Maaliskuinen lätkäporina I vuonna MMVIII.

Nyt olisi muitakin juttuja tulollaan mutta mennääns ali sieltä missä limborima on korkeimmillaan! Meinaan lätkästä voi aina porista kun se on niin ihmisläheinen urheilulaji kaikkinensa. 

Ja mitäs kotoisista kun ison veden takana on kuitenkin parhaat joukkueet ja ukkelitkin. Itäliigan joukkueet Ottawa ja Montreal ovat nimittäin lähteneet vuolemaan pinnoja ja ehkä etsimään sitä Susannaakin Kalifornian maille. Nämä joukkueet kohtaavat vajaan viikon sisään San Josen, Phoenixin, Anaheimin ja Los Angeles Kingsin. Noh, tuleehan siinä käytyä myös kyllä Arizonan puolella, vaan haetanneko tuo?

Näistä joukkueista San Jose Sharks ja puolustava Stanley Cup-mestari Anaheim muosotavat tasomittarin. Viime yönnä tuli pojille kuonoon. Montreal pelasi hvyin mutta Sharks oli parempi 6-4. Ottawa hävisi 3-1. Matkarasitus lienee poissa torstaina jolloin jatketaan. Totutteluahan tuo vaatii pelata aivan vieraita joukkueita vastaa nykyisen balansoimattoman runkosarjan aikana. Montreal ja San Jose eivät esimerkiksi ja nimittäin ole kohdanneet neljään vuoteen… Ensimmäiset ottelut eivät siis kerro vielä yhtikäs mitään.

Suomalaisia kovasti kiinnostavat MM-kisat pelataan tänä vuonna Kanadassa. Tosin sellaisissa kaupungeissa joissa ei ole NHL-joukkueita. Toiveet ovat korkealla kaikilla ja noista kisoista odotellaan kaikien aikojen MM-kisoja. Meillä on nyt toivoa koska Jellojen penkin takana on ulkomainen mies. Mutta jotain puuttuu, tai sanotaankos että jotain on pikemminkin liikaa. Kun tässä on kuunnellut pitkästä aikaa nettiradiosta pohjois-amerikkalaisia selostuksia ja tietenkin myös katsonut monta peliä taivaskanavilta niin on pakko todeta: selostuksen taso on aivan eri muualla kuin meillä.

Meillä pidetään sellaista huonojen vitsien kertojaa kuin Antero Mertarantaa korvaamattomana miehenä. Samaa luultiin aikoinaan Raimo Häyrisestä kun hänen äärelleen kokoonnuttiin kuuntelemaan isoja kisoja, eikä ainoastaa radion, vaan radio tuotiin television ääreen ja Karapalo ja kumppanit mykäksi. Olen varmaan enpeekoossa joskus aiemminkin sanonut, mutta sanotaan uudelleen: eräs helmikuinen aamu muutti kohdallani kaiken. Olin laittanut keloon soimaan ennen kuutta kuullakseni Lake Placidin kisojen ottelun Suomi-Puola. Olin aluksi raivoissani kun selostaja ei ollutkaan Häyrinen… Ottelun jälkeen olin haltioissani ja tietenkin yritin nuorena lukiolaisena julistaa ikätovereilleni tätä suurta ilosanomaa: Viherkenttä on parempi kuin Häyrinen, mutta kuinkas kävi: “Hulluna monet pitivät; jälleen kerran…”

Homman nimi on muuten se, että kyllä joukkueemme menestykseen voi vaikuttaa myös huono selostaja… En ole taikauskoinen mutta uskon jossain määrin morfisiin kenttiin ja muotoresonanssi-teoriaan a la Rupert Sheldrake. Niin että kysytäänpäs vain tässä että kuinkas monta niistä Suomen hopeamitaleista Antero Mertaranta voikaan ottaa kontolleen… Ja nyt en ainakaan mina laske yhtikäs vertaa mittään leikkiä, niin vakava ja elämää suurempi asia jääkiekko on…

Intohimoinen Teemu Selänne, ja intohimosta muutenkin.

Nyt se on sitten saletti! Teemu Selänne palaa Anaheimin ankkojen joukkueen vahvuuteen loppukaudeksi ja ehtinee pleata runkosarjaa vielä peräti 29 peliä. Joukkue on nyt paperilla vahvempi kuin vuosi sitten. 

Joukkue on hankkinut riveihinsä viime kauden jälkeen Matthieu Schneiderin, Todd Bertuzzin ja viimeisenä Dough Weightin. Ja nyt kun sekä Scott Niedermayer että Teemu Selänne ovat palanneet molemmat vahvuuteen en yhtään ihmettele että Detroitissa on löysät housuissa. Teemu oli viimeinen takuupala Anaheimin miehsitöön joka on nyt todella hyvä sekoitus nuorta ja vanhaa ja erilaisia roolipelaajia… 

Juuri Teemu on se mies jota tarvitaan ylivoimaan ja myös jäähyntappamiseen. Detroit on kyllä melkoisella karkumatkalla mitä tulee länsi-liigan (Korostan edelleen, että paras tapa kääntää “conference” on puhua liigasta.) sarjataulukkoon mutta on sitä mahdottomampiakin temppuja tehty… Teemu sanoo, että hän on jälleen löytänyt intohimon jääkiekkoon… Näin asia varmasti on ja ei hommista tule kyllä missään asiassa yhtikäs mitiä jos ei tuota passiota todella ole. Otetaanpa esimerkiksi kysymys papista ja saarnaamisesta. Ei tule mittään jos et hommaa rakasta ja vaivaa näe, rukoile itke ja kärsi ja muutenkin ole seurakunnan esirukouksen varassa ja sitä alati pyydä.

Mutta mikä saa aikaan intohimon? Mistä se tulee ja missä lymyää kun sitä joskus kaipaisi? Veikko Huvoisen luomaa Konsta Pylkkästä mukaellen on hyvä sanoa että se on perin outo eläjä. Onhan tosi että on monenlaista yrittäjää jotka yrittävät todella tehdä monenlaista asiaa monin motiivein ja monin tuloksin. Onko intohimo virtuositeettia? Ei välttämättä, sillä virtuositeetti on vielä kummallisempi eläjä kuin intohimo. Ja virtuositeetti ei edellytä kovaa työtä vaikkakin kova työ voi jalostaa virtuositeetin. Ja Teemunkin tapauksessa asia on näin, ja tietysti kaikkien muidenkin. Nimittäin Teemu on käsittääksemme löytänyt uudelleen intohimonsa jääkiekkoon tekemällä kovastikin töitä asian suhteen.  

Voin kuvitella että Teemu on joskus tuntenut inhoa jääkiekkoilua kohtaan, mutta pohjimmiltaan aina intohimoa jääkiekkoa kohtaan. Nimittäin NHL-jääkiekkoilu on puuduttavaa touhua matkustelun ja sen vaatiman elämäntyylin suhteen. Olla nyt sellainen määrä lentokoneessa vuodessa. Peheen kanssa ei yhteisiä viikonloppuja juuri heru loka-toukokuun aikana kuin korkeintaan kaksi tai kolme jne. Mutta ammattilainen, tai sanotaanko paremminkin amatööri (Sanan kantamuotonahan on ranskalainen sana joka viittaa lajin ja tekemisen rakastamiseen) ottaa jokaisen ottelun tosissaan, jokaisen erän tosissaan, jokaisen vaihdon tosissaan, aivan kuten papinkin pitäisi ottaa jokainen sunnuntai tosissaan, ottaa elämä tosissaan, itkeä syntejään, miettiä aamulla noustessaan omaa loppuansa ja kuolemaansa ja vain sanoa “Herra Armahda ja auta minut iltaan ja uuteen uneen jonka sinä nöyrälle palvelijallesi annat!”

Intohimo, tuo outo eläjä, syntyy siis kovan työn tuloksena ja joskus sen alkuvoimana voi olla jopa pakkomielle, mutta mistä se pakkomiellekin josku tulee niin se voi olla ihmismielen tavoittamattomissa oleva asia aivan kuten virtuositeettikin. Montakohan intohimon valtaamaa nuorta ihmistä on masennettu niillä kuuluisilla sanoilla: “Räkänokastakin mies tulee, mutta ei tyhjänpuhujasta eikä tyhjännaurajasta.”

Jaajakuinkamontamaalia se sitten tekee niissä yhdeksänkolmatta pelissään. Sorrun nyt hieman pakanuuden puolelle ja ryhdyn ennustelemaan, en tähdistä, en pääskysen lennosta, en silakan sisuksista vaan kompostin lämpömittarista…

Ennustukseni on siis kolmeneljättä maalia yhdeksänkolmatta ottelussa. Utuinen on ylläoleva kuva eikä myöskään ole varmaa että Anaheim Staley Cupin voittaa, suuri riski tällaisissa ennusteluissa on, vaikeaa tulevaisuutta nähdä. Voitonko kuitenkin Sakun Monteal vie, kaksi suomalaista toista vastaan asettuu, lopulta molemmilla yksi sormus.
elämänselitys,jääkiekko  ja  nhl,

ulkaisun kuva tehty vuonna 2026. Sovellus Picsart.