Vuonna 1920 brittiläiset matemaatikot ja poliitikot kehittivät ovelan juonen, jonka tarkoituksena oli torpedoida ja eliminoida Irlannin itsenäisyysliikkeen, Sinn Féinin, nousu. He loivat monimutkaisen siirtoäänivaalijärjestelmän (PR-STV). Irlantilaiset nielaisivat syötin, ja he rakastavat tätä järjestelmää tänäkin päivänä pitäen sitä parhaana ja maailman demokraattisimpana.
Kaiken taustalla piilee kuitenkin synkkä totuus, joka tekee järjestelmästä poikkeuksellisen vaarallisen. Se ei nimittäin toimi hyvällä tahdolla eikä pyhällä hengellä tai ylevällä yhteistyöllä, vaan se tarjoaa täydellisen työkalun ihmisen alhaisimmille perusvieteille.
Järjestelmä valjastaa ja antaa mahdollisuuden ihmisen negatiiviselle toiminnalle: kateudelle, kiusaamiselle ja halulle pelata toinen ulos. Se on vaalitapa, jossa vahvin voima ei ole oman suosikin valitseminen, vaan inhokin tietoinen ja kylmä eliminointi. Kyse on kaksoisäänestämisestä.
Ja nyt tämän saman, alun perin sabotaasiksi luodun vaalijärjestelmän, on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous päättänyt kaikessa hiljaisuudessa tuoda omien piispojensa ja arkkipiispansa valintaan.
Siirtoäänivaalissa perinteinen poliittinen logiikka nimittäin kääntyy päälaelleen. Vanhassa kahden kierroksen vaalissa usean ehdokkaan asettaminen samasta leiristä oli kohtalokasta, koska he söivät toistensa ääniä. Uudessa järjestelmässä useampi ehdokas samassa rintamassa onkin paras tapa maksimoida leirin kokonaisäänipotti.
Eri sävyiset ehdokkaat imuroivat ääniä laajalta rintamalta, ja kun häntäpään ehdokkaat vuorollaan putoavat, heidän äänensä kasautuvat kurinalaisesti kakkos- ja kolmossijoilla leirin pääehdokkaalle. Tämä tekee vaalikentästä armottoman shakkilaudan, jossa maltillinen keskitien ehdokas jää helposti "väliinputoajaksi".
Samoin ennalta suosituin ehdokas voidaan kylmästi pelata ulos. Kun äänestäjäkunta polarisoituu kahteen vahvaan ääripäähän, keskitien kulkija ei saa taakseen riittävän suurta uskollista ykkösäänien blokkia. Hän putoaa kisasta liian aikaisin, ja hänen äänensä vapautuvat muiden käyttöön – usein pelkästään siksi, että hänen kannattajansa haluavat epätoivoisesti estää vastakkaisen laidan voiton.
Kirkon päättäjät uskoivat luoneensa järjestelmän, joka pakottaa sopuun ja sillanrakennukseen. Todellisuudessa he toivat kirkon ytimeen kylmän taktisen aseen, joka ei mittaa kannatusta, vaan tehokkainta mahdollista vastustajan eliminointia.
Tämän uuden ja arvaamattoman vaalitavan suurin teologis-poliittinen paradoksi on siinä, että se voi avata takaoven aivan muulle kuin kirkon viralliselle enemmistölinjalle. Se tekee täysin mahdolliseksi sen, että tulevissa vaaleissa Turun arkkihiippakun-taan tai muihin avautuviin piispanistuimiin valitaankin henkilö, joka edustaa perinteistä virkakäsitystä. Tämä voi tapahtua sellaisten äänestäjien kakkos- ja kolmosäänillä, jotka eivät itse edes jaa kyseistä teologiaa, vaan halusivat vain tietoisesti eliminoida liberaalimman kärkiehdokkaan.
Myöhemmin syksyllä Agricolan perikunnan yhdessä kirjoituksessa paneudutaan tulevien vuosien vaalishakin raakaan matematiikkaan ja mekanismiin. Teemme myös simulaation, jossa tarkastelemme aivan oikeilla nimillä yhtä mahdollista tulevaa skenaariota vuoden 2026 näkökulmasta. Katsomme tarkemmin sitä uskomatonta paradoksia, miten selvä ennakkosuosikki voi saada jopa 45 prosenttia kaikista ykkösäänistä, ja tulla silti monivaiheisen siirtoketjun kautta kylmästi pelatuksi ulos.
Julkaisun kuva tehty tekoälyn avvulla. Sovellus Picsart.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti