Asian muistamiseksi — muillakin oikeus menestyä jääkiekossa.

Onpas vierähtänyt aikaa edellisestä asiasta. Nyt sitten jatkamme tämä julkaisun merkeissä ja on aika aloittaa jälleen turvallisesti urheilun ja nimenomaan jääurheilun merkeissä. Tänään on nimittäin jääkiekon ystävän illassa kaksikin ottelua. Kansainvälisen jääkiekkoliiton maailmanmestaruusturnauksen loppuottelu alkaa parhaaseen parhaaseen katsleuaikaan ja siitä vajaan tunnin päästä NHL-liigan Läntisen konferenssin loppuottelu-sarjan viides peli Winnipeg-Las Vegas.

Suomi ei pelaa MM-kisojen finaalissa tällä kertaa. Monet ovat pettyneitä ja vaikka Suomi onkin korostetusti jääkiekkomaa niin asian kokonaisvaltainen ymmärtäminen ei ole monille helppoa. Urheilussa pitäisi pystyä iloitsemaan muidenkin menestyksestä ja varsinkin silloin kun uudet maat ja uudet voimat ottavat edistysaskelia. Nyt Sveitsi meni loppuotteluun voittamalla pudotuspeleissä Suomen ja Kanadan. Sveitsi oli todellinen musta hevonen jolle soisi tänä iltana menestystä. On ehkä kuitenkin aika listata muutama asia joiden jälkeen ehkä ymmärrämme miksi emme ole tänä vuonna finaalissa.

I Suomalaisessa jääkiekkoilussa eletään murrosaikaa ja se mihin ollaan matkalla on ryhtynyt selkeytymään vasta nyt.

II Kaiken sen sekoilun jälkeen jota nähtiin vuoden 2016 World Cupissa ei valmentaja Marjamäkeä voida syyttää mistään.

III Suomen kisajoukkueesta puuttuivat kunnon keskushyökkääjät. Kun joukkueesta puuttuvat Alexander Barkov, Mikko Koivu ja Valtteri Filppula niin menestystä on turha odottaa. Sebastian Aho ja Mikael Granlund eivät ole omimmillaan keskushyökkääjän paikkaa pelatessaan. Aloitusvoitot ovat korostetun tärkeitä jääkiekossa.

IV Joukkueesta puuttui syvyyttä puolustuspäässä. Markus Nutivaara kasvoi kyllä turnauksen vanhetessa mallikkaaseen mittaan, mutta se ei riitä.

Edellistä roomalaislistausta voisi jatkaa vielä pitempäänkin, mutta se ei ole tarpeen. Tuossa on nyt tarpeeksi syitä selittää sitä miksi tie nousi pystyyn puolivälierässä. Nyt onkin parasta katsoa eteenpäin ja tehdä toinen listaus.

I Suomalaisten pelaajamateriaalin syvyys kasvaa huimasti tulevan neljän vuoden aikana. Kolmen vuoden kuluttua meillä on 5-6 maalivahtia joilla on vakituinen pelipaikka NHL-liigassa. Jokainen heistä pelaa vähintään 35 ottelua kaudessa. NHL-paikkaa on tämän lisäksi kärkkymässä 4-5 muuta maalivahtia. Kun NHL saa uuden laajennus-joukkueen eli Seattleen sijoitettavan organisaation on tuossa liigassa 64 vakituista maalivahdin paikkaa. Jos heistä joka kymmenes on suomalainen niin silloin tilanne on hyvä.

II Tällä hetkellä meillä ei ole NHL-liigassa varsinaisesti kuin vain kaksi ykkösparin puolustajaa. Kolmen vuoden kuluttua näitä kavereita voi olla 5-6; Sami Vatanen; Rasmus Ristolainen; Miro Heiskanen; Juuso Välimaa; Henri Jokiharju… Joukossa ei ole Markus Nutivaara, eikä myöskään Olli Määttä. Huipputason NHL-puolustajia meillä on yhteensä 10-12 kun joukkuetta vuoden 2022 talvikisoihin lähdetään kasaamaan.

III Hyökkääjien osalta eletään runsauden aikaa. Keskushyökkääjistä ei ole pulaa vaikkakin syvyydessä voidaan vielä jäädä jälkeen Kanadasta. Vuodet tulevat koulimaan Sebastian Ahosta vielä paremman aloittajan. Kun muutaman vuoden päästä päästään kasaamaan oikeata maajoukkuetta niin meillä on varaa heittää kehiin tällaista syvyyttä; Barkov; Haula; Aho; Heponiemi. Tuossa vaiheessa meillä on voimaa ja syvyyttä erityisesti laitahyökkääjissä: Mi Granlund; Rantanen; Laine; Teräväinen; Donskoi; Kapanen; Tolvanen; Armia…

Tänään jääkiekon ystävä on kotikatsomoissa Sveitsin puolella. Hän tietysti myös toivoo että Winnipegin ja Las Vegasin sarja jatkuu aina seitsemänteen peliin saakka. Mutta kehiin Schweizerpsalm.

Kohtaaminen Stephen Hawkingin kanssa.

Englantilaisia suurmiehiä kuolee tällä haavaa taajaan tahtiin. No eihän ne siitä maasta lopu ja itse kuningatar ainakin on hyvissä voimissa ja tavoittelee varmasti sadan vuoden ikää vaikka ei siitä niin suurta numeroa halua tehdäkään.

Tänään olemme saaneet kuulla tiedemies Stephen Hawkingin poismenosta. Vastoin kaikkia oletuksia hän sinnitteli vaikean, käytännössä nopean ja varman kuoleman tuottavan sairauden kanssa 55 vuotta. Hänen ajatuksillaan on ollut paljon vaikutusta ja tulee olemaan edelleenkin. Tässä kirjoituksessa ei lähdetä ruotimaan hänen elämäntyötään ja keskeisiä ajatuksia. Muistutettakoon kuitenkin siitä että Hawking muistutti ihmiskuntaa vaarallisesta kehityksestä. Karmealla tavalla tuo muistutus on ehkä kansantajuisinta mitä Hawking on koskaan sanonut.

Tämän blogin puitteissa voi joskus palata muistoihin jos elämän varrella on sattunut kohtaamisia jopa kuuluisten ihmisten kanssa. Monihan tänään laatii kirjoituksia Hawkingista, mutta harva on hänet läheltä nähnyt saati sitten keskustellut hänen kanssaan. Valitettavasti, tai mitäs valiteltavaa siinä nyt on, tämän blogin kirjoittaja on nähnyt Hawkingin hyvin läheltä, kommunikoinut hänen kanssaan ja jopa kosketellut häntä. Tapahtumaa ansainnee selvittää hieman.

Nuorempana ihmislapsi seikkailee ja etsii toimeentuloaan moninaisista ammateista opiskelunkin ohella. Niinpä huomasin jossain vaiheessa olleeni jo muutaman vuoden Helsinki-Vantaan lentoasemalla turvatarkastajana. Oli vuosi 1988 ja varsin lämmin kesä. Herra Hawking oli käymässä Suomessa esikuntansa kanssa. Sitten oli lähtöpäivä ja mies seurueineen oli siirtymässä lentokoneeseen. Tietysti tultiin ulkomaan lentojen turvatarkastuksen kautta. Rullatuoliin sidottu mies joutuu ilman muuta tarkastukseen. Turvatarkastuksen tilat olivat varsin ahtaat ja niinpä minä jolle Hawkingin tarkastaminen lankesi kysyin häneltä ystävällisesti, niin ystävällisesti kuin pystyin: ”Sir, could this Wheelchair be moved manually?” Sain vastauksen puhesyntetisaattorin kautta ja se oli selkeä ”No!” Menimme sitten tarkastuskoppiin ja tunnustelin ettei suuren fyysikon mukana olisi menossa koneeseen mitään asiatonta. Katsoin miehen menopelia ja tuumasin että kyllä siihen härveliin olisi saanut rakennettua vaikka pienen vetypommin jos niikseen tulee. Toimituksemme ei kestänyt kauaa ja tuumasin että menkööt koneeseen mitä menee, jos tuollainen mies haluaa räjäyttää koneen niin so what! Avasin tarkastukopin oven kohteliaasti ja toivotin hyvää matkaa. Vastausta en enää saanut. Hiljaa lipui sitten maailmankaikkeuden saloista hyvin perillä oleva mies luotani, ja katselin rullatuolin menoa verkkaan ennen kuin palasin komennuskunnan töihin.

Monet asiat jotka tapahtuvat arjessa, isotkin asiat, jäävät sen virtaan ja hautautuvat muistoihin. En muistaakseni tehnyt niin suurta numeroa Hawkingille tekemästäni tarkastuksesta tuona päivänä ja sinä aikana yleensäkään. Nyt siitä on lähes 30 vuotta ja tapahtuma on muistamisen ja ehkä myös mainitsemisen arvoinen. Ehkäpä ennen loppulaulua on syytä ottaa tähän muutama sana Vanhan testamentin Saarnaajan kirjasta vaikka siteerattu kohta alkuperäisessä yhteydessä ja alkuperäisessä kirjoittajan tarkoituksessa tarkoittaakin vähän muuta kuin mitä ensi lukemalta voisi ajatella:

Muista Luojaasi nuoruudessasi,
ennen kuin hopealanka katkeaa
ja kultamalja särkyy,
ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä
ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon.
Tomu palaa maahan, josta se on tullut. 
Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut. 
Saarnaajan kirja 12:6-7

Lopuksi päästetään Hawkingin maanmiehet liikkeelle. Tietenkin The Beatles ja Across the Universe.

Aina ajankohtainen Vergiliuksen Georgica

Yksi kiintoisa kysymys joka nousee vuosittain mieleen on se millä antiikin teoksella olisi entiten sanottavaa tämän päivän ihmiselle. Puhtaasti kirkonmies puhuisi varmaan evankeliumeista ja Paavalin Roomalaiskirjeestä. Nekin ovat tavallaan antiikin perintöä ja kirkon kyllästettyä jo varhaisessa vaiheessa meidänkin kulttuurihistoriamme ja kielemme emme tuosta vaikutuksesta pääse eroon. Toisaalta esim. 1960-luvulta saakka on korostettu esim kristillisen ajattelun piirissä tietyillä tahoilla ihmisen tehtävää Jumalan tilanhoitajana, viljelijänä ja varjelijana. Em. ajattelun motivointi kyllä nousee raamatullisista ja lähinnä Vanhan testamentin teksteistä. Perustelut, missä ei sinänsä ole mitään väärää, ovat kuitenkin useimmiten tehty taka-oven kautta. Alkuperäisessä yhteydessään ne ovat vahvasti uskonnollisesti motivoituja ja selkeän myyttistä puhetta. Maanviljelyä sen itsensä vuoksi ne eivät ylistä. Pikemminkin maanviljelys nähdään rangaistuksena jonka ihmiskunta on saanut jos luetaan aivan Raamatun alkulehtiä. Että Vanha testamentti olisi ”vihreä dokumentti” johtuu lähinnä lukijan silmälaseista. Mutta onko siinäkään toisaalta mitään väärää.

Humanisti voisi nostaa esiin vaikka jonkin Platonin tai Aristoteleen teoksen, vaikkapa Valtio-dialogin tai Nikomakhoksen etiikka? Vastaus löytyy suurelle yleisölle tuntemattomalta taholta. Yksi helposti perusteltava teos on Rooman kansallisrunoilijan Vergiliuksen maanviljelyä, karjanhoitoa ja mehiläistenkasvatusta koskeva ylistys-runoelma Georgica — Maanviljelijän työt. Kenties paremmin kuin mikään toinen teos, ajattelun ilmentymä yleensä, se osoittaa ihmisen ja maan ainaisen riippuvuussuhteen. Ihmiskunnan olemassaolo on aina kiinni kestävällä pohjalla olevasta maataloudesta. Uuden, milleniaalien sukupolven, noustessa yhä suurempaan asemaan myös maatalouden merkitys tulee uuteen tarkasteluun.

Publius Vergilius Maro (70-19 e.a.a) kirjoitti kolme varsinaista pääteosta. Bucolica oli perinteinen paimenrunoelma, Georgica maanviljelyksen ylistys, ja viimeistelemättömäksi jäänyt Aenis Rooman suvun kantaisän tarina. Vergilius syntyi Andesissa Mantuan (Mantova) luona maalaisperheeseen ja hänestä piti tulla asianajaja ja poliitikko. Hän oli kuitenkin arka ja unelmointiin taipuva luonne, joka viihtyi parhaiten maalla. Taloudellisesti riippumaton tilanne mahdollisti joutenolon ja runoilemisen. Hänen koko toimintansa nivoutuu Caesarin murhan ja Rooman kansalaissodan pyörteisiin ja jälkimaininkeihin. Kaikessa Vergilius oli Octavianuksen, tuon jouluevankeliumin keisari Augustuksen mies.

Kristitty maailma ja kirkko on noteerannut hänen tuotantonsa poikkeuksellisen korkealle sen korkean moraalisen sisällön ja joidenkin profeetallisena pidettyjen säkeiden vuoksi. Laatiessaan suurta runoelmaansa La Divina Comedia eli Jumalainen näytelmä kelpasi Vergilius Dante Alighierille turvalliseksi matkaoppaaksi. Kukapa ei suosisi kotimaakuntansa poikaa. Dantelle Varsinais-Italian poika Vergilius oli kaikki kaikessa. Hänen sanansa Jumalaisen näytelmän toisessa laulussa ovatkin kuvaavat: ”Mun mestarini oot, mun tekijäni: sinulta yksin oppinut ma olen sen tyylin kauniin, jok’ on kunniani."

Kansalaissodan jälkeisessä tilanteessa oli tärkeää ylistää maaseudun rauhaa ja maanviljelyn itsenäisyyttä, sekä tietysti omavaraisuutta. Teoksen tarkoitus olikin lähinnä ideologinen kuin käytännöllinen. Se ei missään tapauksessa anna oikeaa kuvaa Octavianus Augustuksen, Julius Caesarin sisarentyttären pojan, ajan maanviljelijän elämästä ja yleensä maanviljelyn luonteesta tuon ajan Italiassa.

Georgican suomentaja puhuu teoksen ansioista seuraavin sanoin: "Nerokkainta ja ajattominta Georgicassa on Vergiliuksen luoma synteesi, joka luo tasapainon vakaumuksen ja runon, maanviljelystiedon ja filosofisten aatteiden välille. Kyseessä on eläytyvä synteesi; se tarttuu teosta lukiessa. Vaikka Georgica sisältää meidän näkökulmastamme luonnontieteellisiä erheitä, ne eivät häiritse, koska teoksen tarjoama elämyskokonaisuus on yhä tuore. Teos ei ole opetusrunoelma, vaan ”kuin opetusrunoelma”: sitä ei ole kirjoitettu maanviljelijän käsikirjaksi, vaan runoutta rakastavan lukijan käsiin." Georgicaa käytettiin kuitenkin laajalti maanviljelyn oppikirjana aina valistuksen aikaan asti. Paikka paikoin Vergiliuksen ideat tuntuvat hyvin tuoreilta. Esimerkiksi ajatus maanparannuksesta vuoroviljelyn avulla on ikivanha ja edelleenkin kestävin menetelmä.

Koko eepos huokuu vanhaa roomalaista hyve-mentaliteettia. Työtä on tehtävä hellittämättömästi, ja lopulta suunnaton työ kantaa hedelmää. Vergiliuksen viljelijä on tilansa sotapäällikkö. Vai mitä sanotaan seuraavasta: Jos viljelet kumpuilevaa maastoa ja loivia rinteitä, levitä rivien välejä. Pää- ja sivukäytävät olkoot istutuksen jälkeen ojennuksessa kuin legioona, joka on sodassa levittänyt kohorttinsa ja seisoo avoimella kentällä taistelujärjestyksessä: rivit on ojennettu, maa aaltoilee kauttaaltaan vasken välkkeestä, hirvittävä taistelu ei vielä ole alkanut.
 
Maan luomisvoimaa syvimmällä tavalla ylistävät ne säkeet, joissa Vergilius intoutuu ylistämään puiden oksastamisen ihmettä. Toisaalta Georgican äärellä, ja eeposhan tulisi lukea vähintään neljän vuoden välein, toivoisi kunnon pula-ajan vielä koittavan! Tiukka aika pakottaisi useamman työhön josta hän on vieraantunut, viljelemään elintarvikkeita itselleen. Ajatellaanpa vaikka Tuiliersin puistoa Pariisissa toisen maailmansodan aikana. Rauhanajan ylellinen nurmikko oli vaihtunut kaali-, ja porkkanaviljelmiin.

Vuosi 2001, vuosi jolloin tämä sepuste näki alun perin päivänvalonsa ensimmäisessä muodossaan, muistetaan kiinalaisen horoskoopin mukaan käärmeen vuotena. Euroopassa vuosi jäi aikakirjoihin hullun lehmän vuotena. Hullun lehmän katastrofissahan on pitkälti kyse luonnon välineellistämisestä ja ihmisen ylimielisyydestä. Tehomaatalous ei enää ollut sellainen suuri kokonaisuus, joka toimi tarkoituksenmukaisesti. Mutta ei uutta auringon alla tämänkään suhteen. Georgican kolmannen osan huipentaa karmea karjasairauksien kuvaus. Vergiliuksen ajattelussa luonnonvoimien tasapainotila on kaiken harmonian ihanteena.

Roomalaisille merkitsi paljon maanviljelyn kauneusarvollinen tekijä. Maanviljely muokkasi maisemaa, ja kaiken takana oli hyöty. Voidaan ehkä sanoa, että kaikki maanviljely on puutarhanhoitoa, mutta kaikki puutarhanhoito ei ole maanviljelyä. Roomalaiset olisivat katselleet todennäköisesti varsin hitaasti esimerkiksi japanilaista puutarhaa. Kaikkihan eivät pääse rakentamaan ja möyrimään maata roomalaisessa hengessä, mutta Georgica on ylentävää luettavaa kaikille maanviljelijöille, kotipuutarhurit mukaanluettuina. Ja meissä kaikissahan asuu ainakin pieni toskanalainen!

Puhuttaessa roomalaisista ja maanviljelystä pitää muistaa aina muutama asia. Niin erinomaisia kuin he olivatkaan, puuttui heiltä kuitenkin monta asiaa. Ei heillä ollut perunaa, eikä myöskään tomaattia. Niin! Jos roomalaisilla olisi ollut peruna? Siinäpä olisi oiva ja antava aihe vaikkapa hieman kieli poskella tehtyyn tutkielmaan! Olisiko peruna rauhoittanut pohjoisen villit kansat jo 1500 vuotta aikaisemmin? Olisiko perunan ansiosta myös pystytty välttämään keski-aika?

Roomalaiset olivat varsinaisia kaalinsyöjiä. Onpa jälkipolville säilynyt Marcus Porcius Caton (234-149 e.a.a.) kaaliruokareseptejäkin hänen De Agricultura-teoksessaan. Georgica on siis käännetty suomeksikin (Teivas Oksala, ja osan IV heksametrikäännös Päivö Oksala), mutta runoteokselle oikeutta tekevä heksametrikäännös antaa vain odottaa itseään.

Georgica on kaikessa mahtavuudessaan myös pienviljelyn korkea veisu. Pienistä tiloista suuriin tiloihin siirtyminen ei ole uusi ilmiö, eikä myöskään sen tuottama rakennemuutos ja siitä seuraava juurettomuus. City-kulttuuri ei juuri perinteisesti tarjonnut mahdollisuuksia virkistävään maalaiselämään. Alussa maintsemamme milleniaalit tulevat kuitenkin muuttamaan maailmaa jopa Vergiliuksen Georgican ihanteiden suuntaan.

Vuoden 2017 maalikuussa arvovaltianen yhdysvaltalainen Fortune-lehti julkaisi artikkelin jossa pohdittiin sitä kuin milleniaalit tulevat muuttamaan iki-ajoiksi amerikkalaisen maatalouden rakenteet. Huomiota sai myös käsite ”hyperlähi-ruoka.” Tavallaan kansakunta, amerikan yhdysvaltalaiset, ovat palaamassa maan perustajien juurille. Maan valloittanut ihmisjoukko tuotti ruokansa aivan itse. 1900-luku merkitsi Yhdysvalloissa ruuantuotannon teollistumista. Nyt mikro-farmeja nousee kaikkialle, kaupunkien kerrostalojen katoille ja talojen pihoille. Näistä pienistä volyymeista kasvaa lopulta valtavan kokoluokan saava ”uusi maatalous.” Lopulta uusi maatalous tulee työllistämään suuren joukon uusia toimijoita. Kyse on uudesta elämäntavasta jossa pienen farmin pyörittäminen on aivan luontevaa sivutoimena.

Maatalous myös koneellistuu. Lennokit, automatisoitu traktorityö ja robotiikka ovat jo monen farmin arkipäivää. Milleniaalien ajattelutapa näkyy kaikessa. Milleniaalien kapinahenki on luonut myös uudelleen ohjautuneita markkinoita ja paljon itsenäisiä, suurista maatalousjäteistä riippumattomia itsenäisiä toimijoita. Korkealaatuisista tuotteista ollaan myös valmiita maksamaan parempi hinta. Maanviljelijä voi elää työllään ja tehdä sitä ylpeänä Vergiliuksen Georgican hengessä. Tähän loppuun vähän roomalaisesta ruuasta.

Sir Roger Bannister In Memorian

Eilinen päivä, maaliskuun 4. MMXVIII, toi julki uutisen Sir Roger Bannisterin poismenosta. Elämme aikaa jolloin voimme lukea käytännössä joka päivä uutisen kuuluisan ihmisen kuolemasta. Lisätietoja kuolleesta kuuluisuudesta on saatavailla internetin kautta niin paljon, että siinä voisi vaikka viettää kokonaisen työpäivän. Kuuluisien ihmisten elämänkerrat opettavat meitä monella tavalla, ja auttavat ymmärtämään ihmiselämän koko kirjoa ja niitä mahdollisuuksia jotka meille on annettu. Niille jotka muistavat sellaiset englantilaiset maileri-suuruudet kuten Steve Ovett, Sebastian Coe ja Steve Cram ymmärtävät millainen esikuva Bannister on ollut heille. Bannister loi englantilaisten mailereiden sankari-eepoksen ja se tuotti myöhemmin paljon menestystä.

Bannister oli ensimmäinen ihminen joka alitti mailin juoksussa neljän minuutin haamurajan. Bannister eli korkeaan ikään ja olisi täyttänyt tässä kuussa 89 vuotta. Urheilu-uransa jälkeen Bannister keskittyi opintoihinsa ja valmistui lääkäriksi. Urallaan hän oli arvostetttu neurologi. Urheilun alalla Bannister toimi aktiivisesti ollen Englannin urheiluneuvoston ensimmäinen puheenjohtaja. Noista ansioista Bannister aateloitiin vuonna 1975.

Bannister osallistui vuoden 1952 XV olympiadin kisoihin Helsingissä jääden kuitenkin neljänneksi. Neljän minuutin haamurajan Bannister rikkoi vuonna 1954 toukokuun kuudes päivä. Hänen aikansa oli 3:59:4. Ennätystä Bannister sai pitää hallussaan vain 46 päivää. Ennätyksen, 3:58:0 otti haltuunsa yli kolmeksi vuodeksi Australian John Landy. Banniste ja Landy kohtasivat vuonna 1954 Kansayhteisön kisoissa Vancouverissa, ja tuo kamppailu on jäänyt aikakirjoihin tarunhohtoisella tavalla. Molemmat miehet alittivat neljän minuutin rajan. Bannister paransi ennätystään lukemiin 3:58:8 voittaen Landyn kahdeksalla kymmenyksellä. Tätä voittoa ja saavuttamaansa aikaa Bannister arvosti paljon enemmän kuin ensimmäistä haamumailia saman vuoden keväällä. Kansainyhteiön kisoissa ei ollut järjestettyä vauhdinpitäjää kolmella ensimmäisellä kierroksella vaan kyse oli kahden mestarin kohtaamisesta. Herää tietenkin kysymys miten hyvä urheilija Bannister oli jos häntä verrataan nykyajan mailereihin.

Mailin maailmanennätystä pitää nykyään hallussaan Marokon Hicham El Guerrouj ajalla 3:42:13 joka on täysin sekunteihin pyöristettynä 223. Bannisterin aikana juostiin paljon hitaimmilla radoilla. Juoksukenkienkin alalla (Otsikkokuvassa piikkarit joilla Bannister teki ennätysjuoksunsa) on tapahtunut valtaisaa kehitystä. Radan suhteen nykyiset kestopäällysteet antavat kierrosta kohden etua juoksijoille noin puolitoista sekuntia verrattuna lähinnä hiili-murskasta tehtyihin pinnoitteisiin. Nykyiset päällysteet ja juoksutossut antavat noin kahden sekunnin edun. Bannisterin vertailuajaksi saamme tällöin 3:50:8 jonka pyöristämme lukemaan 231 sekuntia. Kun tarkastelemme marokkolaisen aikaa täytenä satana prosenttina niin Bannisterin aika on siitä 96,53 prosenttia. Bannisterin potentiaali olisi ollut varmasti noin 3:46:0 jos hän oli harjoitellut nykyaikaisin menetelmin. Hänen saavutuksensa osoittaa sen miten lahjakas urheilija oli kyseessä.

Bannisterin aikaa koskevia laskelmia tehdessä heräsi kiusaus arvioida sellaisen suuruuden kuin Paavo Nurmen suhteellista aikaa vaikkapa peninkulman juoksussa samoilla perusteilla. Martti Jukola on väittänyt Nurmen juosseen harjoituskentällä Pariisisssa vuonna 1924 kympin aikaan 29:45.  Nurmi oli kimpaantunut urheilupomojen päätöksestä olla ilmoittamatta häntä olympia-matkalle. Vastaavilla rata-, ja juoksutossutasoituksilla Nurmen em. aika on pyöreästi 1720 sekuntia. Nykyinen maailmanennätys 26:17:53 on 1578 sekuntia. Nurmen laskennallinen aika on 91,74 prosenttia (28:40:0) Etiopian Kenenisa Bekelen maailmanennätyksestä. Nurmella olisi varmasti ollut mahdollisuuksia parempaankin, mutta Bekele pääsee silti varsin kauas edelle. Nurmen juoksutyyli oli epätaloudellinen ja tietenkään harjoitusmenetelmät eivät olleet samat kuin nykyään. Virenin taolle Nurmi olisi ehkä päässyt, mutta siitä on matkaa Bekeleen vielä noin reilut 80 sekuntia. Bekele ohittaisi Nurmen kierroksella ja häviäisi kaiken koneestaan irti ottavalle Virenillekin 300 metriä. Nurmen suuruus omana aikanaan perustui kovaan harjoitteluun. Mennään vielä lopuksi vuoteen 1954 ja Vancouverin kansanyhteisön kisoihin.

30 vuotta sitten ensimmäinen arvokisamitali jääkiekkoilijoille.

Kanadan Calgaryssä vietettiin vuoden 1988 helmikuussa olympialaisia talvikisoja ja oli karkausvuoden toiseksi viimeinen päivä. Talviksat tahdistettaisiin vasta vuonna 1994 nykyiseen rytmiinsä. Suomi oli kulkenut sitten pitkän tien jääkiekon saralla ja esnimmäinen arvokisamitali antoi vain odottaa itseään. 1970-luvulta lähtien Neukkulakin voitettiin silloin tällöin, mutta väärissä yhteyksissä. Lähellä suurta ylläriä oltiin vuoden 1980 Olympia-turnauksessa Lake Placidissa mutta miehet loppuivat kesken. NHL-jäillä oli luistellut jo pitkään muuan Jari Kurri. Suomi oli voittanut myös nuorten pelaajien arvoturnauksia, mutta isojellojen arvoturnausmitali puuttui edelleen.

Calgaryn turnaus alkoi perinteiseen tapaan nihkeästi. Sveitsi voitti Suomen 2-1, mutta lopulta voitimme oman alkulohkomme. Joukkueen tasokkain osasto oi puolustuspää, vai mitä pitää sanoa seuraavista miehistä: Timo Blomqvist, Kari Eloranta, Jyrki Lumme, Reijo Ruotsalainen, Simo Saarinen ja Teppo Numminen. Nuo ukkelit olivat lopulta laittava kasaan peräti 3316 NHL-ottelua. Saarisen NHL-ura jäi tosin vain kahdeksaan otteluun vakavan loukkantuisen vuoksi. Pelillisesti vahva puolustus oli se joka toi kaivatun mitalin Suomelle. 

Paljon tuosta hopeamitalista on laitettava kuitenkin asiallisen ja rauhallisen Pentti Matikaisen tilille. Hänen tavaramerkkejä olivat hänen huolitellut viiksensä, takatukka ja alituinen purukumin jauhaminen. Matikainen on valmensi Suomen jääkiekkomaajoukkuetta 186 ottelussa; suurin ottelumäärä Suomen valmentajana. Hän luotsasi Suomen maan historian ensimmäisiin arvokisamitaleihin. Suomihan voitti Matikaisen valmennusaikana todellakin hopeaa Calgaryn olympialaisista ja vuoden 1992 MM-kilpailuista sekä pronssia vuoden 1991 Kanada Cupista. Matikainen sai potkut vuoden 1993 MM-kisojen seitsemännen sijan jälkeen. Sijoitus oli Suomen huonoin sitten vuoden 1983. Matikaisen korvasi muuan Curt Lindström. Matikainen toi menestystä mutta hänellä oli toki vihollisiakin…

Suuria pelaajia kaikki, tähtiä (Reijo Ruotsalainen) ja vähemmän ylistettyjä korvaamattomia miehiä (Pekka Tuomisto ja Timo Blomqvist), likaisen työn tekijöitä (Kai Suikkanen) iloisia huuliveikkoja (Arto Ruotanen ja Jukka Tammi) ja taviksia (Jukka Virtanen). Armoitettuja tsemppaajia ja puurtajia kaikki mutta suurin ja tyykikkäinen heistä oli Erkki Lehtonen.

Lopulta oli Suomen ensimäinen arvokisamitali varmistunut. Vastassa oli suuri ja mahtava Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto vallan vaatimattoman joukkueensa kanssa. Edellisessä ottelussa tsekit olivat voittaneet Suomen 5-2 ja Matikainen vaihtoi viimeiseen peliin maalivahdin. Nyt sitten Neukkula voitettiin aivan oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa maalein 2-1 ja ratkaisun teki Erkki Lehtonen.

Ruotsi oli pelannut jälleen hyvät kisat ja hävinnyt vain Tihonovin miehistölle 7-1. Ennen kisojen viimeistä peliä jossa Suomi ja Sovjetuniooni mittelivät olivat Swedut varmoja hopeastaan ja voitonmaljoja oli kohoteltu aito-viikingisellä pöyhkeydellä ja metelillä... Kolmannen erän loppuhetkillä kamera kiersi pariin otteeseen jossain Olympic Saddledomen lämpiössä jossa sliipattu mutta vakavailmeinen Ruotsin miehistö odotti ottelun loppumista, tuskallista, tuskallista... Kehtasivat pistää ottelun tuloksen peräti YYA-sopimuksen artiklojen piikkiin... Mutta joka ymmärtää Neukkulan lätkäjoukkueen ja Tihonovin sielunelämän perään niin se oli aito voitto. Neuvostoliitto oli mukana parhaalla joukkueellaan.

Suomen suuren voiton päivänä oli Kalevalanpäivä ja silloin ennen vanhaan nimipäivät tekivät outoja siirtymistemppuja karkausvuoden kyseessä ollen. Karkauspäivää vietettiin ennen helmikuun 24. päivä ja vasta vuodesta 2000 lähtien se on ollut nykyisellä paikallaan 29. helmikuuta karkausvuonna. Loppuun vielä juutuupista pieni kooste ottelusta. Kohdassa 4:40 näytetään vallan suuren hämmennyksen vallassa olevia ruotsalaisia.

Togo ja Leonhard — kaikkien aikojen parhaat talviurheilijat

Suomi sai viimä lauantaina uuden nimen joka joskus hakataan kiveen. Ehkäpä Iivo Niskanen on ensimmäinen hiihtäjä joka voittaa 50 kilometrin hiihdon kaksissa perättäisissä kisoissa. Koreassa pidettyjen vuoden 2018 olympialaisten talvikisojen jäädessä väkisinkin muistojen joukkoon valtaa mielen tietenkin haikeus. Päättäjäispäivän iltana kun tuli tarve selvittää mikä lopulta on Siperianhuskyn ja Alaskanmalamuutin ero johti ajatusten ja muistelusten tie Alaskaan ja yhteen suurimpaan eläimen ja ihmisen yhteiseen sankari-tarinaan. Mitä enemmän asiaa pohti kirkastui myös johtopäätös; Siperianhusky Togo ja Leonhard Seppala ovat kaikkien aikojen suurimmat talviurheilijat joiden rinnalla kaikki Pyeongchangin kisojen sankarit osoittautuvat varsin itsekkäiksi, peri-inhimillisiksi maineen ja rahan perässä juokseviksi olennoiksi.

Togon ja Leonhardin uroteko oli osa vuonna 1925 Nomessa puhjenneen kurkkumätä-epidemian vuoksi järjestettyä hätä-ajoa. 20 valjakkoa, 150 veto-koiraa matkasivat viiden ja puolen vuorokauden aikana 674 mailia (1085) kilometriä viheliäisissä olosuhteissa Nenonasta Nomeen lastinaan seerumia joka tehosi kurkkumätään. Kyse ei ollut henkilökohtaisen kunnian ja palkintorahojen hankkimisesta vaan lasten henkien pelastamisesta. Kyse oli lopulta tunneista. Tässä uroteossa Leonhard Seppalan valjakko ajoi 91 (146 kilometriä) mailia vuorokauden aikana ja osuus oli kaikista vaarallisin. Seppalan valjakko ylitti Nortonin lahden hirvittävässä 30 asteen pakkasessa ja tuulessa joka puhalsi hirmumyrskyn lailla. Välillä jään pinta petti koirien tassujen alla. Seppala kuvaili myöhemmin miten valjakko oli vajoamaisillaan hyiseen veteen ja kuinka se meni eteenpäin käytännössä jään reunalla. Lunta tuiskutti vastaan ja Seppala luotti johtajakoiraansa Togoon joka hoiti navigoinnin. Lumimyrsky oli käytännössä sokaissut Seppalan. Luovuttaessaan seerumi-laatikon seuraavalle valjakolle olivat koirat totaalisen uupuneita. Nortonin lahden ylitys lyhensi ajomatkaa puolella vuorokaudella ja pelasti Nomen lasten hengen. Seppalan ainoa lapsi Sigrid oli myös hengenvaarassa olleiden Nomen lasten joukossa.

Togon ja Seppalan uroteon arvoa lisää se, että he olivat tulleet jo 170 mailia (270 kilometriä) Nomesta vastaan seerumi-kuljetusta kun he saivat laatikon kuljetettavakseen ja edenneet 84 mailia (135 kilometriä) lauantaina 31 tammikuuta 1925. Seppala syötti koirat ja piti kahden tunnin tauon ja lähti sitten ylittämään vaarojen merta eli Nortonin lahtea. Varsinaisen 91 mailin pituisen etapin aikana Seppalan valjakko piti kuuden tunnin lepotauon. Neljän ja puolen vuorokauden aikana lähdettyään liikkeelle Nomesta he matkasivat hämmästyttävät 261 mailia eli 416 kilometriä.

Leonhard Seppala syntyi Pohjois-Norjassa Skibotnin kylässä. Hänen sukunimensä on suomalaista perua. Norjan kansalainen hän luonnollisestikin oli ja hänen äitinsä oli Jäämeren suomalaisia. Ystävänsä Jafet Lindebergin houkuttelemana hän lähti Alaskaan suuren Alaskan kultaryntäyksen jälkimaingeissa kun sinne oli syntynyt kaivosyhtiöitä. Seppala oli karaistunut arktisten olosuhteiden mies jolle armoton jäämeri tuli tutuksi jo poikavuosina. Seppälästä kuoritui Alaskassa monien vaiheiden jälkeen kaikkien aikojen kuuluisin koiravaljakkomies. Valjakko-urheilusta tuli 1900-luvun alussa suosittua viihdettä ja vedonlyönti kukoisti kullankaivajajien ja kaivosyhtiöiden työmiesten keskuudessa. Seppalasta tuli legenda ja edelleenkin monet hänet ennätyksistään ovat lyömättömiä. Hän kohteli koiriaan tavalla joka oli täysin uutta. Kuri oli johdonmukaisen kovaa kuten palveluskoiralle kuuluu olla, mutta hänen ansioistaan vetokoirien kohtelu muuttui kaikialla paremmaksi. Seppala harjoitutti koiriaan myös kesällä.

Togon tarina on oma lukunsa ja jolle ennglannin kieli luonnistuu voi aloittaa vaikka tästä suurenmoisesta Wiki-artikkelista. Joka haluaa sitäkin tuhdimpaa tietoa voi hankkia maailmalta Togosta kertovan kirjan. Togo oli erilainen nuori joka annettiin lemmikkikoiraksi. Uudessa paikassaan Togo ei viihtynyt vaan karkasi näyttävästi takaisin isäntänsä luokse. Monien värikkäiden vaiheiden jälkeen siitä tuli kaikkien aikojen paras johtajakoira. Nuorempana Togolla oli taipumus nahistella muiden valjakoiden johtajakoirien kanssa kunnes eräs isokoinen Alaskanmalamuutti rökitti sen henkihieveriin. Tämä kokemus kasvatti Togoa jonka jälkeen siitä tuli hyvin kurinalainen johtajakoira. Suuren urotyön vuonna 1925 Togo oli jo kaiken kokenut 12-vuotias johtajakoiraja hänen isäntänsäkin oli kolmea vuotta vaille 50. Togo eli sankaritekonsa jälkeen vielä 4 vuotta ja itse Leonhard saavutti 89 vuoden iän ja kuoli Seattlessa tullen haudatuksi vaimonsa kanssa Nomeen. Togo on palannut Alaskaan ja se on nyt täytettynä Wasillan koiravaljakkomuseossa.  Seppala oli mies joka teki Siperianhuskyt tunnetuksi Pohjois-Amerikassa ja hänen koiriensa perimä virtaa tänä päivänä monien Siperianhuskujen suonissa. Vanhoilla päivillä Jäämeren poika Leonhard muisteli aina parasta koiraansa Togoa. Hän vietti vaatimatonta elämää omissa oloissaan, mutta oli kovin onnessaan jos joku muisti häntä.

Ihmiset etsivät kunniaa ja mainetta ja Olympian kentillä. Seppalan nimi löytyy kylläkin olympia-historian kuriositeeteista. Vuoden 1932 Lake Placidin olympialaisissa talvikisoissa oli mukana koirvaljakkoajo näytöslajina. Kisa pidettiin kaksi viikkoa ennen varsinaisia kisoja. Togo oli kuollut jo vuonna 1929 ja Seppälä oli mukana uusien koirien kanssa saavuttaen kahdenkymmenenkuuden valjakon kisassa kakkossijan. Varsinaisessa olympiavoittajien ja mitalistien luettelossa ei Togoa ja Leonhardia mainita. Ihminen puhuu aina koiranvirasta ja koiran kurjasta kohtalosta. Hevoset ovat voineet osallistua olympian kenttien taistoihin jo vuodesta 1900 saakka, mutta ihmisen uskolliset ja monikäyttöiset palvelijat saavat vieläkin odottaa vuoroansa. No pienenä lohdutuksena sanottakoot että tämän kaikkien aikojen urheimman talvi-urheilijatiimin johtajaeläin on saanut todella juhlavan Wiki-sivun. Eipäs ole kaksinkertaisen esteratsastuksen Grand Prix-voittajan Pierre Jonquères d’Oriolan hevosista (Ali Baba 1952 ja Lutteur B 1964) Wiki-artikkelia. Lutteur B ansaitsi kyllä eritysimaininnan olympiahistoriassa sillä tämä ”raitis hevonen” pelasti Ranskan olympiamaineen Tokiossa 1964. Palaamme Lutteur B:n urotekoon joskus kun XXXII Olympiadin kisat vuonna 2020 Tokiossa ovat ovella. Tällä kertaa emme kuuntele Tapio Rautavaaran tulkintaa kappaleesta Alaska vaan on Maggie Rogersin uudenlaisen Alaska-laulun aika.

Kiveen hakattu

Yksi hienommmista suomalaisista radio-ohjelmista on Kiveen hakatut josta on ilmestynyt jo 150 jaksoa. Siinä käydään läpi suomalaisia urheilukohtaloita. Tosin ohjelman tulevaisuus on hieman vaakalaudalla koska olympiavoittajia ja menestyneitä urheilijoita on meillä ollut vähenevämmässä määrin 1960-luvun jälkeen. kaikki kuolleet suomalaiset olympiavoittajat ovat saaneet jo oman ohjelmansa. Jos tänään olympiavoiton saavuttanut Iivo Niskanen elää kuten nykyään on odotettavissa saadaan häntä koskevaa ohjelmaa odottaa hyvinkin 50-60 vuotta ja ehkä pitempäänkin.

Suomalainen olympiavoitto on nykyään kovin harvinainen asia ja vielä harvinaisempaa se on perinteisellä hiihdon kuninkuusmatkalla eli miesten viidelläkympillä. Edellisestä kultamitalista tällä matkalla oli todellakin aikaa jo 58 vuotta. Niskasesta kirjoitetaan vielä paljon ja nyt voimme keskittyä tässä kaikkiin niihin suomalasiiin jotka ovat tällä matkalla vuodesta 1924 menestystä meille tuoneet.

Tänäisellä voitollaan Niskanen nosti suomalaiset 50 kilometrin hiihdon maratontaulukon jaeteulle kolmannelle sijalle yhdessä venäläisten kanssa. Matka on aina ollut olympialaisten talvikisojen ohjelmassa ja mitalit on jaettu 23 kertaa. Pitää muistaa että talvikisojen rytmiä tahdistettiin vuonna 1994. Sitä ennen samana vuonna aina vuodesta 1924 oli sekä varsinaiset olympiadin kisat ja olympialaiset talvikisat. Nuoremmat suomalaiset urheilutoimittajat eivät ole enää oikein sisäistäneet mistä on kyse. I olympidi kun puhutaan nykyaikaisesta olympia-aatteesta alkoi 01.01.1896 ja Ateenan vuoden 1896 kisat olivat I olympiadin kisat. Kuudennen, kolmannentoista ja neljännentoista olympiadin kisoja ei järjestetty 1900-luvun suursotien vuoksi.

Alusta alkaen talvikisoista on käytetty nimeä ”olympialaiset talvikisat.” Vuoden 1994 tahdistuksen vuoksi varsinaiset kunkin olympiadin kisat ja olympialaiset talvikisat on nykyään eri vuosina. Mutta olympavoittaja on aina olympiavoittaja oli voitto sitten saatu kunkin olympiadin kisoissa tai olympialaisissa talvkisoissa. Suomalainen WIKI-artikkeli puhuu esimerkiksi vuoden 2016 Rion kisoista  termillä järjestyksessään 28. kesäolympialaiset kun taas englanninkielinen WIKI lukee klassisen puhtaasti ”Games of the XXXI Olympiad.” Jolle olympialaiset ovat tietyllä tavalla pyhä asia elää nyt kolmattakymmenettäensimmäistä olympiadia ja odottaa tietenkin vuoden 2020 XXXII olympiadin kisoja.

Mutta palattaan olympialaisten talvikisojen hiihdon kuninkuusmatkaan.Norjalla ja Ruotsilla on kummallakin 7 voittoa ja kultamitali on mennyt vain yhden kerran muille kuin Norjalle, Ruotsille, Suomelle ja venäläisille. Tuon tempun on onnistunut tekemään Italian Giorgio di Centa. Vain kaksi hiihtäjää on onnistunut voittamaan matkan kahteen otteeseen; Sixten Jernberg vuosina 1956 ja 1964 ja Björn Daehlie vuosina 1992 ja 1998. Vain yksi hiihtäjä on ollut mitaleilla kolmissa peräkkäisissä kisoissa ja hän on suomalainen Veikko Hakulinen; kultaa vuonna 1952; hopeaa vuonna 1956 ja hopeaa 1960. Hakulinen osallistui vielä vuoden 1964 talvikisoihin ampumahiihdossa ollen tietysti nopein hiihtäjä. Hakulinen oli mukana vielä vuoden 1962 hiihdon MM-kisoissa ja oli viidenkympin hiihdossa yhdeksäs tosin häviten 4 vuotta nuoremalle Sixten Jernbergille kuutisen minuuttia. Puheet siitä että Hakulinen olisi jotenkin pakotettu lopettamaan uransa hiihtomaajoukkueessa eivät ole kovin totuudenmukaisia. Aika oli vain ajanut ikääntyvän mestarin ohitse.

Vanhin elossa oleva oleva kuninkuusmatka voittaja on Norjan Ole Ellefsaeter joka täytti viime viikolla 79 vuotta. Nuorin on tietenkin Iivo Niskanen. Ensimmäinen viidenkympin voittaja oli Thorleif Haug ajalla 3:44.32 ja tänään Niskanen kellotti ajan 2:08:22:1.

Yhteensä suomalaiset ovat saaneet tältä matkalta mitaleja seuraavasti:

4 kultaa

6 hopeaa

4 pronssia

Kaksoisvoitto on tullut vuosina 1932 ja 1960. Vaikka Suomi pääsi mitalikantaa vasta kolmansissa olympialaisissa talvkisoissa vuonna 1932 Saarisen ja Liikkasen kaksoisvoiton myötä ei pidä unohtaa vuosien 1924 ja 1928 sankareita  Matti Raiviota, Tapani Nikua, Erkki Kämäräistä, Anton Collinia, Lappalaoisen veljeksiä Taunoa ja Marttia eikä tietenkään Adiel Paanasta. Matti Raivio oli Vuoden 1924 kisoissa seitsemäs ja neljä vuotta myöhemmin Sankt Moritzissa Lappalaisen veljekset saavuttivat sijat 6 ja 9. Matkaa noista ajoista on tehty jonkin verran tähän Iivo Niskasen suureen päivään. On aika katsella vanhoja videoita ja selailla myös ikivanhoja Urheilun kuva-aitta-lehtiä. Palaamme vuoteen 1960 Kalifornian vuorille ja edelliseen kultamitaliimme. Vuoden 1960 kisojen pohjoismaisten lajien ratametarina oli muuan Mannerheim-ristin ritari Olavi Alakulppi komennuskuntansa kanssa. Eniwei hyvää jälkeä kaikin puolin kuten tästä pätkästä näemme. Kannattaa jättää Youtube pyörimään sillä seuraava video kertoo samasta kisasta. Porilaisten marssi on jo soitettu, mutta kyllä Iivo vielä tämän ansaitsee elikkä Savolaisen laulu.

Sotsin kisat menivät ja Etelä-Korean kisatkin lopuillaan...

Tulipas nukahdettua muutama vuosi… Nyt on kuitenkin aika käynnistää uomo industrius-blogi uudelleen. Vanha blogi on kuitenkin nyt visusti lukkojen takana ja näillä näkymillä se avataan tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden käyttöön aikaisintaan vuonna 2037. Siemeneksi tähän otetaan kuitenkin tuon blogin viimeinen julkaisu vuodelta 2013. Se näkyy tämän uuden uomo industriuksen arkistossa ja sehän käsitteli ilmiötä nimeltä 43-vuotias Teemu Selänne Sotsin kisoja odotellessa.
Ne kisat menivät ja huomio on nyt Etelä-Korean kisojen jälkimmäisellä viikolla. Kisoissa on tapahtunut paljon ja moni asia lämmittää mieltä. Suomen talvi-urheilun alennustilasta voisi kirjoittaa paljonkin mutta antaapas olla. Toisten menestys voi myös olla ilonaihe ja urheilukansana olemme saaneet vaikka mitä viimeisen kuluneen vuosisadan aikana. Tai sanotaanko reilun sadan vuoden aikana. Varsinainen urheilumenestyksemmehän alkaa jo vuodesta 1906 eli Ateenan ns. välikisoista.

Mieltä lämmitti kovin viikolla Jenkkilän naisten voitto parisprintissä. Mainitsin asiasta, siis siitä että Randall ja Diggins voittavat parisprintin, jo viimä vuoden marraskuulla. Heidän valmistautumistaan saattoi seurata Instagramin kautta. Tosin lähes olemattomiin rasvaansa menettävä Digginsin olemus antoi aihetta huoleen muutama päivä ennen kisoja. Kunto oli kuitenkin huipussaan keskiviikkona ja he todellakin ansaitsivat voittonsa. Kaikki oli heidän puolellaan. Suksi pelasi parhaiten ja kun Ruotsin ja Norjan ankkurit vielä tyrivät homman ylimäärisellä adrealiini-latauksellaan, niin Jessiellä oli varsin helppo tehtävä hoitaa homma kotiin. Sprinteissä ei oikein passaa koheltaa. Yksi läheltä piti-tilanne nostaa adrealiinit huippuunsa ja vintti voi siitä pimetä kohtalokkain seurauksin.

Edellisestä Yhdysvaltain murtsikka-mitalista olikin jo aikaa 42 vuotta. Harvapa muistaa enää heppulin nimeltä Bill Koch. Jenkkilä sprintti-duosta Randall (35 vuotta) edusti kokemusta ja Diggins (26 vuotta) parasta urheilija-ikää. Tämä pari voitti kylläkin kultaa jo vuonna 2013 Italian MM-kisoissa. Jenkkien joukkuehenki on vallan mahtava ja toverillisuus paistaa läpi jokaisesta Insta-päivityksestä. Pari vuotta sitten äidiksi tullut alaskalainen Randall kutsui Digginsiä ”meidän kaikkien ihanksi maaoravaksi (Chipmunk)” johon voimme toivomme asettaa taannoisessa päivityksessään. Diggins ehkä jatkaa vielä seuraaviin kisoihin vaikka eräs päivitys antaa hieman vihiä siitä että nämä kisat ovat viimeiset. Sen verran kova saavutus tiistainen kuitenkin oli että Diggins voi hymyillä kuuluisaa hymyään loppu-ikänsä, ja hän tienaisi kyllä hammastahna-teollisuuden mannekiinina sievoiset summat niin päättäessään ja haluetessaan.

Tänään nähtiin myös olympia-historian yksi suurimmista yllätyksistä kun saksan jääkiekkojoukkue meni finaaliin. Saksan edellisestä lätkä-mitalista on kulunut nyt aikaa 42 vuotta. Etelä-Korean kisojen miesten lätkä-tapahtuma on kyllä rospuutto-turnaus jos totta puhutaan, mutta tänäinen temppu kyllä hakataan kiveen ja jos loppu-ottelussa tapahtuu vielä suurempi ihme niin se on olympialaisten talvikisojen historian suurin yllätys. Germaanit ovat raivanneet tieltään jo Ruotsin ja Kanada. Alkulohkossa muuan Suomi voitti Saksan selvästi maalein 5-2.

Lopuksi voi vielä miettiä kaikkien aikojen suurinta yllätystä joka on nähty olympialaisten talvikisojen historiassa. Yhdysvaltain olympia-kulta jääkiekossa ei ollut niin suuri yllätys kuin jälkeenpäin on uskoteltu. Joukkueessa oli talenttia ja sen pakisto sai kasaan kisojen jälkeisenä vuosikymmenenä 3161 NHL-peliä. Steven Bradburyn kulta lyhyen radan pikaluistelussa vuonna 2002 oli toki onnekas tapahtuma, mutta se pitänee jättää vain ihmeelliseksi kuriositeetiksi. Kun vuosikymmenet kuluvat niin Sapporon kisojen miesten pujottelun voittaja Espanjan Francisco Fernández Ochoa nousee yhä suurempaan arvoon. Ehkä hyvänä kakkosena tulee miesten 30 kilometrin hiihdon voittaja vuodelta 1968 eli Italian Franco Nones. Nones tosin oli kuudes samalla matkalla jo vuoden 1966 MM-kisoissa ja mukana pronssia saavuttaneessa joukkueessa, mutta Ochoa oli tottunut kovin vaatimattomiin sijoituksiin. Samoissa kisoissa tosin puolalainen mäkihyppääjä voitti kaikkien yllätykseksi erikoismäenlaskun kultaa. Pikkumäessä Fortuna oli toki jo kuudes. Fortuna voitti kultaa kiitos ensimmäisen kierroksen jättihyppynsä. Toisella kierroksella hän oli varsin vaatimaton. Ochoa oli kova molemmissa laskuissa voittaen ensimmäisen ja ollen toisessa toinen. Urheilullinen näkökulma ratkaiskoot. Bradburyn voitto on kuitenkin varsin hauskaa katsottavaa.