Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalimatematiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalimatematiikka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. heinäkuuta 2026

Agricolan perikunta, Vol 4: Kuinka tuleva Arkkipiispanvaali käydään+






Kun kirkon piispanvaaleista ja erityisesti tulevasta arkkipiispanvaalista puhutaan julkisuudessa, keskustelu ajautuu herkästi pelkkään pintapuoliseen ehdokasspekulaatioon, arvoihin ja teologisiin korulauseisiin. Kirkollisen vallan todellinen ydin ei kuitenkaan löydy salonkien puheista, vaan kylmästä lainsäädännöstä ja vaalimatematiikasta. Uusi kirkkolaki ja vaalijärjestelmä ovat muuttaneet Turun arkkipiispanvaalin askelmerkit perustavanlaatuisella tavalla. Jos haluaa ymmärtää, kuka kirkkoa tulevaisuudessa johtaa, on ensin ymmärrettävä, kuka vaalissa saa äänestää – ja miten nuo äänet painotetaan.



Uuden vaalilain mukaan arkkipiispanvaalin matemaattinen perusta ja lähtölaukaus sidotaan yhteen täsmälliseen tekijään: Turun arkkihiippakunnan pappien lukumäärään tiettynä virallisena määräpäivänä. Tämä pappisluettelon summa otetaan koko vaaliyhtälön pohjaksi, ja siitä johdetaan suoraan maallikkovalitsijoiden määrä. Laki nimittäin määrää, että maallikkovalitsijoita (seurakuntien luottamushenkilöitä ja edustajia) on valittava vaaliin täsmälleen yhtä paljon kuin arkkihiippakunnassa on äänioikeutettuja pappeja.



Osviittaa tulevasta mittakaavasta saamme historiasta. Kun Mari Leppänen valittiin syksyllä 2020 Turun arkkihiippakunnan piispaksi, virallinen äänioikeutettujen kokonaismäärä oli 1 191. Tuolloin hiippakunnassa oli noin 595 äänioikeutettua pappia ja lehtoria sekä täsmälleen sama määrä maallikkovalitsijoita.



Edellisen pohjalta pystymme tekemään varsin tarkan arvion tulevasta. Muutama kymmenen pappia on poistunut elävien kirjoista ja jotkut ovat lähteneet papiksi johonkin toiseen hiippakuntaan. Uusia pappeja on toki myös vihitty virkaan. Äänioikeutettuja ovat kaikki kyseisen hiippakunnan papit ja lehtorit – sekä virassa että eläkkeellä olevat.



Turun arkkihiippakunnan pappien määrä asettuu noin 630–640 tietämille. Uuden lain puitteissa tämä tarkoittaa, että vaalissa pelkästään Turun arkkihiippakunnan omasta kiintiöstä äänioikeutta voi käyttää noin yli 1 260–1280 valitsijaa.




Tässä kohdassa astuu voimaan uuden lain merkittävin ja radikaalein muutos. Vanha, historian painolastina kulkenut järjestelmä pikkumaisesti puolitti Turun arkkihiippakunnan omien äänestäjien äänten painoarvon suhteessa muuhun kirkkoon silloin, kun valittiin nimenomaan arkkipiispaa.



Tämä käytäntö on nyt purettu. Uudessa järjestelmässä arkkihiippakunnan omat äänet – ne arviolta 1260–1280 ääntä – ovat täysiä ääniä. Niiden painoarvoa ei enää leikata, mikä palauttaa vaalin todellisen painopisteen takaisin sinne, missä arkkipiispan istuinkin sijaitsee.



Mutta keitä ovat ne muut, jotka astuvat tähän vaaliuurnaan arkkihiippakunnan pappien ja heitä vastaavien maallikkovalitsijoiden rinnalle? Äänioikeutettujen piiri laajenee herkkävireisessä valtapelissä neljään ryhmään:



Kirkolliskokouksen edustajat, mutta sillä tarkalla rajauksella, että tästä joukosta pyyhitään pois ne papit, jotka jo valmiiksi kuuluvat Turun arkkihiippakunnan omaan kiintiöön. Kirkolliskokouksen vahvuus on 109 jäsentä joista 96 voi äänestää.



Hiippakuntavaltuuston jäsenet. Näitä toimielimiä on 9 ja niihin kuuluu 21 jäsentä pl. Porvoon hiippakunta jonka valtuustossa 22 jäsentä. Hiippakuntavaltuustoissa on 14 maallikkojäsentä ja 7 pappia. Luonnollisestikin Arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuuston pappisjäsenet luetaan pois tästä kiintiöstä. Hiippakuntavaltuustoista tulee äänestäjiä yhteensä 183.



Eri tuomiokapitulien jäsenistä tulee yhteensä 58 äänestäjää. Arkkihiippakunnan tuomiokapitulista luetaan äänioikeutetuiksi tässä kiintiössä vain lakimiesasessori ja maallikkojäsen. Kirkkohallituksessa on sen puheenjohtajan arkkipiispan lisäksi 14 jäsentä. Kirkkohallituksen jäsenet voivat olla äänioikeutettuja myös muissa em. kiintiöissä. He äänestävät kuitenkin kirkkohallituksen kiintiössä ja päällekkäisyysjäsenyyksien vuoksi tämä tilanne pienentää muiden kuin arkkihiippakunnan pappien ja lehtoreiden ja maallikkovalitsijoiden ulkopuolisten äänestäjien lukumäärää todennäköisesti kuudella. Kaiken kaikkiaan arkkihiippakunnan valitsijoiden lisäksi em. elimistä tulee noin 340 äänestäjää. Suhdeluku on siis keskimääräisenä noin arviona 1270–340. Kaikkiaan äänioikeutettuja tulevassa vaalissa ollee noin 1610 plus-miinus 15. Arkkihiippakunnan osuus äänestäjistä on noin 79% ja muiden 21%



Tämä kokonaisuus muodostaa sen pohjan, jonka varaan vaalin voimasuhteet lasketaan. Mutta vaalin todellinen esinäytös ja poliittinen vääntö käydään paljon ennen kuin varsinaiset vaaliuurnat avataan. Tulevan arkkipiispan kohtalo kytkeytyy suoraan vuoden 2028 alun kirkollisiin vaaleihin.



Moni pitää seurakuntavaaleja vain paikallisena hallintona, mutta vuoden 2028 vaaleissa valittavat kirkolliset luottamushenkilöt saavat käsiinsä valtavan valtakunnallisen aseen: juuri he tulevat valitsemaan ne Turun arkkihiippakunnan maallikkovalitsijat, jotka lopulta päättävät arkkipiispan nimen. Valta valita valitsijat on politiikan vanha nyrkkisääntö, ja kirkossa se viedään nyt äärimmilleen.



Kun uutta vaalilakia ja sen matemaattista arkkitehtuuria katsoo kokonaisuutena, huomaa, että pöytä on katettu aivan uudenlaiselle kirkolliselle strategialle. Äänten painotuksen korjaaminen ja valitsijamiesten valintaketju tekevät vaalista tarkan pelilaudan, jossa jokainen pappismäärän muutos ja jokainen luottamushenkilöpaikka vuoden 2028 vaaleissa voi keikauttaa vaa'ankielen suuntaa.



Kuten Agricolan perikunnan edellisessä osassa ”Brittien vanha sabotaasiase tuotiin Suomen kirkon piispanvaaleihin” avattiin, tämä uusi vaalijärjestelmä on pohjimmiltaan kuin brittien vanha sabotaasiase. Se on järjestelmä, joka on suunniteltu tuottamaan vakautta, mutta joka voikin luoda täysin arvaamattomia tilanteita.  


Ennen kuin Turussa astutaan uurnille vuonna 2029 tai hiukan myöhemmin, uusi järjestelmä tullaan testaamaan käytännössä Tampereen ja mahdollisesti Oulun hiippakuntien piispanvaaleissa. Erityisesti Tampereen piispanvaali, joka on aikataulullisesti ratkaistava ennen arkkipiispan valintaa, tulee toimimaan esimerkkinä siitä, miten uudet voimasuhteet ja valitsijamiesketjut käytännössä käyttäytyvät.



Tämä kirkollisen vallan pelilauta on siis valmis aivan uudenlaiselle strategiselle shakinpelille, jossa mikään ei ole varmaa. Kun vanha äänten puolittamisen esto on poistettu ja matemaattinen koodi on kirjoitettu uusiksi, perinteiset kampanjat ja pelkät teologiset korulauseet menettävät merkityksensä. Nyt kyse on puhtaasta matematiikasta, demografiasta ja liittoumien hallinnasta tilanteessa, jossa pienikin heilahdus valitsijamiesvaaleissa voi muuttaa historian suunnan.



Kunhan tulemme syksyyn, niin silloin sarjan yhdessä kirjoituksessa tullaan tekemään jotain sellaista, mitä virallisessa kirkollisessa mediassa ei ole koskaan uskallettu tehdä: tarkastelemme tulevan arkkipiispanvaalin täysimittaista simulaatiota. Otamme käsittelyyn asetelman, jossa piispanistuinta tavoittelee jopa viisi eri ehdokasta – ja tällä kertaa tämä simulaatio tehdään suoraan oikeilla henkilönnimillä, puoluepoliittisilla kytkennöillä ja niillä matemaattisilla muuttujilla, jotka tämän uuden vaalilain myötä tulevat ratkaisemaan Suomen kirkon tulevaisuuden.







 

keskiviikko 1. heinäkuuta 2026

Brittien vanha sabotaasiase tuotiin Suomen kirkon piispanvaaleihin — Agricolan perikunta. vol 3.

 

                                                        

Vuonna 1920 brittiläiset matemaatikot ja poliitikot kehittivät ovelan juonen, jonka tarkoituksena oli torpedoida ja eliminoida Irlannin itsenäisyysliikkeen, Sinn Féinin, nousu. He loivat monimutkaisen siirtoäänivaalijärjestelmän (PR-STV). Irlantilaiset nielaisivat syötin, ja he rakastavat tätä järjestelmää tänäkin päivänä pitäen sitä parhaana ja maailman demokraattisimpana.

 

Kaiken taustalla piilee kuitenkin synkkä totuus, joka tekee järjestelmästä poikkeuksellisen vaarallisen. Se ei nimittäin toimi hyvällä tahdolla eikä pyhällä hengellä tai ylevällä yhteistyöllä, vaan se tarjoaa täydellisen työkalun ihmisen alhaisimmille perusvieteille.


Järjestelmä valjastaa ja antaa mahdollisuuden ihmisen negatiiviselle toiminnalle: kateudelle, kiusaamiselle ja halulle pelata toinen ulos. Se on vaalitapa, jossa vahvin voima ei ole oman suosikin valitseminen, vaan inhokin tietoinen ja kylmä eliminointi. Kyse on kaksoisäänestämisestä.


Ja nyt tämän saman, alun perin sabotaasiksi luodun vaalijärjestelmän, on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous päättänyt kaikessa hiljaisuudessa tuoda omien piispojensa ja arkkipiispansa valintaan.


Siirtoäänivaalissa perinteinen poliittinen logiikka nimittäin kääntyy päälaelleen. Vanhassa kahden kierroksen vaalissa usean ehdokkaan asettaminen samasta leiristä oli kohtalokasta, koska he söivät toistensa ääniä. Uudessa järjestelmässä useampi ehdokas samassa rintamassa onkin paras tapa maksimoida leirin kokonaisäänipotti. 


Eri sävyiset ehdokkaat imuroivat ääniä laajalta rintamalta, ja kun häntäpään ehdokkaat vuorollaan putoavat, heidän äänensä kasautuvat kurinalaisesti kakkos- ja kolmossijoilla leirin pääehdokkaalle. Tämä tekee vaalikentästä armottoman shakkilaudan, jossa maltillinen keskitien ehdokas jää helposti "väliinputoajaksi".


Samoin ennalta suosituin ehdokas voidaan kylmästi pelata ulos. Kun äänestäjäkunta polarisoituu kahteen vahvaan ääripäähän, keskitien kulkija ei saa taakseen riittävän suurta uskollista ykkösäänien blokkia. Hän putoaa kisasta liian aikaisin, ja hänen äänensä vapautuvat muiden käyttöön – usein pelkästään siksi, että hänen kannattajansa haluavat epätoivoisesti estää vastakkaisen laidan voiton.


Kirkon päättäjät uskoivat luoneensa järjestelmän, joka pakottaa sopuun ja sillanrakennukseen. Todellisuudessa he toivat kirkon ytimeen kylmän taktisen aseen, joka ei mittaa kannatusta, vaan tehokkainta mahdollista vastustajan eliminointia.


Tämän uuden ja arvaamattoman vaalitavan suurin teologis-poliittinen paradoksi on siinä, että se voi avata takaoven aivan muulle kuin kirkon viralliselle enemmistölinjalle. Se tekee täysin mahdolliseksi sen, että tulevissa vaaleissa Turun arkkihiippakun-taan tai muihin avautuviin piispanistuimiin valitaankin henkilö, joka edustaa perinteistä virkakäsitystä. Tämä voi tapahtua sellaisten äänestäjien kakkos- ja kolmosäänillä, jotka eivät itse edes jaa kyseistä teologiaa, vaan halusivat vain tietoisesti eliminoida liberaalimman kärkiehdokkaan.


Myöhemmin syksyllä Agricolan perikunnan yhdessä kirjoituksessa paneudutaan tulevien vuosien vaalishakin raakaan matematiikkaan ja mekanismiin. Teemme myös simulaation, jossa tarkastelemme aivan oikeilla nimillä yhtä mahdollista tulevaa skenaariota vuoden 2026 näkökulmasta. Katsomme tarkemmin sitä uskomatonta paradoksia, miten selvä ennakkosuosikki voi saada jopa 45 prosenttia kaikista ykkösäänistä, ja tulla silti monivaiheisen siirtoketjun kautta kylmästi pelatuksi ulos.


Kirjoituksen loppukevennykseksi  sopii Ennio Morriconen hyytävän nerokas teos ”Man with a Harmonica” elokuvasta Huuliharppukostaja.

Julkaisun kuva tehty tekoälyn avvulla. Sovellus Picsart.