiten päivät pitkät vain tyytyä laipäpalaseen ja vähiin taateleihin. Silloin kameli saa kuluttaa kyttyräänsä.” Mutta näinhän se on.

Työ työnä ja lepo lepona. Paljon olisi meillä opittavaa beduiineilta. Wallinin kirja on tässä suhteessa korvaamaton kuvaus.