“Ranskalainen kana.”

                                      

Monet muistavat sen jouluisen mainoksen takavuosina kauan sitten jossa kaksi possuparkaa vetosivat siihen että “syökää jouluna kanaa.” Oliko se peräti Hesburgerin mainos vai mikä, kaikkea ei jaksa muistaa. Saattoipa ollakin.

Viime vuonna paiston vielä velvollisuudentunnosta kinkun josta jäi kyllä syömättä aika tavalla. Mielessä oli jo vuosia ollut se että pitääpäs tehdä ranskalaista kanaa. Kanaksi ostin Turun Stokkalta viljabroilerin, ison ja mehevän näköisen. Valmistin sen joulupäivänä 2010 ranskalaistyylisesti elikkä paljon astioita ja muuta sotkien… Hyvältähän tuo maistui joten uskaltanen antaa reseptin ja teko-ohjeet muillekin.

Tarvitaan hyvälihainen ja eettisesti hvyin tuotettu broileri. Valmistaminen aloitetaan kuumentamalla uuni noin reiluun 200 asteeseen celssiusta. Kanasta poistetaan sitten siipipalat ja sen pintaan hierotaan suolaa, yrttejä ja vaikka mitä mausteita. Myös siipipalat käsitellään samoin ja kanan sisällä oleva onkalo käsitellään pinnoiltaan myös mausteilla. Mausteiksi käy paprika, chili ja eritysesti Välimeren mausteet. 

Meikällä on ollut kaapissa jo pitkään ystävieni kreikasta tuoma mausteseospussi, ja siinä on mausteita jauhettuna mutta mitä ilmeisimmin myös basilikaa ja oreganoa. Sitten valmistetaan täyte joka laitetaan kanan sisälle. Se tuo ryhtiä paistamiseen ja pitää lihan mehenvänä kun sen sisällä on kosteutta. Täytteeseen tarvitaan seuraavaa:

-noin yksi puolikas banaani

-yksi pilkottu pienehkö omena

-keskikokoinen sipuli pilkottuna

-pari pientä porkkanaa raastettuna

-ruokalusikallinen rusinoita

-kahvikupillinen ruisnäkkileivänmurusia

-puolitoista desilitra ranskalaista chardonnay-viiniä, sauvignon blanc käy myös, jos kyseessä on chardonnay niin ei haittaa vaikka viiniä on ns. maderisoitu viikon verran eli pidetty jääkaapissa korkki auki

Täytteen voi tehdä jo edellisenä iltana. Se maustetaan kanelilla, kardemummalla, inkiväärillä, sitruunapippurilla ja puolikkaan sitruunan mehulla. Kanan nahkaa voi hieman kuoria auki ja mausteita voi laittaa myös lihan ja nahan väliin. Lopuksi täyte tungetaan kanan sisään ja koivet sitodaan yhteen ettei täyte tursoa sisältä ulos. Siipipalat laitetaan koipien vällin jäävään tilaan. Lopuksi koko komeus voidellaan oliiviölyllä ja kanan läpi tungetaan rautavarras imaginäärisistä syistä. Kanan voi paistaa vaikka lasisen paistovuoan kannessa, mutta uunin pohjalle on hyvä laittaa vuoka johon ylimääräinen neste saa valua. Paiston reilussa puolivälissä on kana hyvä kääntää ylösalaisin jotta sen mehevyys säilyy kauttaaltaan samanlaisena. Samalla lämpötilaa laksetaan lukemaan 125 celssiusta. 

Kana paistuu näillä opeilla noin tunnissa. Itse söin kanaa paistettujen perunoiden ja lanttulaatikon kera. Teollisen lanttulaatikon päälle lorautin tänä vuonna puolitoista ruokalusikallista aitoa kanadalaista vaahterasiirappia. Luonnollisestikin lanttulaatikon pintaan on hyvä tehdä reilusti viiltoja jotta siirappi imeytyy hyvin sisään. Hyvää oli sekin. Kanan sisällä olevaa täyte se vasta hyvää olikin. Sitä kannattaa tosin syödä vasta toisena päivänä jos vain mahdollista. Se vaatii nimittäin aikansa tekeytyäkseen ja on todellakin parhaimmillaan vasta toisena päivänä. Koko atrian kustannukset ovat vain noin 12 euroa ja siitä olisi hyvin syönyt kaksi ihmistä, tai jopa nelihenkinen perhe enemmillä lisukkeilla. Ruokajuomaksi käy mikä vain mutta oikeuksiinsa tällainen ruoka pääsee parhaiten vaikappa espanjalaisen Merlotin kera.

Parempaa ruokaa seniorikansalaisille. Loppiaisen riisipuuro.

                                         

 

ante diem VIII Idus Ianuarias anno MMXVII

Joillakin miekkosilla on tapana julkimoida alvariinsa facebook-päivityksissään kattauksia arkipäivän atrioista. Joskus on tehnyt mieli perustaa kokkikerho siviilitöissä joka olisi suunnattu ikääntyville ja myös jo seniorikansalaisuuden ikärjan ylittäneille miehille. Kerhon nimenä olisi yksinkertaisesti ”Parempaa ruokaa seniorikansalaisille.” Hyvän ruuan valmistamiseen ei tarvita kalliita raaka-aineita eikä suuria keittiömestarin taitoja. Kunhan vain kaikki pidetään yksinkertaisena niin hyvää tulee. De Re Allii Sativi ryhtyy nyt julkaisemaan kirjoitussarjaa jossa edellä kuvattu kerho-idea toteutuu. Nyt vain ollaan netissä ja annetaan selkeät ohjeet mitä pitää tekemän. Tämän ja tulevien kirjoitusten ruoka-ohjeiden keskeisessä roolissa on luonnollisestikin kynsilaukka. Ai että ”Seniorikansalaisille…” No se mikä sopii varttuneimmille niin se sopii myös nuoremmille. Notta eiköhän aloiteta…

Loppiaisen kynsilaukkainen riisipuuro.

Tarvitaan:

—Hyvää puuroriisiä, mieluummin vähän kovempaa sorttia. Perinteinen Risella ei ole tähän tarkoitukseen soveltuvin. Oikea riisi löytyy kokeilemalla.
—Kiehu-maitoa. Kiehu on valion menestystuote jossa kaseiinin ja maitoheran suhdetta on manipuloitu. Kiehu sopii vähän kokemattomammallekin ruuanlaittajalle sillä sitä käyttämällä puuroa on lähes mahdotonta polttaa pohjaan.
— Hiukkasen suolaa.
— Rouhittua kardemummaa.
— Vaahterasiirappia.
— Puoli ruokalusikallista voita.
— 40 grammaa hyvää talvikynsilaukkaa. Mieluiten marmoripurppuroiden kasvuryhmään kuuluvaa siperialaista. 40 grammaa on mitoitettu yhtä lautas-annosta kohden. 

Palanpainikkeeksi hyvää tummapaahdettua ja kotona pavuista jauhettua prässikahvia.

Aluksi tietenkin keitetään riisipuuro. Suolaa ei pidä unohtaa sillä sitä tarvitan hyvän lopputuloksen saamiseen. Riisi on hyvä liottaa yön yli sillä näin voitetaan keittoajasta puolet. Maito voi imeytyä riisiin yön aikana. Hyvin lionneen seoksen voi kiehauttaa nopeasti ja jättää sitten hautumaan pienellä lämmöllä varttitunniksi. 

Tarvittava määrä kynsilaukkaa leikataan ohuiksi siivuiksi. Sauteerauspannuksi sopii hyvin nopeasti lämpöä välittävä ja espanjalainen rautapannu. Kun voi alkaa muttua ruskeaksi on lämpötila oikea. Kynsilaukka-siivut laitetaan pannulle ja sauteerataan. Niitä on tarpeen sekoittaa koko ajan. Maillard-reaktio tapahtuu 45 sekunnin kohdalla jos lämpötila on oikea. Jos haluaa paahtuneemman makuista kynsilaukka niin sauteerausta voi jatkaa vähän pitempään. 70 sekuntia on kuitenkin yläraja.

Sitten vain puuroa lautaselle ja päälle kardemummaa ja sauteerattu kynsilaukka. Sokerin asemasta voi käyttää vaikkapa kanadalaista vaahterasiirappia. Puoli ruokalusikallista riittää oikein hyvin.

Luonnollisestikin kardemumma voi herättää kysymyksiä. Tyypillinen sääntösuomalainenhan käyttää yleensä kanelia. Kardemumma on kuitenkin paljon terveellisempää ja sitä ei tarvitse kovinkaan paljon jotta saavutetaan maun täyteläisyys. Suurin osa käyttämästämme kanelista on kaiken lisäksi suorastaan myrkyllistä. Loppiaisen pakkasissa voi kaivata kaukomaille, mutta nyt tarvitaan kärsivällisyyttä, sillä mikään ei voita omaa kevättämme. Lämmitellä voi vaikkapa tämän Diana Krallin kieltämättä vähän talvisen tulkinnan parissa kappaleesta California Dreamin.