Suomen tasavallan presidentti Halosen kissan poismenon johdosta.

 

Tasavallan presidentin kissasta nousi melkoinen metakka. Siis kuolleesta kissasta ja tarkemmin sanottuna kissan kuolemasta. Kissanystävänä asiaa vähän ihmettelee. 

Kissat nimittäin ovat ikusia ja oikea kissan ystävä ei jää suremaan vaan hankkii heti uuden. On myöskin vaikea ymmärtää kissan elämän pitkittämistä jos sillä on parantumaton sairaus. Syöpähoito ja lääkitys kuullostaa vähän kornilta. Kissa on elävä ja dynaaminen otus joka ansaitee armollisen kuoleman jos elämä ei ole enää arvollista kissanelämää. 

Kissat ovat myös hyvin kollektiivisia olentoja. Harva kissa pääsee sellaiseen maailman-maineeseen kuin Nobel-voittaja V.S.Naipaulin Augustus-kissa. Harvalle kissalle järjestetään suuria valittajaisia eivätkä kissat sellaisesta juuri välitäkään, siis muut kissat. Ehkä poikkeuksen muodostaa Egyptin kaikkien aikojen suurimman pääkirjurin elikkä Tutunkamun kuuluisan kirjurinkissan kuolema 1300-luvulla ennen ajanlaksun alkua. Oli yhtä mourua Mizrajimin-maassa viikkotolkulla. Kyseisen kissan nimeä ei edes jälkipolvet tunne. Sillä oli todennäköisesti vain jopu onomatopoeettisesti johdettu nimi. Tutunkamu tuumasi kerran buddha-asennon ottaneelle kissalle spontaanisti "Ketarat ojoon elikko. Gautama ei ole syntyvä vielä ainakaan viiteensataan vuoteen." Ihmiskunta on mennyt noista ajoista taaksepäin paljon. Kissat sitävastoin ovat vain edistyneet. Tarina kertoo että Tutunkamun kuuluisan kissan viikset eivät moisesta vähääkään värähtäneet.

Mutta kuten sanottua niin kissat ovat ikuisia, ihmiset eivät. Kissat ovat suuresti hyötyneet ihmisestä ja heidän tarinansa on valtaisa menestystarina. Koko holoseenin aikaa tarkastellen on kyse todella ainutlaatuisesta asiasta. Vaikka ihminen häviäisi maailmasta niin kissat ovat ja pysyvät. Mutta jos kissa häviää maailmasta niin kuinka käy ihmisparan? Sitäpä sietää miettiä. Halonen olisi tehnyt viisaasti jos olisi hankkinut oikona uuden kissanpennun ja esitellyt sen en lehdistölle. Ei silti että kissat olisivat tällaista käyttötavaraa. Tässä tapauksessa ja muutenkin ihminen on käyttötavaraa... Halosella olisi kaiken lisäksi mahdollisuuksia ylläpitää useampaakin kissaa. No... Toisaalta pitää jo ajatella Mäntyniemen ja Kultarannan jälkeistä elämää...

Reilu vuosi Lontoon kisoihin - Saako Suomi kultamitalin?

 

Aivan aluksi pitää todeta, että edellisen kerran Olympia-kisat järjestettiin Lontoossa vuonna 1948. Lontoo on ensimmäinen kaupunki joka saa kisat järjestettäväkseen kolmannen kerran. Edellisestä kerrasta tulee todellakin kuluneeksi ensi vuonna 64 vuotta. Lontoon kisat vuonna 1948 jäivät muistoihin ns. "ostokortti-olympialaisina." Maailma oli vasta toipumassa sodasta. Maailman urheileva nuoriso oli poikkeuksellisen vanhaa väkeä ja vähän raihnaista. Moni olympiavoittaja oli itse asiassa jonkin sortin sota-invalidi. Jos ei ollut varsinaisesti fyysisesti haavoittu-neita, niin ainakin moni oli saanut sielullensa vakavan vamman. 

Kilpakentillä ei vielä oltu nähty Neuvotoliiton voimaa. Kiinassa ei urheiltu ja kukaan ei ollut vielä kertonut afrikkalaisille että heillä olisi aivan ylivertaiset edellytykset keskipitkillä ja pitkillä juoksumatkoilla. Suomi oletti vielä olevansa urheilun suurvalta. Kultaa toki saimme ja ennen kaikkea miesten keihäänheitossa. Naistenkin vastaavasa lajissa saimme hopeaa kiitos Kaisa Parviaisen. Kaisa on naisvoimaisella teollaan vain jäänyt ikuisiksi ajoiksi suuren Tapsan varjoon.

Historiahan ei toista itseään, mutta se voi matkia itseään hämmästyttävällä tavalla. Emme näe uusia ostokortti-olympialaisia ja mitään suurta sotakaan ehditään käymään nyt kun kisoihin on tasan tarkkaan 379 päivää. Mutta, mutta... Kyllä tässä ehtii vielä kehittämään kaikkien aikojen laman ja todellisen talousromahduksen ennen ensi kesää. Lontoon kisat voivat nimittäin olla todelliset lama-ajan kisat. 

Yksi kysymys lon Suomen menestys ja ennen kaikkea se, saammeko yhtään kultaista mitalia. Veikkaukseni on, että emme saa ja jos saamme niin todella vaivoin. Nimittäin kisoihin on nykyään todela vaikeaa edes päästä. Karsinta on kova ja kukaan ei tule kisoihin puskan takaa. Keihäänheittäjämme eivät kultaa tuo ja yleisurheilusta saamme yleensä ottaen korkeintaan muutaman finaalipaikan. Jokaisessa urheilumuodossa ja lajissa on paljon uusia maita mukana ja menestyksen-nälkäisiä urheilijoita.

Jos täsä vaiheessa pitäisi nostaa muutama potentiaalinen mitalisti niin anotaan nyt vaikka purjehtija Sari Multala ja kivääriampuja Henri Häkkinen. Häkkisen paraatilaji on AR60 eli ilmakiväärin 60+10 laukausta kymmenestä metristä. Beijingissä 2008 Häkkinen johti kilpailua 60 laukauksen jälkeen mutta jäi sitten kolmanneksi. Pettymys on varmasti kova kestää, mutta menestystä on tullut tuon finaalin jälkeenkin. Kilpailu tässäkin lajissa on kova. Ilmakivääri on nimittäin varsin huokea laji harrastaa ja siihen ei tarvita ulkoratoja. Taso kovenee olympiadi olympiadilta. Häkkisellä ei kuitenkaan ole ongelmia saada paikkaa kisoihin. 

Kisajoukkueemme voi olla ennätyksellisen pieni. Tällä hetkellä sen vahvuus on noin 15 urheilijaa. Käsillä voi olla tilanne jossa houkkueessa on mukana enemmän johtajia, valmentajia ja huoltajia kuin varsinaisia urheilijoita. Niinpä on etsittävä pieniä iloja Multalan ja Häkkisen lisäksi:

I Miten pitkälle pikamenijä Jonathan Åstrand pääsee?

II Kuinka lähelle finaalipaikkaa miesten pikaviestijoukkueemme yltää?

III Pääseekö Anna Hämäläinen mukaan kisoihin?

IV Kuinka lähelle Minna Nikkanen pääsee finaalipaikkaa naisten seiväshypyssä?

V Saavatko miesjousiampujat edes yhden maapaikan kisoihin?

VI Tuleeko miesten painista edes yksi pistesija.

VII Saammeko miesten keihäässä kolme finaalipaikka ja jäämme ilman yhtäkään pistesijaa?

VIII Pääseekö yksi nyrkkeijijöistämme kisoihin ja eteneekö hän toiselle kierrokselle?

Ja mitä muuta... Olisiko jollakin eden hieman lohdullisempia näkymiä!

Vuonna 1948 eräs 33-vuotias mies oli mukamas ikäloppu. Mutta kuinkas kävikään:

Näinhän se on. Ei tule enää toista Tapio Rautavaaraa! Kuka meistä voi sanoa että väärä mies voitti? Rautavaara oli vanhin kultamitalin voittanut yleisurheilija noissa kisoissa. Voimistelijamme Heikki Savolainen voitti muuten noissa kisoissa kaksi kultaa 40-vuotiaana.

Olimme kansojen taulukossa kuudensia ja mitaleita saimme sarjassa 8 - 7 - 5. Sodasta säästynyt Ruotsi sai kaikkien aikojen pottinsa 16 - 11 - 17! Aina tyylikkäät italialaiset olivat meitä parempia sarjallaan 8 - 11 -8. Italia oli mukana, mutta poissa olivat Saksa ja Japani

Leipää takalistoon

 

Intensiivinen  ihmisen  holoseenin  aikana  harjoittama intensiivinen  ruuantuotanto  on  jälleen  saamassa  riemuvoiton  meillä  Suomessakin.  Tänään  on  nimittäin  julkaistu  ennuste  siitä,  että  viljasadon  suuruus  tulee  olemaan  3.1  miljardia  kiloa.  

Ja  kun  on  kyse  ennusteesta  niin  todellisuudessa  sato  ollee  noin  5%  suurempi.  Kaikki  näyttää  siis  hyvältä;  saamme  siis  leipää  takalistoon  ensi  talvenakin.  Valtakunnassa  näyttäisi  siis  siltä,  että  kaikki  on  hyvin!  Mutta  onko  näin?


3.1  miljardia  kiloa  viljaa  tekee  kansalaista  kohden  noin  580  kiloa.  Kaikki  on  hyvin  siis...  Saavat  vauvelit  puuroa  ja  vanhukset  kanssa.  Leipääkin  pystytään  leipomaan  ja  polle  saa  kauransa  ajallaan.  Viljapossut  röhisevät  tyytyväisinä  ja  broilereillekin  riittää  nokittavaa.  Paninoalallakin  ollaan  ylen  tyytyväisiä  sillä  panotarpeita  riittää.  Viljan  vilejypinta-ala  on  tosin  tänä  vuonna  pienempi  sillä  rypsiä  viljellään  tänä  vuonna  ennätysmäärä.  Sekin  on  hyvä  asia  sillä  näin  saadaan  leivän  päälle  muutakin  liukastetta  kuin  ylähuuli.

Todellisuudessa  suomalaiset  syövät  viljatuotteita  vuodessa  on  75  kiloa  ja  siitä  on  tuota  kirottua  kedon  ruohoa  eli  vehnää  suurin  osa.  Mutta  mikä  onkaa  todellisuus.  Paljonko  viljaa  tuodaan  ulkomailta  leipätarpeiksi,  ja  paljonko  täällä  viljeltyä  viljaa  viedään  rehuksi  muualle?  Mistähän  saisi  tarkat  lukemat  hämmästeltäväksi. Nimittäin  esimerkiksi  tänä  vuonna  kauraa  ja  ohraa  viljellään  puolet  enemmän  kuin  vehnää  mitä  peltopinta-alaan  tulee.  Vehnän  viljelyala  on  noin  190 000  hehtaaria  ja  siltä  alalta  saataneen  noin  100  kiloa  tuota  kirottua  kedon  ruohoa  per  suomalainen  asukas.  Kun  tuosta  mainitsemastamme  seitsemästäkymmenestä  viljakilosta  jonka  keskimäärin  takalistoon  vedämme  on  vehnää  noin  60  prosenttia  niin  tässähän  voisi  ihan  huutaa  että  "Valtakunnassa  kaikki  hyvin."  Mutta  kun  täällä  viljelty  vehnä  ei  kelpa  kuulemma  leipomiseen!  Sitä  pitää  tuoda  Itämeren  toiselta  rannalta.

Tällainen  viljaralli  herättää  luonnollisestikin  monia  kysymyksiä.  Mutta  minkäs  teet  vapaan  markkinatalouden  aikana?  Kansalaisia  ei  voi  eduskunnan  päätöksillä  pakottaa  syömään  enemmän  ohrarieskaa  ja  venhnäistä  littiskakkua.  Puhe  kotimaisesta  ja  puhtaasta  leivästä  on  siis  aika  pitkälti  myytti.  Kaiken  jälkeen  voikin  ihan  perustellusti  kysyä  että  mikä  helvetti  tätä  maata  oikein  vaivaa?
Kaiken  lisäksi  kasvava  trendi  on  se,  että  maanviljelijät  viljelevät  nyt  sitä  mistä  saa  parhaan  hinnan.  Joskus  kesäkuulla  saimme  nähdä  varsin  skitsofreenisen  uutisen  tekstuaalitelevisiossa.  Otsikossa  luki  "Raha ei ohjaa suomalaisten maanviljelijöiden valintoja."  Mutta  kuinka  ollakaan  niin  kaksi riviä myöhemmin  lukikin : "Öljykasvien viljely on lisääntynyt, koska niistä maksetaan viljoja enemmän."  Onhan  tämä  todellakin  merkillinen  maa.  Tarttis  tehä  jotakin  mutta  mitä...

Intensiivinen  ihmisen  holoseenin  aikana  harjoittama intensiivinen  ruuantuotanto  on  jälleen  saamassa  riemuvoiton  meillä  Suomessakin.  Tänään  on  nimittäin  julkaistu  ennuste  siitä,  että  viljasadon  suuruus  tulee  olemaan  3.1  miljardia  kiloa.  

Mutta  kun  on  kyse  ennusteesta  niin  todellisuudessa  sato  ollee  noin  5%  suurempi.  Kaikki  näyttää  siis  hyvältä;  saamme  siis  leipää  takalistoon  ensi  talvenakin.  Valtakunnassa  näyttäisi  siis  siltä,  että  kaikki  on  hyvin!  Mutta  onko  näin?

mika myllylä 1969-2011. in perpetuam rei memoriam.

suuri hiihtäjä, mies, on kadonnut autuaammille latumaille ja lumisade on peittänyt jo jäljet näköpiiristämme. hän on mennyt sinne minne meidänkin on joskus omalla tavalla mentävä. pienestä pojasta tuli mies, ja hän sai elää todeksi pienen pojan unelman joka vei häntä eteenpäin. muistamme naganon olympialaisista talvikisoista onnellisen ja hymyilevän miehen johon me kaikki kovin miellyimme.

että unelma kävi toteen vaati todella paljon. se oli yhden miehen elämäntyö. kaikille meille ei suoda terveyttä ja pitkää ikää, harvalle edes sisäistä rauhaa ja kohtuullista terveyttä. tavoitteeseen pääseminen vaati paljon ja se näkyi miehen myöhemmässä elämässä. mikan menehtyminen on kansakunnan yhteinen murhe ja menetys. sen äärellä toivottavasti mietimme menestyksen hintaa ja sitä mitä olla onnellinen kullekin tarkoittaa.

tämä kansa vaatii sankareiltaan paljon menestyksen päivinä, mutta ei aina osaa olla kiitollinen silloin kun tulevat ajat jotka eivät ole niin mieluisia. mika oli rehellinen mies joka kertoi asiasta joka painoi hänen mieltään. silti hän ei saanut sisäistä rauhaa. että meillä olisi urheilusankareita on turvauduttava kaikkeen mahdolliseen, luvattomaankin. luvattomaan, joka on yleinen käytetty tapa meillä ja muualla.

pienen pojan unelma täyttyi, mutta maailma hänen harteillaan kävi liian raskaaksi. kaikki voimme kysyä itseltämme sitä olemmeko kovine vaatimuksinemme tällaiseen syyllisiä. emme voi emmekä saa katsoa taaksepäin ja syyllistää itseämme. menneisyydelle emme mitään voi mutta tulevaisuuden voimme elää uudelleen kenties jopa viisaampina. mika myllylän suurten tekojen muisto ei himmene mielestämme. hän on poissa luotamme ja olkoon hänellä nyt ikuinen sisäinen rauha. niin kuin kaikilla meilläkin joskus.