Suomalaisten suurin ongelma...

Suomi on asiantuntijoiden maa koska meillä on korkeasti koulutettuja erikoisosaajia. Asiassa ei ole sinänsä mitään pahaa ellemme joutuisi päivittäin tekemisiin erään suomalaisten peri-ominaisuuden vuoksi. Kun asiantuntijoihin luotetaan ja useimpien päähän mahtuu kerrallaan vain yksi ajatus niin olemmekin jo asian ytimessä.

Tätä maata pyöritetään ja hallitaan asiantuntijoiden avulla. Jo aamuvarhaisesta saakka eteemme tuodaan asiantuntijoita selittämään ja tekemään vaarattomaksi kaikkea mikä on vaarallisen tuntuista. Aamu-televisiosta ilta-uutisiin selittävät asiantuntijat asioita. Tilanne on outo ja absurdi. Melkein aina tuodaan esille vain yksi totuus. Asiantuntijat palvelevat aina valtaa ja he todella laulavat jonkin tietyn tahona lauluja. Kaiken lisäksi on varmaan niin, että tämä kansakunta on jopa riippuvainen asiantuntijoiden ajatuksista. Ehtä kaikki, eikä mitään uutta auringon alla. Kyse on suomalaisesta fundamentalismista:

---------------------------------

Ekskurssi. Suomalainen fundamentalismi.

Suomalainen fundamentalismi on oma lukunsa. On sanottu, että suomalaisen päähän mahtuu kerrallaan vain yksi ajatus. Tapamme uskoa aatteisiimme on ollut varsin  erikoinen. Kulttuurissamme on ollut ja on jossain määrin edelleenkin tietty fundamentalistinen vivahdus. Ehkäpä juuri fundamentalistinen tekijä selittäisi suomalaisille ominaisen itsesensuuri-pyrkimyksen.

Inhimillisessä kulttuurissa vaikuttavat voimat voivat olla luovia tai tuhoavia. Vallitseva katsomus pitää kiinni asemistaan. Turun akatemian varakansleri piispa Terserus katsoi 1661, että ylioppilas Henrik Eolenius oli noita, ja vastoin konsistorin enemmistön mielipidettä hän tuomitsi hänet kuolemaan. Eolenius oli ollut puheissaan varomaton ja oli piispan mielestä oppinut kieliä liian helposti. Konsistori ja kansleri Pietari Brahe mitätöivät tuomion.  He eivät kuitenkaan katsoneet piispan menettäneen todellisuuden tajuansa. Jos Turun piispa tänään tekisi samanlaisen teon, niin yliopiston konsistori voisi viitata oppinein sanakääntein hänen käsitystensä vanhanaikaisuuteen.

Vaikka aina  tietysti kuuluisi kiittää uutta ja omaperäistä, silti uutta näkemystä tai asennoitumisen tapaa ei suinkaan aina arvosteta. Mikä ei käy yhteen yleisesti hyväksytyn totuuden ja moraalin kanssa, voidaan tuhota keinoista välittämättä. Suomalaisillehan tuotiin miekan avulla uskonto ulkoa päin. Se syrjäytti sen vähäisen oman uskonnon mitä täällä oli, ja monissa tapauksissa muunkin kansallisen perinteen. Suomalainen opetettiin pitämään omaa perinnettään vääränä ja vaarallisena, kääntymään itseänsä vastaan. Kirkko teroitti 1600-luvusta lähtien puhtaan opin tärkeyttä kuvaillen helvetin kauhuja, jotka ihminen kohtaa, jos hän ei ajatuksissaan ja elämän vaelluksessaan riittävän tarkasti noudata kirjojen käskyjä.

Päämäärien ainutkertaiseksi tunnettu tärkeys karsii aina  ajattelun vaihtoehtoja. Vaihtoehdottomuus on ikävällä  tavallaiskostunut suomalaisten tietoisuuteen,  ja  ehkä  jopa  pysyvästikin. Perinteinen suomalainen elämänmuoto takasi niukan toimeentulon; ei mukautumista uutuuksien omaksumiseen. Totuttiin katovuosien ahtaisiin portteihin ja nöyrtymiseen luonnon voimien edessä. Moralisti, mitä suomalainen rahvas ei ollut, sekoittivat pettua leipään silloinkin kun vuoden sato olisi sallinut sen valmistamisen puhtaasta viljasta.

--------------------------------------

Tähän kirjoitukseen sisältyy hieman omakohtainenkin tunnustus. En ole saanut opiskeltua itseäni maisteria kummemmaksi. Joskus asia on noussut vanhenevilla päivilläkin esille, mutta oloihinsa on oppinut tyytymään. On mielekkäämpää tietää monesta asiasta vähän tai kohtalaisesti kuin yhdestä asiasta paljon. Puhevaltaa ja asiantuntijuutta maisterin on vaikea saada ellei sitten kuulu menestyvän puolueen kärki-kaaderiin, tai onnistu luomaan uskottavuutta laajoja aloja maalaavana kirjailijana. Tietysti voi olla muitakin keinoja.

Asia on jälleen niin laaja, että pitää käymän tiivistävämmälle linjalle:

 

I Suomalainen kateus ja ”yksi asia päässä kerrallaan” on erittäin tuhoisa yhdistelmä?

II Parhaimmat asiantuntijat eivät koskaan saa ääntänsä kuuluviin.

III Oikealla asiantuntijalla ei ole yleensä yhtä ratkaisua asioihin.

IV Viisaus ja filosofia eivät ole sama asia.

V Kaikki viisaat ovat filosofeja, mutta kaikki filosofit eivät ole viisaita.

VI Viisasta ei voi tehdä vaarattomaksi mutta asiantuntija voi selittää ongelman vaarattomaksi.

VII Todennäköisesti itse Väinämöisen olisi mahdotonta tehdä come-back suomalaisessa asiantuntijoiden hallitsemassa maassa.

 

Ehkä loppuun vielä tällainen pieni kertomus:

Jossain päin maata, näin kerrotaan, eli kyläkunta rauhallista elämäänsä. Yhtäkkiä kylän elämää tuli häiritsemään jonkinsortin pirulainen, ei välttämättä pääpiru, mutta aikamoinen kiusaaja kuitenkin. Se osasikin tehdä elämän hankalaksi. Mistäpä apua tilanteeseen? Jossain kylän liepeillä asusteli viisas mies, jonka apuun turvauduttiin joskus kun oli pakko. Hänestä ei muuten liiemmälti pidetty; sen lisäksi että hän oli viisas, neuvokas, kekseliäs ja erittäin ovela, oli hänessä jotain hankalan miehen vikaa. Mutta monta kertaa hän kuitenkin oli pelastanut kyläläiset pinteestä. Entäs nyt? Lähti asialle valtuuskunta oikein kyläpäällikkön johdolla. ”No mitä nyt taas huusi viisas mies jo kaukaa valtuuskunnan nähtyään?; ”No kun tuota pirulainen kiusaa, ei saa hetkenkään rauhaa.” Jaa, minä en nyt voi suoralta kädeltä luvata mitään. Ootelkaa rauhassa, tulen huomenna jos kerkeän, muutaman päivän päästä ehkä viimeistään...

Kului muutama päivä. Ilmestyi sitten tuo viisas keskelle kylää, eikä aikaakaan kun tuli hänenkin luoksensa tuo pirulainen. No mitäs piru, sanoi viisas mies... Miehen rohkea käytös sai pirulaisen hieman hämilleen. No, tulen tästä karjaa kiusaamasta, piimää lypsävät, sanoi pirulainen hyvin röhisevällä äänellä... Tuota kun olisi yksi homma tehtävänä. Sinä kun olet pirulainen niin taitava. Katos tässä! Saatkos tuota suoraksi, sanoi viisas mies ja antoi pirulaiselle partakarvan, vähän sellaisen kihervän. Pikku juttu sanoi pirulainen, pikku juttu... Ja ryhtyi pirulainen työhön. Kaikkea se yritti, laittaa siihen vastakierrettä, vetää hampaanvälissä, kastella ja ties mitä... Aikaa meni varttitunnin varten, mutta ei tuo karvan suoristaminen oikein onnistunut. Piru mulkaisi viisasta miestä kulmain alta ja kysyi: ”No onkos näitä paljonkin? No tuota onhan noita parikymmentä isoa jauhosäkillistä tuolla meikäläisen aitassa, sanoi viisas mies. Pirulainen meni hyvin synkäksi, ja luikki vähin äänin paikalta, eikä tuohon kylään ole sen koomin enää tullut.

Yksinkertaisella konstilla hän ajoi pirulaisen tiehensä. Mies sai löysän kiitoksen.

Kunnian päivien vuosipäivä

Kunnian  päivistä  on  aikaa  nyt  vuotta  ja  nyt  voimme  tarkastella  asioita  aika  tavalla  pitkän  perspektiivin  takaa.  Tietysti  näkökulmia  on  niin  monia  kuin  on  niiden  laatijoitakin  ja  historiankirjoitus  voi  olla  aivan  toista  vaikkapa  vuonna  2039  jolloin  tulee  kuluneeksi  100  vuotta  talvisodan  alkamisesta.  Yksi  asia  on  lienee  varma  sillin;  kaikki  talvisodan  veteraanit  ovat  silloin  kuolleet  ja  jatkosodan  veteraanejakaan  on  tuskin  enää  elossa.  Eräs  näkökulma  on  pitää  talvisotaa  varsinaisena  kansakuntamme  syntymänä.

Ja  millainen  oli  maamme  silloin  kun  talvisota  syttyi.  Olimme  ainakin  olleet  urheilevan  maailman  keskipisteenä  sillä  maasamme  piti  järjestettämän  XII  olympiadin  kisat  vuonna  1940.  Olimme  olleet  itsenäinen  kansakunta  kaksi  vuosikymmentä  ja  eläneet  kaikenlaisen  kasvun  aikaa.  Suurin  osa  suomalaisista  suurmiehistä  oli  elossa  ja  tulevat  vaikuttajat  elivät  kisällinvuosiaan.  Suomen  kirjallisuuden  käänteentekevä  mestarikirjailijamme  Aleksis  Kivi  oli  elänyt  varsin  läheisessä  menneisyydessä;  vuoden  1939  suomalaisilla  hänen  aikansa  oli  yhtä  paljon  matkaa  kuin  meillä  on  nyt  talvisodan  aikaan.

Raastavasta  kansalaissodasta  oli  aikaa  20  vuotta  ja  haavat  olivat  syvät.  Suomi  oli  urheilun  suurvalta  ja  monien  muisotissa  eli  Pariisin  vuoden  1924  kisojen muisto  kun  Suomi  oli  kisojen  toiseksi  menestynein  maa  itsensä  Pohjois-Amerikan  Yhdysvaltojen  jälkeen!  Suomi  oli  saanut  Jenkkilästä  resursseihimme  nähden  suuria  lainoja  jotka  se  oli  maksanut  aikanaan  ja  säntillisesti.  Noilla  rahoilla  oli  rakennettu  nuoren  valtion  infrastrukruutia  viisaasti  ja  harkiten.  Tämän  asian  amerikkalaiset  muistivat  pitkään…

Mutta  miten  niin  voidaan  sanoa  että  kansakunta  syntyi  talvisodan  aikana.  Sitenpä  niin,  että  kansalaissodan  luomat  haavat  paranivat  tai  ainakin  arpeutumista  tapahtui.  Kansakunta  oli  yhtenäinen  ja  kun  katsoo  kokonaisuutena  sodan  vuosia  1939-1945  näemme  sen,  että  sotaa  käyneistä  ja  sen  hävinneistä  maista  Suomi  on  erityistapaus.  Kokonaisuutena  vuodet  1939-1945  ovat  kunnian  vuosia,  mutta  aivan  erityisesti  talvisota  nousee  aivan  erityiseen  arvoonsa.  Ruotsalaisilla  ei  ole  mitään  siihen  verrattavaa  historiassaan.  Saksa  on  ikuisiksi  ajoiksi  tahrannut  historiansa  Kolmannen  valtakunnan  ja  Hitlerin  myötä.  Italialaisia  on  vaikea  sijoittaa mihinkään  kategoriaan  ja  Mussolini  toilailuineen  on  vain  yksi  hölmö  keisari  jatkumossa  “Ab  Urbe  Condita”  eli  historiassa  joka  alkaa  Rooman  perustamisesta.  Talvisodan  kunnia  nostaa  Suomen  suurten  kansankuntien  joukkoon,  ja  sillä  on  sama  merkitys  kuin  Yhdysvaltalaisilla  on  heidän  kansalaissodallaan.  Heille  kansalaissota  on  nimen  omaan  kansakunnan  synty.

Yhdestä  asiasta  pitää  kuitenkin  olla  huolissaan  ja  se  on  nimenomaan  siinä,  säilyykö  talvisodan  kunnia  ja  muisto  tulevissa  sukupolvissa.  Jääkö  se  vain  kuriositeetiksi  sotahistoriassa  vai  elääkö  sen  muisto  aivan  oikeasti?  Vastauksen  löydämme  ns.  Itsenäisyyspäivästä.  Sen  viettäminen  on aivan  erikoislaatuinen  asia  kaikki  mittapuut  huomioon  ottaen.  Se  ei  ole  sama  asia  kuin  amerikkalaisten,  siis  Barack  Obaman  kansan, yhteiskuntausko.

Suomalaisena  itsenäisyyspäivänä  julistamme  ihan  oikeasti  sitä,  että  kansamme on  ollut  aivan  erityisen  varjelun  alaisena.  Näin  on  ja  se  pitää  sanoa  rohkeasti  ääneen.  Joka  väittää  vastaan  niin  katsokoon  vaikka  virsikirjaamme  ja  vaikkapa  virsien  “Siunaa  ja  varjele  meitä”  ja  “Suomalainen  rukous.”