Lokakuun alkaessa. Sekaporinaa.

Niin alkoi kahdeksas kuukausi. Tänään oli sitten Mikkelin piispanvaalin ensimmäinen kierros ja niinhän siinä käsvi sitten että toiselle kierrokselle pääsivät Seppo Häkkinen ja Hannu Niskanen. Molemmilla yhtä paljon ääniä eli 198. 

Pronssitila tässä skabassa meni sitten Miikka Ruokaselle 123 ääntä ja mitalisijojen ulkopuolelle jäi Irja Askola 95 äänen voimalla. Kotkan rovastikunnassa oli kovasti lobattu Irja Askolan puolesta ja siellä hän saikin toiseksi eniten ääniä eli 32. Muiden äänisaalis siellä oli: Niskanen 38, Ruokanen 13 ja Häkkinen 12. Toinen kierros onkin sitten jännittävä.

Vaalista voi tehdä ainakin nyt sen johtopäätöksen että naisen on aika vaikea päästä piispaksi ja Irja Askola on yrittänyt jo aika monta kertaa. Nyt on asia niin, että Suomeen ei sitten tulekaan naispiispaa ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen. Tokko sittenkään. Melkoinen Hildegard se olisi jos tulisi. Mitä tämän hieman apokryfisen ilmauksen takana sitten onkaan niin sitäpä paassakin miettiä…

Piispanvaalista kirjaostoksiin… Nimittäin sain eilen hankittua turkulaisesta antikvariaatista kappaleen erästä kirjaa kadonneen tilalle. Kirjahan on tuo tämän päiväjulkaisun otsikon alla oleva kuva. Kirjan olen hukannut neljä vuotta sitten muutossa, tai en sitä vain ole löytänyt. Todennäköistä on että yksi laatikko hävisi jonnekin muuton aikana… Tai sitten se löytyy jostakin lähiaikoina…

Joka tapauksessa tuo kaksi kertaa lukemani kirja on jälleen saatavilla ja kolmas kerta lukua on aloitettu. Nyt saadaan hyvää pohjatietoa Jouluaamun saarnaan… Kirjan on kirjoittanut Edwin Linkomies vaikeissa olosuhteissa tutkintovankeu-dessa sotasyyllisyydestä syytettynä. Linkomies kirjoitti kirjan ulkomuistista. Kirja kestänee ajan hampaan varsin hyvin ja tyylillisesti se kuvaa hyvin itsensä keisari Augustuksen selkeää ja yksinkertaista tyyliä.

Mutta sitten seuraavaan asiaan. Viime viikon Kauhajoen murhenäytelmän jälkeen vaadittiin monesta tuutista yhteisöllisyyttä ja siitähän allekirjoittanutkin puhui viimä pyhän saarnassa. Mutta mistä sitä yhteisöllisyyttä sitten saataisiin tähän maailmaan ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Sanomattakin on selvää että nousukausi ruokkii individualistista asennetta ja toisaalta se luo siitä vielä negatiivisemmankin version näine vihakulttureineen. Laskukausi ja lama ei toi-saalta ole tähän mikään ratkaisu. Kuka siis saarnaisi yhteisöllisyyden vaatimusta. Mikään puolue ei siihen pysty eikä ole mitään isompaa aattellista toimijaakaan joka siihen pystyisi.

Jäljelle jää siis vain kirkko ja sen julistus ja ihmisten kanssa myötäeläminen. Nyt tarvitaan sitä ja vain sitä että kirkko palaa juurilleen ja on uskollinen opillensa ja itselleen Jeesukselle. Tätä hapatetta tässä tarvitaan ei mitään muuta tietä meillä voi olla…

Syyskuuta pakettiin ja muita sekaporinoita.

Seitsemäs kuukausi alkaa sitten olla puikoissa ja kahdeksas alkaa huomenna. Syyskuun loppu on ollut lämmin ja mukava mutta syssy tulee täydellä iskullaan kahdeksannen kuun koittaessa huomenissa. Olisi aika istuttaa lisää tulppaaneja ja leikata luumu-, ja kirsikka-puutkin. Eiköhän tuossa päivänä jonaisena…

Huomenna on sitten Mikkelissä piispanvalin ensimäinen kierros. Ehdokkaita on siis neljä: Irja Askola, Miikka Ruokanen, Seppo Häkkinen ja kenttäpiispa Hannu Niskanen. Kävin tuossa varsin äänekkään puhelinkeskustelun erään Mikkelin hiippakunnan papin, kirkoherran, kanssa toissa viikolla siitä ketkä ovatkaan vaalin toisella kierroksella… Olin sitä mieltä että kyllä ihmisest vaan ovat semmoisia että äänestävät sinne Miikka Ruokasen… Hääp oli sitä mieltä että toisella kierroksella ovat Niskanen ja Häkkinen.  


Minulla on vaalissa yksi suosikki ja se on tietystikin Seppo Häkkinen, mies joka jo kaplaanina oli hiippakuntansa pappisasessori. Mies jolla on sama harrastus kuin indylläkin eli puunhakkuu… Ruokanen ei siis ole suosikkini mutta luen vain reaalikirkko-politikan arkea. Huomennahan sen sitten näkee ja kuulee… Joskus nuorena pappina parisen olympiadia sitten soitin pappisasessori Häkkiselle kiperän kysymyksen ahdistamana. Häkkinen antoi ymmärtää ettei hän viimeinen asiantuntija ole jolta tätä voisi kysyä mutta niin vain saatoin olla vakuuttunut puhelun jälkeen että niin kai se asia sitten on. Hänen rauhallinen olemuksensa tuli suoraan sanoen puhelinlakojen läpi…

Mikkelinpäiväkin sitten lähestyy perinteisine perhemessuineen. Perhemessuhan on siitä vaikea laji että sillä on oma kaavansa jota kutienkin käytetään niin harvoin vuoden aikana. Se ei oikein tule koskaan tutuksi ja tunetuksia ja perhemessussa on muutakin sellaista joka tekee siitä vaikean, todella vaikean lajin… Toisaalta voi miettiä myös sitä että mitä sitä oikein tavaoittelee, tai yrittää… Mielenkiintoista ainakin Mikkelin hiippakunnassa…


Usalaisett eivät oikein ymmärrä roskapankin päälle kun kongressi sen kaatoi jättämättä lakiehdotuksen hyväksymäti. Ovat jo vissiinkin kyhäämässä uutta yritystä sillä asialla on kova kiire. Ennen oli heillä oli rahaa kuin roskaa ja pankkeja paljon. Nyt on pankkeja vähemmän ja ne täynnä roskarahaa… Vai mitehkäs ne alivaltiosihterin pojat asiasta vitsailivat männä lauantaina.


Sarah Palin on josksus tosissaan väittänyt että dinosaurukset ja ihminen ovat eläneet samaan aikaan ja niinkin tuoreeltaan kuin 6000 vuotta sitten. Funkkuhan se nainen on, siitä emme pääse ylitten emmekä ympäri. Alkuuhnma häneen liittyvästä ilmiöstä on nyt ohi ja ehkäpä sittenkin Obama pystyy voittamaan ne suuret osavaltiot ja saamaan itselleen Jenkklän presidendiumin…  

Mikkelin piispaksi tunkua… Porinaa St.Michelin episkooppivaalista

Nyt on sitten neljä ehdokasta Mikkelin piispanvaalissa. Nimittäin Irja Askola, Seppo Häkkinen, kenttäpiispa Niskanen ja Miikka Ruokanen. Mielenkiintoista…. Ihan niin mielenkintoista että pitää oikein laittaa neljä pistettä sanan mielenkiintoista perään.

Mielenkiintoiseksi tai vallan ihmeelliiseksi tämän asian tekee viimeisen miehen mukanaolo. Mutta mennäänpäs aluksi taustoihin ja puhutaan vähän siitä millainen hiippakunta Mikkeli oikein on. Itse Mikkeli on provinssikaupunki viimeisen päälle. Se on identtiteettikriisitä kärsivä kaupunki Saimaan rannalla. Sen suuruudenaika sattui toisen rähinän päiviin jolloin Suomen armeijan päämaja oli siellä Mannerheimeineen. Nyttemmin kaupunki on saanut jälleen sijoituspaikakseen maavoimien esikunnan…

Hiippakunnan suurin ja kansainvälisin kaupunki on kuitenkin Kotka kolmine seurakuntineen, mutta pieni ei ole Lappeenrantakaan. Muuten hiippakunta on maaseutua maaseudun päälle. Hengelliseltä maastoltaan hiippakunta on vahvasti ns. viidennen herätysliikkeen tukialuetta.  

Piispaehdokkaista Seppo Häkkistä on moitittu värittömäksi ja pliisuksi, mutta hän on kaikista ehdokkaista eniten tavallisen seurkauntapapin kokemusta omaava henkilö. Hallinto on hanskassa koska hän istui kaksi kautta hiippakunnan tuomiokapitulin pappisasessorina ennen kuin hänet valittiin kirkkoneuvokseksi kirkkohallitukseen. Hän on hyvin tunnettu mies Mikkelin hiippakunnassa. Jos Häkkinen valitaan piispaksi on hän myös ensimmäinen ei-tohtori pitkään aikaan. Jutut kertovat että mies kylläkin laittaa väitöskirjaansa kasaan kovaa vauhtia.

Miikka Ruokanen on oma lukunsa. Hänen virantäyttönsä, mies on Helsingin yliopiston dogmatiikan professori, sai aikoinaan varsin kummallisia piirteitä ja hän on kolmatta kertaa naimisissa. Sen jälkeen kun hänet valittiin professoriksi ei hän ole julkaissut käytännössä mitään varteenotettavaa tieteellistä, ei edes artikkelia. Merkillistä tässä on se että häntä ovat mitä ilmeisimmin ajaneet piispaehdokkaaksi hiippakunnan konservatiivisemmat piirit. Piipanvaalin toidelle kierrokselle hän selvinnee silä Häkkinen ja Niskanen kalastelevat samoilla apajilla syöden toistensa kannatusta.

Mutta paljon pitää tapahtua että dogmatiikan professori lopullisen vaalin toisella kierroksella voittaisi. Ja jos voittaisi niin siintäisi miehen katse jo tulevissa vaaleissa kun Huovisesta ja Heikasta aika jättää Helsingissä ja Espoossa ja siellä luulisi Ruokasella kannatusta juuri olevankin.

Eri asia on sitten se kuka piispana pärjää! Piispan työ on matkamiehen työtä ja se vaatii hyvin kurinalaista otetta eikä se todellakaan ole heikkohermoisen touhua. Kapitulin työskentelyn johtaminen on sitten myös oma taakkansa ja kuunnella pitää paljon vaikka eihän korvilla ole koskaan tämän maailman ongelmia ratkaistu.