Vihreä liitto on nyt ollut eduskuntapuolue neljännes-vuosisadan ajan. Paljon on edetty siitä kun tuo liike sai kaksi ensimmäistä kansanedustajaansa eduskuntaan vuoden 1983 vaaaleissa.
Noissa samoissa vaaleissa eduskuntaan ylsi myös jo nyttemin edesmennyt Liisa Kulhia josta olisi kerrottavana yksi hauska “Jänkhä-vitsikin.” No ehkä tämän stoorin lopussa sitten. Liisa valittiin eduskuntaan Keskustan listoilta Helsingissä. Sitten hän erosi Keskustan eduskuntaryhmästä vuonna 1985 ja perusti Liisa Kulhian eduskuntaryhmän. Eduskunnassa oli silloin varsin idyllinen istumajäjestys takarivillä jonne vihreät tietenkin sijoitettiin ja sittemmin Liisa myös. Siellä he istuivat rinnakkain Ville, Kalle ja Liisa. Nuorena opieskelijana Helsinkiin saavuttuani kävin tietysti heti ensimmäisenä syksynä, vuonna 1985, seuraamassa eduskunnan täysi-istunota. Siellä se Ville Komsi piti puhetta harmaa villapaita päällään naama varsin pirullisessa virneessä.
Helsingin Sanomien uudessa NYT-liitteessä kysellään sen perään onko vihreät ns. uusia vasemmisto. Asiaa voidaan lähestyä ihan puolueiden kannatusluvuista, niiden historiasta ja yleisesti ottaen aatevirtausten trendien tarkastelusta lähtien. Olen ennekin sanonut, että virhereöiden ja vasemmistoliikehdinnän (Olisiko tässä uusi ja käyttökelpoinen nimitys Vasemmistoliitolle?) yhteenlaskettu kannatus ei tule koskaan ylittämään vanhan kunnon SKDL:n kannatusta joka oli parhaimmillaan sitä luokkaa että kansanedustajiakin oli yli 40, kerran sodan jälkeen jopa 49! Vihreiden kannattajakunta tulee samasta joukosta jotka nyt äänestäisivät vasempaa vasemmistoa eli demareista vielä enemmän vasempaan päin. No luvalla sanoen on todettavaa että SKDL:n kannattajissakin oli paljon kannattajia pelkästään imaginäärisitä syistä niin kuin on tänään monen vihreänkin laita.
Pieni tilastollinen katsaus tukee tuota väitettä. Seuraavassa on lueteltu ja eritelty tiettyjä muuttujia aina vuoden 1983 eduskuntavaaleista lähtien. Ensi koko “vasemmiston (Siis SDP+SKDL ja sen perilliset ja vihreät) saama määrä kansanedustajia, ensin demarit, sitten SKDL:n jakautta sen perillisten saama edustajamäärä ja lopuksi vihreät.
1983: 95 / 57+26+2
1987: 92 / 52+20+4
1991: 87 / 48+19+10
1995: 94 / 63+22+9
1999: 92 / 51+20+11
2003: 86 / 53+19+14
2007: 87 / 45+17+15
Vihreiden kannatus on ollut nousussa vuoden 1983 vaaleista lähtien seuraavasti aina vuoteen 2007: 1,5%; 4,0%; 6,8%; 6,5%; 7,3%; 8,0%; 8,5%;. Ja nyt kuntavaaleissa tuli prosentteja 8,9 ja ensi kertaa missään vaaleissa he saivat enemmän ääniä kuin vasemmistoliikehdintä. Vihreät ovat kieltämättä junnanneet paikallaan, sitä ei voi kiistää. He tuskin nostavan kannatustaaan vuoden 2011 eduskuntavaaleissa juuri yli yhdeksän prosentin.
Heillä olisi kyllä mahdollisuuksia joa suurempaan kannatukseen mutta yksi asia on heillä aina tökkinyt ja se on heidän ehdokasasettelunsa. Jos suurten puolueiden kaadereista voidaan sanoa että heillä on varsinkin suurimpien vaalipiirien listoilla ns. puoluepoliittisia broilereita eli puolueen itsensä kasvattamia toinen toistakin samanlaisempia polittikkoja niin vihreillä ehdokaslistat ovat täynnänsä viher-klooneja. He eivät ole onnistuneet saamaan koskaan riittävän monipuolista ehdokasjoukkoa, eivätkä tule koskaan saamaankaan… Porukkaan tarvittaisiin muutama kunnon duunari ja paskakuski jotta ne ilmassa roikkuvat prosentit saataisiin viimein realisoitua. Siis ei pelkoa mitään… Mutta miten voisi tällainen ns. ympäristöpuolue olla lainkaan uskottava kun se popsii uraani-karkkeja Kockmuksen kädestä häntää heiluttaen. Vihreät ovat tekohampainen vanha puolue joille maistuu valta ja johtopaikat…
Mutta siihen Kulhia-vitsiin. Sattuipa kerran Suomen ylämailla, siis Lapissa että olivatten hiihtämässä keväthangilla, siis Liisa Kulhia ja joku hänen pääkaupunkilaisystävättärensä. Vaihtelevassa maastossa Liisa innostui laskemaan mäkeä ja noiden ystävättärien näköyhteys sattui katkeamaan ja siitäkös Kulhian ystävättärelle pieni paniikki. No kun neuvokas nainen hänkin oli niin kiipesi lähimmälle korkeimmalle paikalle ja ryhtyi tunturimaastossa kovasti kailottamaan että: “Kulhiaa, Kulhiaa, Kulhiaa…” No tämänpäs kuuli lähettyvillä nuotiolla kahvistelemassa ollut poromies. Hänpä kuuli hätäisen huudon, sörppäsi kahvin kiduksiinsa, vastasi kovaan ääneen “No tulhan, tulhan” ja mitä kiireimmin käynnisti moottorikelkkansa, ja otti suuntiman Kulhian frendin luo. Tämä tarina on totta mutta en ainakaan minä tiedä miten se lopulta sitten päättyi… Asiassa on poromiesmäistä juuri ns. hättäilemättömyys ja asioiden tekeminen oikeassa järjestyksessä: ensi kiduksiin arvokas kahvi, sitten vasta vastaus avunhuutoon ja vasta siten menoksi…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti