Olen lueskellut päivän mittaan kirjaa jossa kuvaillaan Johanne Virolaista poliitikkona. Kirja on jo yli 20 vuotta vanha mutta se ei menoa haittaa. Onpahan ilmassa ainakin nostalgiaa. Ei ollut Vironperän Jussilla mitenkään helppoa kun Vennamo painoi päälle minkä kerkesi eikä omatkaan joukot olleet aina mitenkään suosiollisia.
Virolaisen aikana ja hänen päättäväisen toimintansa tuloksena puolue muutti nimensä Maalaisliitosta Keskustapuolueeksi. Nyttemminhän puolueen nimi on Suomen Keskusta jota voidaan hyvällä syyllä nimittää nyt ja vielä varsin pitkäänkin Kansalliseksi Kepuumukseksi. Nimittäin on juuri Kansallisen Kepuumuksen ansiota että poliittinen järjestelmämme on ajautunut syvään kriisiin.
Mutta asiaan! On sanottu että ei nimi miestä pahenna. Maalaisliitto etsi kuitenkin uutta nimeä aikoinaan suuren rakennemuutoksen jo ollessa käynnissä. Että Kepuumus on halunnut kaupunkeihin ei ole uusi ilmiö. Kun puolue oli vielä nimeltään Maalaisliitto niin sillä oli 53 kansanedustajaa ja kun vuoden 1970 shokkivaaleissa uusi uljas Keskustapuolue oli aallonpohjassa 36:lla edustajallaan. Kaikki tämä tapahtui Virolaisen otettua puolueen puheenjohtajan tehtävät ja puolueen vaihdettua nimensä. Keskustaa odottaa vuoden 2011 akselivaaleissa suuri romahdus ja on aivan mahdollista että sen kannatus on samoissa lukemissa kuin vuonna 1970. Olisiko paikallaan kasvojen kohotus ja nimenmuutos?
Niin, on sanottu että nimi ei miestä pahenna… Mutta nimi on kyllä parantaa miehen asemia. Kun nykyinen Kansallinen Kepuumus vaihtoi kunniakkaan Maalaisliitto-nimensä Keskustapuolueeksi niin se tavoitteli puolueen kannatus-pohjan laajentamista ja myös uudenlaista ideologista profiloitumista. Virolaisen oppi oli ns. kolmas tie eli jotain mikä ei olisi täyttä vasemmistolaisuutta, mutta ei myöskään puhdasveristä kapitalismia. Hänen projektinsa oli kunnianhimoinen ja huolimatta kovasta ryöpytyksestä minkä hän osaksensa sai niin on aivan mahdollista että puolue säilytti asemansa juuri uuden ideologian ansiosta. Tosin työ kantoi hedelmää vasta vuodesta 1991 lähtien. Sen jälkeen kannatus ei ole ollut huonompi kuin 19.85 prosenttia, ja viisissä viimeissä eduskuntavaaleissa se on ollut neljä kertaa yli kahdenkymmenen.
Maailma on aivan erilainen nyt kuin 1960-luvun puolivälissä. Perinteisten vasemmistopuolueiden yhteinen kannatus on romahtanut. Toisaalta jos siihen lisätään vihreiden lukemat niin ollaan jokseenkin samassa vaihteluvälissä. Keskustalla on kuitenkin paljon hankalampaa pitää kannatuslukemansa korkealla kun takavuosikymmeninä. Voi olla että kiinnostavuutta ja kasvua ei enää saada pelkästään nimenmuutoksella. Ehkäpä mitään varteenotettavaa uutta nimeä ei olisi olemassakaan… On piirejä joissa haikallaan takaisin aikaan jolloin puolue oli sivistysliike. Puolueen oppimestarin Santeri Alkion aikaan on kovakin kaipuu mutta jos puolue muuttaisi nimensä vaikkapa muotoon ALKIOLAINEN KANSAN-PUOLUE, niin tuskinpa se kovinkaan suuria intohimoja herättäisi.
Tietyllä tavalla Kansalliselle Kepuumukselle on nostettava hattua kohteliaasti sillä on harvinaista että tuollainen agraaripuolue on missään päin maailmaa säilyttänyt asemansa muuttuvina aikoina. Mutta olisihan toki muitakin vaihtoehtoja kuin tuo komea “Alkiolainen kansanpuolue.” Päästetäänpä hieman hanoja auki: Suomen Jyvä & City; Agraari-Veikot ja Kumppanit; Suomen Tulevaisuus, ja niin etiäppäin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti