Luterilaisuuden tuntemattomapi puoli: ZEN.

                                   

Katkelma valvomisen sunnuntain saarnasta, sen lopusta:

Oikea odottaminen on vähän sama asia kuin mitä päivän evankeliumissa kolmannen vuosikerran mukaan sanotaan lyhyesti, ja mitä sanotaan ikiaikaisessa ensimmäisen vuosikerran mukaisessa suuren näyn kertomuksenpalasessa kymmenestä morsiusneidosta. Jeesuksen lähimmät seuraajat eivät saanet kokea hän toista, fyysistä tulemistaan, joten sen on näkevä ja kokeva joku toinen sukupolvi tai sitten pysymme enemmän Johanneksen evankeliumin avaamassa todellisuudessa jossa Jeesus on jo läsnä tässä ja nyt.

Luterilaisille asia on tehty helpommaksi kuin uskommekaan; saamme tulla ikään kuin valmiiseen pöytään. Avain löytyy Ison Katekismuksen kolmannen käskyn selityksestä.

Hartauden harjoittaminen ja jumalanpalvelus on loppujen lopuksi sama asia kuin valvominen. “Huomaa siis: tämän käskyn pääpaino ei ole lepäämisessä, vaan pyhittämisessä: tälle päivälle kuuluu erikoinen pyhä harjoitus. Muita tekoja ja toimia ei näet tarkkaan ottaen sanota pyhiksi harjoituksiksi, ellei ihminen sitä ennen ole pyhä. Mutta tässä on tapahtuva teko, jonka avulla itse ihminen tulee pyhäksi, ja se tapahtuu, niin kuin kuulimme, yksinomaan Jumalan sanan välityksellä; sitä vartenhan on määrätty ja järjestetty paikkoja, tilaisuuksia, henkilöitä ja koko ulkonainen jumalanpalvelus, että tämä kaikki julkisestikin pysyisi voimassa.”

   

Yhtä kaikki. On valvomisen sunnuntai ja valvomisen voi aloittaa miettimällä perusasioita, etsimällä yksinketaisinta tapaa ymmärtää tämäkin asia. Kun pääsemme siitä perille niin sen mukana saamme kaiken muunkin. Emme siis odota vaan vaion olemme. Liikaa odottaessamme kaikki elämän todellisuus ja kauneus kulkee ohitsemme, kaikki ihmiset ja kaikki mitä voimme heidän hyväkseen tehdä. Oikea odotus on loppujen lopuksi olemista jossa ei liikaa yritetä eikä olla. Siinä on oltava ripaus ja kasvava ripaus sitä Pyhää huolettomuutta josta Nasaretin mies meille kertoi:

”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”  (Matteus 6:33-34)

Korjaillaanpas tiedostoja - Muuan ongelma - Tuhlaajapoikasunnuntain jälkihöökyjä.

Ihminen voi helposti muuttaa käsityksiään erinäisistä asioista tai sitten ei... Kukapa meistä voi sanoa faktuumit kuultuaan tyynesti ”Jaa, korjaan tiedosto-jani...” Joskus asioiden kypsyttely vaatii oman aikansa. Ja sitten on vai elettävä muuttuneissa mielisuhteissa. 

Kerron ihmisille usein ilman suurempaa vastakaikua että Vanhan testamentin Saarnaajan kirjan sanoja ”Muista Luojaasi nuoruudessasi” ei enää ole mielekästä käyttää koska kyseessä on väärä käännös. Todennäköisesti kuitenkin seuraavassakin raamatunkäännöksessämme lukee aivan samalla tavalla. Ko. kohtahan pitäisi kääntää siten että se tarkoittaisi lähinnä sitä kuinka pitäisi olla uskollinen vaimolle jonka on nuorena nainut. Taikka paremminkin ammentaa tuosta kaivosta... Faktat olin tiennyt jo ennen viime talven tiedostonkorjaamista jo hyvinkin viidentoista vuoden ajan. Sitten vain päässä naksahti...

Joskus uutta tietoa tulee todella nopeasti. Eilen iltasella laitoin nettiin hakusanaksi ”Eugen Herrigel” ja sitten alkoi tapahtua. Kymmenen minuutin päästä muutama tiedosto päässäni oli perusteellisesti korjattu. Herrigelhän oli saksalainen filosofi joka opiskeli ennen toista maailmansotaa Japanissa ja moni tuntee teoksen Zen ja jousella ampumisen taito. Kirjna päähenkilöt ovat jousimestari Awa Kenzo ja Herrigel. Tähän asti olen elänyt luulossa, kuten varmaan moni muukin, ja valtaosa edelleenkin elää, että:

a) Awa Kenzo oli suuri zen-mestari

b) Kirja on hienostunut kuvaus zen-buddhalaisuuden eräästä muodosta

Todellisuus on kuitenkin se, että edellä mainitut asiat eivät aivan pidä paikkaansa. Awa Kenzo oli alansa toisinajattelija eikä hän harjoittanut zeniä. Herrigelin klassikko on mitä suurimmassa määrin fiktiota. Asia sai outoja piirteitä kun kirja käännettiin nipponksi, ja siitä tuli hyvin suosittu Japanissa. Nykyinen japanilainen zen-jousiammunta on sitten paljossa velkaa Herrigelin väärennökselle. Nimittäin kirjan eetos ja opetukset vaikuttivat zen-ammunnan kehittymiseen. Onpas merkillistä. Toisaalta olisihan se pitänyt arvata... Tarttee olla vähän sketisempi vastaisuudessa. 

”Kun olin lapsi, minä puhuin ja ajattelin kuin lapsi; vartuttuani mieheksi olen jättänyt lapsen ajatukset.” (1 Kor 13:11 Uusi Testamentti nykysuomeksi-kään-nöksen mukaan.) Niinpä niin... Montakohan tiedostoa tässä vielä täytyykään korjata...

Viime pyhä oli ns. tuhlaajapoikasunnuntai vaikka tuo evankeliumiteksti onkin vasta toisen vuosikerran mukainen. Notähänloppuun voi kertoa hauskan jutun jossa ehkä on jotain perääkin.... Eräänlainen tuhlaajapoikasunnuntain jälkihööky...

Olipa kerran eräs vankila ja vankilassa vankilapastorikin. Monen vuoden ajan eräs mies oli käynyt hyvin useasti vankilapastorin juttusilla. Oli puhuttu mukavia mutta aina jokaisen tapaamisen lopuksi oli vanki halunnut kuulla kertomuksen tuhlaajapojasta. Vanha pappi oli sitä myös suurella hartaudella kertonutkin aika tavalla omin sanoin ja sanaa ”tuhlaajapoika” useasti toistaen. Koitti sitten päivä ja mies pääsi vapaaksi; pastori jäi vankilaan... Koitti jäähyväisten aika. Pastori kysyi viimein vangilta miksi tämä oli aina halunnut kuulla saman jutun, joskus jopa kahdesti. ”Kai sinä vähän olet samaistunut tuohon tuhlaajapoikaan?,” kysyi pastori viimeisinä sanoinaan. Vapautuneen vangin vastaus oli hyvin yllättävä: ”No tuota, kun pastori sanoi aina niin muhevasti sen ”tuhlaajapoika-sanan” niin minua kohti tuhahti aina se ihana konjakin-hööky.” Niin... Oli siinä pastorillakin totinen paikka, korjata tiedostojaan meinaan...