Mietteitä Euvostoliiton kansalaisena.

Niin! Huomenna on sitten Auran markkinat ja paikalla on itse persupomo Timo Soini puhumassa EU-asiaa, vai pitäisikö tässä tilanteessa sanoa pikeminkin että EU-asiattomuutta. Tuskinpa siellä Perussuomalaisten osastolla kovin myönteisä sanoja kyseisestä asiasta puhutaan. Tuo Euvostoliitto sana on vallan hyvä vaikka sitä ei ole itse keksinyt. Paljosta tässä ei ole varaa leuhka olla. Kepuumus-nimikin on muiden keksimä. 

Yhdestä nimityksestä voin toki vaatia krediittiä ja se on Suomen sotsiaalidemokraattisesta puolueesta keksimäni nimitys “Punahöttölä.” Mutta vaikka tänään Turun Sanomissa Paavo Lipponen kirjoitteli kolumnissaan jossain määrin kummallisen veikeitä juttuja ja arvosteli taas omia puoluetovereitaan niin totean tänäänkin: “Ei mitään uutta Punahöttölästä.” Toisaalta mielessä pyöri eilen sanunaa lämmittäessä ja kylyä ottaessa sekin josko kirjoittaisi aidon kolminäytöksisen melodraaman joka käsittelisi ko. lafkan sisäpiirin meninikiä. Hahmoja on helppo keksiä: Komentoora (Jutta Urpilainen), Hovi-mimmi (MGR), Jokeri-piispa (Ilkka Kantola), Hurtti-ukko (Paavo Lipponen), Periaatteellinen valittaja (Erkki Tuomioja), Talkkari-pressa (Tarja Halonen) ja tietenkin Vanha-Manu jne… Mennee vuosia mutta antaapas alitajunnan tehdä töitä… En todellakaan ymmärrä Lippos-Paten ähinöitä kun aina pitää omia morkata. Miehellehän kävi lopulta hyvin. Vara-Manusta tuli kahden kauden pääministeri. Nuori vaimokin löytyi ja lapsia tuli vanhalla iällä ja ajokortinkin hankinnassa kävi lopulta hyvin... Liekö ollut Lipposella sitten hirmuinen hinku isoksi EU-viskaaliksi ja kun huonosti kävi niin sitten olo äheni.

Mutta Euroopan unioniin kun kerran poikeuslupa A4-rajoittimen poiesottoonkin kerran saatiin… Euroopan unioinihan on loppujen lopuksi vain yksi valta joka vaipuu aikakausien myllyssä. Nykyinen maailmankausi on vain niin arvaamaton ja niin myöskin sen ilmiömaailma. Tätä kysymystä olen miettinyt esim. kirjoituksessani jonka nimi oli  Koordinatoorinen manifesti (Juttu julkaistiin alun Etsijä-lehdessä vuonna 2005). Kaikki tuntuu menettävän mittakaavansa. Mikä oli vielä lyhyellä vuosisadalla (1914-1992) kymmenen vuotta mahtuu nykyään yhteeen vuoteen. Kaikki voi olla yhteydessä tiedonvälityksen nopeuteen ja sen kapasiteetin räjähdysmäiseen kasvuun. Aika siis jotenkin eläisi paljon nopeammin. Maastrichtin sopimuksesta on jo kohta 17 vuotta ja Suomikin on ollut unionin jäsen jo pian 14 vuotta. Niin… Ehkä voisimme kertoa nuo vuosimäärät viidellä, ehkä jopa kymmenellä. Tällaiset, sinänsä mielenkiinotiset spekulaatiot eivät kuitenkaan poista sitä ikävää tosiasiaa että EEUUSSA ollaan ja vähän ikäväntuntuisen tiukasti ollaankin.

Otetaanpas nyt vaikka tämä Lissabonin sopimus. Toivoahan tässä vielä on. Katseet suuntautuvat Irlantiin ja Saksaan. Tuon sopimuksen myötä tärkeät päätökset voidaan tehdä määräenemmistöpäätöksellä entisen yksimielisyysvaatimuksen sijaan. Tämä onkin tämän Lissabon-ongelman ehkä keskeisin kysymys. Pienillä mailla ei tämän jälkeen ole enää kovinkaan paljon itsenäisen valtion asemasta jäljellä. Kyse on tällöin siitä että EU:n päätöksenteko muuttuu enemmän liittovaltion suuntaan ja silloin olemme samassa tilanteessa jossa ollaan Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa eli liittovaltion laki menee osa-valtion lain ylitse. Tilanne on vielä järjettömämpi koska EU:n pyrkimys on määritellä pikkutarkasti kansalaisten elämää, yksinkertaisesti kaikkea. Ja kaikki vain ranskalaisten standardisoimisvimman vuoksi.  

Kaiken lisäksi Lissabonin sopimus toteutuessaan vaatii poliittisia päättäjiämme sitoutumaan yhä enemmän ns. “Euroopan asiaan.” Valitettavasti tämä Euroopan asia on yhtä kuin suurten jäsenvaltioiden asia. Perusteluksi tässä riittää juuri päätöksentekoprosessin muuntaminen määräenemmistö-järjestelmään. Tähän asti yksimielisyysvaatimus on antanut pienillekin maille ainakin periaattellisella tasolla mahdollisuuden vaatia oikeudenmukaista päätöksentekoa ja erityisolosuhteiden huomioon ottamista. On jälleen vaikea käsittää sitä miksi tämä on voinut mennä läpi Suomessa. Ei tekisi aina mieli niin hirveän paljon morkata omia kansalaisia, mutta asia on nyt vain niin että suomalaisten päähän ei mahdu kerralla kuin yksi asia… Ja nyt on vain takavuosina onnistuttiin päähämme iskostamaan jälleen se kauhea vaihtoehdottomuuden ajattelumalli joka meitä aina on rieponut. Tekee paha sanoa tämä jälleen kerran ääneen, mutta jos tämän nyt voisi sanoa periaatteessa loukkaamatta viime kädessä ainakaan rehellistä ja tavallista kansalaista. Kritiikkiä on joskus kaikkien pakko sietää jos mielii kehittyä…

Herää lopulta kysymys siitä onko mitään tehtävissä. Tottakai on jotakin tehtävissä ja aika paljon onkin… Meillä on ensimmäistä kertaa kunnollinen EU-kriittinen vaihtoehto jota voi äänestää tulevissa EU-vaaleissa…

DIEM PERIDI - mietteitä kadonneen päivän illassa 23.02.2009.

Ekan kunnanhallituksen kokous on nyt sitten ohitten ja kyllähän se kesti. Kolme näytöstä ja kaksi väliaikaa se vei ja tarkalleen ottaen 4 heuria ja 30 minuit. Paljon oli rutiiniluontoista asiaa ja muutama perusteellinen keskustelu muutamasta asiasta. 

Päätimme sitten laittaa liikuntahallin rakentamisen vireille vaikka se tietää noin kahden ja puolen miljoonan euron menoerää. Mutta hallista tulee hyvä ja siellä voi pelata kaikkia sisäpallopelejä täysmittaisilla kentillä, siis lentis, koris ja tarvittaessa ruotsinrääkköjen suosikkipeli eli käsipallo. Pieni katsomokin saadaan ja sinne pääsee istumaan reilut puolentoistasataa immeistä. Nyt voidaan sitten koululiikuntakin toteuttaa kunnolla ja se väestönsuojakin saadaan. Suomi on muuten ainoa EU-maa joka rakentaa enää väestönsuojia. Joopa joo… Teknisen johtajan virankin laitoimme aukihakuun…

Sain tänään iltapäivällä luettua muutaman päivän Törkylän Sanomatkin, siis Turun Sanomat. Lehti noteerasi Keijo Korhosen merkkipäivän kun mies täytti 75 vuotta. Korhonen oli haastattelussa hyvin isänmaallinen ja oli sitä mieltä että Suomi todellakin menetti itsenäisyytensä vuonna 1995. Samalla Suomi luopui suuresta historiallisesta linjastaan joka oli alkanut jo 1800-luvulla. Tällähän Korhonen tarkoitti sitä kehitystä joka alkoi vuonna 1809. Korhosen sanat nostivat mieleen 1990-luvun alun tapahtumat…

Monesti tulee mieleen se Yleisradion harjoittama EU-aivopesu jonka eka hyöyn sai kokea jo avaamalla television aamulla ja katsomalla ko. yhtiön Aamu-teeveen lähetystä. EU-myllytys oli kauheaa ja sama meno jatkui Maikkarin puolella jossa Arto Tuominen ulvoi kuin palosireeni aamu aamun jälkeen että EUU-EUU-EEUU-EEUUU! Jos mies olisi tullut vastaan jossain päin Hesaa niin olisin ehkä heittäytynyt hieman agressiiviseksi linnareissun uhankin tiedostaen. Ja kun avasti päivän lehden niin ensimmäisnen sana kissankorkuisin kirjaimin oli EU! Ja kun avasit radion niin taas sama juttu… Yhtä epätovioinen olo kuin Pentti Siimeksen esittämällä epätoivoisella kansalaisella SPEDE-Shown sketsissä jossa Kammottava röyhtäisijä tulee joka paikasta: televisiosta, radiosta, peilistä, pesukoneen alta ja ties mistä… Korhonen oli täysin oikeassa kun sanoi että ne edut jotka Suomella nyt muka on olisi saavutettu ETA-sopimuksen myötä… Mutta periksi emme anna vaikka taistelu on raskas ja pitkä…

Edelleen illalla puhuin näistä muistoista erään minulle hyvin läheisen ihmisen kanssa. Vanhana viinakauppiaana voin vakuuttaa teille että viimeninen keino jolla EU-vastahakoisen Kansan vastarinta saatiin murrettua oli halpa viina ja halvempi pieriini elikkä olut. Hysteria oli hirmuinen ja jotkut asiakkaat uhosivat että loppuu sinultakin nuo työt kun EU-tulee ja viinit saadaan maitokauppoihin. Paljon olisi muisteltavaa mutta jätetään tulevaisuuteenkin jotain. Noina vuosina hyvä kasvomuisti nousi arvoon arvaamattomaan… 

Ja voi sitä riemun päivää ensimmäinen heinäkuuta 1994 kun viina ja siinä sivussa kaikki muutkin viinakauppatuotteet alennettiin eurooppalaisten hintaihanteiden mukaisiksi. Oli silloin suurkuluttajien ja tavallisten kansalaisten joukossa hienoja herroja, jalosukuisia ruotsinrääkköjä liituraidoissa, persereiän perässä kulkevia fiinejä naisia (Rotukoiraa ulkoiluttava helsinkiläinen hienostorouva.) ihmettelemässä konjamiini-, ja väriviinahyllyjen liepeillä uusia hintoja ja kaikilla suoraan sanoen kuola valui suupielistä. Ainoat tuoteet tuona päivänä olivat muovi-, ja paperikassit sun muut sisäisesti nauttimiskelvottomat tuotteet jotka eivät halpuneet… Meikällä oli itsellä mielessä pääaineen tutkielman viimeiset nyanssit ja päässä takoi että illalla pelaamaan sivilisaatio kakkosta ja askartelemaan ARJEN HAUTAAMAA-kirjoitelman parissa. Mielessä kävi kuitenkin että "siinä sitä on oivaa saalista viinapirulle."

Tänään ovat viinit edelleenkin Alkon hyllyillä ja hintapolitiikkaa on tarkastettu ylöspäin. EU:n virkamiehet miettivät kuumeisesti keinoja kansalaisten raitistamiseksi... Meillä Suomessa on kehkeytynyt valtaisa ja edelleen tiedostamaton alkoholiongelma joka kytee ns. suurten ikäluokkien kiduksissa: hienoja herroja ja hienoja ruotsiapuhuvia hyppeli-herroja, fiinejä naisia, tavallisia, duunareita ja syrjäytyneitä immeisiä... Kaikenkerrassaan oiva läpileikkaus suomalaisesta EU-kansalaisesta. Tästä ongelmasta maksetaan vielä niin karmea hinta kansantaloudessa että sanoja ei löydy kuvaamaan sitä… Eipä ole Arto Tuominen reporteeraamassa tätä...