Lomasunnuntain mietteitä: Rymättylää ja Beijingiä.

 

Niin siinä sitten kävi että herätys koitti puoli viideltä jännäämään kotikatsomossa, tai sanotaanko kotikuun-telimossa Juha Hirven, tuon mainion Hurukselan pyssymiehen viimeiseksi jäänyttä olympia-kilpailua. Hyvinhän se meni vaikka polviasennon viimeinen sarja jäikin hieman vajaaksi. Nyt on sitten Henri Häkkinen Suomen suuri toivo tulevissa kisoissa ja toivottavasti Hirvestä tulee kiväärilajien valmentaja…

Mitä piemmälle aamu eteni sitä suurempi oli hinku lähteä Rymättylä kirkkoon katsomaan ja kokemaan millainen heidän juhlamessunsa oikein oli. Matka taittui letkeästi kiitos olympia-radion. Oli ilo huomata miten kirkossa oli paljon väkeä, tosin sielläkin loisti poissaolollaan nuoret aikuiset, mutta se ei tunnelmaa latistanut. Virretkin olivat tuttuja ja seurakunta lauloi todella hyvin. Kauttaaltaan oli messussa kiittävä tunnelma, ja kirkkoherra Ilkka Pärssien puheista kuulsi läpi syvän nöyrä kiitollisuus ja lämmin asenne tulevia seurakuntayhtymän muita osapuolia, Meri-Maskua ja Naantalia kohtaan.

Mutta ei messu satunnaiselta vierailijalta aivan ongelmitta mennyt. Kovaa omatunnon vääntöä joutui käymään siitä katsooko vaivihkasalaa puhelinnetistä miten naisten soudussa kävi. Ehkäpä ehtoollisen jälkeen. Ehtoollinen olikin sitten varsin tuskallinen juttu. Kun polvistuin kaiteelle tunsin varsin tuttua tuskaa vasemmassa takareidessä; kramppia lykkäsi. Eikun pystyy ja jalka rennoksi ja uusi yritys. Ei auttanut vaan veti vieläkin inhemmin. Sen siitä saa kun hyppää mustan orhin selkään ja polkee tuollaiset 10 kilometriä vallan tiukoilla välityksillä. Ensimmäisen pystyehtoollinen sitten Epikleesi-Hiekin indiktio-ehtoollisen Kirkon koulutuskes-kuksessa kauna sitten (Epikleesi-Heikillä tässä tarkoitan Heikki Kotilaa joka on tutkinut paljon ehtoollisrukousta ja hänen kirjastaan “Liturgian lähteille” jäi meikän päähän soimaan juuri ne epikleesit). Mutta kun tuo sana tuli sanottua niin selitetään se näin:

Ekskurssi: kr. epikaleo 'huutaa avuksi', 'kutsua'. Epikleesi on Isälle osoitettu rukous, jossa pyydetään Pyhää Henkeä. Se on kirkon perusrukous, joka on vanhastaan kuulunut erityisesti toimitusten, esim. kasteen, ehtoollisen, konfirmaation ja pappisvihkimyksen yhteyteen. Lähes kaikki varhaisen kirkon ehtoollisrukoukset sisälsivät "eukaristisen epikleesin". Modernissa liturgian tutkimuksessa puhutaan yhtäältä "elementti-" tai "konsekraatioepikleesistä" eli "ensimmäisestä epikleesistä". Siinä pyydetään Isää lähettämään Henkensä ja tekemään Kristus läsnäolevaksi ehtoollisessa. Tällainen rukous sisältyy esim. ensimmäiseen evankeliseen messujärjestykseen (ns. Kaspar Kanzin agenda 1521). Toisaalta puhutaan "kommuunioepikleesistä" eli "toisesta epikleesistä", jossa pyydetään Isää valmistamaan Henkensä kautta seurakuntaa Herran ehtoollisen arvolliseen vastaanottamiseen. Tämä rukous sisältyy jo vuoden 1968 käsikirjaan. Varhaisessa kirkossa ei tunnettu jakoa elementti- ja kommuunioepikleesiin, sillä molemmat motiivit kuuluivat kiinteästi yhteen.

Että silleen… Soudun tapahtumatkin selvisivät päivän mittaan. Naiset jylläävät ja se ei tässä tapauksessa ole mitenkään paha juttu. Ja lisää voi mitaleja ja ainakin pistesijoja tulla kun meoljat pääsevät vauhtiin…

Mutta siitä paljon odottetusta kiväärin täysottelusta on vielä jotakin sanominen. Jenkkiläläisen Matthew Emmonsin päähän ei oikein näytä mahtuvan se, että keskittymisen on toimittava loppuun saakka. Mies johti finaalia suvereenisti ja voittoon olis tarvittu alle seitsemän osuma. Mutta eikun mies täräyttää 4.4 viimeisellä laukauksella! Edellisissä kisoissa mies johti samassa tilanteessa reilusti mutta pisti yhdeksännen laukauksen naapurin tauluun. Kohtalo ei toista itseään, mutta joskus se matkii itseään miten haluaa.

Emmonsille yksi neuvo seuraaviin kisoihin ja se on vanha zen-viisaus. Sitä olen monissa yhteyksissä hokenut, muutamaan otteeseen jopa täällä:

Jos haluat kulkea kymmenen peninkulmaa niin älä pidä viittä peninkulmaa puolena matkana. Asennoidu siten, että puolimatka on yhdeksän peninkulman kohdalla, näin jaksat loppuun saakka.

Porinaa SK:n artikkelin 22 februarius johdosta.

Helmikuun lopulla kuluvaa vuotta julkaisi Suomen Kuvalehti jutun pastori Markku Suokonautiosta. Juttu on herättänyt paljon huomiota. Itse sain tuon lehden käsiini vasta tänään ja oitis se luinkin.  

Suokonautiohan on tullut tunnetuksi erottumalla pappi-massasta ehkä enemmän kuin kukaan toinen pappi viimeisten vuosien aikana. Kaikesta päätellen mies ton toiminnan mies. Yhtään Suokonaution saarnaa en ole lukenut enkä edes kuullut (Meniköhän tuo nyt oikein päin?). Tämä on suuri vahinko.  


Kuvalehden jutusta saa selvän käsityksen siitä mitä mies ajaa takaa. Kritiikki jota häneen on kohdistettu artikkelin julkaisemisen jälkeen ei tee hänelle mielestäni täysin oikeutta. Suokonaution toiminnassa on kieltämättä tiettyjä henkilökohtaisen projektin piirteitä, mutta kukapa niistä olisi vapaa?


Suokonautio syyttää kirkkoamme huonosta yleisestä ilmapiiristä. “Naamataulun pitäisi aina olla sellainen, kuin olisi murhannut kaksi ja suunnittelisi kolmatta murhaa. Suomalaiseen yhteiskuntaan ei kuulu, että saisi iloita työstään.” Valitetta-vasti Suokonautio on aika tavalla oikeassa. Ongelma ei ole pelkästään kirkon ongelma. Ehkäpä nuo 34 vuotta kirkkoherrana Kanadassa ovat jättäneet jälkensä Suokonaution persoonaan. Näin ulkoapäin asiaa tarkastellenhan hommassa on todellakin sellaista “irtopää-meininkiä” jota South Park-sarja on meille välittänyt. Ja sehän ei suinkaan ole paha asia. Kukapa ei haluaisi olla Kanadalainen kun on niin hieno kansallislaulukin…


Saarnoista
Meillä Suomessa on motkotettu huonoista saarnoista mailman sivu ja edelleen haaveillaan suuresta saarnareformista. Mutta auta armias jos joku sitten tekee aasialle jotakin. Ja auta armias jos joku korostaa sitä, että saarnanvalmistus ja jumalanpalvos on viikon tärkein työtehtävä. Ja auta armias jos joku sitten käyttää saarnanvalmistukseen sen vaatiman ajan viikossa mikä siihen menee… Saarna ei synny ilman kovaa työtä, olisi se sitten vaikka saunassa meditoinita kuten Suokonautio harrastuksissaan listaa. Saarnanvalmistus jos mikä on kovaa uurastyötä ja “kunnian kruunun” voi vain saada se joka on nöyrä ja tekee suunnattoman paljon työtä. Saarnaamisessakin kehityy ja se että “ pöntöstä tullaan alas” vaatii aikaa ja kypsymistä. Saarnaamista voidaan verrata vaikkapa lääkärin praktiikan kehittymiseen.

Mutta, mutta…Suokonautiosta on myös sanottu, että hän ei oikein sitoutuisi kirkomme oppiin. Väitetään hänen olevan sitä mieltä että kristinusko on vain yksi uskonto muiden joukossa, Jeesuksen ylösnousemuksen kansssa on vähän niin ja näin ja monta muuta seikkaa… Siihenhän tulisi sitoutua että kyllä kristinuskossa vasta Jumalan armo ja hyvyys ilmoitettiin ihmiskunnalle ja että Jeesus kuoli syntiemme tähden ja Jumala herätti hänet kuolleista… Jos nämä asiat ovat kunnossa niin ainakin mnun mielstäni Lalli-saarnat ja muut ovat tervetulleita ja Suokonautio olisi silloin merkki sellaisesta moneudesta, jopa toiseudesta jota kirkkomme todella tarvitsee. Kysehän on monesti siitä, että missä lopulta menee epäilyn ja kieltämisen raja. Ja jos asioita tarkastelee pietistisestä näkökulmasta niin sen eräänlaisena negaationa voisi todeta Suokonaution edustavan kantaa joka suurella osalla kirkon jäsenistä on. Yhtä kaikki on kyse hyvin tulenaroista asioista jotka kuuluvat lähinnä piispoille...

Lauantaiaamun mietteitä viidennen paastoviikon lähetessä loppuaan.

Maailmalla tapahtuu kaikenlaista ja niin pienem-missäkin ympyröissä. Kiinassa, tai pikemminkin Tiibetissä on menossa kovakin ja ehkä vielä huimasti yltyvä kapinointi. Saamme nähdä kuinka maailma sulkee silmänsä. Intialaisia ei kiinalaisten napoinat hirveästi kiinnosta kunhan heidät oma turvallisuutensa ei ole uhattuna. 

Vaan entäs ne loput 3,8 miljardia ihmistä. Nyt on olympiavuosi ja maailmantalous muutenkin kovin herkimmillään. Ei passaisi kovin ryhytä kitaneita nuhtelemaan tai edes arvostelemaan. Ihmisoikeuksien noudattamiseen pakottaminen on valovuosien päässä.  

Haile Gebresselassie teki jo omat johtopäätöksensä Beijingin kisojen suhteen. Hän jättää maratonin väliin ja keskittyy kympille. Jos Beijingissä kiellettäisiin autoilu tänään niin varmaan menisci parikin olympiadi ennen kuin ilma kunnolla puhdistuisi, jos sittenkään. Maaperä ainakin olisi saastunut seuraavaan jääkauteen asti, ellei Herramme sitten palaa.

Hiljainen viikko puskee päälle ja huomenna on palmupyhä. Jenkkilässä ei pahemmin päästä rauhoittumaan koska ensi lauantaina, Kiesuksen haudassaolopäivänä, käydään Pennsylvanian esivaali ja demokraateilla on jaossa peräti 163 delegaattia. Hillaryn porukka tulee lujaa ja Obama joutuu vielä koville. Jos Hillary voitaa niin hän tekee sen vetoamalla koviin faktoihin ja olemalla enemmän tavallinen. Obamaa on arvosteltu siitä, että hänen “julistuksnsa” on pelkkää retoriikkaa ja että hänellä ei sitä pihviä sitten olisikaan. Joka tapauksessa erilainen pääsiäislauantai.  

Meillä on muuten sellainen vaara, että jos maalisvaaleista luovutaan niin joskus sitten eduskuntavaalit voivat sattua pääsinpäivälle. Se antaisi toisaalta mahdollisuuksia; kirkko voisi tarjota kirkkorakennuksiaan äänestyspaikoiksi ja päivä alkaisi klo 8 pääsinpäivän messulla. Päivän mittaan sitten voisi olla muutama hetkipalvelus mausteiksi. Mene ja tiedä mutta jos tällainen vaara uhkaa niin on hyvä ryhtyä hahmottamaan taktiikoita tulevan varalle.

Elämme mielenkiintoisia aikoja omassa poliittisessa elämässämme. Pääministerin ja ulkoministerin yksityiselämä on nostettu kovasti tapeetille. Ihmetellä voi missä on kirkon kanta asiaan. Oli se sitten kummasteleva, tuomitseva, välinpitämättömän pyöreä tai armahtava niin sitä nyt kyllä kaipaisi. Hommahan on niin, että kirkkomme on tällä hetkellä vähän kiinni kun piispat ovat olleet perinteisellä “salalomallaan Lapin tuntureilla” tällä viikolla. Ollapa kärpäsenä metsäkämpän katossa. 

Nykyiset tietoliikenneyhteydet mahdollistaisivat kuitenkin vaikapa bloggaamisen. Toisataiseksi vain yhdellä kirkkomme piispoista on oma nettipäiväkirja, nimittäin Mikko Heikalla. Ilmestyy harvakseltaan ja on substansiiltaan joskus vähän kuin Barack Obaman puhe detaljirikkaudestaan ja intellektualismistaan huolimatta. Mutta eipäs ole piispan tehtävä helppo ja tarkkaan on punnittava mitä mielii sanoa…