Luterilaisuuden tuntemattomapi puoli: ZEN.

                                   

Katkelma valvomisen sunnuntain saarnasta, sen lopusta:

Oikea odottaminen on vähän sama asia kuin mitä päivän evankeliumissa kolmannen vuosikerran mukaan sanotaan lyhyesti, ja mitä sanotaan ikiaikaisessa ensimmäisen vuosikerran mukaisessa suuren näyn kertomuksenpalasessa kymmenestä morsiusneidosta. Jeesuksen lähimmät seuraajat eivät saanet kokea hän toista, fyysistä tulemistaan, joten sen on näkevä ja kokeva joku toinen sukupolvi tai sitten pysymme enemmän Johanneksen evankeliumin avaamassa todellisuudessa jossa Jeesus on jo läsnä tässä ja nyt.

Luterilaisille asia on tehty helpommaksi kuin uskommekaan; saamme tulla ikään kuin valmiiseen pöytään. Avain löytyy Ison Katekismuksen kolmannen käskyn selityksestä.

Hartauden harjoittaminen ja jumalanpalvelus on loppujen lopuksi sama asia kuin valvominen. “Huomaa siis: tämän käskyn pääpaino ei ole lepäämisessä, vaan pyhittämisessä: tälle päivälle kuuluu erikoinen pyhä harjoitus. Muita tekoja ja toimia ei näet tarkkaan ottaen sanota pyhiksi harjoituksiksi, ellei ihminen sitä ennen ole pyhä. Mutta tässä on tapahtuva teko, jonka avulla itse ihminen tulee pyhäksi, ja se tapahtuu, niin kuin kuulimme, yksinomaan Jumalan sanan välityksellä; sitä vartenhan on määrätty ja järjestetty paikkoja, tilaisuuksia, henkilöitä ja koko ulkonainen jumalanpalvelus, että tämä kaikki julkisestikin pysyisi voimassa.”

   

Yhtä kaikki. On valvomisen sunnuntai ja valvomisen voi aloittaa miettimällä perusasioita, etsimällä yksinketaisinta tapaa ymmärtää tämäkin asia. Kun pääsemme siitä perille niin sen mukana saamme kaiken muunkin. Emme siis odota vaan vaion olemme. Liikaa odottaessamme kaikki elämän todellisuus ja kauneus kulkee ohitsemme, kaikki ihmiset ja kaikki mitä voimme heidän hyväkseen tehdä. Oikea odotus on loppujen lopuksi olemista jossa ei liikaa yritetä eikä olla. Siinä on oltava ripaus ja kasvava ripaus sitä Pyhää huolettomuutta josta Nasaretin mies meille kertoi:

”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”  (Matteus 6:33-34)

Porinaa SK:n artikkelin 22 februarius johdosta.

Helmikuun lopulla kuluvaa vuotta julkaisi Suomen Kuvalehti jutun pastori Markku Suokonautiosta. Juttu on herättänyt paljon huomiota. Itse sain tuon lehden käsiini vasta tänään ja oitis se luinkin.  

Suokonautiohan on tullut tunnetuksi erottumalla pappi-massasta ehkä enemmän kuin kukaan toinen pappi viimeisten vuosien aikana. Kaikesta päätellen mies ton toiminnan mies. Yhtään Suokonaution saarnaa en ole lukenut enkä edes kuullut (Meniköhän tuo nyt oikein päin?). Tämä on suuri vahinko.  


Kuvalehden jutusta saa selvän käsityksen siitä mitä mies ajaa takaa. Kritiikki jota häneen on kohdistettu artikkelin julkaisemisen jälkeen ei tee hänelle mielestäni täysin oikeutta. Suokonaution toiminnassa on kieltämättä tiettyjä henkilökohtaisen projektin piirteitä, mutta kukapa niistä olisi vapaa?


Suokonautio syyttää kirkkoamme huonosta yleisestä ilmapiiristä. “Naamataulun pitäisi aina olla sellainen, kuin olisi murhannut kaksi ja suunnittelisi kolmatta murhaa. Suomalaiseen yhteiskuntaan ei kuulu, että saisi iloita työstään.” Valitetta-vasti Suokonautio on aika tavalla oikeassa. Ongelma ei ole pelkästään kirkon ongelma. Ehkäpä nuo 34 vuotta kirkkoherrana Kanadassa ovat jättäneet jälkensä Suokonaution persoonaan. Näin ulkoapäin asiaa tarkastellenhan hommassa on todellakin sellaista “irtopää-meininkiä” jota South Park-sarja on meille välittänyt. Ja sehän ei suinkaan ole paha asia. Kukapa ei haluaisi olla Kanadalainen kun on niin hieno kansallislaulukin…


Saarnoista
Meillä Suomessa on motkotettu huonoista saarnoista mailman sivu ja edelleen haaveillaan suuresta saarnareformista. Mutta auta armias jos joku sitten tekee aasialle jotakin. Ja auta armias jos joku korostaa sitä, että saarnanvalmistus ja jumalanpalvos on viikon tärkein työtehtävä. Ja auta armias jos joku sitten käyttää saarnanvalmistukseen sen vaatiman ajan viikossa mikä siihen menee… Saarna ei synny ilman kovaa työtä, olisi se sitten vaikka saunassa meditoinita kuten Suokonautio harrastuksissaan listaa. Saarnanvalmistus jos mikä on kovaa uurastyötä ja “kunnian kruunun” voi vain saada se joka on nöyrä ja tekee suunnattoman paljon työtä. Saarnaamisessakin kehityy ja se että “ pöntöstä tullaan alas” vaatii aikaa ja kypsymistä. Saarnaamista voidaan verrata vaikkapa lääkärin praktiikan kehittymiseen.

Mutta, mutta…Suokonautiosta on myös sanottu, että hän ei oikein sitoutuisi kirkomme oppiin. Väitetään hänen olevan sitä mieltä että kristinusko on vain yksi uskonto muiden joukossa, Jeesuksen ylösnousemuksen kansssa on vähän niin ja näin ja monta muuta seikkaa… Siihenhän tulisi sitoutua että kyllä kristinuskossa vasta Jumalan armo ja hyvyys ilmoitettiin ihmiskunnalle ja että Jeesus kuoli syntiemme tähden ja Jumala herätti hänet kuolleista… Jos nämä asiat ovat kunnossa niin ainakin mnun mielstäni Lalli-saarnat ja muut ovat tervetulleita ja Suokonautio olisi silloin merkki sellaisesta moneudesta, jopa toiseudesta jota kirkkomme todella tarvitsee. Kysehän on monesti siitä, että missä lopulta menee epäilyn ja kieltämisen raja. Ja jos asioita tarkastelee pietistisestä näkökulmasta niin sen eräänlaisena negaationa voisi todeta Suokonaution edustavan kantaa joka suurella osalla kirkon jäsenistä on. Yhtä kaikki on kyse hyvin tulenaroista asioista jotka kuuluvat lähinnä piispoille...

Mietteitä Paavin Jouluyön messun tiimoilta — Yleiskatsaus.

Paljon on todellakin edetty Martin ajoista kun luterilaisetkin katsovat Paavin jouluyön messua Roomasta. Sattumoisin tänä vuonna allekirjoittaneel-lakin oli resursseja katsoa messua pitemmälle kuin Jouluyön julistukseen saakka. Messun seuraaminen veikin siten yöunet niin etttä nukahtamaan pääsikin vasta puoli viiden maissa. Televisiointi oli jälleen italialaisen vivahteikasta. Urheilukilpailujen televisioinnissa italialaiset eivät aina ole parhaimmillaan mutta tämän asian suhteen ei todellakaan tingitä laadusta eikä lihan määrästä.  

Impressio
Majesteettisin osa on tietenkin jouluyön julistus jonka perinteisesti laulaa diakoni. Diakonin käsiten katolisessa kirkossa on tietysti erilainen ja tässä Paavin johtamassa katolisen kirkon messussahan näitä diakonin tehtäviä on pitkään hoitanut Marco Pavan-niminen pappi. Pavan tekee töitä Sikstusen kappelin kuoron kanssa. Se vain täytyy sanoa, asia jonka totesin viime vuonnakin, että kun Pavani laihdutti 30 kiloa niin ääni kärsi. Meikällä on nauhalla vuoden 2000 jouluyön messu kun Pavani on alkuperäisissä mitoissaan ja siinä äänessä on aivan eri sointi. Jotenkin näytti siltä että mies on vielä viime vuotisesta laihtunut kymmenisen kiloa. Mikähän mieheen on mennyt; liekö kakkostyypin diabeteksen pelko? Muuten messu kävi lähes täydestä luterilaisesta messusta. Syynä on varmasti se, että molemmissa on etsitty vanhan kirkon perintöä ja se löydettykin.

Paavin saarna
Oli varsin asiapitoinen. Julkisuudessa on jo arvioitu että paavi nuhteli ihmisiä itekeskeisyydestä. Onhan se näinkin. Uusi piirre miehen puheissa oli saarnan keskikohdan jälkeen siinä kun hän otti kantaa maailman ekokatastrofin suhteen. Mutta mikä olikaan paavin ratkaisu asiaan? Loppujen lopuksi puheen parannusvaatimus jäi kaunopuheisuuden taakse. Kristus-keskeinenhän saarna oli, ei siitä yli eikä ympäri pääse… Menee Martin paasaus viimeinkin perille. Mutta vienee vielä joitakin sukupolvia ennen kuin katolisen kirkon pappien selibaatti murtuu. Tulee mieleen mitten paavi saarnansa kirjoittaa. Väittäisinpä että sanellen hän sen tekee. Olen itsekin kokeillut ko. menetelmää viimeisen vuoden aikana muutamaan otteeseen kun käytössä on ollut nopeasorminen teologian opiskelija. Homma toimii jos ajatustyötä on ennalta käsin tehty, mutta vain tällä edellytyksellä.

Ite Ratzinger
Otetaanpas huomioon että mies täytti keväällä 80 vuotta! Jos katsotaan missä kunnossa Wojtyla oli viisi vuotta sitten jolloin hän oli täyttänyt samat vuodet niin erohan on hirmuinen. En pitäisi mahdottoma että Ratzinger olisi vielä viisi seuraavaakin vuotta “täysissä voimissaan.” Ainakin hänellä on käytössä mailman parhaat gerontologit. Tuli vain mieleen mitä mies tekee messun jälkeen, siis lähinnä yöpala? Johannes Paavali kakkonen tykkäsi kovasti puolalaisista sienipiiraista ja söi niitä useinkin iltapalaksi. Veikkaanpa Ratzingerin napanneen parin desin verran hyvää baijerilaista jouluolutta ja kourallisen konvehteja… Tällaisia tuli mieleen kun itse messun suvantokohdissa vedin kiduksiin suolalohileipää ja tavallista kota-kolaa ja tietysti päälle kourallisen konvehteja…
Peruselämykset eivät katso ikää eivätkä varsinkaan kirkkokunta- ja tunnustusrajoja.
Siinähän tuo meni. Saarnaa voipi vielä katsella uudelleen digiboxin kovalevyltä. Pienenä miinuksena pidän kyllä sitä että kristikunnan tärkein saarna oli luettavissa vasta aamupäivällä Vatikaanin virallisilla sivuilla. Eihän mies sitä lonkalta vetäissyt ja Vatikaani on täynnänsä kääntäjä- ja kielineroja.
Muuten pitäisi tutustua paavin uusimpaa ensykliaan eli opetuskirjeeseen joka käsittelee pelastukseen liittyviä asioita. On vaan niin tuhtia tekstiä, ja peräti 26 sivua.

Muuan liike-idea

Joskus saarnatessa, useinkin, tulee valmiiseen käsikirjoitukseen pieniä lisäyksiä. Harvemmin kuitenkaan muutamaa lausetta enää pöntössä. Olen viime aikoina pyrkinyt siihen, että käsikirjoitus olisi valmis lauantaina aamupäivällä jotta sitä voisi sitten vielä rikastaa päivän mittaan pariin otteeseen ja ottaa siitä aina uusia printtejä. 

Eilen kuitenkin, siis eilen 22 oct-mmvi, saarnaan tuli parikin lisää, jotka olen jo korjannut julkaisemaani käsikirjoitukseen päivän saarnasta jonka nimi oli “Mä mistä löytäisin sen miehen.” Ensimmäinen lisä, se pidempi sattui saarnaan alkupäähän. Se on seuraavassa katkelmassa kursivoituna:

Lääkäreitä on moneksi. Kun sairastumme menemme tavallisesti lääkäriin. Ainakin silloin, kun sairaus vaikuttaa vakavalta, eikä se ole jotain ohimenevää ”flunssaa” tai muuta sellaista. Vaikka onkin kaukana se päivä, että lääketiede olisi ratkaissut kaikki sairauksien aiheuttamat ongelmat, ja olisi kaiken parantavia lääkkeitä saamme olla kiitollisia lääketieteelle. Jotkut vanhemmat henkilöt muistavat vielä ajan jolloin puhuttiin puoskareista. Onneksi meidänkin maassamme puoskarointi eli tässä tapauksessa lääkärintyön harjoittaminen ilman asianmukaista koulutusta ja taitoja on kielletty. Eri asia on sitten onko olemassa muunlaista puoskarointia monellakin alalla; meilläkin. Puhutaanpa vaikka tästä konsulttien maailmanajasta. Kuka tahansa voi meilläkin perustaa firman ja ryhtyä konsultiksi, vaikkapa kehittämään työyhtei-söjä. Minäkin voisin tehdä niin ja kylläpä kohta ajelisin uudella mersulla ja olisi purjevenettä ja muuta sellaista.

Siinä sitä sitten pitkin jumalanpalvelusta ja sen jälkeen tuli mieleen varsinainen idea jonka nyt kehittelen jonkinmoiseen muotoonsa. Se on liike-idea uudella konseptilla toimivasta konsulttifirmasta.

Tämä konsultti-yritys etsii asiakkaita kirkon piiristä, siis seurakunnista tai seurakuntayhtymien hallintopuolelta. Brändistä en ala kirjoittamaan, olkoon ja muotoutukoon se itse jos joku tästä innostuu. Sanon suoraan; vaikka tämä olisi miten hyvä idea tahansa ja se mersu ja purjevene olisi tullakseen en näitä rehellisen papin hommia aio missään tapauksessa lopettaa... Mutta jos joku idean tästä saa niin maksakoon minulle kymmenykset; voin jopa antaa konsulttiapua liikeidean kehittelyssä.

Liike-idea olisi lähinnä seuraava: ”Uskovaisen ja tunnustuksellisen papin työyhteisökonsulttipalvelu seurakunnille ja muille yhteisöille. Sen työnnäyn paradigma olkoon se, että perustehtävän ja toiminnan välillä on olemassa erottamaton yhteys. Työasiat eivät ole pelkkiä työasioita seurakunnassa.

Konsultilla olisi tietysti valmiita toimintamalleja. Nyt olisi kuitenkin lupa sanoa ääneen mahdollinen perustehtävään sitoutumisen puute. Seurakunnan työnte-kijöiden kirkossakäynti pantaisiin syyninkiin. Konsultti tiukkoisi raamatun-luvusta ja pitäisipä taukojumppana oikein vanhanajan kinkerit. Kokoontumisten väliajan tehtävinä olisi hengellisiä harjoituksia. Ja kun kaikki yhdistettäisiin sopivalla tavalla pikkunättiin psykologiikkaan niin eipä tähän muuta voisi sanoa notta vot!

Saattaisi tuolla liikeidealla konsulttifirma menestyäkin tai saada varsinaisen evankelis-luterilaisen talibanin maineen...