Kohtaaminen Stephen Hawkingin kanssa.

Englantilaisia suurmiehiä kuolee tällä haavaa taajaan tahtiin. No eihän ne siitä maasta lopu ja itse kuningatar ainakin on hyvissä voimissa ja tavoittelee varmasti sadan vuoden ikää vaikka ei siitä niin suurta numeroa halua tehdäkään.

Tänään olemme saaneet kuulla tiedemies Stephen Hawkingin poismenosta. Vastoin kaikkia oletuksia hän sinnitteli vaikean, käytännössä nopean ja varman kuoleman tuottavan sairauden kanssa 55 vuotta. Hänen ajatuksillaan on ollut paljon vaikutusta ja tulee olemaan edelleenkin. Tässä kirjoituksessa ei lähdetä ruotimaan hänen elämäntyötään ja keskeisiä ajatuksia. Muistutettakoon kuitenkin siitä että Hawking muistutti ihmiskuntaa vaarallisesta kehityksestä. Karmealla tavalla tuo muistutus on ehkä kansantajuisinta mitä Hawking on koskaan sanonut.

Tämän blogin puitteissa voi joskus palata muistoihin jos elämän varrella on sattunut kohtaamisia jopa kuuluisten ihmisten kanssa. Monihan tänään laatii kirjoituksia Hawkingista, mutta harva on hänet läheltä nähnyt saati sitten keskustellut hänen kanssaan. Valitettavasti, tai mitäs valiteltavaa siinä nyt on, tämän blogin kirjoittaja on nähnyt Hawkingin hyvin läheltä, kommunikoinut hänen kanssaan ja jopa kosketellut häntä. Tapahtumaa ansainnee selvittää hieman.

Nuorempana ihmislapsi seikkailee ja etsii toimeentuloaan moninaisista ammateista opiskelunkin ohella. Niinpä huomasin jossain vaiheessa olleeni jo muutaman vuoden Helsinki-Vantaan lentoasemalla turvatarkastajana. Oli vuosi 1988 ja varsin lämmin kesä. Herra Hawking oli käymässä Suomessa esikuntansa kanssa. Sitten oli lähtöpäivä ja mies seurueineen oli siirtymässä lentokoneeseen. Tietysti tultiin ulkomaan lentojen turvatarkastuksen kautta. Rullatuoliin sidottu mies joutuu ilman muuta tarkastukseen. Turvatarkastuksen tilat olivat varsin ahtaat ja niinpä minä jolle Hawkingin tarkastaminen lankesi kysyin häneltä ystävällisesti, niin ystävällisesti kuin pystyin: ”Sir, could this Wheelchair be moved manually?” Sain vastauksen puhesyntetisaattorin kautta ja se oli selkeä ”No!” Menimme sitten tarkastuskoppiin ja tunnustelin ettei suuren fyysikon mukana olisi menossa koneeseen mitään asiatonta. Katsoin miehen menopelia ja tuumasin että kyllä siihen härveliin olisi saanut rakennettua vaikka pienen vetypommin jos niikseen tulee. Toimituksemme ei kestänyt kauaa ja tuumasin että menkööt koneeseen mitä menee, jos tuollainen mies haluaa räjäyttää koneen niin so what! Avasin tarkastukopin oven kohteliaasti ja toivotin hyvää matkaa. Vastausta en enää saanut. Hiljaa lipui sitten maailmankaikkeuden saloista hyvin perillä oleva mies luotani, ja katselin rullatuolin menoa verkkaan ennen kuin palasin komennuskunnan töihin.

Monet asiat jotka tapahtuvat arjessa, isotkin asiat, jäävät sen virtaan ja hautautuvat muistoihin. En muistaakseni tehnyt niin suurta numeroa Hawkingille tekemästäni tarkastuksesta tuona päivänä ja sinä aikana yleensäkään. Nyt siitä on lähes 30 vuotta ja tapahtuma on muistamisen ja ehkä myös mainitsemisen arvoinen. Ehkäpä ennen loppulaulua on syytä ottaa tähän muutama sana Vanhan testamentin Saarnaajan kirjasta vaikka siteerattu kohta alkuperäisessä yhteydessä ja alkuperäisessä kirjoittajan tarkoituksessa tarkoittaakin vähän muuta kuin mitä ensi lukemalta voisi ajatella:

Muista Luojaasi nuoruudessasi,
ennen kuin hopealanka katkeaa
ja kultamalja särkyy,
ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä
ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon.
Tomu palaa maahan, josta se on tullut. 
Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut. 
Saarnaajan kirja 12:6-7

Lopuksi päästetään Hawkingin maanmiehet liikkeelle. Tietenkin The Beatles ja Across the Universe.

Aina ajankohtainen Vergiliuksen Georgica

Yksi kiintoisa kysymys joka nousee vuosittain mieleen on se millä antiikin teoksella olisi entiten sanottavaa tämän päivän ihmiselle. Puhtaasti kirkonmies puhuisi varmaan evankeliumeista ja Paavalin Roomalaiskirjeestä. Nekin ovat tavallaan antiikin perintöä ja kirkon kyllästettyä jo varhaisessa vaiheessa meidänkin kulttuurihistoriamme ja kielemme emme tuosta vaikutuksesta pääse eroon. Toisaalta esim. 1960-luvulta saakka on korostettu esim kristillisen ajattelun piirissä tietyillä tahoilla ihmisen tehtävää Jumalan tilanhoitajana, viljelijänä ja varjelijana. Em. ajattelun motivointi kyllä nousee raamatullisista ja lähinnä Vanhan testamentin teksteistä. Perustelut, missä ei sinänsä ole mitään väärää, ovat kuitenkin useimmiten tehty taka-oven kautta. Alkuperäisessä yhteydessään ne ovat vahvasti uskonnollisesti motivoituja ja selkeän myyttistä puhetta. Maanviljelyä sen itsensä vuoksi ne eivät ylistä. Pikemminkin maanviljelys nähdään rangaistuksena jonka ihmiskunta on saanut jos luetaan aivan Raamatun alkulehtiä. Että Vanha testamentti olisi ”vihreä dokumentti” johtuu lähinnä lukijan silmälaseista. Mutta onko siinäkään toisaalta mitään väärää.

Humanisti voisi nostaa esiin vaikka jonkin Platonin tai Aristoteleen teoksen, vaikkapa Valtio-dialogin tai Nikomakhoksen etiikka? Vastaus löytyy suurelle yleisölle tuntemattomalta taholta. Yksi helposti perusteltava teos on Rooman kansallisrunoilijan Vergiliuksen maanviljelyä, karjanhoitoa ja mehiläistenkasvatusta koskeva ylistys-runoelma Georgica — Maanviljelijän työt. Kenties paremmin kuin mikään toinen teos, ajattelun ilmentymä yleensä, se osoittaa ihmisen ja maan ainaisen riippuvuussuhteen. Ihmiskunnan olemassaolo on aina kiinni kestävällä pohjalla olevasta maataloudesta. Uuden, milleniaalien sukupolven, noustessa yhä suurempaan asemaan myös maatalouden merkitys tulee uuteen tarkasteluun.

Publius Vergilius Maro (70-19 e.a.a) kirjoitti kolme varsinaista pääteosta. Bucolica oli perinteinen paimenrunoelma, Georgica maanviljelyksen ylistys, ja viimeistelemättömäksi jäänyt Aenis Rooman suvun kantaisän tarina. Vergilius syntyi Andesissa Mantuan (Mantova) luona maalaisperheeseen ja hänestä piti tulla asianajaja ja poliitikko. Hän oli kuitenkin arka ja unelmointiin taipuva luonne, joka viihtyi parhaiten maalla. Taloudellisesti riippumaton tilanne mahdollisti joutenolon ja runoilemisen. Hänen koko toimintansa nivoutuu Caesarin murhan ja Rooman kansalaissodan pyörteisiin ja jälkimaininkeihin. Kaikessa Vergilius oli Octavianuksen, tuon jouluevankeliumin keisari Augustuksen mies.

Kristitty maailma ja kirkko on noteerannut hänen tuotantonsa poikkeuksellisen korkealle sen korkean moraalisen sisällön ja joidenkin profeetallisena pidettyjen säkeiden vuoksi. Laatiessaan suurta runoelmaansa La Divina Comedia eli Jumalainen näytelmä kelpasi Vergilius Dante Alighierille turvalliseksi matkaoppaaksi. Kukapa ei suosisi kotimaakuntansa poikaa. Dantelle Varsinais-Italian poika Vergilius oli kaikki kaikessa. Hänen sanansa Jumalaisen näytelmän toisessa laulussa ovatkin kuvaavat: ”Mun mestarini oot, mun tekijäni: sinulta yksin oppinut ma olen sen tyylin kauniin, jok’ on kunniani."

Kansalaissodan jälkeisessä tilanteessa oli tärkeää ylistää maaseudun rauhaa ja maanviljelyn itsenäisyyttä, sekä tietysti omavaraisuutta. Teoksen tarkoitus olikin lähinnä ideologinen kuin käytännöllinen. Se ei missään tapauksessa anna oikeaa kuvaa Octavianus Augustuksen, Julius Caesarin sisarentyttären pojan, ajan maanviljelijän elämästä ja yleensä maanviljelyn luonteesta tuon ajan Italiassa.

Georgican suomentaja puhuu teoksen ansioista seuraavin sanoin: "Nerokkainta ja ajattominta Georgicassa on Vergiliuksen luoma synteesi, joka luo tasapainon vakaumuksen ja runon, maanviljelystiedon ja filosofisten aatteiden välille. Kyseessä on eläytyvä synteesi; se tarttuu teosta lukiessa. Vaikka Georgica sisältää meidän näkökulmastamme luonnontieteellisiä erheitä, ne eivät häiritse, koska teoksen tarjoama elämyskokonaisuus on yhä tuore. Teos ei ole opetusrunoelma, vaan ”kuin opetusrunoelma”: sitä ei ole kirjoitettu maanviljelijän käsikirjaksi, vaan runoutta rakastavan lukijan käsiin." Georgicaa käytettiin kuitenkin laajalti maanviljelyn oppikirjana aina valistuksen aikaan asti. Paikka paikoin Vergiliuksen ideat tuntuvat hyvin tuoreilta. Esimerkiksi ajatus maanparannuksesta vuoroviljelyn avulla on ikivanha ja edelleenkin kestävin menetelmä.

Koko eepos huokuu vanhaa roomalaista hyve-mentaliteettia. Työtä on tehtävä hellittämättömästi, ja lopulta suunnaton työ kantaa hedelmää. Vergiliuksen viljelijä on tilansa sotapäällikkö. Vai mitä sanotaan seuraavasta: Jos viljelet kumpuilevaa maastoa ja loivia rinteitä, levitä rivien välejä. Pää- ja sivukäytävät olkoot istutuksen jälkeen ojennuksessa kuin legioona, joka on sodassa levittänyt kohorttinsa ja seisoo avoimella kentällä taistelujärjestyksessä: rivit on ojennettu, maa aaltoilee kauttaaltaan vasken välkkeestä, hirvittävä taistelu ei vielä ole alkanut.
 
Maan luomisvoimaa syvimmällä tavalla ylistävät ne säkeet, joissa Vergilius intoutuu ylistämään puiden oksastamisen ihmettä. Toisaalta Georgican äärellä, ja eeposhan tulisi lukea vähintään neljän vuoden välein, toivoisi kunnon pula-ajan vielä koittavan! Tiukka aika pakottaisi useamman työhön josta hän on vieraantunut, viljelemään elintarvikkeita itselleen. Ajatellaanpa vaikka Tuiliersin puistoa Pariisissa toisen maailmansodan aikana. Rauhanajan ylellinen nurmikko oli vaihtunut kaali-, ja porkkanaviljelmiin.

Vuosi 2001, vuosi jolloin tämä sepuste näki alun perin päivänvalonsa ensimmäisessä muodossaan, muistetaan kiinalaisen horoskoopin mukaan käärmeen vuotena. Euroopassa vuosi jäi aikakirjoihin hullun lehmän vuotena. Hullun lehmän katastrofissahan on pitkälti kyse luonnon välineellistämisestä ja ihmisen ylimielisyydestä. Tehomaatalous ei enää ollut sellainen suuri kokonaisuus, joka toimi tarkoituksenmukaisesti. Mutta ei uutta auringon alla tämänkään suhteen. Georgican kolmannen osan huipentaa karmea karjasairauksien kuvaus. Vergiliuksen ajattelussa luonnonvoimien tasapainotila on kaiken harmonian ihanteena.

Roomalaisille merkitsi paljon maanviljelyn kauneusarvollinen tekijä. Maanviljely muokkasi maisemaa, ja kaiken takana oli hyöty. Voidaan ehkä sanoa, että kaikki maanviljely on puutarhanhoitoa, mutta kaikki puutarhanhoito ei ole maanviljelyä. Roomalaiset olisivat katselleet todennäköisesti varsin hitaasti esimerkiksi japanilaista puutarhaa. Kaikkihan eivät pääse rakentamaan ja möyrimään maata roomalaisessa hengessä, mutta Georgica on ylentävää luettavaa kaikille maanviljelijöille, kotipuutarhurit mukaanluettuina. Ja meissä kaikissahan asuu ainakin pieni toskanalainen!

Puhuttaessa roomalaisista ja maanviljelystä pitää muistaa aina muutama asia. Niin erinomaisia kuin he olivatkaan, puuttui heiltä kuitenkin monta asiaa. Ei heillä ollut perunaa, eikä myöskään tomaattia. Niin! Jos roomalaisilla olisi ollut peruna? Siinäpä olisi oiva ja antava aihe vaikkapa hieman kieli poskella tehtyyn tutkielmaan! Olisiko peruna rauhoittanut pohjoisen villit kansat jo 1500 vuotta aikaisemmin? Olisiko perunan ansiosta myös pystytty välttämään keski-aika?

Roomalaiset olivat varsinaisia kaalinsyöjiä. Onpa jälkipolville säilynyt Marcus Porcius Caton (234-149 e.a.a.) kaaliruokareseptejäkin hänen De Agricultura-teoksessaan. Georgica on siis käännetty suomeksikin (Teivas Oksala, ja osan IV heksametrikäännös Päivö Oksala), mutta runoteokselle oikeutta tekevä heksametrikäännös antaa vain odottaa itseään.

Georgica on kaikessa mahtavuudessaan myös pienviljelyn korkea veisu. Pienistä tiloista suuriin tiloihin siirtyminen ei ole uusi ilmiö, eikä myöskään sen tuottama rakennemuutos ja siitä seuraava juurettomuus. City-kulttuuri ei juuri perinteisesti tarjonnut mahdollisuuksia virkistävään maalaiselämään. Alussa maintsemamme milleniaalit tulevat kuitenkin muuttamaan maailmaa jopa Vergiliuksen Georgican ihanteiden suuntaan.

Vuoden 2017 maalikuussa arvovaltianen yhdysvaltalainen Fortune-lehti julkaisi artikkelin jossa pohdittiin sitä kuin milleniaalit tulevat muuttamaan iki-ajoiksi amerikkalaisen maatalouden rakenteet. Huomiota sai myös käsite ”hyperlähi-ruoka.” Tavallaan kansakunta, amerikan yhdysvaltalaiset, ovat palaamassa maan perustajien juurille. Maan valloittanut ihmisjoukko tuotti ruokansa aivan itse. 1900-luku merkitsi Yhdysvalloissa ruuantuotannon teollistumista. Nyt mikro-farmeja nousee kaikkialle, kaupunkien kerrostalojen katoille ja talojen pihoille. Näistä pienistä volyymeista kasvaa lopulta valtavan kokoluokan saava ”uusi maatalous.” Lopulta uusi maatalous tulee työllistämään suuren joukon uusia toimijoita. Kyse on uudesta elämäntavasta jossa pienen farmin pyörittäminen on aivan luontevaa sivutoimena.

Maatalous myös koneellistuu. Lennokit, automatisoitu traktorityö ja robotiikka ovat jo monen farmin arkipäivää. Milleniaalien ajattelutapa näkyy kaikessa. Milleniaalien kapinahenki on luonut myös uudelleen ohjautuneita markkinoita ja paljon itsenäisiä, suurista maatalousjäteistä riippumattomia itsenäisiä toimijoita. Korkealaatuisista tuotteista ollaan myös valmiita maksamaan parempi hinta. Maanviljelijä voi elää työllään ja tehdä sitä ylpeänä Vergiliuksen Georgican hengessä. Tähän loppuun vähän roomalaisesta ruuasta.

Sir Roger Bannister In Memorian

Eilinen päivä, maaliskuun 4. MMXVIII, toi julki uutisen Sir Roger Bannisterin poismenosta. Elämme aikaa jolloin voimme lukea käytännössä joka päivä uutisen kuuluisan ihmisen kuolemasta. Lisätietoja kuolleesta kuuluisuudesta on saatavailla internetin kautta niin paljon, että siinä voisi vaikka viettää kokonaisen työpäivän. Kuuluisien ihmisten elämänkerrat opettavat meitä monella tavalla, ja auttavat ymmärtämään ihmiselämän koko kirjoa ja niitä mahdollisuuksia jotka meille on annettu. Niille jotka muistavat sellaiset englantilaiset maileri-suuruudet kuten Steve Ovett, Sebastian Coe ja Steve Cram ymmärtävät millainen esikuva Bannister on ollut heille. Bannister loi englantilaisten mailereiden sankari-eepoksen ja se tuotti myöhemmin paljon menestystä.

Bannister oli ensimmäinen ihminen joka alitti mailin juoksussa neljän minuutin haamurajan. Bannister eli korkeaan ikään ja olisi täyttänyt tässä kuussa 89 vuotta. Urheilu-uransa jälkeen Bannister keskittyi opintoihinsa ja valmistui lääkäriksi. Urallaan hän oli arvostetttu neurologi. Urheilun alalla Bannister toimi aktiivisesti ollen Englannin urheiluneuvoston ensimmäinen puheenjohtaja. Noista ansioista Bannister aateloitiin vuonna 1975.

Bannister osallistui vuoden 1952 XV olympiadin kisoihin Helsingissä jääden kuitenkin neljänneksi. Neljän minuutin haamurajan Bannister rikkoi vuonna 1954 toukokuun kuudes päivä. Hänen aikansa oli 3:59:4. Ennätystä Bannister sai pitää hallussaan vain 46 päivää. Ennätyksen, 3:58:0 otti haltuunsa yli kolmeksi vuodeksi Australian John Landy. Banniste ja Landy kohtasivat vuonna 1954 Kansayhteisön kisoissa Vancouverissa, ja tuo kamppailu on jäänyt aikakirjoihin tarunhohtoisella tavalla. Molemmat miehet alittivat neljän minuutin rajan. Bannister paransi ennätystään lukemiin 3:58:8 voittaen Landyn kahdeksalla kymmenyksellä. Tätä voittoa ja saavuttamaansa aikaa Bannister arvosti paljon enemmän kuin ensimmäistä haamumailia saman vuoden keväällä. Kansainyhteiön kisoissa ei ollut järjestettyä vauhdinpitäjää kolmella ensimmäisellä kierroksella vaan kyse oli kahden mestarin kohtaamisesta. Herää tietenkin kysymys miten hyvä urheilija Bannister oli jos häntä verrataan nykyajan mailereihin.

Mailin maailmanennätystä pitää nykyään hallussaan Marokon Hicham El Guerrouj ajalla 3:42:13 joka on täysin sekunteihin pyöristettynä 223. Bannisterin aikana juostiin paljon hitaimmilla radoilla. Juoksukenkienkin alalla (Otsikkokuvassa piikkarit joilla Bannister teki ennätysjuoksunsa) on tapahtunut valtaisaa kehitystä. Radan suhteen nykyiset kestopäällysteet antavat kierrosta kohden etua juoksijoille noin puolitoista sekuntia verrattuna lähinnä hiili-murskasta tehtyihin pinnoitteisiin. Nykyiset päällysteet ja juoksutossut antavat noin kahden sekunnin edun. Bannisterin vertailuajaksi saamme tällöin 3:50:8 jonka pyöristämme lukemaan 231 sekuntia. Kun tarkastelemme marokkolaisen aikaa täytenä satana prosenttina niin Bannisterin aika on siitä 96,53 prosenttia. Bannisterin potentiaali olisi ollut varmasti noin 3:46:0 jos hän oli harjoitellut nykyaikaisin menetelmin. Hänen saavutuksensa osoittaa sen miten lahjakas urheilija oli kyseessä.

Bannisterin aikaa koskevia laskelmia tehdessä heräsi kiusaus arvioida sellaisen suuruuden kuin Paavo Nurmen suhteellista aikaa vaikkapa peninkulman juoksussa samoilla perusteilla. Martti Jukola on väittänyt Nurmen juosseen harjoituskentällä Pariisisssa vuonna 1924 kympin aikaan 29:45.  Nurmi oli kimpaantunut urheilupomojen päätöksestä olla ilmoittamatta häntä olympia-matkalle. Vastaavilla rata-, ja juoksutossutasoituksilla Nurmen em. aika on pyöreästi 1720 sekuntia. Nykyinen maailmanennätys 26:17:53 on 1578 sekuntia. Nurmen laskennallinen aika on 91,74 prosenttia (28:40:0) Etiopian Kenenisa Bekelen maailmanennätyksestä. Nurmella olisi varmasti ollut mahdollisuuksia parempaankin, mutta Bekele pääsee silti varsin kauas edelle. Nurmen juoksutyyli oli epätaloudellinen ja tietenkään harjoitusmenetelmät eivät olleet samat kuin nykyään. Virenin taolle Nurmi olisi ehkä päässyt, mutta siitä on matkaa Bekeleen vielä noin reilut 80 sekuntia. Bekele ohittaisi Nurmen kierroksella ja häviäisi kaiken koneestaan irti ottavalle Virenillekin 300 metriä. Nurmen suuruus omana aikanaan perustui kovaan harjoitteluun. Mennään vielä lopuksi vuoteen 1954 ja Vancouverin kansanyhteisön kisoihin.