Eilen oli sitten päivälleen se päivä jolloin tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä kun Suomessa toteutuivat yhtäväiset pappisoikeudet. Kaikkialla hiippakunnissa kokoonnuttiin tuomiokirkoihin juhlapalvoksiin jotka olivat pappien kansoittamia. Kaikkialla kaiketi myös kokoonnuttiin juhlaviin seminaareihin joissa pohdittiin pappeuden syvintä olemusta. Näin ainakin Turun arkkihiippakunnassa.
Palvos tuomiokirkossa Turussa oli tietenkin juhlava, ainahan se sitä on kun arkkipiispa saarnaa. Virrenbeisuukin pauhui vallan mahtavana. Liturgia oli viikkomessun mukainen ja kaikki meni melkein putkeen, mitä nyt tulikäpäläinen kanttori soitti yhdet aamenet liturgin puheen päälle. Jäikös tsekkauslista tekemättä sakastissa. Taisipa jäädä. Ei se niin vaarallista ole.
Vihdoin päästiin Turun kristilliselle opistolle ja syömään… Aivan kuin kollektiivinen alitajunta olisi ottanut vaarin eilisestä kirjoituksesta niin ruokavirtenä olikin tavanomainen “Nyt silmäin alla Jeesuksen.” Tosin ei sitä laulettu Bourgeoisin sävelmällä, vaan sillä tavanomaisemmalla. Hyvin ruoka maistui ja voin vakuuttaa teille, rakkaat lukijani, salaatitikin kävivät hyvin kaupaksi, ihan tappiin syötiin kun paikalla oli yli kaksisataa nälkäistä pappia ja kaksi piispaakin.
Päivän varsinainen intellektuaalis-hengellinen anti oli kuitenkin Turun piispa Kari Mäkisen pitkä puhe pappeuden syvimmästä olemuksesta. No mitä hääp sitte sano? Mäkinen! Hääp sano että naispappi ei ole naisautoilija... Ei vainen vaan punnittua puhetta joka varmaan ilmestyy netissä Mäkisen puheiden listalla Arkkihiippakunnan kotisivuilla. Puheensa Mäkinen aloitti omasta papiksi vihkimisestään ja siitä kuinka Aimo Tee Nikolaisen käsi oli painava. Nykyään Mäkinen kuulemma itse pappeja vihkiessään varoo vihittävien kampauksia... No, kaiken tämän piispa Mäkinen luonnollisesti sanoi oman huumorinsa täyttämällä tavalla. Esitelmä oli kaikin puolin hyvä ja viesti myös paljon siitä millaista Mäkisen huumori on. Tiettyä lateraalista pyrkimystä siinä on, mene ja tiedä, mutta pääasiallisesti se on kuivahkoa anekdoottien tasolla liikkuvaa britti-tyyppistä. Ei niin pahaa ollenkaan...
Jos jotenkin summaisi yhteen mitä piispa Mäkinen vielä suureen arvoon nousevassa esityksessään sanoi niin tässä on yksi referaatti, tai referaatin referaatti:
“Pappeutta ei kukaa yksittäinen henkilö voi koskaan saada omista lähtökohdistaan, se aina annetaan. Papiksi vihkimisessä henkilö erotetaan julkisesti erityiseen virkaan. Tätä korostaa vihmimys toimituksena joka itsessään on siirtymäriitin piirteitä omaava toimitus. Pappeus on toiseutta ja se on kirkkona olemisen keskus. Se on niin “epäinhmillinen asia” että papin henkilö ja ominaisuudet eivät ole ratkaisevia. Niinpä sukupuollellakaan ei ole mitää merkitystää. Ja siksipä juuri puhe naispappeudesta on sinänsä hyvin ongelmallinen asia.
Pappina olemiseen kuuluu tietty esikuvallisuus; elämisen tai käyttäytymisen koodisto, ja pappeus toteutuu aina suhteessa toisiin ihmisiin. Pappi myös edustaa kirkon ydintä enemmän kuin mikään muu. Jo edellä mainittu toiseus tulee ilmi ehkä drastisimmin siinä, että pappi edustaa kollektiivisessa tajunnassa PYHÄÄ, syvää toiseutta, aivan toista todellisuutta ja arvojärjestystä mitä se maailma on jossa kirkko on ja elää.”
No ehkä edellisen kappaleen viimeisen pilkun jälkeisessä tekstissä kirjoitin hieman auki sitä mitä Mäkinen tarkoitti tulkintani mukaan toiseudella. Siitä olisin kaivannut ehkä hieman enemmän rautalangaksi viännäntää mitä Mäkinen sitten lopulta teki… Mutta kertakaikkiaan mukava päivä. Illallinen Kupittaan paviljongissa jäi syömäti kun siviilivelvollisuudet kutsuivat. Liekkö siellä veisattu atravirtenä sitten 473. Maailmassa on asioita joita ihmislapsen ei joskus kuulu tietää, jään tämä suhteen ikuisiksi ajoiksi tietämättömäksi.
