Niin alkoi kahdeksas kuukausi. Tänään oli sitten Mikkelin piispanvaalin ensimmäinen kierros ja niinhän siinä käsvi sitten että toiselle kierrokselle pääsivät Seppo Häkkinen ja Hannu Niskanen. Molemmilla yhtä paljon ääniä eli 198.
Pronssitila tässä skabassa meni sitten Miikka Ruokaselle 123 ääntä ja mitalisijojen ulkopuolelle jäi Irja Askola 95 äänen voimalla. Kotkan rovastikunnassa oli kovasti lobattu Irja Askolan puolesta ja siellä hän saikin toiseksi eniten ääniä eli 32. Muiden äänisaalis siellä oli: Niskanen 38, Ruokanen 13 ja Häkkinen 12. Toinen kierros onkin sitten jännittävä.
Vaalista voi tehdä ainakin nyt sen johtopäätöksen että naisen on aika vaikea päästä piispaksi ja Irja Askola on yrittänyt jo aika monta kertaa. Nyt on asia niin, että Suomeen ei sitten tulekaan naispiispaa ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen. Tokko sittenkään. Melkoinen Hildegard se olisi jos tulisi. Mitä tämän hieman apokryfisen ilmauksen takana sitten onkaan niin sitäpä paassakin miettiä…
Piispanvaalista kirjaostoksiin… Nimittäin sain eilen hankittua turkulaisesta antikvariaatista kappaleen erästä kirjaa kadonneen tilalle. Kirjahan on tuo tämän päiväjulkaisun otsikon alla oleva kuva. Kirjan olen hukannut neljä vuotta sitten muutossa, tai en sitä vain ole löytänyt. Todennäköistä on että yksi laatikko hävisi jonnekin muuton aikana… Tai sitten se löytyy jostakin lähiaikoina…
Joka tapauksessa tuo kaksi kertaa lukemani kirja on jälleen saatavilla ja kolmas kerta lukua on aloitettu. Nyt saadaan hyvää pohjatietoa Jouluaamun saarnaan… Kirjan on kirjoittanut Edwin Linkomies vaikeissa olosuhteissa tutkintovankeu-dessa sotasyyllisyydestä syytettynä. Linkomies kirjoitti kirjan ulkomuistista. Kirja kestänee ajan hampaan varsin hyvin ja tyylillisesti se kuvaa hyvin itsensä keisari Augustuksen selkeää ja yksinkertaista tyyliä.
Mutta sitten seuraavaan asiaan. Viime viikon Kauhajoen murhenäytelmän jälkeen vaadittiin monesta tuutista yhteisöllisyyttä ja siitähän allekirjoittanutkin puhui viimä pyhän saarnassa. Mutta mistä sitä yhteisöllisyyttä sitten saataisiin tähän maailmaan ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Sanomattakin on selvää että nousukausi ruokkii individualistista asennetta ja toisaalta se luo siitä vielä negatiivisemmankin version näine vihakulttureineen. Laskukausi ja lama ei toi-saalta ole tähän mikään ratkaisu. Kuka siis saarnaisi yhteisöllisyyden vaatimusta. Mikään puolue ei siihen pysty eikä ole mitään isompaa aattellista toimijaakaan joka siihen pystyisi.
Jäljelle jää siis vain kirkko ja sen julistus ja ihmisten kanssa myötäeläminen. Nyt tarvitaan sitä ja vain sitä että kirkko palaa juurilleen ja on uskollinen opillensa ja itselleen Jeesukselle. Tätä hapatetta tässä tarvitaan ei mitään muuta tietä meillä voi olla…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti