Vihdoinkin piispat puhuvat asiaa ja muita porinoita.

                                      

Aivan! Mutta olis voinut käyttää vielä pikkuisen ärhäkämpiä kielikuvia joita Helsingin piispalta kyllä löytyy jo niikseen on tarve! Tänäinen ILTA-SANOMAT nimittäin uhrasi aukeaman sen uutisen ympärille että eilen julkaistiin kirja “Rakkauden lahja Piispojen puheenvuoro perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuu-desta (Kirja-apaja). 

  
Huovis-piispa näet sanoo lisäksi että “Irtosuhteet satuttavat.” Hän kritisoi poliitikkojen tapaa kertoa tiuhaan vaihtuvista suhteistaan. Ei ole hyvä, jos esimerkiksi poliitkot kertovat jatkuvalla syötöllä monista liitostaan, eroistaan ja uusista ihastuksistaan. En sano että se koira älähtää johon kapula kalahtaa, mutta mitä on sanottava Tanja Karpelan kommenteista Huovisen mielipiteesseen poliitikkojen eroista: “Vahinko, etten tavannut sitä oikeaa jo 18-vuotiaana ja mennyt naimisiin. Ehkä mina sitten olisin kelvannut Huovisen toivomaksi esimerkiksi.”

Tuota, tuota… Sittenhän ei meillä olisi ollut Miss Suomea nimeltä Tanja Vienonen. Hänen elämänsä olisi varmasti mennyt aivan toisia uria jne. Jossitelu on turhaa eikä mitenkään tärkeää. Toisaalta nyt kun nämä pari ensimmäistä kappaletta on kirjoittanut tulee vähän sellainenkin olo että oliko Huovisen kommentti sittenkään oikein mitoitettu, sen osoitehan on vähän liana helppo arvata, ja vaikka hänen lausuntonsa tarkoitus ei olisikaan ollut se että Tanja Karpela siihen reagoi niin jättää se silti hieman pahan maun…  

Mutta oikealla asialla piispat ovat ja Eerokin. Mutta tuliko ammuttua heiman ylisuuri satsi, siinä on nimittäin sellainen vaara että oma piippu menee ampumakunnot-tomaksi aivan kuin Puna-armeijan tykistöllä kun he Wehrmachtin kavereiden kollageeneja käräyttelivät… Tarttee lukea episkooppien kirja tarkasti ja kirjoittaa siitä kunnon stoori. Tiedä vaikka vihdoinkin saisi jotain kättä pitempää peräti piispoiltakin vaikkapa rippikoulutuntien pitämiseen… HJUWA!!!

Keisari Augustus-kirjaa lueskelen todella naatiskellen, niin naatiskellen. Homma tallentuu kovalevylle mutta neljäskin lukukerta on tarpeen. Sitten onkin kyseessä suurnaatinto… Sain mielenkiintoisen idean, tänään siis, tulevaan jouaamun saarnaan jossa puhun siis jouluevankeliumista “keisari Augustuksen näkökulmasta.” Tarkastelu liittyy luterilaiseen regimentti-oppiin. Näyttää myös siltä että itsenäisyyspäivän saarnaan tunkee mukaan myös keisari Augustus, jollain tapaa, tai ainakin roomalaiset hyveet… Kehittelin jo tänään Porista körötellessäni ajatuksia siitä millainen olisi ollut apostoli Paavalin Areiopagi-puhe jos se olisi pidetty Forum Romanumilla (Meinasin kirjoittaa Forum Romanov, heh!!!).  

Paljon muutakin olisi porinoitavaa mutta se katoaa kosteaan syys-iltaan lähellä suuren mestarin päivää ja Calixtusta. Pax vobiscum!

Lokakuun alkaessa. Sekaporinaa.

Niin alkoi kahdeksas kuukausi. Tänään oli sitten Mikkelin piispanvaalin ensimmäinen kierros ja niinhän siinä käsvi sitten että toiselle kierrokselle pääsivät Seppo Häkkinen ja Hannu Niskanen. Molemmilla yhtä paljon ääniä eli 198. 

Pronssitila tässä skabassa meni sitten Miikka Ruokaselle 123 ääntä ja mitalisijojen ulkopuolelle jäi Irja Askola 95 äänen voimalla. Kotkan rovastikunnassa oli kovasti lobattu Irja Askolan puolesta ja siellä hän saikin toiseksi eniten ääniä eli 32. Muiden äänisaalis siellä oli: Niskanen 38, Ruokanen 13 ja Häkkinen 12. Toinen kierros onkin sitten jännittävä.

Vaalista voi tehdä ainakin nyt sen johtopäätöksen että naisen on aika vaikea päästä piispaksi ja Irja Askola on yrittänyt jo aika monta kertaa. Nyt on asia niin, että Suomeen ei sitten tulekaan naispiispaa ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen. Tokko sittenkään. Melkoinen Hildegard se olisi jos tulisi. Mitä tämän hieman apokryfisen ilmauksen takana sitten onkaan niin sitäpä paassakin miettiä…

Piispanvaalista kirjaostoksiin… Nimittäin sain eilen hankittua turkulaisesta antikvariaatista kappaleen erästä kirjaa kadonneen tilalle. Kirjahan on tuo tämän päiväjulkaisun otsikon alla oleva kuva. Kirjan olen hukannut neljä vuotta sitten muutossa, tai en sitä vain ole löytänyt. Todennäköistä on että yksi laatikko hävisi jonnekin muuton aikana… Tai sitten se löytyy jostakin lähiaikoina…

Joka tapauksessa tuo kaksi kertaa lukemani kirja on jälleen saatavilla ja kolmas kerta lukua on aloitettu. Nyt saadaan hyvää pohjatietoa Jouluaamun saarnaan… Kirjan on kirjoittanut Edwin Linkomies vaikeissa olosuhteissa tutkintovankeu-dessa sotasyyllisyydestä syytettynä. Linkomies kirjoitti kirjan ulkomuistista. Kirja kestänee ajan hampaan varsin hyvin ja tyylillisesti se kuvaa hyvin itsensä keisari Augustuksen selkeää ja yksinkertaista tyyliä.

Mutta sitten seuraavaan asiaan. Viime viikon Kauhajoen murhenäytelmän jälkeen vaadittiin monesta tuutista yhteisöllisyyttä ja siitähän allekirjoittanutkin puhui viimä pyhän saarnassa. Mutta mistä sitä yhteisöllisyyttä sitten saataisiin tähän maailmaan ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Sanomattakin on selvää että nousukausi ruokkii individualistista asennetta ja toisaalta se luo siitä vielä negatiivisemmankin version näine vihakulttureineen. Laskukausi ja lama ei toi-saalta ole tähän mikään ratkaisu. Kuka siis saarnaisi yhteisöllisyyden vaatimusta. Mikään puolue ei siihen pysty eikä ole mitään isompaa aattellista toimijaakaan joka siihen pystyisi.

Jäljelle jää siis vain kirkko ja sen julistus ja ihmisten kanssa myötäeläminen. Nyt tarvitaan sitä ja vain sitä että kirkko palaa juurilleen ja on uskollinen opillensa ja itselleen Jeesukselle. Tätä hapatetta tässä tarvitaan ei mitään muuta tietä meillä voi olla…

Kaikki tiet vievät Roomaan - II tuotantokausi. Octavianus – melkoinen sheriffi.

Rooma-nimisen tv - sarjan toinen tuotantokausi menee parhaillaan nelosella. Julius Caesar on päästetty päiviltään ja on pesänjaon ja tasavallan lopun aika. Näyttämölle nousee nuori Gaius Octavius eli tulevava Imperator Gaius Octavianus Augustus eli keisari Augustus, tuo jouluevankeliumin mahtimies.

Sarja ei kaikessa tottele historiankirjoitusta mutta onhan se todella viehättävästi toteutettu. Missä hävitään muutamissa faktoissa, siinä voitetaan tilannekuvauksissa ja raa-assa naturalismissa. Pahin moka on siinä kun nuori Octavius oli muka Rooman kaupungissa Caesarin murhan aikana. Näinhän ei ollut… Hän oli Kreikan Apolloniassa jossa oli kaiketi ollut harjoittelemassa puheoppia. Toisen tuotantokauden toisen osan päätyttyä nuori Octavius (Hänestä tulee Octavianus myöhemmin) on matkalla Campanian maakunnassa jossa ryhtyi kokoamaan armeijaa isoenonsa Julius Caesarin vanhoista veteraaneista. Loppu on maailmanhistoriaa… Nuoren Octaviuksen toiminassa tapaamme jotain joka liittyy klassisiin politrukki-kuvauksiin. Politrukismistahan on puhuttu aikaisemmin tämän nettipäiväkirjan aikaisemmilla tuotantokausilla…

Nuori Octavianus ei ollut politrukki vaan suoraselkäinen imperaattori. Hän oli maailmanhistorian suurin “sheriffi”, järjestyksenpalauttaja. Hän oli Caesarin perinnön toimeenpanija ja mahtavan rauhanajan, poliittisen ja henkisen, toteuttaja-isä. Turhaan ei hänelle myönnetty arvonimeä AUGUSTUS. Ainoastaan suostuminen Antoniuksen proskriptio-suunnitelmaan (Caesarin murhaan sotkeutuneet tahot julistettiin etsintäkuulutetuiksi ja heidät sai/piti tappaa) tahrasi hänen mainettansa.

Caesarin murhan jälkeistä sekasortoa Italian kamaralla rauhoittaessaan joutui Octavianus myös vuosien 40-41 e.a.a. vaihteessa käydyn ns. Perusian sodan tapahtumien ratkaisijaksi. Tuo sotahan käytiin Umbriassa sijaitsevan Perusian kaupungin ympärillä. Octavianus piiritti kaupungin, ja valloitti sen väkirynnäköllä. Saavutettuaan voiton hän kukisti vastarinnan ankaralla kädellä. Hän päästi liittolaisensa Antoniuksen veljen ja vaimon menemään, mutta muut saivat verisenä tuntea hänen vihansa. Hän julisti ja panetutti toimeen lukuisia kuolemantuomioita, ja kun tuomitut pyysivät armoa tai esittivät lieventäviä asianhaaroja, hän keskeytti heidät lyhyesti sanoen: MORIENDUM EST. “On kuoltava”.  

Kovaa tekstiä se oli 22-vuotiaan miehen suusta. Vehkeilijöitä ja juonittelijoita kohtaan oli oltava leppymättömän kova. Ja juuri vehkeilyyn ja nilkkeilyyn, politrukkien ominaisuuksiin, olivatkin Rooman kansalaiset väsyneet, suorastaan ylen suuresti kyrsiintyneet. Tästä lähtien Italian kamara säästyikin sodalta yli sadan vuoden ajan. Rauhallisten olojen turvissa taloudellinen elämä virkosi uuteen kukoistukseen. Ihmiset saattoivat taas turvallisina tehdä laskelmia tulevaisuudesta ja säilyttää varmuuden siitä, että he ja heidän lapsensa saivat nauttia työnsä tuloksista. Luottamus palasi ja sen mukana taloudellinen kehitys suuntautui terveisiin uomiiin. Myös henkisessä mielessä Octavianuksen voitto oli olennaisen tärkeää. Rauhan aika loi ennennäkemättömän älyllisen valveutumisen. Taiteet kukoistivat ja inehmoissa heräsi valtava hengellinen kaipuu. Ajatella sai myös vapaasti. Koko Augustuksen maanpiiri odotti jotain. Olihan se toisaalta raakaa reaali-politiikkaa.

No mitenpä tämä kaikki sitten liittyy politrukki-kuvauksiin. Ajatelkaamme Italian kamaran rauhoitus ja Perusian sota vertauskuvallisesti älyllisenä taisteluna! Ajatelkaamme nuori Octavianus analogisesti ideologisena ja henkisenä suur-vapauttaja-sheriffinä. Sellaista kaivattaisiin juuri nyt, useita! Ehkä saamme kuin taikaiskusta niitä nähdäkin. “Moriendum est!” Nuo sanat ovat jälleen kaikuva monen tyyni-ilmeisen nuoren toimeenpanijan suusta. Ei silloin ketään fyysisesti tapeta — tulee vain loppu pelkoon perustuvalta hallitsemiselta ja nilkkiydeltä. Kuolemahan se kyllä on! Ei silloin enää päde pelko! Laulavat silloin nuoret inehmoiset kansainvälisellä kielellä: “We don’t need no politrucs, complications disappear.” Kukkaistytöt jakavat inehmoille kukkaisseppeleitä. Riitoja ja loukkauksia sovitaan, sietokyky kasvaa ja kauan latenttina ollut huumori puhkeaa kukkaansa. Jossain nurkissa ja umpikujissa lymyävät valtansa menettäneet. Ei heitä kukaan vihaa, ei heitä kukaan tarvitse. Käy kylmänä kosmoksen tuuli! Kuolemako se sitten on kun sinua ei enää tarvita. Voimaton olet. “Moriendum est”.

Mikäpä olisi sitten tämän kuvauksen opetus. Se on se, että politrukkeja kohtaan on oltava leppymättömän kova ja sinnikäs.