Rooma-nimisen tv - sarjan toinen tuotantokausi menee parhaillaan nelosella. Julius Caesar on päästetty päiviltään ja on pesänjaon ja tasavallan lopun aika. Näyttämölle nousee nuori Gaius Octavius eli tulevava Imperator Gaius Octavianus Augustus eli keisari Augustus, tuo jouluevankeliumin mahtimies.
Sarja ei kaikessa tottele historiankirjoitusta mutta onhan se todella viehättävästi toteutettu. Missä hävitään muutamissa faktoissa, siinä voitetaan tilannekuvauksissa ja raa-assa naturalismissa. Pahin moka on siinä kun nuori Octavius oli muka Rooman kaupungissa Caesarin murhan aikana. Näinhän ei ollut… Hän oli Kreikan Apolloniassa jossa oli kaiketi ollut harjoittelemassa puheoppia. Toisen tuotantokauden toisen osan päätyttyä nuori Octavius (Hänestä tulee Octavianus myöhemmin) on matkalla Campanian maakunnassa jossa ryhtyi kokoamaan armeijaa isoenonsa Julius Caesarin vanhoista veteraaneista. Loppu on maailmanhistoriaa… Nuoren Octaviuksen toiminassa tapaamme jotain joka liittyy klassisiin politrukki-kuvauksiin. Politrukismistahan on puhuttu aikaisemmin tämän nettipäiväkirjan aikaisemmilla tuotantokausilla…
Nuori Octavianus ei ollut politrukki vaan suoraselkäinen imperaattori. Hän oli maailmanhistorian suurin “sheriffi”, järjestyksenpalauttaja. Hän oli Caesarin perinnön toimeenpanija ja mahtavan rauhanajan, poliittisen ja henkisen, toteuttaja-isä. Turhaan ei hänelle myönnetty arvonimeä AUGUSTUS. Ainoastaan suostuminen Antoniuksen proskriptio-suunnitelmaan (Caesarin murhaan sotkeutuneet tahot julistettiin etsintäkuulutetuiksi ja heidät sai/piti tappaa) tahrasi hänen mainettansa.
Caesarin murhan jälkeistä sekasortoa Italian kamaralla rauhoittaessaan joutui Octavianus myös vuosien 40-41 e.a.a. vaihteessa käydyn ns. Perusian sodan tapahtumien ratkaisijaksi. Tuo sotahan käytiin Umbriassa sijaitsevan Perusian kaupungin ympärillä. Octavianus piiritti kaupungin, ja valloitti sen väkirynnäköllä. Saavutettuaan voiton hän kukisti vastarinnan ankaralla kädellä. Hän päästi liittolaisensa Antoniuksen veljen ja vaimon menemään, mutta muut saivat verisenä tuntea hänen vihansa. Hän julisti ja panetutti toimeen lukuisia kuolemantuomioita, ja kun tuomitut pyysivät armoa tai esittivät lieventäviä asianhaaroja, hän keskeytti heidät lyhyesti sanoen: MORIENDUM EST. “On kuoltava”.
Kovaa tekstiä se oli 22-vuotiaan miehen suusta. Vehkeilijöitä ja juonittelijoita kohtaan oli oltava leppymättömän kova. Ja juuri vehkeilyyn ja nilkkeilyyn, politrukkien ominaisuuksiin, olivatkin Rooman kansalaiset väsyneet, suorastaan ylen suuresti kyrsiintyneet. Tästä lähtien Italian kamara säästyikin sodalta yli sadan vuoden ajan. Rauhallisten olojen turvissa taloudellinen elämä virkosi uuteen kukoistukseen. Ihmiset saattoivat taas turvallisina tehdä laskelmia tulevaisuudesta ja säilyttää varmuuden siitä, että he ja heidän lapsensa saivat nauttia työnsä tuloksista. Luottamus palasi ja sen mukana taloudellinen kehitys suuntautui terveisiin uomiiin. Myös henkisessä mielessä Octavianuksen voitto oli olennaisen tärkeää. Rauhan aika loi ennennäkemättömän älyllisen valveutumisen. Taiteet kukoistivat ja inehmoissa heräsi valtava hengellinen kaipuu. Ajatella sai myös vapaasti. Koko Augustuksen maanpiiri odotti jotain. Olihan se toisaalta raakaa reaali-politiikkaa.
No mitenpä tämä kaikki sitten liittyy politrukki-kuvauksiin. Ajatelkaamme Italian kamaran rauhoitus ja Perusian sota vertauskuvallisesti älyllisenä taisteluna! Ajatelkaamme nuori Octavianus analogisesti ideologisena ja henkisenä suur-vapauttaja-sheriffinä. Sellaista kaivattaisiin juuri nyt, useita! Ehkä saamme kuin taikaiskusta niitä nähdäkin. “Moriendum est!” Nuo sanat ovat jälleen kaikuva monen tyyni-ilmeisen nuoren toimeenpanijan suusta. Ei silloin ketään fyysisesti tapeta — tulee vain loppu pelkoon perustuvalta hallitsemiselta ja nilkkiydeltä. Kuolemahan se kyllä on! Ei silloin enää päde pelko! Laulavat silloin nuoret inehmoiset kansainvälisellä kielellä: “We don’t need no politrucs, complications disappear.” Kukkaistytöt jakavat inehmoille kukkaisseppeleitä. Riitoja ja loukkauksia sovitaan, sietokyky kasvaa ja kauan latenttina ollut huumori puhkeaa kukkaansa. Jossain nurkissa ja umpikujissa lymyävät valtansa menettäneet. Ei heitä kukaan vihaa, ei heitä kukaan tarvitse. Käy kylmänä kosmoksen tuuli! Kuolemako se sitten on kun sinua ei enää tarvita. Voimaton olet. “Moriendum est”.
Mikäpä olisi sitten tämän kuvauksen opetus. Se on se, että politrukkeja kohtaan on oltava leppymättömän kova ja sinnikäs.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti