Urheilu. Kirous vai siunaus? Porinaa Daegun yleisurheilun MM-kisojen tunnelmissa.

Isojen kisojen alla tunnelma nousee ja jossain vaiheessa kaivetaan esille vanha Kalevala-pipokin. SUOMI-paitakin olisi hyvä vetää päälle mutta aika on tehnyt tehtävänsä. Pötsiä on kertynyt liiaksi; rikoo on riskillä ruma, liian pieni SUOMI-paita rivompi... Mutta voihan tuota satsata ilman noitakin. Takavuosina pääsin Kalevala-pipolla ja SUOMI-padalla isojen kisojen aikana erääseen lehteen ns. päivän ennustajaksi. Helsingissä oli näet Yleisurheilun EM-kisat. 

Jukka Kemppinen kirjoitti  kerran (23.08.2007) kitkerään sävyyn urheilusta. Tuohon kirjoitukseen olen palannut useasti. Huonostihan siinä käy jos lahjaton lähtee urheilemaan. Voi saada elinikäisen juoksukiellon haurastuneiden ja kiinnikkeitä täynnä olevien akillesjänteiden vuoksi, yksi selkänikama on 11 milliä pois ruodusta, oikea olkapää on siinä määrin sökö että rinnan yläpuolelle menevät nostot eivät ole suositeltavia jne... Allekirjoittaneella on ainakin kaikki edellä mainitut vaivat, eikä maajoukkue-paikka ollut edes näköpiirissä. Vaivojenkin kanssa oppii elämään kunhan ei ole liian kiire vuoteesta ylös. Ehkä Kemppinen on paljolti oikeassa!

Mutta koska urheilulla on kansakuntia yhdistävä mahti ja se on varsin sivistynyttä sodankäyntiä niin ehkäpä sillä on sijansa. Yleisurheilu ei enää elä niin suurta suuruuden aikaa kuin joskus ennen. Yhdysvalloissakin sen harrastajamäärät ovat pudonneet lajin kulta-ajoista. Suomessa monet uudemmat lajit vievät lahjakkuuksia.

1980-luvun lopussa useassa lajissa elettiin uudistusten aikaa. Monissa perinteisissä urheilumuodoissa lajit kokivat evoluution. Esim. ammunnassa perussatsin jälkeen ammuttiin vielä piste-finaali. Kaiken mahdollisti kehittynyt tekniikka ja tietokoneen rajattomat mahdollisuudet, toisaalta lajit kilpailivat televisio-seksikkyydessä. Mutta kaiken mullistuksen jälkeen yleisurheilu on sama yleisurheilu kuin ennenkin. Naisten lajivalikoima on toki kasvanut, mutta asia ei sinänsä ole vallankumouksellinen. Joidenkin lajien sisällä tekniikka on kokenut mullistuksia, joissakin lajeissa välineet ovat kokeneet evoluution. Korkeushypyssä on olympiakultaa voitettu viidellä eri tyylillä: saksitekniikalla, sisäjalan tyylillä, ulkojalan tyylillä, kierähdystekniikalla ja tietysti Fosbury-flopilla, toisaalta nykyinen selkä edellä tyyli ei ole mitään muuta kuin pehmeän alastulopatjan mahdollistama ulkojalan muunnelma. Toisaalta alkuperäinen Fosbury-floppi oli vastaavasti sisäjalka.

Jotain uutta odottaisi toki yleisurheiluunkin. Miesten puolella lajivalikoima on ollut täysin sama Melbournen kisoista 1956 lähtien! Katsellessani Osakan alkumaininkeja tuli mieleen se kuinka kova urakka vaikkapa miesten satanen onkaan. Neljä starttia kahden päivän aikana. Sadan metrin juoksuun voisi ottaa aivan hyvin ns. aika-ajon lentävällä lähdöllä. Lähtö tapahtuisi kaarteesta ja kiihdytysmatkaa olisi vaikkapa 25 metriä. Nolla-viivalla pikamenijän nopeus olisi noin 40 km tunnissa ja viidentoista metrin jälkeen noin 44 km/h. Parhaat kellottaisivat aikoja 9.00-9.25. Idea olisi siinä, että näin päästäisiin yksitoikkoisesta neljän startin kisasta kyttäilyineen ja loppulöysäilyineen. Koko skaba voitaisiin viedä läpi yhden päivän aikana, jopa neljän tunnin sisällä. Ja aivan taatusti mielenkiinto säilyisi koko aika-ajon ajan. Peli olisi raaka, kahdeksan parasta finaaliin joka sitten juostaisiin perinteisellä tavalla. Pikaviesti voitaisiin juosta tournamentin toisena ja kolmantena päivänä ja kaksisataa kahtena viimeisenä päivänä. Tämä idea on nyt sitten vapaasti käytössä.

Olisihan se myös somaa jos keihäänheitossa otettaisiin jälleen ohjelmaan molempien käsien yhteistulos. Uusi kilpailumuoto olisi varmasti heittäjillekin parempi asia. Kun heittää molemmilla käsillä niin vammautumisriski pienenee. Sama asia kuin se jos ostaa aina kahdet samanlaiset housut ja pitää niitä siten vuoropäivinä! Mene ja tiedä. 

Mutta mitä sanoo nykypolville enää ”Lentävä pastori?” Kysehän on alkukielellä kutsumanimestä ”vaulting vicar.” Niin, pastori Bob Richards voitti seiväshypyn olympiakultaa vuosina 1952 ja 1956. Amerikassahan on noita kirkkokuntia ja kyseessä on pastori church on the brethern- nimisestä kirkkokunnasta. 

Että kesäurheilun välivuosiko?

                               

Joku voisi sanoa, että tänä  vuonna  ei  järjestetä  mitään  merkittäviä  suuria  ja  kausittaisia  yleisur-heilu-kisoja.  Toki yleisurheilun em-kisat järjestetään mutta niissä on menneiden aikakausien leima; junioreiden em-kisat kiinnostavat enemmän. 

Vasta  ensi  vuonna  järjestetään  maailmanmestaruuskisat  ja  XXXI  Olympiadin  kisoihinkaan  ei  ole  aikaa  kuin  kaksi  vuotta.  On  siis  kasvun  aika  ja  uutteran  valmentautumisen.  Tuloskunnossa  täytyy  kuitenkin  olla  ja  kehitystä  on  tapahduttava  ja  roimasti  onkin.  Mutta  sanotaan  yksi  asia  suoraan:  paljon  kehitystä  on  tapahduttava  jotta  Lontoosta  saadaan  edes  yksi  yleisurheilumitali.  Katseemme  kääntyy  jälleen  keihäänheittäjien  pariin.  Edellisellä  kerralla kun  Lontoossa  kisailtiin  voitti  Tapio  Rautavaara  kultaa.  Siitä  tulee  vuonna  2012  kuluneeksi  64  vuotta.

Toisaalta,  vaikka  asia  ei  meille  suoranaisesti  kuulukaan,  niin  tänä  vuonna  järjestetään  kuitenkin  yhdet  isot  kisat,  todella  isot.  Emme  puhu  vielä  mitään  jalkapallon  MM-kisoista  vaan  tarkastelun  alaiseksi  tulee  ns.  “Kansainyhteisön  kisat.”  Kyse  on  siis  vanhasta  brittiläisestä  kansanyhteisöstä.  Peräti  71  maata  lähettää  kisoihin  joukkueen.  Kansainyhteisön  maissa  kisoja  arvostetaan  todella  paljon,  ja  jotain  kertoo  niiden  järjestämisajankohta  lokakuussa.  

Olympaikisat  on  nykyään  pakkosijoitettu  heinäkuulle  ja  se  ei  aina  tule  olemaan  mitenkään  hyvä  ajankohta.  Lokakuussa  Intiassa  on  jo  hieman  viileämpää  jos  Delhissä  koskaan  kylmää  edes  onkaan,  ainakaan  päivällä.  Jos  jossain  niin  tässä  paistaa  läpi  brittien  hyvin  konservatiivinen  ajattelu,  ja  tässä  tapauksessa  ei  ole  kyse  mitenkään  huonosta  järjestelystä.  Talvi  talvena  ja  kesä  kesänä.  Intiassa  on  toki  aina  lämmintä,  mutta  briteillä  on  sattuneista  syistä  tietoa  ja  kokemusta  ko.  maasta.  Vuoden  2016  Rion  kisat  järjestetään  sikäläistä  vuodenaikaa  aika  tavalla  keskitalvella…

Mutta  tänä  vuonna  onkin  luvassa  koko  maailman  seisauttava  tapahtuma  kun  kesäkuussa  avataan  jalkapallon  maailmanmestaruuskisat.  Kisat  kestävät  kokonaisen  kuukauden  ja  tietyllä  tavalla  turnausjärjestelmä  ja  joukkueiden  lukumäärä  on  varsin  demokraattinen  asia.  Nykymuotoinen  lopputurnausjärjestelmä  jossa  32  joukkuetta  pääsee  mukaan  on  itseasiassa  hyvin  demokraattinen;  15 %  itsenäisistä  ja  jalkapalloilevista  valtioista  pääsee  mukaan.  

Tuohon  joukkoon  ei  taaskaan  kuulu  Suomi  ja  tuskin  koskaan  kuuluukaan.  Tuohon  kysymykseen  “itsenäiset  valtiot  liittyy  yksi  mielenkiintoinen  asia!  Ja  se  ei  ole  yhteismitallinen  siihen  käytäntöön  joka  on  voimassa  Kansainvälisen  Olympiakomitean  alaisissa  ksioissa.  Nimittäin  joskus  voisi  olla  sellainen  tilanne  että  Brittein  saarilta  olisi  futis-kisoissa  mukana  peräti  5  joukkuetta  kun  esimerkiksi  Olympiakisoihin  saarilta  tulee  vain  kaksi  kansallista  joukkuetta:  Iso-Britannia  ja  Irlanti.  Jalkapalloilun  MM-lopputurnaukseen,  jos  vain pelit  sujuvat,  pääsisi  mukaan  periaatteessa  Englanti,  Skotlanti,  Wales,  Pohjois-Irlanti  ja  Irlanti.  On  se  niin  väärin…

Sitten  on  muuten  olemassa  vielä  sellainenkin  asia  kuin  nuorten  olympiakisat  jotka  järjestetään  ensimmäisen  kerran  tänä  vuonna  Singaporessa.  Mielenkiintoista  kerrassaan,  ja  vuoden  2012  oikeiden  kisojen  yksi  jännittävä  pointti  onkin  sitten  voittaako  kukaaan  vuoden 2010  nuorten  olympiakisojen  voittaja  oikean  kiultamitalin  Lontoossa  2012.  Singaporessa  ei  muuten  järjestetä  mitenkään  pieniä  kisoja  vaan  osallistujia  ollee  noin 3600!  

Kisamaskotit  näyttävät  muuten  tämmöisiltä.  Kas  kun  eivät  laittaneet  maskotiksi  maailman  kuuluisinta  papukaijaa  eli  Singaporen  Joe-poikaa.  Toisaalta  asia  on  niin,  että  Aku  Ankka-harrastuksessa  Suomi  on  aivan  erityinen  maa  ja  vaikka  meillä  on  paljon  Carl  Barks-faneja,  niin  muualla  maailmassa  asiaa  ei  noteerata  samalla  tavalla  kuin  meillä.  Vaikka  Joe-poika  Singaporesta  on  tuttu  melkein  kaikille  suomalaisille  niin  näin  ei  asia  muualla  todellakaan  ole.