Akseliajasta sarana-aikaan – mietteitä Seppo Kääriäisen oivalluksen äärellä

Lähinnä viime päivinä Seppo Kääriäinen, eduskunnan I varapuhemies on puhunut yllättävä viisaita ajatuksia. Hän on tuonut ajatuksensa esiin lansseeraamalla yhden termin poliittisen keskustelun alaiseksi. 

Kääriäinen ottaa ja puhuu “Sarana-ajasta.” Jotta pääsemme kaikki samalle lähtöviivalle niin on syytä lukea seuravaa artikkeli Savon Sanomien verkkolehdestä. Toimenpide on täysin turvallinen; ei ole vaaraa siitä että näin tahtomattaan liityisi Suomen Kepuumuksen jäseneksi.  

Kääriäinen on koulutukseltaan valtiotieteen tohtori ja lukenut paljon varmasti tentteihinkin ja siinä sivussa ainakin politiikan teoriaa ja ehkä vähän vielä sivistävämpääkin “maisteristason filosofiaa sun muuta.” Vaikka Kääriäisen väitöskirja on jollain tavalla epäilyttävä; mies tutkii oman puolueensa aatehistoriaa, niin hän on vanhemmiten antanut itsestään varsin harkitsevan miehen vaikutelman, vaikka se tuskin Kepuumusta enää pelastakaan. Hän lienee törmännyt jollain tapaa saksalaisen filosofin Karl Jaspersin ajatteluun ja teorioihin. Jotta ymmärrämme mitä hän ajaa taka tuolla “sarana-ajallaan” niin lukekaamme seuraava ekskurssi jonka rustasin tätä kirjoitusta varten:

“Akseliaika on lähinnä saksalaisen filosofi Karl Jaspersin kehittämä termi, joka kuvaa 800-luvun ja 200-luvun eaa. Välistä aikaa. Tuolloin olisi tapahtunut samanlaisia ajattelutapojen muutoksia yhtä lailla niin Kiinassa, Intiassa kuin länsimaissakin.

Akseliajan ajattelijoille joihin kuului uskonnollisessa mielessä neroja kuten Siddhartha Gautama, Zarathustra, Laotse ja Toinen Jesaja, ja lähinnä kreikan suuret filosofit oli suuri merkitys filosofian ja uskontojen myöhemmälle suunnalle. 

Jaspers hahmotteli myös tyypillisiä piirteitä kullekin niistä maantieteellisistä alueista, joista nämä ajattelijat olivat syntyisin. Kullakin alueella olisi tapahtunut samantyyppistä kehitystä ilman, että alueiden välillä oli suoraa ajatustenvaihtoa; kirjallisia todisteita ainakaan mistään suuremmasta yhteydenpidosta kreikkalaisen, kiinalaisen ja intialaisen kulttuurin välillä ei ole. Heprealainen uskontomaailma jossa Raamatun ylevimmät ajatukset esittänyt mystinen Toinen Jesaja oli omalla tavallaan varsin yksinäinen saareke (Jeesuksen ajatukset ja opetukset ovat loppujen lopuksi vain reunahuomautuksia profeetta Jesajan kirjaan.).

Jaspers kuvaili akseliaikaa hengähdystauoksi kahden suuren imperiumin hallitseman ajan välillä; lepohetkeksi vapauksille; syväksi hengenvedoksi, joka selkeytti tietoisuuden. Jaspersin mukaan nämä piirteet kehittyivät samanlaisissa yhteiskunnallisissa oloissa: sekä Kiinassa, Intiassa että lännessä valtiot olivat pieniä ja sekä niiden sisällä että välillä oli paljon jännitteitä.

Termin käyttö on laajentunut siitä, miten Jaspers sen alun perin muotoili. Valistusaika ja sitä seurannut kehitys, mukaan lukien Isaac Newton, Sigmund Freud ja Albert Einstein, voidaan nähdä ”toisena akseliaika” On myös esitetty, että nykyaika on uusi akseliaika, jolloin perinteiset suhteet uskonnon, maallisuuden ja perinteisten ajatusten välillä ovat muutoksessa.”

Niin! Kääriäinen on tuonut keskusteltavaksi vallan hyvän ajatuksen ja kyse on muustakin kuin siitä, että ainakin alitajuisesti Kääriäinenkin myöntää tosiasiat. Jos asiaa tarkastellaan puhtaasti aluksi vaikkapa laajemmista yhteyksistä ja koko ihmiskunnan mittakaavasta, niin tottahan on moni asia joka tukee sitä että nyt eletään hyvin tärkeää aikaa, ja varmasti emme ole vielä kuulleet ja nähneet niitä ajattelijoita ja ihmisiä jotka nousevat tapahtumien keskiöön.

Ratkaistaakseen ongelmansa kaipaa ihmiskunta aivan uutta ajattelua ja lähestymistapaa niin moniin asioihin. Mutta onko Suomessa sitten koittanut sellainen sarana-aika joka muuttaa poliittisia voimasuhteita pysyvästi. Näin varmasti on ja kunnallisvaalithan kertoivat totuuden. Monella paikkakunnalla tapahtui jo merkittäviä muutoksia. Eikös sekin ole jo muutos että täällä pienessäkin Aurassa Perussuomalaiset saivat 9.1% äänistä ja kaksi valtuustopaikkaa. Muista paikkakunnista nyt sitten puhumattakaan. 

Jos katsotaan Suomen poliittista kentää niin vihreiden nousua ei voida pitää mitenkään niin ihmeellisnä asiana. Sehän on perustunut, kuten eilinen analyysimme osoittaa, vain suuremman vasemmistoliikehdinnän uudelleenorganisoitumiseen. Perussuomalaiset voidaan nähdä liikehdinnäksi joka on samaa jatkumoa kuin SMP ja sen toiminta mutta kyse on paljosta ja enemmästä muusta. Toisaalta on edessä kova työ jos Perussuomalaiset tulevat poliittiseksi voimaksi, joka jatkaa olemassaoloaan vaikkapa vuoteen 2030 saakka todella vahvan kannatuksen puolueena. Tällaiseksi vahvuudeksi tulee asettaa vähintään 15% kannatus! Matka on pitkä ja puolueen kaaderi vielä varsin kapea, mutta kasvamassa on paljon uusia vastuunkantajia.

Merkittävä asia, ja senhän Kääriäinenkin myöntää on Kockmus-puolueen menestyksekäs nahanluonti. Kockmus onnistunee säilyttämään noin 21-22 prosentin kannatuksen tulevissa vaaleissa kun Perussuomalaiset nousevat ensin ohi kristillisdemokraattien ja ruotsirääkköjen, ja samoissa vuoden 2011 vaaleissa myös vasemmistoliitto ja vihreät saavat tunnustaa tosiasian: Perussuomalaisista tulee kertaheitolla Suomen neljänneksi suurin puolue eikä Kepuumukseenkaan ole enää niin pitkä matka. Että oikeassahan tuo Kääriäinen on, sarana-aikaa tässä todella eletään. Eikä kenenkään todellakaan tarvitse edes elää vanhaksi nähdäkseen sen. 

Politiikasta, luonnonvalinnasta ja äänikynnyksestä.

Charles Darwinin teoria on alati mielenkiintoinen  ja  olen  askarrellut  sen  parissa  paljonkin  laatiessani  siviilitöissäni  sovellutusta  jonka  puitteissa  evoluutiosta  ja  ns.  Jumalan  luomistyöstä  voisi  puhua  rinnatusten.  Asia  on  muuten  jollain  tapaa  sovitettavissa  yhteen.  Puhumme  asiasta  kuitenkin  tuonempana,  mutta  ehkä  vasta  vuosien  kuluttua…  Sitä  ennen  voisimme  sen  sijaan  puhua  politiikasta,  luonnonvalinnasta  ja  äänikynnyksestä.

Muutoksia  on  tapahtunut  paljonkin

Asia  nimittäin  niin  että  puolueita  tulee  ja  menee  kuten  aikakausia  tulee  ja  menee.  Taustalla  on  kuitenkin  aina  sama  vakio.  Tällä  hetkellä  elämme  kuitenkin  muutosaikaa.  Muutos  tulee  kuitenkin  viemään  aikaa  vielä  useamman  vaalikauden  ja  täysin  uudessa  tilanteessa  olemme  ehkä  vasta  vuonna  2020.  Suurimmat  muutokset  Suomen  poliittisessa  järjestelmässä  ovat  vuoden  1945  jälkeen  olleet  seuraavat.

I  Vasemmiston  kannatus  on  ollut  vähenemään  päin.  Tässä  tarkastelussa  vihreät  luetaan  vasemmistopuolueeksi.  Vihreät  ovat  saaneet  kannattajakuntansa  siitä  joukosta  ihmisiä  jotka,  polliitisen  järjestelmän  ollessa  vuoden  1979  mukainen,  äänestäisivät  Suomen  Kansan  Demokraattista  Liittoa.  Vielä  1970-luvun  lopussa  SDP  ja  SKDL  ylsivät  parhaimmillaan  jopa  47-48  prosentin  kannatuslukuihin.  Nykyään  SDP,  Vihreät  ja  Vasemmistoliitto  yltävät  yhteensä  nippa  nappa  40  prosentin  kannatukseen.  Vasemmisto-blokin  keskimäärin  noin  8  prosentin  kannatuksen  menettäminen  on  huomattava  muutos  ja  jonkin  sortin evoluutiota  sekin.  Jos  vuoden  2011  vaaleissa  sosialidemokraatit  onnistuvat  kasvattamaan  kannatustaan  edes  1,5%  ja  vasemmistoliitto  pitää  vanhan  kannatuslukemansa  niin  on  kyse  merkittävästä  vaalivoitosta.  Pitää  myös  muistaa,  että  vaikka  nykyisen  vasemmistoliiton  riveissä  on  vanhoja  kommunistisen  puolueen  jäseniä,  niin  varteenotettavana  puolueena  SKP  on  historiaa.

II  Edellisen  seurauksena  meillä  ei  enää  ole  ns.  neljää  suurta  puoluetta  kuten  vielä  1970-luvulla.  Tämä  seikka  on  enemmän  kuin  huomattava  muutos.

III  Puolueiden  voimasuhteissa  on  tapahtunut  viimeisen  40  vuoden  aikana  selkeä  muutos,  Entinen  neljäs  suuri  puolue,  ja  todellakin  1960-luvulla  neljänneksi  suurin  puolue,  eli  Sekoomus  on  nykyään  suurin  puolue.  Muutos  on  Suomen  poliittisessa  järjestelmässä  todella  merkittävä.

IV  Vaikka  vihreitä  voidaan  todellakin  pitää  SKDL:n  raunioille  syntyneenä  puolueena  niin  se  on  ainoa  uusi  puolue  joka  on  onnistunut  vakiinnuttamaan  kannatuksensa  noin  kymmenen  prosentin  luokkaan.  Tähän  kehitykseen  on  tarvittu  aikaa  25  vuotta  elikkä  neljännesvuosisata.  Vihreiden  kannatus  olisi  vaaleissa  voinut  realisoitua  suuremmaksikin  mutta  puolue  on  kärsinyt  yleensä  aina  yksipuolisesta  ehdokasasettelusta,  ja  sama  ilmiö  vie  siltä  ääniä  myös  2011.

V  Suomen  poliittisessa  kentässä  on  olemassa  vielä  yksi  “biologinen  lokero.”  Periaatteessa  tämä  lokero  on  jopa  20  prosentin  suuruinen  mutta  mikään  puolue  ei  ole  yltänyt  koskaan  pysyvästi  yli  kymmenen  prosentin  kannatukseen.  Tästä  lokerosta  eivät  kamppaile  poliittisen  järjestelmämme  aluskasviilisuuteen  kuuluvat  RKP  ja  Kristillisdemokraatit.  Lokeroa  on  parhaimmillaan  yrittänyt  täyttää  jatkumo  Suomen  Pientalonpoikain  Puolue – SMP – Perussuomalaiset.  Nykyään  Perussuomalaiset  ovat  täyttämässä  ihan  vakavasti  otettavalla  tavalla  kyseistä  lokeroa.

Uudet  yrittäjät  kovan  edessä

Nykyisistä  uusista  yrittäjistä  on  vaikea  sanoa  mitään,  mutta  edes  yhden  kansanedustajan  läpisaaminen  vaikkapa  uudeltamaalta  on  vaikeaa.  Toisaalta  nyt  on  viimeinen  mahdollisuus  solmia  vaaliliittoja  ja  kun  Uudellamaalla  on  mahdollista  asettaa  yhteen  vaaliliittoon  35  ehdokasta  niin  mahdollisuuksia  on,  mutta  tuskinpa  muualla.  Voimme  jopa  nähdä  sellaisen  allianssiin  jossa  samassa  vaaliliitossa  yrittäjiä  jopa  kuudesta  puolueesta.  Yksi  kansanedustaja  toisi  kuitenkin  jollekin  puolueelle  puoluetukea  vuodessa  180 000  euroa  (Mukana  on  ns.  lehdistötuki).  Moisella  rahalla  palkaa  järkevästi  vaikka  puoluesihteeri-tiedottajan,  ja  kun  tulevalla  kansaedustajallakin  (Ja  todennäköisesti  myös  ko.  lafkan  tulevalla  puheenjohtajalla)  on  jo  myös  eduskunta-avustaja,  niin  johan  kaaderinmuodostus  on  varsin  hyvällä  mallilla.  Mutta  kun  asiaa  tarkemmin  pohtii  niin  ehkäpä  Uudeltamaalta  tuo  paikka  voi  todella  irrota…  Ja  koska  tuo  paikka  ei  ole  missään  tapaukselta  omalta  puolueelta  pois,  niin  toivon  hartaasti  että  saamme  yhden  uuden  puolueen  tulevaan  eduskuntaan.

Sitten  välipäätelmään.  Suomen  poliittisessa  elämässä  on  tapahtunut  merkittäviä  muutoksia  viimeisten  kymmenien  vuosien  aikana  ja  lisää  on  odotettavissa.  Muutokset  tulevat  kutienkin  olemaan  varsin  hitaita.  Tavallaan  SMP:n  raunioille  syntynyt  puolue,  Perussuomalaiset,  on  tarvinnut  kasvaakseen  nykyiseen  mittaansa  käytännössä  nollatilanteesta  jo  15  vuotta!  Kamppailu  elintilasta  on  siis  kovaa  ja  elinkelpoisia  mutaatioita  syntyy  kerran  neljännensvuosisadassa!  Suomalainen  maaperä  on  kovaa  tässä  mielessä.

Äänikynnys  sementoi  järjestelmän?

Äänikynnys  on  todella  kelju  juttu  ja  se  tarkoittaa  käytännössä  sitä,  että  suomalainen  poliittinen  järjestelmä  sementoituu  ja  uuden  puolueen  perustaminen,  vaikka  se  olisi  jopa  huutavan  tarpeellista,  on  vaikeaa  koska  eduskuntavaalien  äänikynnys  on  korkea  ja  edes  vaalipiirikohtaista  poikeusta  ei  suvaita.  Loppujen  lopuksi  nykyinen  vaaliliittojärjestelmä on  varsin  oikeudenmukainen.  Uusi  vaalilakai  nykyisen  ehdotuksen  mukaisena  tulee  lopettamaan  luonnonvalinnan  ja  evolution  mahdollisuuden  poliittisessa  kentässämme.  Pahimmassa  tapauksessa  käy  niin,  että  vuoden  2011  eduskuntavaaleissa  eduskuntaan  tulevat  puolueet  ovat  se  joukko  jossa  käydään  kovaa  pudotuspeliä  tulevaisuudessa.

Vuoden  2011  vaalit  voivat  todellakin  olla  viimeinen  mahdollisuus  saada  uusi  puolue  eduskuntaan.  Itse  tietysti  perussuomalaisena  ja  puolueelle  suurta  tulevaisuutta  toivovana  henkilönä  toivosin,  että  poliittinen  evoluutio  käsittelisi  kovalla  kouralla  joitain  puolueita,  mutta  toisaalta  olen  hyvin  surullinen  jos  hyvin  toimiva  järjestelmä  sementoidaan  pilalle.  Vaihtoehtoja  tarvitaan  ja  yksipuoluejärjestelmä  on  kauhea  juttu  eikä  kaksipuoluejärjestelmäkään  tarjoa  aina  aitoa  vaihtoehtoa.

Maalaisliitto — Keskustapuolue — Suomen keskusta — ???

Olen lueskellut päivän mittaan kirjaa jossa kuvaillaan  Johanne Virolaista poliitikkona. Kirja  on  jo yli 20 vuotta vanha mutta se ei menoa haittaa.  Onpahan ilmassa ainakin nostalgiaa.  Ei ollut Vironperän Jussilla mitenkään helppoa kun Vennamo painoi päälle minkä kerkesi eikä omatkaan joukot olleet aina mitenkään suosiollisia. 

Virolaisen aikana ja hänen päättäväisen toimintansa tuloksena puolue muutti nimensä Maalaisliitosta Keskustapuolueeksi. Nyttemminhän puolueen nimi on Suomen Keskusta jota voidaan hyvällä syyllä nimittää nyt ja vielä varsin pitkäänkin Kansalliseksi Kepuumukseksi. Nimittäin on juuri Kansallisen Kepuumuksen ansiota että poliittinen järjestelmämme on ajautunut syvään kriisiin.

Mutta asiaan! On sanottu että ei nimi miestä pahenna. Maalaisliitto etsi kuitenkin uutta nimeä aikoinaan suuren rakennemuutoksen jo ollessa käynnissä. Että Kepuumus on halunnut kaupunkeihin ei ole uusi ilmiö. Kun puolue oli vielä nimeltään Maalaisliitto niin sillä oli 53 kansanedustajaa ja kun vuoden 1970 shokkivaaleissa uusi uljas Keskustapuolue oli aallonpohjassa 36:lla edustajallaan. Kaikki tämä tapahtui Virolaisen otettua puolueen puheenjohtajan tehtävät ja puolueen vaihdettua nimensä. Keskustaa odottaa vuoden 2011 akselivaaleissa suuri romahdus ja on aivan mahdollista että sen kannatus on samoissa lukemissa kuin vuonna 1970. Olisiko paikallaan kasvojen kohotus ja nimenmuutos?

Niin, on sanottu että nimi ei miestä pahenna… Mutta nimi on kyllä parantaa miehen asemia. Kun nykyinen Kansallinen Kepuumus vaihtoi kunniakkaan Maalaisliitto-nimensä Keskustapuolueeksi niin se tavoitteli puolueen kannatus-pohjan laajentamista ja myös uudenlaista ideologista profiloitumista. Virolaisen oppi oli ns. kolmas tie eli jotain mikä ei olisi täyttä vasemmistolaisuutta, mutta ei myöskään puhdasveristä kapitalismia. Hänen projektinsa oli kunnianhimoinen ja huolimatta kovasta ryöpytyksestä minkä hän osaksensa sai niin on aivan mahdollista että puolue säilytti asemansa juuri uuden ideologian ansiosta. Tosin työ kantoi hedelmää vasta vuodesta 1991 lähtien. Sen jälkeen kannatus ei ole ollut huonompi kuin 19.85 prosenttia, ja viisissä viimeissä eduskuntavaaleissa se on ollut neljä kertaa yli kahdenkymmenen.

Maailma on aivan erilainen nyt kuin 1960-luvun puolivälissä. Perinteisten vasemmistopuolueiden yhteinen kannatus on romahtanut.  Toisaalta jos siihen lisätään vihreiden lukemat niin ollaan jokseenkin samassa vaihteluvälissä. Keskustalla on kuitenkin paljon hankalampaa pitää kannatuslukemansa korkealla kun takavuosikymmeninä. Voi olla että kiinnostavuutta ja kasvua ei enää saada pelkästään nimenmuutoksella. Ehkäpä mitään varteenotettavaa uutta nimeä ei olisi olemassakaan… On piirejä joissa haikallaan takaisin aikaan jolloin puolue oli sivistysliike. Puolueen oppimestarin Santeri Alkion aikaan on kovakin kaipuu mutta jos puolue muuttaisi nimensä vaikkapa muotoon ALKIOLAINEN KANSAN-PUOLUE, niin tuskinpa se kovinkaan suuria intohimoja herättäisi.

Tietyllä tavalla Kansalliselle Kepuumukselle on nostettava hattua kohteliaasti sillä on harvinaista että tuollainen agraaripuolue on missään päin maailmaa säilyttänyt asemansa muuttuvina aikoina. Mutta olisihan toki muitakin vaihtoehtoja kuin tuo komea “Alkiolainen kansanpuolue.” Päästetäänpä hieman hanoja auki: Suomen Jyvä & City; Agraari-Veikot ja Kumppanit; Suomen Tulevaisuus, ja niin etiäppäin...