Porinaa Darwinista. Politiikka ja luonnonvalinta.

Mielen maisemaksi avautuu tänään Charles Darwin ja hänen evoluutioteoriansa. Darwinia tulee tänään monesta tuutista, tänään on hänen 200-vuotissyntymä-päivänsä ja syksyllä tulee kuluneeksi 150 vuotta hänen teoksensa “Lajien synty” ilmestymisestä. 

Teoriahan on mielenkiintoinen ja olen askarrellut sen parissa paljonkin laatiessani siviilitöissäni sovellutusta jonka puitteissa evoluutiosta ja Jumalan luomistyöstä voisi puhua rinnatusten. Asia on muuten jollain tapaa sovitettavissa yhteen. Puhumme asiasta kuitenkin tuonempana… Aikaa meillä on vielä vuosikymmeniä…

Voisimme sen sijaan puhua politiikasta ja luonnonvalinnasta. Nythän on asia nimittäin niin että puolueita tulee ja menee kuten aikakausia tulee ja menee. Taustalla on kuitenkin aina sama vakio. Tällä hetkellä elämme kuitenkin hieman suurempaa muutosaikaa. Muutos tulee kuitenkin viemään aikaa vielä useamman vaalikauden ja täysin uudessa tilanteessa olemme ehkä vasta vuonna 2020. Suurimmat muutokset Suomen poliittisessa järjestelmässä ovat vuoden 1945 jälkeen olleet seuraavat.

I Vasemmiston kannatus on ollut vähenemään päin. Tässä tarkastelussa vihreät luetaan vasemmistopuolueeksi. Vihreät ovat saaneet kannattajakuntansa siitä joukosta ihmisiä jotka, polliitisen järjestelmän ollessa vuoden 1979 mukainen, äänestäisivät Suomen Kansan Demokraattista Liittoa. Vielä 1970-luvun lopussa SDP ja SKDL ylsivät parhaimmillaan jopa 47-48 prosentin kannatuslukuihin. Nykyään SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto yltävät yhteensä nippa nappa 40 prosentin kannatukseen. Vasemmisto-blokin keskimäärin noin 8 prosentin kannatuksen menettäminen on huomattava muutos ja jonkin sortin evoluutiota sekin.

II Edellisen seurauksena meillä ei enää ole ns. neljää suurta puoluetta kuten vielä 1970-luvulla. Tämä seikka on enemmän kuin huomattava muutos. 

III Puolueiden voimasuhteissa on tapahtunut viimeisen 40 vuoden aikana selkeä muutos, Entinen neljäs suuri puolue, ja todellakin 1960-luvulla neljänneksi suurin puolue, eli Suomen Kockmus on nykyään selvästi suurin puolue. Muutos on Suomen poliittisessa järjestelmässä todella merkittävä.

IV Vaikka vihreitä voidaan todellakin pitää SKDL:n raunioille syntyneenä puolueena niin se on ainoa puolue joka on onnistunut vakiinnuttamaan kannatuksensa noin kymmenen prosentin luokkaan. Tähän kehitykseen on tarvittu aikaa 25 vuotta elikkä neljännesvuosisata. Vihreiden kannatus olisi vaaleissa voinut realisoitua suuremmaksikin mutta puolue on kärsinyt yleensä aina yksipuolisesta ehdokasasettelusta.

V Suomen poliittisessa kentässä on olemassa vielä yksi “biologinen lokero.” Periaatteessa tämä lokero on jopa 20 prosentin suuruinen mutta mikään puolue ei ole yltänyt koskaan pysyvästi yli kymmenen prosentin kannatukseen. Tästä lokerosta eivät kamppaile poliittisen järjestelmämme aluskasviilisuuteen kuuluvat RKP ja Kristillisdemokraatit. Lokeroa on parhaimmillaan yrittänyt täyttää jatkumo Suomen Pientalonpoikain Puolue – SMP – Perussuomalaiset. Nykyään Perussuomalaiset ovat täyttämässä ihan vakavasti otettavalla tavalla kyseistä lokeroa.

Siispä loppupäätelmään. Suomen poliittisessa elämässä on tapahtunut merkittäviä muutoksia viimeisten kymmenien vuosien aikana ja lisää on odotettavissa. Muutokset tulevat kutienkin olemaan varsin hitaita. Tavallaan SMP:n raunioille syntynyt puolue, Perussuomalaiset, on tarvinnut kasvaakseen nykyiseen mittaansa käytännössä nollatilanteesta jo 15 vuotta!

Porinaa vihreistä

Vihreä liitto on nyt ollut eduskuntapuolue neljännes-vuosisadan ajan. Paljon on edetty siitä kun tuo liike sai kaksi ensimmäistä kansanedustajaansa eduskuntaan vuoden 1983 vaaaleissa. 

Noissa samoissa vaaleissa eduskuntaan ylsi myös jo nyttemin edesmennyt Liisa Kulhia josta olisi kerrottavana yksi hauska “Jänkhä-vitsikin.” No ehkä tämän stoorin lopussa sitten. Liisa valittiin eduskuntaan Keskustan listoilta Helsingissä. Sitten hän erosi Keskustan eduskuntaryhmästä vuonna 1985 ja perusti Liisa Kulhian eduskuntaryhmän. Eduskunnassa oli silloin varsin idyllinen istumajäjestys takarivillä jonne vihreät tietenkin sijoitettiin ja sittemmin Liisa myös. Siellä he istuivat rinnakkain Ville, Kalle ja Liisa. Nuorena opieskelijana Helsinkiin saavuttuani kävin tietysti heti ensimmäisenä syksynä, vuonna 1985, seuraamassa eduskunnan täysi-istunota. Siellä se Ville Komsi piti puhetta harmaa villapaita päällään naama varsin pirullisessa virneessä.

Helsingin Sanomien uudessa NYT-liitteessä kysellään sen perään onko vihreät ns. uusia vasemmisto. Asiaa voidaan lähestyä ihan puolueiden kannatusluvuista, niiden historiasta ja yleisesti ottaen aatevirtausten trendien tarkastelusta lähtien. Olen ennekin sanonut, että virhereöiden ja vasemmistoliikehdinnän (Olisiko tässä uusi ja käyttökelpoinen nimitys Vasemmistoliitolle?) yhteenlaskettu kannatus ei tule koskaan ylittämään vanhan kunnon SKDL:n kannatusta joka oli parhaimmillaan sitä luokkaa että kansanedustajiakin oli yli 40, kerran sodan jälkeen jopa 49! Vihreiden kannattajakunta tulee samasta joukosta jotka nyt äänestäisivät vasempaa vasemmistoa eli demareista vielä enemmän vasempaan päin. No luvalla sanoen on todettavaa että SKDL:n kannattajissakin oli paljon kannattajia pelkästään imaginäärisitä syistä niin kuin on tänään monen vihreänkin laita.

Pieni tilastollinen katsaus tukee tuota väitettä. Seuraavassa on lueteltu ja eritelty tiettyjä muuttujia aina vuoden 1983 eduskuntavaaleista lähtien. Ensi koko “vasemmiston (Siis SDP+SKDL ja sen perilliset ja vihreät) saama määrä kansanedustajia, ensin demarit, sitten SKDL:n jakautta sen perillisten saama edustajamäärä ja lopuksi vihreät. 

1983: 95 / 57+26+2 

1987: 92 / 52+20+4 

1991: 87 / 48+19+10

1995: 94 / 63+22+9

1999: 92 / 51+20+11

2003: 86 / 53+19+14

2007: 87 / 45+17+15

Vihreiden kannatus on ollut nousussa vuoden 1983 vaaleista lähtien seuraavasti aina vuoteen 2007: 1,5%; 4,0%; 6,8%; 6,5%; 7,3%; 8,0%; 8,5%;. Ja nyt kuntavaaleissa tuli prosentteja 8,9 ja ensi kertaa missään vaaleissa he saivat enemmän ääniä kuin vasemmistoliikehdintä. Vihreät ovat kieltämättä junnanneet paikallaan, sitä ei voi kiistää. He tuskin nostavan kannatustaaan vuoden 2011 eduskuntavaaleissa juuri yli yhdeksän prosentin. 

Heillä olisi kyllä mahdollisuuksia joa suurempaan kannatukseen mutta yksi asia on heillä aina tökkinyt ja se on heidän ehdokasasettelunsa. Jos suurten puolueiden kaadereista voidaan sanoa että heillä on varsinkin suurimpien vaalipiirien listoilla ns. puoluepoliittisia broilereita eli puolueen itsensä kasvattamia toinen toistakin samanlaisempia polittikkoja niin vihreillä ehdokaslistat ovat täynnänsä viher-klooneja. He eivät ole onnistuneet saamaan koskaan riittävän monipuolista ehdokasjoukkoa, eivätkä tule koskaan saamaankaan… Porukkaan tarvittaisiin muutama kunnon duunari ja paskakuski jotta ne ilmassa roikkuvat prosentit saataisiin viimein realisoitua. Siis ei pelkoa mitään… Mutta miten voisi tällainen ns. ympäristöpuolue olla lainkaan uskottava kun se popsii uraani-karkkeja Kockmuksen kädestä häntää heiluttaen. Vihreät ovat tekohampainen vanha puolue joille maistuu valta ja johtopaikat…

Mutta siihen Kulhia-vitsiin. Sattuipa kerran Suomen ylämailla, siis Lapissa että olivatten hiihtämässä keväthangilla, siis Liisa Kulhia ja joku hänen pääkaupunkilaisystävättärensä. Vaihtelevassa maastossa Liisa innostui laskemaan mäkeä ja noiden ystävättärien näköyhteys sattui katkeamaan ja siitäkös Kulhian ystävättärelle pieni paniikki. No kun neuvokas nainen hänkin oli niin kiipesi lähimmälle korkeimmalle paikalle ja ryhtyi tunturimaastossa kovasti kailottamaan että: “Kulhiaa, Kulhiaa, Kulhiaa…” No tämänpäs kuuli lähettyvillä nuotiolla kahvistelemassa ollut poromies. Hänpä kuuli hätäisen huudon, sörppäsi kahvin kiduksiinsa, vastasi kovaan ääneen “No tulhan, tulhan” ja mitä kiireimmin käynnisti moottorikelkkansa, ja otti suuntiman Kulhian frendin luo. Tämä tarina on totta mutta en ainakaan minä tiedä miten se lopulta sitten päättyi… Asiassa on poromiesmäistä juuri ns. hättäilemättömyys ja asioiden tekeminen oikeassa järjestyksessä: ensi kiduksiin arvokas kahvi, sitten vasta vastaus avunhuutoon ja vasta siten menoksi…

Akseliajasta sarana-aikaan – mietteitä Seppo Kääriäisen oivalluksen äärellä

Lähinnä viime päivinä Seppo Kääriäinen, eduskunnan I varapuhemies on puhunut yllättävä viisaita ajatuksia. Hän on tuonut ajatuksensa esiin lansseeraamalla yhden termin poliittisen keskustelun alaiseksi. 

Kääriäinen ottaa ja puhuu “Sarana-ajasta.” Jotta pääsemme kaikki samalle lähtöviivalle niin on syytä lukea seuravaa artikkeli Savon Sanomien verkkolehdestä. Toimenpide on täysin turvallinen; ei ole vaaraa siitä että näin tahtomattaan liityisi Suomen Kepuumuksen jäseneksi.  

Kääriäinen on koulutukseltaan valtiotieteen tohtori ja lukenut paljon varmasti tentteihinkin ja siinä sivussa ainakin politiikan teoriaa ja ehkä vähän vielä sivistävämpääkin “maisteristason filosofiaa sun muuta.” Vaikka Kääriäisen väitöskirja on jollain tavalla epäilyttävä; mies tutkii oman puolueensa aatehistoriaa, niin hän on vanhemmiten antanut itsestään varsin harkitsevan miehen vaikutelman, vaikka se tuskin Kepuumusta enää pelastakaan. Hän lienee törmännyt jollain tapaa saksalaisen filosofin Karl Jaspersin ajatteluun ja teorioihin. Jotta ymmärrämme mitä hän ajaa taka tuolla “sarana-ajallaan” niin lukekaamme seuraava ekskurssi jonka rustasin tätä kirjoitusta varten:

“Akseliaika on lähinnä saksalaisen filosofi Karl Jaspersin kehittämä termi, joka kuvaa 800-luvun ja 200-luvun eaa. Välistä aikaa. Tuolloin olisi tapahtunut samanlaisia ajattelutapojen muutoksia yhtä lailla niin Kiinassa, Intiassa kuin länsimaissakin.

Akseliajan ajattelijoille joihin kuului uskonnollisessa mielessä neroja kuten Siddhartha Gautama, Zarathustra, Laotse ja Toinen Jesaja, ja lähinnä kreikan suuret filosofit oli suuri merkitys filosofian ja uskontojen myöhemmälle suunnalle. 

Jaspers hahmotteli myös tyypillisiä piirteitä kullekin niistä maantieteellisistä alueista, joista nämä ajattelijat olivat syntyisin. Kullakin alueella olisi tapahtunut samantyyppistä kehitystä ilman, että alueiden välillä oli suoraa ajatustenvaihtoa; kirjallisia todisteita ainakaan mistään suuremmasta yhteydenpidosta kreikkalaisen, kiinalaisen ja intialaisen kulttuurin välillä ei ole. Heprealainen uskontomaailma jossa Raamatun ylevimmät ajatukset esittänyt mystinen Toinen Jesaja oli omalla tavallaan varsin yksinäinen saareke (Jeesuksen ajatukset ja opetukset ovat loppujen lopuksi vain reunahuomautuksia profeetta Jesajan kirjaan.).

Jaspers kuvaili akseliaikaa hengähdystauoksi kahden suuren imperiumin hallitseman ajan välillä; lepohetkeksi vapauksille; syväksi hengenvedoksi, joka selkeytti tietoisuuden. Jaspersin mukaan nämä piirteet kehittyivät samanlaisissa yhteiskunnallisissa oloissa: sekä Kiinassa, Intiassa että lännessä valtiot olivat pieniä ja sekä niiden sisällä että välillä oli paljon jännitteitä.

Termin käyttö on laajentunut siitä, miten Jaspers sen alun perin muotoili. Valistusaika ja sitä seurannut kehitys, mukaan lukien Isaac Newton, Sigmund Freud ja Albert Einstein, voidaan nähdä ”toisena akseliaika” On myös esitetty, että nykyaika on uusi akseliaika, jolloin perinteiset suhteet uskonnon, maallisuuden ja perinteisten ajatusten välillä ovat muutoksessa.”

Niin! Kääriäinen on tuonut keskusteltavaksi vallan hyvän ajatuksen ja kyse on muustakin kuin siitä, että ainakin alitajuisesti Kääriäinenkin myöntää tosiasiat. Jos asiaa tarkastellaan puhtaasti aluksi vaikkapa laajemmista yhteyksistä ja koko ihmiskunnan mittakaavasta, niin tottahan on moni asia joka tukee sitä että nyt eletään hyvin tärkeää aikaa, ja varmasti emme ole vielä kuulleet ja nähneet niitä ajattelijoita ja ihmisiä jotka nousevat tapahtumien keskiöön.

Ratkaistaakseen ongelmansa kaipaa ihmiskunta aivan uutta ajattelua ja lähestymistapaa niin moniin asioihin. Mutta onko Suomessa sitten koittanut sellainen sarana-aika joka muuttaa poliittisia voimasuhteita pysyvästi. Näin varmasti on ja kunnallisvaalithan kertoivat totuuden. Monella paikkakunnalla tapahtui jo merkittäviä muutoksia. Eikös sekin ole jo muutos että täällä pienessäkin Aurassa Perussuomalaiset saivat 9.1% äänistä ja kaksi valtuustopaikkaa. Muista paikkakunnista nyt sitten puhumattakaan. 

Jos katsotaan Suomen poliittista kentää niin vihreiden nousua ei voida pitää mitenkään niin ihmeellisnä asiana. Sehän on perustunut, kuten eilinen analyysimme osoittaa, vain suuremman vasemmistoliikehdinnän uudelleenorganisoitumiseen. Perussuomalaiset voidaan nähdä liikehdinnäksi joka on samaa jatkumoa kuin SMP ja sen toiminta mutta kyse on paljosta ja enemmästä muusta. Toisaalta on edessä kova työ jos Perussuomalaiset tulevat poliittiseksi voimaksi, joka jatkaa olemassaoloaan vaikkapa vuoteen 2030 saakka todella vahvan kannatuksen puolueena. Tällaiseksi vahvuudeksi tulee asettaa vähintään 15% kannatus! Matka on pitkä ja puolueen kaaderi vielä varsin kapea, mutta kasvamassa on paljon uusia vastuunkantajia.

Merkittävä asia, ja senhän Kääriäinenkin myöntää on Kockmus-puolueen menestyksekäs nahanluonti. Kockmus onnistunee säilyttämään noin 21-22 prosentin kannatuksen tulevissa vaaleissa kun Perussuomalaiset nousevat ensin ohi kristillisdemokraattien ja ruotsirääkköjen, ja samoissa vuoden 2011 vaaleissa myös vasemmistoliitto ja vihreät saavat tunnustaa tosiasian: Perussuomalaisista tulee kertaheitolla Suomen neljänneksi suurin puolue eikä Kepuumukseenkaan ole enää niin pitkä matka. Että oikeassahan tuo Kääriäinen on, sarana-aikaa tässä todella eletään. Eikä kenenkään todellakaan tarvitse edes elää vanhaksi nähdäkseen sen. 

Politiikasta, luonnonvalinnasta ja äänikynnyksestä.

Charles Darwinin teoria on alati mielenkiintoinen  ja  olen  askarrellut  sen  parissa  paljonkin  laatiessani  siviilitöissäni  sovellutusta  jonka  puitteissa  evoluutiosta  ja  ns.  Jumalan  luomistyöstä  voisi  puhua  rinnatusten.  Asia  on  muuten  jollain  tapaa  sovitettavissa  yhteen.  Puhumme  asiasta  kuitenkin  tuonempana,  mutta  ehkä  vasta  vuosien  kuluttua…  Sitä  ennen  voisimme  sen  sijaan  puhua  politiikasta,  luonnonvalinnasta  ja  äänikynnyksestä.

Muutoksia  on  tapahtunut  paljonkin

Asia  nimittäin  niin  että  puolueita  tulee  ja  menee  kuten  aikakausia  tulee  ja  menee.  Taustalla  on  kuitenkin  aina  sama  vakio.  Tällä  hetkellä  elämme  kuitenkin  muutosaikaa.  Muutos  tulee  kuitenkin  viemään  aikaa  vielä  useamman  vaalikauden  ja  täysin  uudessa  tilanteessa  olemme  ehkä  vasta  vuonna  2020.  Suurimmat  muutokset  Suomen  poliittisessa  järjestelmässä  ovat  vuoden  1945  jälkeen  olleet  seuraavat.

I  Vasemmiston  kannatus  on  ollut  vähenemään  päin.  Tässä  tarkastelussa  vihreät  luetaan  vasemmistopuolueeksi.  Vihreät  ovat  saaneet  kannattajakuntansa  siitä  joukosta  ihmisiä  jotka,  polliitisen  järjestelmän  ollessa  vuoden  1979  mukainen,  äänestäisivät  Suomen  Kansan  Demokraattista  Liittoa.  Vielä  1970-luvun  lopussa  SDP  ja  SKDL  ylsivät  parhaimmillaan  jopa  47-48  prosentin  kannatuslukuihin.  Nykyään  SDP,  Vihreät  ja  Vasemmistoliitto  yltävät  yhteensä  nippa  nappa  40  prosentin  kannatukseen.  Vasemmisto-blokin  keskimäärin  noin  8  prosentin  kannatuksen  menettäminen  on  huomattava  muutos  ja  jonkin  sortin evoluutiota  sekin.  Jos  vuoden  2011  vaaleissa  sosialidemokraatit  onnistuvat  kasvattamaan  kannatustaan  edes  1,5%  ja  vasemmistoliitto  pitää  vanhan  kannatuslukemansa  niin  on  kyse  merkittävästä  vaalivoitosta.  Pitää  myös  muistaa,  että  vaikka  nykyisen  vasemmistoliiton  riveissä  on  vanhoja  kommunistisen  puolueen  jäseniä,  niin  varteenotettavana  puolueena  SKP  on  historiaa.

II  Edellisen  seurauksena  meillä  ei  enää  ole  ns.  neljää  suurta  puoluetta  kuten  vielä  1970-luvulla.  Tämä  seikka  on  enemmän  kuin  huomattava  muutos.

III  Puolueiden  voimasuhteissa  on  tapahtunut  viimeisen  40  vuoden  aikana  selkeä  muutos,  Entinen  neljäs  suuri  puolue,  ja  todellakin  1960-luvulla  neljänneksi  suurin  puolue,  eli  Sekoomus  on  nykyään  suurin  puolue.  Muutos  on  Suomen  poliittisessa  järjestelmässä  todella  merkittävä.

IV  Vaikka  vihreitä  voidaan  todellakin  pitää  SKDL:n  raunioille  syntyneenä  puolueena  niin  se  on  ainoa  uusi  puolue  joka  on  onnistunut  vakiinnuttamaan  kannatuksensa  noin  kymmenen  prosentin  luokkaan.  Tähän  kehitykseen  on  tarvittu  aikaa  25  vuotta  elikkä  neljännesvuosisata.  Vihreiden  kannatus  olisi  vaaleissa  voinut  realisoitua  suuremmaksikin  mutta  puolue  on  kärsinyt  yleensä  aina  yksipuolisesta  ehdokasasettelusta,  ja  sama  ilmiö  vie  siltä  ääniä  myös  2011.

V  Suomen  poliittisessa  kentässä  on  olemassa  vielä  yksi  “biologinen  lokero.”  Periaatteessa  tämä  lokero  on  jopa  20  prosentin  suuruinen  mutta  mikään  puolue  ei  ole  yltänyt  koskaan  pysyvästi  yli  kymmenen  prosentin  kannatukseen.  Tästä  lokerosta  eivät  kamppaile  poliittisen  järjestelmämme  aluskasviilisuuteen  kuuluvat  RKP  ja  Kristillisdemokraatit.  Lokeroa  on  parhaimmillaan  yrittänyt  täyttää  jatkumo  Suomen  Pientalonpoikain  Puolue – SMP – Perussuomalaiset.  Nykyään  Perussuomalaiset  ovat  täyttämässä  ihan  vakavasti  otettavalla  tavalla  kyseistä  lokeroa.

Uudet  yrittäjät  kovan  edessä

Nykyisistä  uusista  yrittäjistä  on  vaikea  sanoa  mitään,  mutta  edes  yhden  kansanedustajan  läpisaaminen  vaikkapa  uudeltamaalta  on  vaikeaa.  Toisaalta  nyt  on  viimeinen  mahdollisuus  solmia  vaaliliittoja  ja  kun  Uudellamaalla  on  mahdollista  asettaa  yhteen  vaaliliittoon  35  ehdokasta  niin  mahdollisuuksia  on,  mutta  tuskinpa  muualla.  Voimme  jopa  nähdä  sellaisen  allianssiin  jossa  samassa  vaaliliitossa  yrittäjiä  jopa  kuudesta  puolueesta.  Yksi  kansanedustaja  toisi  kuitenkin  jollekin  puolueelle  puoluetukea  vuodessa  180 000  euroa  (Mukana  on  ns.  lehdistötuki).  Moisella  rahalla  palkaa  järkevästi  vaikka  puoluesihteeri-tiedottajan,  ja  kun  tulevalla  kansaedustajallakin  (Ja  todennäköisesti  myös  ko.  lafkan  tulevalla  puheenjohtajalla)  on  jo  myös  eduskunta-avustaja,  niin  johan  kaaderinmuodostus  on  varsin  hyvällä  mallilla.  Mutta  kun  asiaa  tarkemmin  pohtii  niin  ehkäpä  Uudeltamaalta  tuo  paikka  voi  todella  irrota…  Ja  koska  tuo  paikka  ei  ole  missään  tapaukselta  omalta  puolueelta  pois,  niin  toivon  hartaasti  että  saamme  yhden  uuden  puolueen  tulevaan  eduskuntaan.

Sitten  välipäätelmään.  Suomen  poliittisessa  elämässä  on  tapahtunut  merkittäviä  muutoksia  viimeisten  kymmenien  vuosien  aikana  ja  lisää  on  odotettavissa.  Muutokset  tulevat  kutienkin  olemaan  varsin  hitaita.  Tavallaan  SMP:n  raunioille  syntynyt  puolue,  Perussuomalaiset,  on  tarvinnut  kasvaakseen  nykyiseen  mittaansa  käytännössä  nollatilanteesta  jo  15  vuotta!  Kamppailu  elintilasta  on  siis  kovaa  ja  elinkelpoisia  mutaatioita  syntyy  kerran  neljännensvuosisadassa!  Suomalainen  maaperä  on  kovaa  tässä  mielessä.

Äänikynnys  sementoi  järjestelmän?

Äänikynnys  on  todella  kelju  juttu  ja  se  tarkoittaa  käytännössä  sitä,  että  suomalainen  poliittinen  järjestelmä  sementoituu  ja  uuden  puolueen  perustaminen,  vaikka  se  olisi  jopa  huutavan  tarpeellista,  on  vaikeaa  koska  eduskuntavaalien  äänikynnys  on  korkea  ja  edes  vaalipiirikohtaista  poikeusta  ei  suvaita.  Loppujen  lopuksi  nykyinen  vaaliliittojärjestelmä on  varsin  oikeudenmukainen.  Uusi  vaalilakai  nykyisen  ehdotuksen  mukaisena  tulee  lopettamaan  luonnonvalinnan  ja  evolution  mahdollisuuden  poliittisessa  kentässämme.  Pahimmassa  tapauksessa  käy  niin,  että  vuoden  2011  eduskuntavaaleissa  eduskuntaan  tulevat  puolueet  ovat  se  joukko  jossa  käydään  kovaa  pudotuspeliä  tulevaisuudessa.

Vuoden  2011  vaalit  voivat  todellakin  olla  viimeinen  mahdollisuus  saada  uusi  puolue  eduskuntaan.  Itse  tietysti  perussuomalaisena  ja  puolueelle  suurta  tulevaisuutta  toivovana  henkilönä  toivosin,  että  poliittinen  evoluutio  käsittelisi  kovalla  kouralla  joitain  puolueita,  mutta  toisaalta  olen  hyvin  surullinen  jos  hyvin  toimiva  järjestelmä  sementoidaan  pilalle.  Vaihtoehtoja  tarvitaan  ja  yksipuoluejärjestelmä  on  kauhea  juttu  eikä  kaksipuoluejärjestelmäkään  tarjoa  aina  aitoa  vaihtoehtoa.

Edustuksellisen kansanvaltamme synty – muutama pieni huomio.

Sain  nyt  luettua  ensimmäisen osan  kirjasarjasta  Suomen  eduskunta  100  vuotta  (Helsinki  Edita  2006.).  Tuon  upean  kirjasarjan  ensimmäisen  osan  nimi  on  Edustuksellisen  kansanavallan  läpimurto.  Kirja  on  melkoinen  laametti  eli  noin  kolme  ja  puolisataa  sivua.  

Kirjan  pääluku  “Eduskuntauudistus”  käsitti  sivut  103-253.  Luku  oli  aika  puuduttavaa  luettavaa  sillä  se  oli  aika  seikkaperäisesti  laadittu  kertomus  siitä  kuin  eduskunntamme  ensimäisenn  valtiopäiväjärjestys  ja  vaalilaki  syntyi.  Siis  kuka  oli  missäkin  komiteassa  ja  mitä  siellä  missä  ja  kussakin  kokouksessa  käsiteltiin.  Mutta  otetaan  asia  positiiviselta  kannalta;  se  oli  hyvin  seikkaperäisesti  ja  luettelomaisesti  laadittu  jännityskertomus  ja  pieni  kansa  sai  vihdoin  oikeutta  vaikka  sen  parlamentti  tulisikin  olemaan  vuosikymmenen  ajan  “sidottu.”

Mutta  todella  hämentävää  luettavaa  se  kuitenkin  oli.  Yksi  Euroopan  takapajuisimista  säätyvaltiopäivistä  muuttui  yhdellä  Nikolai-keisarin  allekirjoituksella  maailman  uudenaikaisimaksi  parlamentiksi  ja  kertalaakilla  olivat  ääniokeutettuja  Koskelan  Jussikin  vaimoineen  ja  kylän  vähäväksin  mies  eli  Preeti  Leppänenkin.

Vaalitapa  oli suhteellinen  kuten  se  on  vielä  tänäkin  päivänä.  Mutta  aika  kiemuraista  tuo  ensimmäisten  vaalien  suhteellisuus  kuitenkin  oli.  Valittava  saattoi  olla  ehdokkaana  useammalla  listalla  ja  useamman  puolueen  ehdokkaana.  Äänestää  sai  myös  aivan  villiä  henkilöä  kuten  alla  olevasta  ensimmäisen  vaalilain  otteesta  käy  ilmi.

5  Luku  45§

Jos  valitsija  tahtoo  antaa  äänensä  jonkun  valitsijayhdistyksen  ehdokaslistan  hyväksi,  joka  on  otettu  vaalilippuun,  merkitköön  tämän  listan  punaisella  viivalla.  Jos  hän  haluaa  muuttaa  ehdokaslistassa  olevien  nimien  järjestystä,  pankoon  siihen  myöskin  numeron  1  sen  nimen  eteen,  jonka  hän  asettaa  ensi  sijalle,  ja  numeron  2  sen  nimen  eteen,  joka  on  oleva  toinen  järjestyksessä.

Ellei valitsija  hyväksy  yhtäkään  vaalilippuun  painetuista  ehdokaslistoista,  kirjoittakoon  vaalilipussa  sitä  tarkoitusta  varten  varattuun  tyhjään  kohtaan  sen  tahi  niiden  henkilöiden  nimet,  joita  hän  äänestää,  olivatpa  mainituissa  listoissa  taikka  ei,  ja  asettakoon  ne  siihen  järjestykseen,  jossa  hän  haluaa  saada  heidät  valituiksi;  merkitköön  siihen  myöskin  kunkin  ammatin  tai  toimen  ja  asuinpaikan.

Sitten  näyttäköön  valitsija  vaalilipun  kokoontaitettuna  ja  suljettuna  vaalilautakunnalle  leimattavaksi  ja  pankoon  vaalilippunsa  vaaliuurnaan.

Suomen  Suuriruhtinaanmaan  vaalilaki  (Julkiluettava  saarnastuolista). Annettu  Pietarhovissa,  20  p:nä  heinäkuuta  1906.

NIKOLAI