Linnan juhlat; puolesta vai vastaan - erilaisia näkökulmia!

Kovasti ollaan taas monta mieltä itsenäisyyspäivän juhlista, ollaan joko puolesta tai vastaan. Koska sattumoisin olen ehdolla eduskuntaan, ja katson että meikällä on omasta vaalipiiristäni erinomaiset mahdollisuudet tulla valituksi niin täytyy kai lausua kantansa Linnan juhliin.

On hurskastelua sanoa että jää niistä pois jos tulee valituksi eduskuntaan. Presidentti voi kutsua jonkun toisen paikalle ja hän voi olla konsanaan huonompi kutsuvieras. Periaatteessa puolestasi juhliva voi olla epäeettisempi valinta tai hän voi vetää liikaa boolia ja munata itsensä. On siis parempi osallistua koska samalla voi suojella mahdollisesti hairahtuvaa lähimmäistä. Aioin siis osallistua juhliin ja ottaa siitä kaiken hyödyn irti:

I Linnassa ihmisiä joita ei muuten näkisi luonnossa. Samalla voi törmätä vaikkapa entisen kotomaakunnan, Lapin, ihmisiin.

II Hehkutan asiasta blogissani viikko ennen juhlia ja muutama päivä sen jälkeen. Kunniansa kuulevat ylipukeutuneet naiset ja muut! Annan joka vuosi tarkan "dokumentin" eli ns hänöttelykertomuksen. Esim että vuonna 2011 Linnan juhlissa Indy joi 16 senttiä boolia, yhden Kota-Kolan (Lapin Kulta-olut) ja yhden konjakin.

III Linnaan en mene ottaakseni ilmaiset humalat sillä olen tullut ko. touhua kohtaan hyvin skeptiseksi. Mielestäni alle satasen punkut voi ihan hyvin sekoittaa veteen suhteessa 5/7 vettä ja 2/7 viiniä kuten arvon kreikkalaiset aikoinaan tekivät, ja myös korkeasäätyiset ja hyvällä moraalilla varustetut roomalaiset senaattorit.

IV Koska olen eronnut enkä avioon uudelleen hingu niin voi pyytää joka vuosi avekiksi uuden naisen, ehkä joskus miehenkin. Mukaan pääsee naimaton, eronnut tai leski nainen. Järjestän tarvittaessa halukkaiden kesken arvonnan. Avekiksi tulemiseen ei liity mitään epämääräisiä kuvitelmia. Jatkojuomat tarjoan jossain raflassa mutta siihen se sitten jääkin. Ja tämä vaatimus on molemminpuolinen.

V Ensimmäisenä vuotena teetän hyvällä käsityöläismestarilla, räätäli-perinteitä arvostaen ja tukien, mittatilaustyönä tasavaltalaisia arvoja henkivän juhlapuvun, sillä frakkia ei meikäläinen päällensä pistä ja papin juhlapuku on laitettu naftaliiniin. Räätälimestarin valitsen eettisin perustein ja suosin vähävaraisempaa käsityöläistä jos mahdollista. Hyviä vinkkejä pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvista mestariräätäleistä otetaan vastaan jo nyt. Teetän  puvun samaoilla periaatteilla sitten aina neljän vuoden välein jos flaksi käy uudelleen ja uudellleen.

VI Kansanedustajan tulee mennä Linnan kutsuille koska hän edustaa siellä äänestäjiään.

Lopuksi täytyy sanoa että Linnan juhlat ovat ainutlaatuinen asia koko maailmaa ajatellen. missään muualla tällainen ei olisi mahdollista. Että Tarja voi kätellä siellä maan mahtavia ja pientä ihmistä maakunnasta ja nuo ihmiset voivat siellä kohdata ja vaihtaa ajatuksiaan. Minusta on perinteiden halveksimista jäädä pois Linnan juhlista jos kutsu käty tai oikeus siihen muuten on.

Vihdoinkin piispat puhuvat asiaa ja muita porinoita.

                                      

Aivan! Mutta olis voinut käyttää vielä pikkuisen ärhäkämpiä kielikuvia joita Helsingin piispalta kyllä löytyy jo niikseen on tarve! Tänäinen ILTA-SANOMAT nimittäin uhrasi aukeaman sen uutisen ympärille että eilen julkaistiin kirja “Rakkauden lahja Piispojen puheenvuoro perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuu-desta (Kirja-apaja). 

  
Huovis-piispa näet sanoo lisäksi että “Irtosuhteet satuttavat.” Hän kritisoi poliitikkojen tapaa kertoa tiuhaan vaihtuvista suhteistaan. Ei ole hyvä, jos esimerkiksi poliitkot kertovat jatkuvalla syötöllä monista liitostaan, eroistaan ja uusista ihastuksistaan. En sano että se koira älähtää johon kapula kalahtaa, mutta mitä on sanottava Tanja Karpelan kommenteista Huovisen mielipiteesseen poliitikkojen eroista: “Vahinko, etten tavannut sitä oikeaa jo 18-vuotiaana ja mennyt naimisiin. Ehkä mina sitten olisin kelvannut Huovisen toivomaksi esimerkiksi.”

Tuota, tuota… Sittenhän ei meillä olisi ollut Miss Suomea nimeltä Tanja Vienonen. Hänen elämänsä olisi varmasti mennyt aivan toisia uria jne. Jossitelu on turhaa eikä mitenkään tärkeää. Toisaalta nyt kun nämä pari ensimmäistä kappaletta on kirjoittanut tulee vähän sellainenkin olo että oliko Huovisen kommentti sittenkään oikein mitoitettu, sen osoitehan on vähän liana helppo arvata, ja vaikka hänen lausuntonsa tarkoitus ei olisikaan ollut se että Tanja Karpela siihen reagoi niin jättää se silti hieman pahan maun…  

Mutta oikealla asialla piispat ovat ja Eerokin. Mutta tuliko ammuttua heiman ylisuuri satsi, siinä on nimittäin sellainen vaara että oma piippu menee ampumakunnot-tomaksi aivan kuin Puna-armeijan tykistöllä kun he Wehrmachtin kavereiden kollageeneja käräyttelivät… Tarttee lukea episkooppien kirja tarkasti ja kirjoittaa siitä kunnon stoori. Tiedä vaikka vihdoinkin saisi jotain kättä pitempää peräti piispoiltakin vaikkapa rippikoulutuntien pitämiseen… HJUWA!!!

Keisari Augustus-kirjaa lueskelen todella naatiskellen, niin naatiskellen. Homma tallentuu kovalevylle mutta neljäskin lukukerta on tarpeen. Sitten onkin kyseessä suurnaatinto… Sain mielenkiintoisen idean, tänään siis, tulevaan jouaamun saarnaan jossa puhun siis jouluevankeliumista “keisari Augustuksen näkökulmasta.” Tarkastelu liittyy luterilaiseen regimentti-oppiin. Näyttää myös siltä että itsenäisyyspäivän saarnaan tunkee mukaan myös keisari Augustus, jollain tapaa, tai ainakin roomalaiset hyveet… Kehittelin jo tänään Porista körötellessäni ajatuksia siitä millainen olisi ollut apostoli Paavalin Areiopagi-puhe jos se olisi pidetty Forum Romanumilla (Meinasin kirjoittaa Forum Romanov, heh!!!).  

Paljon muutakin olisi porinoitavaa mutta se katoaa kosteaan syys-iltaan lähellä suuren mestarin päivää ja Calixtusta. Pax vobiscum!

Kun Suomi oli nuori. Pikku-porinaa seitsemästä ensimmäisestä tasavallan preisdentistä.

Joulukuun 19. päivään vuonna 1940 oli tilanne jolloin viisi tasavallan presidenttinä toiminutta henkilöä oli elossa muutaman tunnin ajan. Siis siten, että kaikki olivat tuo yhteinen nimittäjä arvonaan yhtä aikaa. Kyösti Kallio oli luopunut tehtäväistään sairauden vuoksi, ja eduskunta oli tehnyt  poikkeuslain jolla vuoden 1937 valitsijamiehet suorittaisivat tasavallan presidentin vaalin. Risto Ryti joutui ottamaan tehtävän vastaan vastahakoiseti.

Tuossa jokunen aika sitten arvuuttelin erästä pientä joukkoa yhdellä kysymyksellä. Kysymys kuului: ”Montako Suomen tasavallan presidenttinä toiminutta henkilöä on parhaimmillaan ollut elossa yhtä aikaa?”  Vastaukseksi kelpasi seuraava lause:

Vain virassa oleva tasavallan presidentti. Muut elossa olevat entiset tasavallan presidentit ovat presidenttejä.

Seitsemän ensimmäistä Tasavaltamme presidenttiä ovat mielenkiintoinen joukko. Järjestyshän oli seuraava virkaanastumisvuosineen: Stålberg 1919, Relander 1925, Svinhuvud 1931, Kallio 1937, Ryti 1940, Mannerheim 1944 ja Paasikivi 1946.

Miesten syntymävuodet olivat  järjestyksessää: Svinhuvud 1861, Stålberg 1865, Mannerheim 1867, Paasikivi 1870, Kallio 1873, Relander 1883 ja Ryti 1889.

Presidenttien järjestys virassa ei vastaa ikäjärjestystä. Luonnollisestikin Stålberg oli itseoikeutettu valinta ensimmäiseksi presidentiksi. Tuolloin  hänellä oli  ikää  54 vuotta ja mies ei suostunut olemaan  ehdolla toiselle kaudelle aidon hyveellisyytensä vuoksi. "Niin vaikutusvaltaista ja vahvaa virkaa ei kenenkään pitäisi  pitää hallussaan kahta kautta."

Mikä tässä on  tämän stoorin pointti on siinä, että vuoden 1925  vaalissa  virasta  kamppaili  kaksi varsin nuorta miestä. Valituksi tullut Relander oli  vain  42-vuotias  ja  hopealle  jäänyt  Risto  Ryti  oli  vain  iältään vain  36! Sittemmin niin nuorta presidentiksi pyrkivää  henkilöä ei ole ollutkaan  kuin  vuonna 1994 jolloin  Pertti Virtanen oli  ehdokkaana. Virtanen oli niin ikään 42 vuotias mutta vaalia käytäessä Relander oli kaksi viikkoa nuorempi kuin Virtanen vastaavaan aikaan.

Relander  ja  Ryti  olivat  nuoria  miehiä, nuoren  tasavallan  miehiä. Tuossa nuoressa tasavallassa  vuonna 1926 presidentti oli 43-vuotias, Suomen  Pankin  johtaja  Risto  Ryti  oli  37  vuotta  kuten  myös  Sotaväen  päällikkö Aarne Sihvo. Ryti  ja Relander  etuilivat  siis  tietyllä  tavalla. Ajatellaanpas  Relanderia  seuraavien  kunnon  presidenttien  virkaanastumisikää,  siis  presidenttien  joilla  oli  vielä  valtaa ja  arvovaltaa:  Svinhuvud  66 vuotta,  Ryti  51  vuotta,  Paasikivi  80  vuotta,  Kekkonen  55  vuotta  ja  Koivisto 58  vuotta.

Relander  ja  Ryti olivat  kyvykkäitä  ja  nuoria  miehiä,  sitä ei  käy  kiistäminen  eikä Sihvossakaan  mitään  vikaa  ollut, periaatteessa ainakaan.  Herääkin  kysymys:  Miksi  kehitys  on  kulkenut  siihen,  että  korkeimpiin  virkoihin  päästään vasta  vanhemmalla  iällä. Onko  se  merkki  siitä,  että  yhteiskunta  kangistuu  ja  siitä  tulee  konservatiivisempi,  vai  oliko  1920-luku  vain  sellaista  aikaa...

Kekkonen  itse  asiassa  aiheutti  melkoisen  tulpan  kansankunnan  vireyden  kannalta. Jos  tilanne  olisi  ollut  toinen  niin  Koivisto  olisi  voinut  nousta  presidentiksi  jo  vuonna  1968  45-vuotiaana.  Kyllä  mies  oli  silloin  jo  niin  suosittu  ja  maa  oli  suorastaan  vasemmistolaisuuden  aallon  huipulla.  Eri  asia  sitten  olisisvatko  kommunistit  lähteneet  Koiviston  kelkkaan.  Ehkäpä  eivät  ja  eivät!