Nimistä ja tavoista nimittää kynsilaukkoja

                                        

Tänään on Henrikin päivä ja vanhoille suomalaisille se merkitsi talven selän taittumista. Vanhoja suomalaisia on toki joukossamme edelleenkin jos mittana pidetään vanhojen aikojen, vanhojen sukupolvien ja vanhojen tapojen muistamista. Muistella toki voi sitä, miten talven selän taittumista juhlistettiin, mutta ei ehkä pidä lähteä paukuttelemaan nuijalla naapureiden nurkkia ja ovenpieliä. Leuto sää on vallannut eteläisimmän Suomen ja jos näin jatketaan ei ole mahdotonta etteivätkö aikaiset Turbaanit lähtisi jo sprouttamaan helmikuun lopulla. 

Paljon olisi kirjoitettavaa ja kun katselee syksyn istutusluetteloa ja oman viljelytoiminnan uutta alkua tulee välillä ihmeteltyä kuinka kotoutettuja lajikkeita, johonkin kasvuryhmään nimettyjä tunnisteita ja uusia lajikkeita onkaan tullut nimettyä. Kaiken kaikkiaan luettelosta löytyy kaksitoista lajiketta jotka on nimetty vuosina 2017-2022. 

Lajikkeen nimeämisessä on haluttu muistaa sen emälajikkeen alkuperämaata. Kolme lajiketta on saanut nimen ulkonäköön liittyvistä huomioista ja yksi mielikuvasta. Jokaisella on nimen suhteen oma tarinansa. Seuraavassa lyhyesti jokaisesta lajikkeesta jotain olennaista.

Torchido. Nimi ”Torchido” on espanjaa ja tarkoittaa soihtua. Kyse on ensimmäisestä havaitusta, muuntuneesta kasvutavasta. Havainto ajoittuu vuoteen 2016 ja nimeäminen tehtiin seuraavana vuonna. Vuonna 2016 istutin keväällä noin 300 S-ryhmän tuotevalikoimaan kuuluneen Morado de los Pedroneras-lajikkeen kynttä. Kynnet versoivat hyvin mutta syksyyn selvisi vain parikymmentä kasvia. Syysistutuksessa valikoitiin pieni joukko suurimpia kynsiä joista yksi tuotti muista poikkeavan kasvin. Se oli jättiläismäinen yksilö ja muoto toi mieleen palavan soihdun. Morado de los Pedroneras on kreoli. 09.07.2017 otettu kuva on tämän kirjoituksen otsikkokuvana. Vuosien mittaan kuvaa on oppinut katsomaan paremmin ja se kertookin paljon. Kukkavarren muoto on kreolimainen. Talvi 2019-2020 tuhosi monta kantaa ja niiden joukossa oli myös Torchido. Nyt vuonna 2018 maakuntiin lähetetyn kannat edustajat ovat palanneet takaisin kokoelmaan.

Humpgrid. Humpgrid on kasvutapaansa muuttanut artinen ja ensimmäinen todiste Ron L. Engelandin ns. Turbaani-oletuksen oikeellisuudesta. Engeland teki havaintonsa Washingtonin osavaltiossa lähellä Kanadan rajaa samalla leveysasteella millä Euroopassa sijaitsee Tsekinmaan pääkaupunki Praha. Oletus oli se että jotkin artisten kasvuryhmän lajikkeet voivat voivat ottaa Turbaanien kasvumoodin. Noilla sanoilla Engeland ei tosin ilmiötä kuvannut mutta siitähän on kyse. Yksi latitude-aste on 111.1 kilometriä joten Auran pappila sijaitsee yli tuhat kilometriä pohjoisempana kuin Engelandin ns. vanha Filaree. Pohjoisella ulottuvuudella Engeland varmasti tarkoitti jotain joka on jonkin verran pohjoisempana kuin vaikkapa Pohjois-Kalifornia. Humpgridin emälajike oli Artisten kasvuryhmän Casablanca. Pehmytniska oli muuttunut kukkavarren tuottavaksi kasviksi ja latvakloonit tuottivat uusia kasveja joiden kasvutapa oli sama. Humpgridin raapi on paljolti samanlainen kuin ns. aitojen Turbaanien vastaavat. Nimi viittaa Casablanca-elokuvan tähtinäyttelijöiden Humphrey Bogartin ja Ingrid Bergmanin etunimiin. Emälajikkeen raapit  hankittiin Plantagen-liikkeen valikoimista juuri Casablanca-nimellä. Kyse oli paljon radikaalimmasta asiasta mistä oli kyse Torchidon suhteen ja Humpgrid oli vasta alkusoittoa mitä nähtäisiin tulevina vuosina.

Cielavas. Vuonna 2017 sain tunnistettavaksi latvialaisperäisen lajikkeen. Se osoittautui turbaaniksi ja hyvin aikaiseksi lajikkeeksi. Myöhemmin kun sitä vertaili Humpgridiin oli kasvutavan samankaltaisuus huomattava. Viherosaltaan se eroaa Humpgridista siinä että lehdet lerpsaavat ja väri on jonkin verran hailakamman vihreä. Raapi pakkautuu löysemmin ja maku on selvästi polttavampi. Nimi Cielavas on latvian kieltä ja tarkoittaa västäräkkiä. Missä muut ovat kasvussaan vasta puolivälissä mitä viherosaan tulee on Cielavas jo omissa korkeuksissaan. Se on eloisa ja kaunis katseltava ja tuntuu kuin se visertäisi kuin västäräkki lappalaiselle jossain Vanhan Sompion mailla ”kesä tulee, on kiire, paljon töitä, kesä tulee”.

Sinij Tsvetok. Eräs venäläisperäinen marmoriini äityi komeaan ja robustiin kasvutapaan. Pääsääntöisesti se kuuluu samaan marmoriinijoukkoon johon kuuluvat mm. Sandbergin siperialainen ja Kodaver ja lukuisat muut eri nimikkeillä tunnetut kannat. Kattava DNA-analyysi tuskin tekisi niiden välillä juuri eroa. Se on kuitenkin selvästi eri lajike kuin hienostunut Bogatyr. Syksyllä 2018 lajikkeesta tuotettiin paljon latvaklooneja ja muutama kasvi tuotti kauniita selkeän sinisiä latvakukintoja lilaisen sijaan. Sinij Tsvetok on venäjää ja tarkoittaa tietenkin ”sinistä kukkaa”. Tässä kohden oltiin siis uskollisia lajikkeen alkuperäismaan kielelle. Olisihan lajikkeen toki voinut nimetä vaikka ”Sinikoksi” mutta se olisi ollut kieltämäti varsin koomista.

Tourbillon du Nord. Tourbillon du Nord on ollut Sandbergin koeviljelmän ”ruma ankanpoikanen”. Syksyllä 2015 hankin muistaakseni Exotic Gardenin valikoimasta Thermidrome-nimisen lajikkeen jonka tarina näytti loppuvan lyhyeen. Kanta kituutteli miten kuten vuoteen 2017 kunnes se teki kukkavarren ja teki kasveja tuottavia latvaklooneja. Vuoden 2018 yksilöt olivat jo aidon Turbaanin oloisia ja kanta sai nimen ”Tourbillon du Nord.” Thermidrome oli ranskalainen kanta ja nimi viittaa pyörteeseen. Uuden lajikkeen kasvutapa on pysynyt kovavartisena mutta jotain erikoista oli vuoden 2022 sadossa. Kausi 2022-2023 näyttää sitten mihin ollaan menossa. 

Sandbergin Messidorin jälkeläisiin kuuluvat Chataigne du Nord, Sandys Glazer, Sameroc ja The Glory of Sandberg. Kyse on yhden vuonna 2015 hankitun Messidor-raapin neljästä eri kannasta. Sandbergin Messidorin tarina on varsin hämmentävä ja siitä on kirjoitettu tässä blogissa useasti.  Kaikki huipentui kesällä 2019, kun edellisenä syksynä olin istuttanut jo kasvutapaansa muuttaneen lajikkeen 36 kynttä yhdeksään riviin puolentoista metrin jaksoon. Haave oli aikanaan saada pysyvään tuotantoon vakaan kasvutavan artinen mutta asia ei ollut enää omissa käsissä. Kesän aikana oli ihmettelemistä vaikka muille jakaa ja sadonkorjuun jälkeen oli nimettävä neljä uutta kantaa joiden kasvutapa on sen jälkeen pysynyt vakiona.

Chataigne du Nord. Lukumäärältään joukosta noin puolet oli marmoriinin kaltaisia pääasiallinen määrittely-morfeemin ollessa kynnen muoto. Kynnet olivat sadonkorjuun jälkeen kastanjan värisiä ja siitä juontuikin nimi. Lopputulema nimikysymyksessä oli se että yksi näistä nelosista nimettäisiin ranskalaisesti. Pohjolan kastanja on kasvuvoimainen lajike ja tätä muunnosta kutsuin aluksi myös työnimellä marmoriini. Sittemmin koko kasvuryhmä johon se kaikilta osin muoto-tunnisteiden osalta kuuluu on saanut nimen marmoriini.

Sandys Glazer. Kuivattujen kasvien joukosta oli eroteltavissa useita selkeästi lasikkaisiin viittaavia yksilöitä jo ennen raapien avaamista. Kovin suuria ne eivät olleet ja vasta syksyllä 2022 maahan saatiin kynsiä joista voi odottaa saatavan jopa 60-grammaisia kuivattuja raapeja. Joku voisi perätä suomenkielisiä nimiä mutta kun kyseessä on kynsilaukka ja tuottajan isyysoikeus ja mitään kasvimaistraattia ei ole niin eipä ole tarve kuunnella kenenkään äpätystä. Ja ainahan pitää ajatella myös mahdollista tulevaa kansainvälistä levitystäkin. Sandbergin lasikas olisi kyllä käypä nimi ja ruotsinnoksena Sandys glaslila vielä parempi mutta se on Sandys Glazer ja sillä raapi.

Sameroc. Yksi nelosista oli jo alusta alkaen selkeä perspuoli Rokale. Nimi Sameroc tulee sanoista ”Sandbergin Messidor Rocambole" eikä sillä tietenkään ole mitään tekemistä rokkaavan saamelaisen kanssa. Sameroc on jo tuottanut muutaman sadan gramman rajaa tavoittelevan raapin.

The Glory of Sandberg. Hämmästys oli suuri kun aluksi lasikkaiksi luokiteltujen kasvien joukossa olikin yksi aivan selkeä Posliini. Tiedä sitten oliko kyse tuottajan haltioitumisesta mutta tuon yksilön neljä kynttä tuntuivat hohtavan aivan erityisessä valossa. Tuli mieleen parsalajike ”Mary Washington” jota olen aina virheellisesti kutsunut nimellä The Glory of Washington. Kunniaa tai ei niin tänään uusi Posliini-lajike kasvaa varsin ylväästi. Tietysti kauneus on aina katsojan silmissä.

Kamala. Turbaani Kamala on sama lajike kuin maailmalla nimellä Lotus tunnettu lajike. Lotus viittaa Lotus-kasviin (Nelumbo nucifera) ja Kamala on tunnettu naisen nimi. Nimen etymologiasta kiinnostunut tulee huomaamaan että kaikki johtaa lopulta sanskritin kieleen ja helakanpunaiseen. Pitää myöntää se, että kun Kamala Harris tuli valituksi Yhdysvaltojen varaapresidentiksi vaikutti kyllä kannan nimeämiseen.

Vrag. Lajike on alkuperin Kroatiasta ja tuli Pappilan farmille jo vuonna 2016 tsekkiläisen Martin Smetanan kokoelmasta. Kahden viimeisen kasvukauden ajan lajikkeen kasvutapa on ollut vakio. Vrag on kroatiaa ja tarkoittaa paholaista. Alunperin tämä kanta oli nimetty sen löytöpaikan Velica Gorizan mukaan. Velica Gorizan kavutapa muuttui vuosien mittaan ja sen raapi muistuttaa paljon hyvin epämääräistä Marinoa. Vragin viherosa on enemmän Lasikkaiden kaltainen. Velica Gorizan kaupungin vaakunassa olevan eläimen voi kyllä väljällä mielikuvituksella tunnistaa jonkin sortin paholaiseksi mutta kysessä on kuitenkin härkä (Bik). Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut ja kyllähä Vrag on kaikissa suhteissa parempi kuin Bik.

Minerva. Toinen lajike jonka nimi on johdettu jonkin kaupungin vaakunasta ja siinä olevasta informaatiosta on Minerva. Kyse on romanialaisen Clujin alueelta tulevasta kannasta joka on ilmiselvä lasikas. Minerva on roomalainen jumalatar ja sen löydämme Clujin vaakunasta. Varmasti Clujin alueelta löytäisimme luonnollisesti muihinkin kasvuryhmiin kuuluvia lajikkeita. Tässä kirjoituksessa kerrottiin mielenkiintoisimmat tähän asti sattuneet asiat noin pintapuolisesti ja lähinnä se miten uudet lajikkeet on nimetty.

Otsikkokuvassa Torcido heinäkuussa 2017. Sandbergin Messidorin kasvutapaa ihmeteltiin jo tässä keskikesällä 2019 tuotetussa elokuvassa ”The Secrets of Sandberg”.

Kynsilaukklojen talvimusiikki. Hallittu melankolia.

                                     

Kynsilaukkaviljelmillä, pienillä ja isommilla penkit on varmaankin pääsääntöisesti katettu ja odotuksen aika on siis alkanut. Ihminen on rituaaleja rakentava ja rakastava olento ja viljelykasvit on aikojen alusta asti innostaneet häntä. Tänä päivänä ei ole tavatonta että esimerkiksi orgaanisen viinin viljelijät suorittavat monenlaisia rituaaleja joiden pohjana ovat vanhat perinteet. 

Ranskassa shamppanjaa tuottavalla tilalla voidaan kevään tullen nähdä merkillisen näköinen rituaalikulkue. Siihen osallistuvat ovat pukeutuneet kaapuihin. Se kulkee köynnösrivien välissä laulellen ja leyhytellen suuria lehmänsarvia jotka on täytetty tuoreella lannalla. Rituaali tehdään tarkkaan ajoitetulla hetkellä. Joku soittaa tuntitolkulla musiikkia kasvaville köynnöksille päivittäin. Rituaalinsa kullakin.

Tapanani on ollut soittaa silloin tällöin musiikkia versoville ja kasvaville kynsilaukoille mutta siihen se on sitten jäänytkin. Kevään ensi sprouttien kunniaksi on avattu pieni pullo kuohuviiniä jota on ruitsutettu viljelmällä. Kun paine on purkautunut pullosta on otettu pieni huikka ja kiitetty kevään tärkeimmästä airuesta ja sitten kaadettu loppu pullon sisällöstä parhaiten sproutanneen lajikkeen kohdalle. Kuukalenteriin ja muihin lähinnä teosofis-viritteisiin rituaaleihin ei ole ollut mitään taipumuksia. Kasvua on ollut ihan hyvin kun muistettu muokata, lannoittaa, istuttaa, annettu kasvaa ja hoidettu parhaan mukaan. Musiikkia on tullut kuunneltua työ lomassa ja sitä on silloin tällöin annettu kasvienkin kuulla. Olen aina uskonut että ihminen voi viestiä kasveille ja mikä on hyväksi ihmiselle on hyväksi myös kasveille. Musiikki rauhoittaa ja tuo hyvän mielen ja voi olla musiikkia joka on hyväksi kasveillekin. Siis herää kysymys millainen musiikki sopii kasveille ja aivan erityisesti kynsilaukalle? 

 

Vuodet ovat tuoneet ehkä jopa uutta näkemystä ja kokemustakin on karttunut. Lähtökohta on nyt siinä että kyseeseen tulisi neljä erilaista soittolistaa vuodenkierron mukaan. Kyse on hyvin subjektiivisesta asiasta. Joka kurtistaa kulmiaan muistakoot vanhan viisauden joka sanoo ”Ei niin paljon pilaa ettei totta toinen puoli.”

Talvinen soittolista — Hallittu melankolia.

Kielon jäähyväiset — Konvaljens avsked. Henry Theel.

Kun kynnet ovat maassa ja viljelmä katettu on aikaa soittaa tämä. Kynsilaukka aloittaa kasvunsa aikaisin ja se on voimakkaimmillaan kielon kukinta-aikana. Kielon kukoistus on lyhyt ja se jää kukinnan jälkeen muiden kasvien varjoon. Joka vuosi se kuitenkin tulee uudelleen kuten laulu kertoo. Ja kun ei sitten kerrassaan ole laulua ”Laukan jäähyväiset” niin sitten Kielon jäähyväiset saa toimittaa syyskauden viimeisen työn päättymistä juhlistavaa laulua. Mikä pätee kieloon se pätee kynsilaukkaankin: ”Mullassa maan uinua saan; Lumihiutaleet leijuu niin hiljaa mua tuuditellen; Keväimehen kerran mi saapuvi taas uudelleen.”

Across The Universe. Fiona Apple. Tämä laulu sanoo paljon sanomatta mitään. ”Sanat valuvat kuin loputon sade paperimukiin; Niin ne vääntyvät matkatessaan halki maailmankaikkeuden; Surun altaat, ilon aallot ajelehtivat läpi avoimen mieleni; ottavat minut valtaansa, hyväillen.” Kynsilaukasta riittää puhuttavaa ja sanottavaa ja kaiken jälkeen se on mysteeri.” Mitäpä muuta voisi sanoa kasvista jonka DNA:ssa on 13,2 miljardia emäsparia.

Mille Colombes. Mireille Mathieu. Laulu joka puhuu tuhansista kyyhkysistä, miljoonista pääskysistä ja kukkien alla nukkuvista kanuunoista. Aina ajaton. Jospa kansat joskus kilpailisivat silläkin asialla että kuka kasvattaa parasta kynsilaukkaa. Hyvin vaikeasti käännettävää ranskalaista käyttölyriikkaa. Ensimmäisen säkeistön voi kääntää kuitenkin tanka-muotoon vaikka näin: 

Talon katoilla
Valkea taivas kuuletko
Urkujen sointi
Lasten ääni väreilee
Vanha kirkko huokailee

Michelle. The Beatles. Niin mikseipä vanha Beatles-fani ei voisi laittaa uudelle lajikkeelle nimeksi Michelle.

Balladi elokuvasta Klaani. Päivi Portaankorva. Kovin melankolinen Juice Leskisen runoon tehty laulu. Anssi Tikanmäki puki Leskisen ajatukset hyvän melodian formaan. Haikea mutta kovin rauhoittava. 

Gabrielle. Hootenanny Singers. Laulu on lupaus keväästä ja muistutus elämän haikeudesta parhaimmillaankin hetkillä.

When It’s Springtime in the Rockies. Tex Ritter. Tämä laulu huokuu kevään odotusta tavalla jota on mahdotonta ylittää.

Wooden Heart. Elvis Presley. Mitäpä sanoa tästä laulusta? Rakkauslaulu jossa on täydellisen joululaulun sointi. Tässä laulu jota Vihannes Kostajakin hyräilee tarkastusmatkoillaan kynsilaukkafarmeilla ”Treat me nice, treat me good; Treat me like you really should; 'Cause I'm not made of wood; And I don't have a wooden heart.”

Wonderful Land. Mike Oldfield. Oldfieldin tulkinta Shadows-yhtyeen rautalanka-klassikosta. Oldfield pystyy luomaan hämmästyttävän kontrapunktin eri kitaroilla tähän kappaleeseen. Talvinen ja toivontäyteinen ja täydellistä hallittua melankoliaa. 

Oi kallis Suomenmaa. Polyteknikkojen kuoro. Jokin mystinen vaatimus nostaa tämän laulun soittolistalle.

Xerxes - Largo. Eri esittäjiä. Largoja riittää jokaiseen soittolistaan ja Vivaldin talvinen hidas saa odottaa.

Antonio Vivaldi. RV 93. Konsertto soololuutulle, kahdelle viululle ja basso continuolle. Osat Allegro giusto — Largo — Allegro. Julian Bream tai joku muu luutun taitaja.  RV 93 on kovin aliarvostettu Vivaldin konsertto. Siinä on sopivasti hilpeyttä, lentoa ja ennen kaikkea jotain minkä vuoksi se kuulostaa parhaimmilta talvisessa mielenmaisemassa.

Paras on niin suhteellista

Aivan aluksi on kuitenkin päiviteltävä ja ihmeteltävä säätilaa. Pohjoisella napa-alueella on melkoinen määrä jäätä hukassa jos katsotaan pitkää tarkasteluväliä. Mutta jos katsotaan neljänkymmenen vuoden keskiarvoa niin silloin voidaan sanoa että jäätä on hukassa kymmenen kertaa Suomen kokoinen alue. Yleensä kaksi napa-aluetta tasaa toisiansa; jos pohjoisessa on vähemmän jäätä niin sitten sitä on enemmän Etelänapamantereen tietämillä ja tietenkin päinvastoin. Nyt etelässä on kolme kertaa Suomen kokoinen alue enemmän jäätä, mutta silti jääpeitettä puuttuu kahdeksan kertaa Suomen kokoinen alue. Jossakin on siis vettä varsin paljon kierrossa, maalla, merellä ja ilmassa. 

Vuodet eivät ole veljeksiä ja kuka tietää vaikka täällä Koto-Suomessakin näemme kuivan ja lämpimän marraskuun. Jokainen voi katsoa tästä linkistä tilanteen ja olla lähinnä kauhuissaan.

Mutta nyt asiaan joka nousee yhä useammin ajankohtaiseksi kun tietämys kynsilaukasta kasvaa maassamme. Viimeisen neljän vuoden aikana koeviljelmäni, kaiken ollessa vielä kokeilua ja kovin pienimuotoista, on voinut toimittaa lukuisalle joukolle harrastajia runsaasti eri kasvuryhmiin kuuluvia lajikkeita. Joku on voinut perustaa viidenkymmenen lajikkeen oman viljelmän ja kymmenillä kynsilaukan ystävillä on vähintään 8-12 eri lajiketta. Eteenpäin on menty joten luonnollisestikin kysymyksiä nousee kuin sproutteja huhtikuulla. Herää siis kysymyksiä, ja niin on oikein hyvä.

Aivan toiseksi on tässä kirjoituksessa sanottava yksi asia. Miten sen nyt sitten pukisi sanoiksi. Sanotaanko sitten vaikka näin:

"Rakastavat huoltajat ottavat huomioon perheensä kaikki lapset ja heidän tarpeensa. Jokaista he kannustavat, ja he jakavat resurssejaan oikeuden-mukaisesti. Jos joku vaatii enemmän aikaa ja vaivaa haasteellisuutensa vuoksi, niin silloin resursseja keskitetään kokonaisuus huomioon ottaen. Jokaista lasta autetaan löytämään paikkansa maailmassa, ja kodit ovat jo parhaita paikkoja opettaa sitä mitä on erilaisuus. Kansalaistaito on oppiaine, jonka lapsen kasvattajat voivat kaikista parhaiten iskostaa lasten mieliin omalla esimerkillään. Superkyvykkäitä ei saisi tasapäistää eikä erilaisia ja joskus kovinkin haasteellisia oppijoita ei saa masentaa. Joka sisäistää tämän ei ehkä enää kysele sen perään mikä on maailman paras kynsilaukka. Erilaisuuden ja kaikkinaisen kirjon tunnustaminen on tässä suhteessa kaiken kasvun ja tietämisen lähtökohta."

Lähdemmepäs liikkeelle viinimaailmasta. Meille on opetettu että on kolme erilaista viinityyppiä eli punainen, valkoinen ja rosee. Hmmm.. joku voisi tietysti puhua harmaastakin viinistä… Rosee saadaan aikaan värteeraamalla punaisten rypäleiden kanssa. Toisaalta valkoista viiniä voidaan valmistaa punaisistakin rypäleistä, mutta punaista et saa valkoisista ilman keinotekoista väriä. Kaikki viinit tehdään yhden ja saman Vitis vinifera-kasvin alalajikkeista. No muutama poikkeus on toki olemassa. Pääsääntöisesti kaikki Chilen ulkopuolella kasvatettavat viiniköynnökset ovat kahden eri kasvin yhdistelmiä koska viinimaailma ei ole ollut sama Phylloxera-katastrofin jälkeen.

Jos viiniä, joka on myös väärinkäytettynä hyvin haitallinen alkoholijuoma,  lähestytään arvostavalla tavalla niin silloin puhutaan aina kokonaisuudesta. No arvostukset toki muuttuvat. Kun Suomen purjehdusmaajoukkue juhli Lontoon vuoden 2012 kisojen jälkeen menestystä ja mitaleja, virtasi viini juhlissa ja huvimestarina toimineesta Sari Multalasta sanottiin että hän osaa yhdistää ruuan ja viinin. Ollaan edetty paljon ajasta ja vuoden 1964 Tokion kisoista jotka päättyivät Ranskan kannalta katastrofaalisesti. Voidaan jopa todeta että raitis hevonen pelasti tuon kansakunnan urheilumaineen.

——————————————-

Ekskurssi: Ranskan olympiaurheilun viinikatastrofi

Ranskan piti saada tukku kultamitaleja vuoden 1964 Tokion kisoista, mutta kaikki ennakkosuosikit pettivät toisensa jälkeen. Miesten pikaviestijoukkuekin jonka vaihto pelasi kuin unelma, koki Waterloonsa. Ranskan maineen pelasti vanha jermu Pierre Jonquers D’Oriola raivoisalla ratsullaan LUTTEUR-B. Sama heppu oli voittanut esteratsastuksen Grand Prixin jo Helsingissä 1952 ratsullaan ALI BABA. Kisojen jälkeen vaadittiin selitystä surkealle menestykselle ja totuus oli karmea. Ranskalainen huippu-urheilija vietti varsin kosteaa elämää, viiniä vedettiin kiduksiin pullo, puolitoista päivässä... Ja sehän vastaa noin puolikasta neljäkytvolttista kansantislepulloa (Koskenkorva). Erityisesti leireillä ja isoissa kisoissa fransmannit villiintyivät varsinaisiin bakkanaaleihin, ja naisurheilijat eivät totisesti jääneet kakkosiksi. Toisaalta ei ole varmaa sekään etteikö tuo mainio ratsu LUTTEUR ollut Ranskan joukkueen ainoa raitis ”henkilö” Tokion kisoissa. Ranskalaiset menivät itseensä ja menestys Mexico Cityn kisoissa vuonna 1968 olikin jo vallan erinomainen, kuudes sija mitalitaulukossa ja seitsemän kultaa.

——————————————-

Kynsilaukkaa voi pureskella raakana ja käytää moninaisiin tarkoituksiin ja sitä voi syöttää hepoille ja poneillekin ennaltaehkäisevä rohtona. Mutta kuka ymmärtää käyttötarkoituksen ja eri ruokien vaatimukset? Mikäpä on sopivin kynsilaukka käytettäväksi Dauphinoise-gratiiniin, mikä tuo parhaat puolet esiin lammas-pohjaisen aterian kokonaisuudesta, minkä lajikkeen skeipit ovat sokeriherneisiä, minkä kasvuryhmän kynnet tuottavat parhaat talviversot ja mikä on parasta sauteeraukseen ja mitkä lajikkeet ovat raakapuristetta pääasiassa nautiskelevan intoilijan hifistelylistan kärjessä? Kynsilaukka ruuanlaitossa on aiheena rannaton meri, mutta harva on päässyt kävelemään edes rantahietikolla. Alexandra-Suomessa ei olla päästy vielä luolansuuta pitemmälle jos tämä viittaus ihmiskunnan  alkuhämärään tässä sallitaan. 

Tällä kertaa loppumusiikkina palanen Marseljeesia pienellä johdannolla.

 

Aikaan kukkavarsien

                                       

Kukkavarret kasvoivat nopeasti kuumassa ilmanalassa tänä vuonna. Nyt on viileämpää ja kasvien tuleentuminen hidastuu. Maa on saanut kosteutta ja luvassa on varsin hyviä ja isohkoja raapeja. Korjasin ja niputin eilen illalla neljä tuntia skeippejä ja huomasin miten vähän niitä oikeastaan kertyy. Senkin huomasin nyt ensi kertaa oikein tiedostavalla tavalla että isoimmat skeipit saadaan kyllä kahdesta kovavartisten ryhmästä eli Rocamboilet ja Marmoripurppurat ovat tässä mielessä ykköskamaa. Maultaanhan aivan ylivoimainen on kuitenkin Bjetin.

Skeippien leikkaaminen, no itse tosin napsin ne poikki pelkin sormin, on hauskaa puuhaa jota ei työnteoksi miellä. Mutta kun syöjiä ja asiasta innostuneita löytyy vuosi vuodelta enemmän niin huomaa senkin miten 24 metrin penkistä ei tavaraa saa kuin noin 5-6 kiloa. Kukkavarret ovat vielä meillä pienen harrastajajoukon ja heidän lähipiirinsä juttu. Kukkavarret ovat sellaisen tuote joita saa vain orgaanisesti viljellyistä kasveista. Kynsilaukkaa josta niitä saadaan ei siis voi käsitellä torjunta-aineilla. En usko että kaupallisessa myynnissä on viiden vuoden päästä enempää kukkavarsia kuin 1500-2000 kiloa (Se vaatisi noin 100 000 kasvia). Orgaanisen kynsilaukan tuottaminen vaatii paljon työtä joten hinta on lähinnä luksustuotteen hinta. Kukkavarsia ei koskaan nähdä markettien valikoimissa.

Skeipit jos mikä on tuoretavaara ja niiden maku on parhaimmillaan juuri korjattuna. Tulee  mieleen esi-isieni jäämerensuomalaisten tapa suhtautua turskaan. Turskahan  menettää makunsa ja parhaat kulinaristiset ominaisuutensa ominaisuutensa puolen tunnin jälkeen pyytämisestä. Skeipit ovat siis parhaimmillaan heti kasvista napsaistuna, mutta kyllä muutaman päivän ajan ne ovat vallan erinomaisessa kunnossa. Ne säilyvät ihan siedettävässä kunnossa viileässä noin jääkaappilämpö-tilassa viikon verran. Pikainen pakastamine parantaa makua heti leppeämpään suuntaan.

Näyttää siltä että monien suosikiksi on nousut skeippipesto. Sana skeippipesto on varsin jännä lainasana, mutta se sopii kielemme oikein hyvin ja suihimme vielä paremmin. Itse on sanottava että mitä pitempään kynsilaukkaa viljelee niin sitä enemmän odottaa juuri skeippejä. Mutta mitä kaikista eniten odottaa on kuun valossa tanssivat kukkavarret. Tapahtuma on harvinainen ja en itse usko näkeväni sitä loppuelämäni aika kuin ehkä kerran tai kaksi tai sitten en ollenkaan. Kaiken pitäisi osua kohdalleen ja tarkoituksen pitäisi varata ainakin aarin verran Rocambole-lajikkeita tai Marmoripurppuroita joista mielii tehdä pystyynkuviatuta kynsilaukkaa. Kirjoittelen eräässä toisessa yhteydessä jo 17 huhtikuuta 2018 tällä lailla:

”Kaikki näyttää kuitenkin otolliselta erästä tärkeää tapahtumaa varten. Asiasta on puhuttu täällä muutamaan otteeseen, mutta kerrotaan se vielä tässä uudelleen. Heinäkuun 27. päivä on odotettu päivä. Täysikuu on silloin klo 23.20 ja jos kaikki menee putkeen niin silloin on aivan oikeiden kynsilaukka-tanssiaisten aika. Jos tosiaankin iso kesä eli juhannuksen jälkeinen aika on lämmin ja kosteuttakin riittää niin kukkavarret voivat suoristua juuri tuonna päivänä ja kuun ollessa komeimmillaan. Ehkä kynsilaukan viljelijä voi kokea tuon muutaman kerran elämässään. Tietysi joku ajattelee nyt että eikö skeipit pidä leikata, syödä ja jalostaa? Jos viljelmällä on volyymia niin toki voi jättää leikkaamatta muutaman sata kasvia joista otetaan sitten latvakloonit ja suurin osa nostetaan kokonaisena ja ”kuivataan pystyyn.” Kukkavarsien suoristumistanssi on vavahduttava näky, ja vielä vaikuttavampi näky on jos se tapahtuu täydenkuun valossa.”

Mutta kaikkea ei elämässä voi saada. On tyydyttävä’ pieniin iloihin jaa yksi niistä on skeippi eli kynsilaukan kukkavarsi ja tuhat ja yksi tapaa käyttää niitä. 

Loppumusiikkina käykööt tänään tämä koska syksy tulee ja vinhaa vauhtia tuleekin.

Kynsilaukan pohjoinen ulottuvuus.

                                       

 

 Välillä askasrtelee sellaisen ajatuksen kanssa että miten viljelisi kynsilaukkaa pohjoisessa entisillä syntymäkotikonnuilla. Eli tulee mieleen kynsilaukan pohjoinen ulottuvuus. Kun vierailin viimä syssä pohojoisessa ja katselin kauppojen valikoimia niin yksi asia tuli tietysti selväksi. Paikallisesti tuotettua ruokaa ei juuri löydä. Poronlihaa saa varmasti jos on suhteita ja jotkut metsästävät omiksi tarpeikseen ja tietysti kalastus on vanha elinkeino siinä missä marjastuskin. Moni kasvattaa tietenkin puikuloita, mutta siinä se sitten onkin. Voi olla että joku kasvattaa kynsilaukkaakin. Vai kasvattaako!

Kysehän ei ole siitä, etteikö pohjoisessa, Saariselän pohjoispuolella olisi edellytyksiä kasvattaa kynsilaukkaa jos oikea viljelymentelmä löytyisi ja lajike olisi oikea ja kärsivällisesti olohin kotoutettu. Kun puhutaan Inarista (Kunnan maantieteellinen alaraja on 68°54’18’’N) on kuitenkin kyse paikasta joka on suurin piirtein samalla korkeudella kuin Alaskassa oleva Wisemanin (67°24’ 34’’) arktinen kylä. Tuossa paikassa vuorokauden keskilämpötila on plussan puolella vain kolmen kesäkuukauden aikana kun taas Inarin korkeudella keskilämpötila on plussan puolella toukokuusta syyskuulle. Valoa on enemmän kuin etelässä ja älykäs kasvi oppii aivan varmasti hyödyntämään sen jos se saa aikaa kotoutua. Hyvä kovavartinen lajike sietää pieniä yöpakkaisia erinomaisesti joita voi olla alkukesän mittaan useasti ja joskus jo elokuullakin. Maaperä ei ole ongelma. Kunnan alueelta löytyy hyviä hiekkamaita joita voi terästää kompostoidulla karjanlannan ja turpeen seoksella. Urean käyttäminen keväällä lisätyppenä ei ole rikollinen teko. Katemateriaaliksi kelpaa paikallisesti kasvatettu heinä tai varta vasten kasvupaikalla kasvatettu kevätohra joka ei tietenkään tee kunnon tähkää eikä tuleennu.


Kynsilaukan kasvatus niinkin pohjoisessa voisi muodostaa viitseliäälle henkilölle hyvän keinon hankkia sivutuloja ja se voisi olla myös arktisen maatilan kulmakivi. Arktisen maatilan, jolla viljeltäisiin myös vaikkapa puikulaperunaa ja Väinönputkea. Sellainen hanke luodaan hitaasti mutta siihen ryhtyvä voi olla varma siitä että kärsivällisyys kyllä palkitaan. Mutta jos nyt pysyisimme kynsilaukassa ja tarkstelemme edellytyksiä, mahdollisuuksia ja aikataulua perustaa 10000 kasvin viljelmä jonnekin Saariselältä pohjoiseen!

Viljelyala. 10000 kasvin viljelyyn De Re Allii Sativin suosittelemalla viljelymenetelmällä tarvitaan 8 aarin ala yhtä vuotta kohden. neljän vuoden viljelykierrossa tarvitaan siis 32 aaria mikä on vain neljäsosa hehtaarista. Oikeantyyppistä maata löytyy lähes kaikkialta, mutta ihanteellisin paikka ollee jossain Törmäsen kylän liepeillä Ivalojoen varressa lähellä lentokenttää. 


Potentiaalien tuotto. On olemassa lajikkeita jotka aivan varmasti sopeutuvat niinkin pohjoiseen kuin Inari. Kasvukautta kasvin maanpäällisen osan tuottamiseen tarvitaan 70 vuorokautta Vanhan Suomen korkeudella ja runsas valo ja pitkä päivä kompensoivat pohjoisen kasvupaikan tuoman haittakertoimen. 35 päivää tarvitaan raapi kasvamiseen ja tuleentumiseen. Ensisijaisen tärkeää on tietysti istuttaa kynnet jos ennen syyskuun puoliväliä ja kattaa ne huolella. Mitä pohjoisemmaksi mennään sitä tärkeämmäksi tulee se että kasvi tekee juuret jo syksyllä. Jos päästään 55 gramman keskipainoon per raapi niin satoa saadaan silloin 550 kiloa. Suurempikin keskipaino on mahdollinen, mutta tuossa on ajateltuna minimi pienellä lisällä. Jos viljelymenetelmä pystytään optimoimaan ja lajike valitaan ja kotoutetaan huolella on 70 gramman keskipainokin mahdollinen. Se nostaisi sadon määrän seitsemäänsataan kiloon. Mutta puhutaan satomäärästä 550 kiloa. 

Jos viljelmän kokoa ei kasvateta niin lisäysmateriaaliksi menee sadosta 70-110 kiloa riippuen siitä tuotetaanko viljelmällä isohkoja yksösiä latvaklooneista. Kahden gramman painoinen yksönen vastaa kasvupotentiaaliltaan aina 5-6 gramman painoista kynttä. Jos tavaraa saadaan myyntiin 400 kiloa oman tarpeen ja hyvien kavereiden muistamisen jälkeen niin kyse on menestyksekkäästä toiminnasta. Tuollaisesta tavarasta kehtaa pyytää 48 euroa kilolta jos se on saatettu luovutuskuntoon huolellisesti. Tällöin liikutaan 18 000-20000 euron bruttotuotossa. Kukkavarsia tämän kokoinen viljelmä tuottaa tietenkin myös. 12-grammaisista kukkavarsista saadaan sadan kilon sato ja jos brändäys ja markkinointI on saatu kuntoon kasvuvuosien aikana niin niistä saadaan kahden tonnin lisätuotto.

Työmäärä. 10000 kasvia on määrä jonka yksi ihminen voi sivutoimenaan kasvattaa jos hänellä on muutamaan otteeseen auttavia käsiä. Yksi asia on kuitenkin muistettava. Jotta hanke olisi uskottava niin se pitää toteuttaa hitaasti ja huolellisesti. 

Viljeltävä lajike. Kyseeseen tulee ilman muuta kaikista sopeutuvimman kasvuryhmän eli Marmoripurppuroiden edustajat. Tällaisia lajikkeita kasvaa jos monessa paikassa maatamme. Kyseeseen tulee kuitenkin vain muutaman tämän kasvuryhmän edustaja. Joku voi tietysti tämän luettuaan tuottaa 100 kiloa tavaraa vaikkapa jostain Ukrainasta, mutta se on teko jota ei voi missään tapauksesa suositella. Lajikkeen menestyksestä ei ole takeita ja jos viljelymenetelmää ei tunne kokemuksen kautta ollaan suurissa vaikeuksissa. Neljä kiloa hyvää marmoripurppuraa mahdollistaa kasvavan viljelyskaalan perustamisen. Kun ensimmäistä istutusvuotta seuraavan keväänä maahan laitetaan riittävä määrä latvakooneja päästään toteuttamaan seuraava skaala:



I vuosi. Lisäysmarteriaali 4 kg josta 300 kynttä. Seuraavana keväänä maahan 300 latvakloonia. Voidaan odottaa 17 kilon satoa. Tästä menee maahan lisäysmateriaalina puolet. Lisäksi maahan laitetaan sata suurinta yksöstä jolloin maahan saadaan 800 kynttä. Jakeluun saadaan jo muutama kilo tavaraa harvoille ja valituille oman tarpeen jälkeen.


II vuosi. Lisäysmarteriaali 8 kiloa ja 100 suurinta yksöstä. Yhteensä noin 800 kasvin varastoyksikköä. Voidaan odottaa 45 kilon satoa. Toisen vuoden keväällä maahan laitetaan edellisen kasvukauden pienemmät yksöset ja uusi erä latvaklooneja. Jakeluun saadaan jo jopa 25 kiloa tavaraa.

III vuosi. Lisäymateriaali 15 kiloa ja noin 300 yksöstä. Yhteensä noin 1600 kasvin varastoyksikköä.  Voidaan odottaa 90 kilon satoa. Latvakloonien määrää lisätään ja yksösiä saadaan maahan vuosi vuodelta enemmän. Jakeluun saadaan kolme vuotta viljelyn aloittamisen jälkeen jo 50 kiloa tavaraa.

IV vuosi. Takana on nyt kolme viljelyvuotta ja lisäysmateriaalia on 30 kiloa ja yksösiä 600. Varastoyksiköitä  saadaan maahan nyt jo noin 4000 kappaletta. Nyt voidaan odottaa jo niinkin suurta satomäärää kuin 220 kiloa. Tässä vaiheessa on oltava kärsivällinen ja varattava vielä sadosta 40 prosenttia lisäykseen. Myytniin saadaan kuienkin 110 kiloa korkeatasoista tavaraa. 


V vuosi. Maahan laitetaan nyt 10000 varastoyksikköä ja voidaan katsella luottavaisesti viidennen kasvatusvuoden loppuun. Satoa on luvassa 550 kiloa josta saadaan myyntiin 400 kiloa. Viljelijä tuntee tässä vaiheessa lajikkeensa ja menetelmänsä. Hän nauttii arvostusta paikallisten keskuudessa ja hän on luonut merkittävän hankkeen jolla on paljon seuraajia.


Otsikkokuvassa juuri napattu kuva Marmoripurppurasta joka on nyt saanut nimen Sinij tsvetok eli Sininen kukka. Lajikkeen alkuperä on Venäjällä.


Kyllä se on nyt tietyn laulun aika. Tapio Rautavaara saa laulaa Inarinjärven. Snat ovat tietysti mitä ovat. Järvi ei enää ole mitenkään hyljätty ja pian kynsilaukkakin ilmestyy sinne. Siis Inarinjärvi Tapio Rautavaaran esittämänä. Jonain päivänä voidaan laulaa: ”Hein’ajalla käy skeippejä myös lappalainen leikkaamaan." Näinhän se on nähtävä.

 Mutta se laulu.

Kynsilaukan viljelystä — Sisäiset laatutekijät.

Kynsilaukan viljelystä on paljon puhuttu. Tänään ianuarius kuun kalendae-päivänä on tarkoitus paneutua siihen mitä ovat ns. sisäiset laatutekijät.

Edellisessä kirjoituksessa 01.01.2019 puhuimme ulkoisista laatutekijöistä joilla tarkoitimme lähinnä maantieteelliseen kasvupaikaan, maaperään ja pohjavesi-tekijään liittyviä asioita. Sisäiset laatutekijät tarkoittavat lähinnä viljelymenetelmiä ja tuotteen käsittelyyn liittyviä asioita. Kun puhumme viljelystä puhumme asiasta joka johtaa ensisijaisesti valmiiseen kasvin varastoyksikköön eli raapiin. Toisaalta korkeatasoiseen päätuotteeseen tähtäävän viljelyn ohessa syntyy monipuolisuuden ollessa ohjenuoransa kolmenlaista muuta satoa, kynsilaukan kevätversoja, kynsilaukan kukkavarsia ja viherkynsilaukkaa. Sisäisiä laatutekijöitä tarkasteltaessa jätämme kokonaan pois viljelyn teknisen osan joka sisältää kasvin kasvuun vaikuttavien aineosasten luetteloinnin. Samoin ei tämän kaltaisen tarkastelun ja yhteenvedon puitteissa ole tarpeen puhua kasvinsuojelusta. Niihin viitataan ylimalkaisesti koska kuka tahansa voi hankkia tietoa näistä asioista kirjoista ja lähinnä vieraskielisten internet-julkaisujen avulla. Pääpaino on viljelyn toteuttamisessa, sadonkorjuussa ja tavaran käsittelyssä siihen saakka kun se tulee luovutuskelpoiseksi.

Mutta mitä nyt sanomme; kuinka lähdemme käsittelemään asiaa. Tuokaamme aivan aluksi tarkasteluun valmis tuote johon voidaan tähdätä. Sellaisiakin on olemassa ja aivan korkealaatuisinta kynsilaukkaa on todellakin mahdollista tuottaa. Korkeatasoisin tuote on kasvatettu optimoiduissa oloissa ja maku on siinä tasapainossa. Tuote ei ole kitkerän makuinen, mutta kuitenkin siinä on selkeän voimakas maku josta löytyy makeuttakin jos kesä on ollu kasvuolosuhteiltaan lämmin. Valmis tuote on täysin kuiva ja siinä on lajikkeesta riipuen 4-6 täysin ehjää wrapperia. Kavuryhmäkohtaiset vaatimukset on aina otettu huomioon viljelyssä ja raapien käsittelyssä. Koko ei sinänsä ole ensimmäinen määrittäjä, mutta jos joku onnistuu kasvattamaan suuria raapeja hyvään lopputulokseen päässen on kyse aina mestariluokan saavutuksesta. Lähtökohta on se, että korkeatasoista tuotetta on käytännössä mahdotonta tuottaa ilman perusteellisesti koneellistetulla tuotantotavalla. Artistisella tuotteella on aina kysyntää ja siitä saa kasvattaja myös oikeudenmukaisen korvauksen. Orgaanisen viljelyn keinoin ja käsityömenetelmällä tuotettu kynsilaukka vaatii paljon työvoimaa ja kyse on aina kannattavuudesta.


Viljelyn sisäisiä laatutekijöitä voidaan lähestyä yhdestä asiasta ja se on lyhyesti sanottuna käsityötaito. Kyse on aivan ensimmäiseksi käsityötaidosta joka opitaan pitkän ajan kuluessa ja mitä suurempaa viljely-skaalaa käsitellään, niin sitä enemmän aikaa hankkeeseen kuluu. Kun työmenetelmä perustuu käsityöhön joutuu yhtä kasvia käsittelemään jopa 7-8 kertaa ennen kuin se on tuotteena valmis. Yksittäisiä työvaiheita voisi kuvata seuraavalla tavalla jotta eri käsittelyvaiheet hahmottuvat selkeästi: kynsien erottelu ja tarkastaminen ennen istutusta; varsinainen istutus; kukkavarren poistaminen; kasvin nostaminen maasta; saattokuivatukseen valmistaminen; varren leikkaaminen; loppukuivatukseen laittaminen ja trimmaus. Tässä kohden listattuina ovat vain yksittäistä kasvia koskevat toimenpiteet. Koko viljelmän hoito on oma lukunsa ja siihen kuuluu monia työvaiheita aina maaperän valmistelemisesta kasvatuskauden yksittäisiin työvaiheisiin joita ovat penkkien valmistaminen, istutuksen viimeisteleminen, talvikatteen laittaminen, kasvukauden aikainen keinokastelu, kasvukauden aikaiset kitkemiset ja tuhohyönteisten mekaaninen torjunta. Viljelmän tarkkailu ja havainnointi vievät myös runsaasti aikaa ja vaativat erityishuomion.


Kasvin tuntemus on oma lukunsa ja aivan oman kirjoituksen aih. Lopetetaanpa tähän tällä erää.

Käsityö kaiken lähtökohtana

Kasvualustan orgaaninen valmistelu voi viedä jopa kolme vuotta ei vaiheineen. Jos viljely tapahtuu yhtenäisellä alueella on vaatimustasosta riippuen on varsinaisen vuotuisen viljelyalan lisäksi valmistelussa tai muilla kasveilla jopa nelinkertainen määrä pinta-alaa. Viljelmän koko on optimissaan noin 1,2 hehtaaria jos käytetään sellaista standardia jossa aarin alueella kasvatetaan 1200 kasvia. Tällaisen viljelmän hoito vaatii itsessään jo runsaasti palkattua työvoimaa. 

Kun lähdetään liikkeelle pienemmästä skaalasta on työmenetelmä opittavissa. Kokemus on osoittanut että työ todellakin opettaa tekijäänsä. Skaalan kasvattaminen on hidasta ja kaikki on tehtävä harkitusti. Viljelmän koon tuplaaminen vuosittain ei ole mahdollista ellei kyseessä ole jo viljelijä jolla on aikaisempi kokemus. Pitkäjänteisyys luo viljelijälle uskottavuutta ja uskottavuus vaatii pitkäjänteisyyttä.

Viljelymenetelmän suhteen voi tietysti tehdä kompromisseja tiettyyn rajaan saakka, mutta tuloksena on aina laadun huononeminen asteittain. Koneet eivät ole hellävaraisia käsiä ja yhdenkin kynnen kolhiintuminen pilaa koko raapin. 

Kynsilaukan viljelyn ulkoiset tekijät

                                        

Maan antimet ovat moninaiset ja yksi erikoislaatuisimmista lahjoista mitä ihmiskunta on sattumalta saanut ehkä suurenmoisin on kynsilaukka. Ihminen on sitä paljon jalostanut ja tosiasia onkin että jos tämä kasvi jää ilman hoitoa häviää se pikku hiljaa muiden kasvien sekaan ja taantuu. Kynsilaukkaa ei voida viljellä miten sattuu ja missä sattuu ja niinpä on pohdittava sen viljelyä ja kaikkea siihen liittyvää. 

Ulkoisilla laatutekijöillä tarkoitamme lähinnä kasvuolosuhteita ja ilmastollisia tekijöitä. Sisäiset laatutekijät liittyvät sitten lähinnä viljelymenetelmiiin. Kolmannessa tarkastelussa pohdimme kynsilaukka kokonaisuudessaan eri kasvurhmien ja lajikkeiden kautta. Luonnollisestikin tarkastelu tehty vahvasti Suomi-näkökulmasta. Lähtökohtana on myös käsityövaltainen viljelytapa.


Kynsilaukan viljelystä — Ulkoiset laatutekijät

Ilmasto. Ilmasto on sidoksissa tietenkin kasvualueen sijaintiin. Ihanteellisen kasvupaikan etsinnässä kasvuryhmäkohtaiset erot ovat huomattavia, mutta kokemus on osoittanut että kynsilaukan kirjosta menetetään heikkokasvuisuutena huomattava määrä jo kun tullaan liki viidettäkymmenettä leveyspiiriä. Sitä pohjoisemmassa Kreolien kasvuryhmältä ei voida odottaa kovin merkittävää kasvua ja monet Artisokkien kasvuryhmän edustajat vaativat varsin pitkän sopeutumisajan uusissa olosuhteissa. Toisaalta monet aidon kukkavarren tekevät lajikkeet viihtyvät hyvin jopa Suomen Lapin korkeudella. Kylmä talvi ei muodosta rajoituksia jos viljelymenetelmät ovat hallinnassa. Kynsilaukka on kotosin arojen alarinteiltä Keski-Aasiasta. Kirgisian talvi voi olla hyytävämpi kuin Suomessa. Sanotaan vielä uudelleen; Suomessa ei voida kaikista kuuminpinakaan kesinä odottaa Kreolien kasvuryhmän edustajilta kovin hyvää kasvua, ja jotkin Artisokka-tyypit vaativat myös lämpimämmän ilmaston. 

———————————————————————————————————

Ekskurssi: Virheellinen käsitys kasvuhäiriöstä

Joissain yhteyksissä, lähinnä Kalevi Tikan kirjassa, puhutaan virheellisesti kasvuhäiriöistä jolloin varteen tulisi monesti ryppäällinen isoja klooneja. Nämä latvakoonit eivät kuitenkaan synny noin vain ilman kylmetessä ja taas lämmetessä kasvukauden aikana. Isojen kloonien muodostuminen kasvin varsiin on lajiominaisuus ja kyse on kasvin sisimmän lehden ominaisuudesta jonka muodostumiseen ja virittymiseen vaikuttaa kylläkin kylmä ilmasto, kaikki on siis tapahtunut jo ennen kasvukautta. Lajikeet jotka tuottavat isoja varsiklooneja tuottavat niitä yhtä lailla etelässäkin. Esimekiksi Artisokka Germidour voi tuottaa isoja varsiklooneja. Jos yhdestä Germidour-raapista laitetaan maahan kaikki sen kynnet, vaikkapa 11 kynttä niin kaikkiin seuraavan vuoden kasveihin ei tule varsiklooneja. Kavuhäiriö-oletusta ei myöskään puolla se, että esimerkiksi isoja varsikklooneja etelässä tuottava Artisokka Messidor on ainakin De Re Allii Sativin koeviljelmällä tuottanut kannan joka ei tee lainkaan varsiklooneja. Tämä lajike tunnetaan nyt nimellä Sandbergin Messidor. Nykyisessä epigenetiikassaan Sandbergin Messidor tuottaa isoja ja tasakokoisia raapeja jotka ovat huomattavan symmetrisiä sisältäen 5-7 tasakokoista rocambolemaista kynttä.

—————————————————————————— ——————————

Suomen ilmasto-olot eivät ole luonnollisestikaan yhtäläiset. Paras kasvualue on ilman muuta suotuisan kasvun vyöhyke joka kattaa Ahvenanmaan ja Turun saariston, Vanhan Suomen ja sen pienen osan Satakunnasta joka jää Salpausselän etelä-puolelle. Hankoniemen alue on tietyin varauksin luettava myös tähän.  Vaihtelu kasvukauden pituudessa on muutaman päivän jos otetaan huomioon vaikkapa Turun liepeiden ja Säkylän seutu. Ahvenanmaa ja Turun saaristo voidaan luokitella viiden pisteen alueiksi ja muut neljän pisteen alueiksi.

Muu osa Suomesta joka jää Salpausselän eteläpuolelle on käytännössä lähes yhtä hyvää kasvualuetta puhtaasti ilmaston kannalta kannalta kuin em. alue pl. Ahvenanmaa ja Turun saaristo. Salpausselän  pohjoispuolella edetään miinus nelosesta aina kakkoseen. Kakkosen rajan voidaan pitää napapiiriä. Oulussa ollaan Alaskan Fairbanksin korkeudella jossa kynsilaukan viljely on vielä mahdollista tiettyjen lajikkeiden osalta. Kokemus on osoittanut että esimerkiksi Kajaanissa voidaan viljellä kaikkein kasvuryhmien edustajia hyvällä menestyksellä jos sisäiset laatutekijät ovat kunnossa. Napapiirin pohjoispuolen olosuhteista ei ole vielä kovin paljoa tietoa. Golf-viraan ansioista moni sellainen asia on mahdollinen täällä mikä ei ole mahdollinen Alaskassa.

Tuottaakseen hyvän kokoisia raapeja tarvitsee kynsilaukka Suomessa lajikkeesta riippuen 95-120 päivää lumesta ja roudasta vapaata päivää. Hyvänä kokona voidaan pitää minimissään viittäkymmentä grammaa.

Normaaleina vuosina sademäärät ovat riittäviä jotta kasvit saavat tarpeeksi vettä. Kynsilaukan kannalta ratkaiseva kuukausi  parhailla kasvualaueilla on toukokuu. Jos huhtikuu on ollut riittävän lämmin ja toukokuussa on aurinkoa ja sopivasti sadetta, niin aivan kuun lopussa voidaan nähdä komeita kolmen jalan ylittäviä kasvustoja joissa kukkavarret ovat jo tuloillaan.

Kuiva ja lämmin jakso heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun on kovin harvinainen oloissamme. Sellainen tulee osaksemme ehkä kerran tai pari vuosikymmenessä. Tällainen jakso mahdollistaa pitkän peruskuivauksen jota olemme jo tottuneet nimittämään saattokuivaukseksi. Tällainen jakso tarkoittaa tilannetta jossa kuivatus voidaan tehdä ulkovarastossa auringolta suojattuna.

Kokonaisuutena ilmasto muodostaa perustekijän jolle emme voi mitään. Viljelyvuotta voi rasittaa kylmä kevät ja sateinen ja kolea kesä. Lämmin kevät ei takaa suotuisaa kesää. Huonoimpanakin säävuonna taitava viljelijä voi kuitenkin saada varsin hvyä ja laadukkaan sadon. Kuumana kesänä keinokastelu voi olla välttämätöntä. 

Maaperä. Kaikista ihanteellisin viljelypaikka on ilman muuta hiekkainen pelto tai etelään viettävä loiva harjunrinne. Soille perustetut viljelymaat ovat oikein rikastettuina oivia paikkoja kynsilaukan viljelylle. Savinen maaperä ei ole este viljelylle, mutta se tekee siitä haasteellisemman. 

Hiekkainen kasvualusta on helppo muokata ja rikastaa orgaanisella aineksella. Puhtaasti hiekkaisen pellon rikastamiseen viljelykuntoiseksi tarvitaan varsin vähän orgaanista ainesta. Tosin kynsilaukan ollessa humuksen hävittäjänä aivan ensiluokkainen kasvi tulee ihanteellisinkin maaperä rikastaa aina uudelleen. Kuutiota kohden puhdasta hiekkamaata tarvitaan 0,1 kuutiota orgaanista ja korkealaatuista eloperäistä ainesta tuotantokerrokseen jonka syvyytenä tulisi pitää 30 senttiä. Tämä tarkoittaa havainnollistettuna sitä että kolmen metrin pituiselle ja metrin levyiselle pläntille tarvitaan kymmenen ämpärillistä rikasta multaa. Kynsilkaukka tekee hyvässä ja ilmavassa maassa jopa 70 sentin syvyyteen ulottuvat juuret. Ravinteita se etsii siis hyvin syvältä.

Savinen maaperä tekee sadonkorjuusta työlään erityisesti sateisena kesänä ja saviselle maalle ei voida antaa kovin korkeita laatupisteitä. Hiekkamultaiselle kasvualustalle voidaan antaa kolme laatupistettä ja saviselle vain yksi. Suomen oloissa hiekkaisia peltoja voi löytää moneltakin alueelta. Salpausselän eteläpuolisilla alueilla on montakin seutua joista voidaan löytää hyvin laadukkaita kasvatusalustoja. Vanhassa Suomessa ja Eteläisessä Satakunnassa tällaisen isomman seudun muodostaa alue joka jatkuu Oripään korkeudelta Säkylänharjulle ja länsi-itäsuunnassa noin 30 kilolmetrin verran itään Pyhäjärveltä.

Pohjavesi. Pohjavesi muodostuu tärkeäksi ulkoiseksi laatutekijäksi. Viljelmää voidaan melko harvoin perustaa hiekkamaille joen varteen ja jokivesi ei ole nykyisen maataloustuotannon vallitessa mitenkään hyvää kasteluvettä Allium-sukuisille kasveille. Jokien vesissä on runsaasti ravinteita ja ne väkevöittävät kasvupaikan maavettä vaikeuttaen kasvien ravinnonottoa. Allium-sukuisten kasvien juuret menevät käytännössä tukkoon. 

Missä pohjavesi on korkealla ja helposti hyödynnettävissä voidaan minimoida helposti kuivan kesän ongelmat. Parhaimmillaan voidaan toimia alueilla joissa pystytään hyödyntämään arteesista kaivoa yksinkertaisesti laittamalla parimetrinen purki maahan jolloin vesi tulee sieltä omalla paineellaan.

Lopuksi on pienen mielikuvitusmatkan ja vertailun paikka. Herää kysymys kuinka hyvän luokituksen kasvupaikan voimme löytää Suomen oloista. Unohdamme Kreolit ja kaikista krantuimmat Artisokat ja menemme asiaan.


Ilmaston perustekijät: riittävän kylmä talvi, mutta parhaimmillaan erinomainen kesä. 1-5 luokituspistettä.

Ilmastollinen bonustekijä: kuiva ja lämmin jakso heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun. 0-1 luokituspiste.

Maaperä: hiekkamulta ihannemaaperänä ja savinen maa heikoimpana vaihtoehtona. 
1-3 luokituspistettä.

Pohjavesi: hyvät pohjavesivarannot. 1 luokituspiste.

Otamme verrokiksi kynsilaukkafarmin josta olemme puhuneet täällä paljon. Kyse on tietysti Filareen farmista Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen Washingtonin osavaltion Okanoganin piirikunnassa ja Omakin taajamassa. Eurooppaa ajatelellen Filaree sijaitsee Prahan korkudella. 

Ilmaston perustekijät ovat luokkaa 4 pistettä. Filaree sijaitsee Kaskadivuorten aluskukkuloilla  noin 300 metriä merenpinnan alapuolella. Kesä on aina ihanteellinen mutta talvi huomattavasti heikompi kuin Suomessa jos hyvänä talvena pidetään kylmyyttä ja lumirikkautta.

Ilmastollinen bonustekijä toteutuu joka vuosi eli siitä 1 piste.

Maaperä on aivan ihanteellinen hiekkamaa josta täydet 3 pistettä.

Pohjavesi. Filareen tuotanto on täysin kaukaa tuotavan keinokastelun varassa. Helposti hyödynnettävää pohjavettä ei ole. 0 pistettä.

Filaree saa maksimissaan 8 pistettä, mutta ne se saa joka vuosi.


Otamme tähän kuvitteellisen paikan Suomessa jossa viljellään kynsilaukkaa huomattavassa mittakaavassa samoilla periaatteilla kuin Filareella.

Ilmaston perustekijät: Jokaisena vuonna vähintään 4 ja useasti jopa 5. Talvet ovat riittävän kylmiä aina jotta varsinaiseen tuotteeseen saadaan maku-, ja sisältöominaisuuksia. Raapin koko ei ole ensimmäinen kriteeri tässä tarkastelussa. Taitava viljelijä pystyy toimimaan tavalla että pistemäärä neljän mukainen sato totetuuu aina. Filareella maksimi on aina 4.

Ilmastollinen bonustekijä toteutuu keskimäärin joka kolmas vuosi.

Maaperä: kolmosen kriteerit täyttäviä paikkija löytyy aina.

Pohjavesi: hyvän pohjaveden alue yhdistettyinä edellisiin löytyy useasta paikasta.

Kahdeksan pisteen paikkoja löytyy useita ja niillä voidaan yltää vaihtelun mukaisesti kahtena vuonna kolmesta vähintään 8,5 pisteen tasoon. Kahtena vuonna kymmenestä jopa täydet 10 pistettä ovat mahdollisia. Vuonna 2018 olisi ollut mahdollista yltää usealla paikkakunnalla yhdeksän pisteen tasoon ja tietyillä alueilla täyteen kymppiin.

Mutta muistutetaanpas vielä yhdestä asiasta. Kreolit eivät ainakaan vielä kasva täällä kovin hyvin ja artisokkien ryhmästä voimme unohtaa aika monta puhumattakaan sitten aivan eteläisimmistä lajikkeista. Otsikkokuvassa päätoimittaja joskus kauan sitten arktisen maatilan maisemissa Suomi-neidon suupielessä. Maatila toimi myös eräänlaisena koeviljelmänä kiitos piiriagronomi Miettisen kiinnostuksen.

Loppuun musiikiksi vaikka tämä.