Miten olisi pieni jälkipaasto? Toisen pääsiäispäivän joutopuheita.

 

Näin pääsiäisen jälkeen alkaa olla hieman redusoitu-
nut olo. Pötsi on vallan jömpseässä kunnossa; vielä ei toki tällä mahalla Glorian “kunnia” värjäydy muotoon “konnia,” kuten ennen vanhaan vanhoilla hyvin palkkaetujaan nauttineilla pappismiehillä. 

Ne olivat aikoja ne, ja ne eivät palaa. Mikäs siinä oli lähtiessä kotoa viikoksikin pitäjäkierrokselle kun ei tarinnut huolehtia perheestä, ei ruokaostoksista jne. Hyppää vain rekeen vällyn alle tai kesällä kiesinkyytiin. Mikäs siinä on ottaa tupluurit taikka vain meditoita päivän tekstejä…

Joskus pääsiäisen jälkeen tuleekin mieleen jospa olisi pienen jälkipaaston aika. Ja se voisi olla enemmän terveyasioihin painottuva. Pääsiäinenhän ajoittuu kevääseen ja silloin on muutoinkin hyvä kiinnittää kuntoon ja olemiseen huomiota. Kevään tulo syö sitä paitsi hivenainevarantojakin. Jälkipaaston ei missään tapauksessa tarvitse olla mitenkään ikävä asia. Homman juju on myös siinä että ruokapuolella ei tarvitse luopua varsinaisesti mistään. Ainoastaan määrään tulee kiinnittää huomiota.  

Liikuntapuolella piilee jälkipaaston kannalta olennaisin asia. Sporttisempi olemus lisää hyvänolon tunnetta, toisaalta se kasvattaa ruokahalua. Mutta se toisaalta antaa mahdollisuuden lisätä ja pitkälläkin tähtäimellä kartuttaa mielihyvä-reservejä. Pieneen nälkään jääminen kasvattaa näet luonnetta ja antaa ennen kaikkea pieniä onnistumisen kokemuksia.  

Juomapuoleenkin on kiinnitettävä huomiota. Jos ruokaa nautitaan vähemmän niin nesteissä ei tarvitse niukistella. Riippuu tietysti mitä juo. Tässä kaavaillussa vesileipä-rangaistuksessa vettä saa nauttia rajattoman määrän. Voi niitä aikoja. Eivät taitaisi nuoremmat polvet uskoa jos kerrottaisiin meilläkin käytetystä “vesileipä-rangaistuksesta.” Vielä 1970-luvun alkuun astihan meillä Suomessa saattoi tietyntyyppisiä vapausrangaistuksia lyhentää vesileipä-kuurilla. Vanki sai yhden, noin painoltaan reikä-jälkkärin kokoisen, purkin suolaa ja rajattoman määrän vettä päivässä. Vankituomiota saattoi näillä vesileipä-päivillä vähentää kaiketi kaavalla: yksi vesileipä-päivä vastaa kahta tavallista vankeuspäivää. Vai oliko asia sittenkään näin. Täytyy tarkistaa...

Päihteitä ja sosiaalisia päihteitä tulisi välttää parhaan mukaan. Jos kahvi ja tee luetaan sosiaalisiksi päihteiksi niin niillekin löytyy hyviä korvikkeita. Pelkkä vedenjuonti näet voi tehdä ihmisen varsin ilottomaksi olioksi. Teen voi korvat lukuisilla vaihtoehdoilla haudutettuja juomia ja kahvillekin löytyy korvikkeita.  

Ekologiset seikat tulee nostaa etusijalle, ja makrobiotiikka ennen kaikkea. Kahvin ja teen korvikkeita tulee etsiä omista, kotimaisista varannoista. Pula-aika näet koittaa jonain päivänä, asiat menevät näet sykleittäin. Parempi olisi aika ajoin viettää ns. “vapaa-ehtoista pula-aikaa.” Eipähän näet sitten tunnu niin kauhealta kun se oikea pula-aika iskee. Ja se on iskevä, ja vieläpä ennen kuin Herramme tulee takaisin…

Paasto syvenee. Oikea parantaja.

Näin ekumeenisena aikana kun antikristuksetkin pitäisi pystyä löytämään muualta kuin Vatikaanista niin paavien arvostelu ei ole oikein muodikasta, ja tätäkin voi lukea joku katolilainen. 

Mutta asiaan! Kun isommassa sisarkirkossamme joitain ihmisiä kanoni-soidaan niin kriteerejä on myös oltava. Tarvitaan näyttöä ihmeestä, peräti parantumis-ihmeestä. Siispä esim. edellisen paavin, suuren paavin Johannes Paavali toisen suhteen odotetaan näyttää siitä, että jotkut olisivat parantuneet rukoilemalla tavallaan ”hänen kauttaan.” Pyhimyksillä kun on katolisessa opissa tärkeä tehtävä. Asia on luterilaiselle kuitenkin kovin vieras; meille on vain yksi välimies. Ehkä joskus ymmärrämme lukuisia veljiä ja sisariamme paljon paremminkin.

Tosiasia on kuitenkin se, että parantajaa ja auttajaa tarvitsemme. Eri asia on sitten se mihin sitä tarvitsemme. Fyysistenkin vaivojen kanssa oppii elämään ja pieni vaivanalaisuus on peräti raamatullista. Minulle ei ole tullut mieleenkään rukoilla urheiluperäisten vammojeni kuntouttamista. Voimia kiusaajaa vastaan meidän sen sijaan tulee rukoilla. Hän on nimittäin ovela, ja konstikas. Tähän sopiikin arabialainen tarina kun kerran ekumeniikkaan ryhtydyttiin!  

”Paha henki tuli kuolinvuoteella makaavan miehen luo, joka vielä olisi tahtonut elää.
-Yhdellä ehdolla saat vielä elää, sanoi paholainen.
-Mikä on ehtosi? kysyi kuoleva.
-Sinun tulee joko lyödä sisartasi tai surmata isäsi tai juoda hehkuvaa viiniä.
-Lyödäkö pientä sisartani, - ei koskaan! Surmata isäni, - mikä julma ajatus! Minun täytyy uhmata koraanin kieltoa ja juoda viiniä.

Hän joi viiniä. Mutta humalluttuaan hän myöskin löi pientä sisartaan ja surmasi vanhan isänsä. Taistelu kiusaajaa vastaan jatkuu joka päivä. Jos olemme yhden taistelun voittaneet, on uusi taistelu jo menossa. Elämä on jatkuvaa taistelua. Kun lankeamme kiusaajan ansoihin, olemme joutuneet tappiolle. Mutta nopeasti pystyyn vaan! Emme saa jättäytyä hänen valtaansa. Saamme joka päivä aloittaa alusta; aloittaa uuden taistelun Jeesuksen armon tähden. Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä. Vastustakaa häntä, uskossa lujina! Tiedättehän, että veljenne kaikkialla maailmassa joutuvat kokemaan samat kärsimykset. (1 Piet. 5: 8-9)