Kolme vuotta Timo Veijolan kuolemasta.

Kahtena aikaisempana vuonna olen kirjoittanut opettajani Timo Veijolan kuolinpäivänä kirjoituksen hänestä ja niin aion tehdä nytkin. Rakas opettaja on kirjoituksen arvoinen kerran vuodessa.

Mutta mitäpä kirjoittaisi. Ikävän tune on vielä joskus käsin kosketeltava ja sehän tässä harmittaa niin paljon kun miehellä jäi sanomatta niin paljon. Omat projektit lähinnä Jeesus Siirakin kirjan kanssa taisivat mennä siinä samassa.  

Timoa moitittiin joskus vanhanaikaisuudesta ja joustamattomuudestakin. En vain itse kovin paljon tällaista hänestä muista. Ehkä jotain pientä… Otetaanpa vaikka oma pro gradu-tutkielmani joka käsitteli Jeesus Siirakin kirjan kirjoittajan Ben Siran ylipappikuvaa.

Minua kismitti kovasti se että en saanut ko. opusta tehdessäni juuri mitään ohjausta kun seminaarivuonna 1992-1993, joka sattui myös olemaan Teemu Selänteen rookie-kausi, professori Veijola oli Akatemia-hommissa virttyneempänä tutkijana ja seminaarin veti Risto Lauha… Lauha ei suostunut ottamaan asiaan mitään kantaa ja kun Veijola tuli itse töihin syksylllä niin hän ei sitten suostunut koskemaan graduuni koska se olisi ollut Lauhan asia. Eipä siinä sitten mitään. Pistin homman kasaan ja yhden luvun laiton Veijolalle harjoitusaineena. Mitään isompaa siitä ei hän sanonut edellisin perustein.  

Mutta asiat pakkaavat muuttumaan… Kului vuosia ja oltiin keväässä 2001 jolloin olin jo palannut Kajaanin komennukselta ja oli aloitellut papin hommat Kymin seurakunnassa. Helmikuulla matkasin kuuntelemaan eksegeettistä päivää Helsinkiin ja siellähän Timo oli vastaanottamassa porukkaa ovella. Oli muuten sama päivä jolloin Lahden MM-hiihdoissa Suomi voitti kultaa joka kyllä sitten pottareissun jälkeen saikin kerrassaa aivan uusia ulottuvuuksia. Paljon oli tapahtunut niinä seitsemänä vuonna valmistumiseni jälkeen… Timo tervehti minua leveästi ja sydämmellisesti hymyillen ja hän kertoi minulle että hänellä oli asiaa. Asia oli siinä että mies oli kerrassaan tehnyt parannuksen ja löytänyt Jeesus Siirakin kirjan…

Väitti lukeneensa ja sen alkukielellä ihan kokonaan, siis sen mitä on säilynyt ja kysyi minulta maalaispapilta että mikä onkaan paras kommentaari ko. kirjan tutkimista varten. Vastasin tietysti että Skehan – diLellan kirja Anchor’s Bible- sarjassa. Hän sanoi vielä että jos ei olisi virkavelvollisuuksia laisinkaan niin ei hän mitään muuta tekisikään kuin tutkisi Jeesus Siirakin kirjaa. Lisäksi hän pahoitteli sitä ettei voinut aikoinaan antaa minulle asiaan kuuluvaa ohjausta kun graduani tein… Päivä oli suurenmoinen eksegeettiseltä anniltaan ja muutenkin oli todella lämmin olo rinnanalusessa kun bussin kyydissä Kotkan Karhulaan ja Kymiin iltasella matkustelin.