Beijingin pilumi-kisa on sitten ohitse ja on aika koottujen selityksien. Tosiasia on kuitenkin se, että paras miesi voitti ja turha on tulkuttaa mitään. Suomalaiset hehkuttivat liikaa Pitkämäen puolesta ja muutenkin. Hehkutus ei ollut mitenkään turhaa sillä kolme miestämme oli peräkanaa mutta juna hieman väärässä paikassa. Ainoa joka heitti tasonsa mukaan oli Teemu Wirkkala.
Jos katsotaan kisaa puhtaasti heittotekniikan kannalta niin Thornkildsen oli ylivoimaisesti paras. Ai miksikö… No siksi että hänen keihäänsä lähti kaikista lähimpää korvaa, eli hänellä oli aivan ylivoimaisesti paras laparulla. Ei tosin mikään Zelezny mutta paras kuitenkin. Lisäksi oli rentoutta ja sopivaa vauhtia.
Ei ole häpeä hävitä Norskille sillä ruotsalaiset eivät saaneet Beijingistä yhtään kultaa. Molemmissa läntisissä naapureissamme urheiluun panostetaan valtionkin puolesta kaiketi enemmän, tai panostusta on varamsti enemmän. Pilumin suhteen meidän ei toki tarvitse olla huolissamme sillä kotomaassamme odottaa lauma nuoria urhoja ja kai muutama nuori naisimmeinen (Ainakin Laitilan Jyskeen Sini Kiiski) joilla on kauhea hinku edustamaan maatamme tuossa kaiksita suomalaisimmassa lajissamme.
Seuraaviin olympiakisoihin kun pilumi-miehiä karsitaan niin tunku tulee olemaan vallan hirveä. Taso on silloin paljon hurjempi ja toivoa vain sopii että finaali-juna nytkähtää eteenpäin. Mutta osataan sitä muuallakin.
Otsikossa puhumme pilumin pituusheitosta. Sellainenhan nykyinen kilpailumuoto onkin, mutta se herättääkin kysymyksiä. Se elää ja on periaatteen citius – altius –fortius hengessä. Mutta jos katsomme sitä puhtaasti soturi- ja metsästysperinteen valosta niin pilumin pituusheitto ei ole kovin hyödyllinen taito. Mutta yleiurheilun lajivalikoima on eräänlainen, eikä vain eräänlainen, vaan todella tiukka kaanon johon ei uusilla lajeilla ole juuri asiaa. Pikemminkin on lajivalikoimaa 1900-luvulla karsittu.
Mutta pilumi on siitä maioni välinen että uusia kilpailumuotoja voidaan kyllä kehittää ja aloittaakin. Mieleen tulee ensimmäisenä tarkkuusheitto sekä kiinteään maaliin että liikkuv aan sellaiseen. Kohteena voisi olla vaikkapa jäämiekkomaalin kooinen kehikko jossa on viisi rinkulaa kooltaan 24 senttiä; yksi joka kulmassa ja yksi keskellä tietenkin. Heittomatkana voisi olla tuommoiset 30 jaardia 3 eli reilut 27 metriä. Kilpailumuoto olisi varsin yksikertainen; kuka saa kaikki viisi osumaa vähimmillä heitoilla. Liikkuva maali olisikin sitten vallan mielenkiintoinen. Olisiko siinä kiskoilla liikkuva villisika ja kisassa sitä heitettäisiin myös kolmenkymmenen jaardin etäisyydeltä. Kyseeseen tulisivat tietysti hitaat ja nopeat juoksut.
Eri asia sitten olisi se millainen tuo tarkkuus-pilumi oikein olisi? Kiinnostusta varmaan löytyisi näihinkin lajeihin ja annan luonnollisestikin kun ajatuksen olen ilmoille julkaissut täyden luvan vaastaa ja kehittää ideaa etiäppäin… Mutta uusi Tapio Rautavaara voittakoon Lontoon pilumi-skaban vuonna 2012. Kitara käteen ja soituja tapailemaan Tero-pari ja muutkin… Indeed, indeed…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti