Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Rehustelu, kouluruokailu ja yksi tärkeämpi asia.


 

Kasvissyönti ja sen ihannointi nostaa päätänsä aika ajoin. Asia on kuitenkin niin, että kasvissyönti ideologiana ja kasvisten syönti ovat kaksi aivan eri asiaa. Täytyy ihmetellä pääkaupunkilaisten meininkiä kun asiasta nostetaan tuollainen meteli. 


Liekkö joku käsittänyt väärin koko asian; jos koulussa tarjotaan kasvisruokaa jonain päivänä ei ole kyse kasvissyönnistä ideologina. Se tietenkään myöskään tarkoita sitä että kotonakin olisi lapselle tarjottava toinen kasvisateria. Ja jos Helsingissä on todellakin varaa olla kaksi ruokavaihtoehtoa koululaisille niin sitä pidän kyllä pöyristyttävänä. Erikoisruokavaliot terveydellisistä syistä ovat eri asia, samoin uskonnollisiin kieltoihin perustuvat dieetit. Ei ihme jos tämän yhteiskunnan rahat eivät riitä. Mutta tulee ehkä sekin aika jolloin kuoripotut, näkkileipä ja sieniläski-höystökin maistuu.


Paljon on edetty pula-ajasta ja niukkuuden Suomesta kun tällaisesta asiasta kehdataan äpättää. Ei tekisi pahaa jos olisi yksi kalapäiväkin viikossa, niin varmaan on nytkin, ja yksi vielä puuropäiväkin. Kalaa voisivat musulmaani-perheidenkin lapset syödä nikottelematta, ja puuropäivän leivänpäällysteenä olisi heillä sitten kestomakkaran sijaan jotain muuta. Kysehän on vain siitä, että tulevat vastuuta kantavat ja maata yllä pitävät kansalaisenalkumme saavat tarpeeksi niitä kaloreita joista Lahtinenkin piti kovan saarnan Tuntemattomassa. Ja tietysti ruuassa pitää olla kaikkea muutakin tarpeellista ettei tarvitse vielä jälkiruuaksi multitabsia ja muita tarjoilla.


Tiedä sitten onko  kannanotoissa pelko siitä, että kasvisten syöttäminen olisi jotenkin turmiollista ja niitä syömällä tulisi vallan vihreäksi. Kantaahan on aina otettava ja se on kaikin puolin kehittävää kaikkine palautteineen. Kysymyksenasettelu on muutenkin vähän vinksallaan. Kyse on nimittäin siitä, että ns. lihansyöjiä on meillä aika harvassa. 


Ihmispopulaation keskuudessa lihansyöjiä ovat olleet vain eskimot ja hekin ovat vähenemään päin. Suomessa ei tietääkseni ole lihansyöjiä kovin montaa, ja jos onkin niin eivät he ole mitenkään pitkäikäisiä. Kyse on sekaravinnon syömisestä. Itse ostin Nuutinaattona kinkun Lidl-kaupasta kun halvalla sain (2,49 kilo). Paistoin kinkun ja söin viikon verran pääasiassa sitä, ja taisinpa olla muutamana päivänä ihan puhdas lihansyöjä. Mitä nyt sinappia mausteena käytin. Viikon päästä huomasin niskaharjasteni vahvistuneen ja olo oli muutenkin aika tanakka. Sen jälkeen on sekaravinto kelvannut ja kesällä kerätyt mustikat maistuneet mm. paistetun kaurapuuron ja jugurtin kera.


Niinpä niin… Ihminen on loppujen lopuksi selkeä sekaravinnon syöjä ja kasvissyöjäkulttuurit ovat olleet pikemminkin biologisia umpikujia kuin ihanteellisia järjestelmiä. Jaappanilaisetkin jotka ennen Meiji-restauraatiota elivät eristyksissä ovat hyötyneet sekaravinnon eduista ehkä liiankin huomattavassa määrin. Riisiä ja kasviksia pääasiassa jytystellellyt kansakunta on kylläkin huomattavassa määrin kasvattanut, jos ei aivan teoreettista älyään, niin ainakin suoritus- ja toimintaälyään. Lisäksi ovat he paljon rotevoituneet.


Kohtuus pitäisi olla kaikessa ja kasvispainotteinen sekaravinto, jota suomalaisetkin pääsääntöisesti käyttävät, on meille eräänlainen henkivakuutus aivan ideologisellakin tasolla. Eikä tarvitse olla edes vihreä jos miettii luonnon kestokykyä ja ylenmääräisen lihantuotannon vaaroja. Pakollinen kasvisruokapäivä ei ole pahasta.


Ja pitäisi aina myös muistaa se että kun jaappanilaiset pääsivät länsimaisen ideologian, ja sitä kautta lihanmakuun niin huomasivat he omien kotisaariensa raaka-ainepuutteen… Sitten otettiin puoli Kiinaa siirtomaaksi ja mitä Aatu edellä sitä sotahullu Japanin kabinetti perässä. Lebensraumia etsi Nipponin poikakin kunnes jenkit puutuivat peliin ja pistivät pyllimasinansa päälle oikein urakalla… Lopuksi Nipponin pojat saivat maistaa ytypommin kiroja kahteen otteeseen toivoaksemme viimeisessä planeetallamme käydyssä ydinsodassa. 


Toisaalta tänään 5% maapallon väestöstä eli jaappanilaisia kurittaneet jenkit käyttävät 25% maailman luonnonvaroista ja ovat selkeästi ylilihava kansakunta. Että tekisi rehustelevampi ruokavalio heillekin hyvää; Lahtisia vaan saarnaamaan kalori-kohtuutta Amerikkaan.


Olen itse ollut nuorempana varsin pitkiäkin aikoja kasvissyöjä ja olin sitä myös aloittaessani nykyiset siviilityöni. Ensimmäisessä muistotilaisuudessa vuonna 1999 tingin periaatteista ja söin lohileipää. Viikko siitä niin karjalanpaistikin tippui kummasti kiduksiin. Ja sillä tiellä ollaan vieläkin. En ole katunut sillä elämä on paljon helpompaa kun ei tarvitse joka aamu seesamimaitoja tiristellä eikä idätellä mungia ja sinimailasta. Vähän vetää nostalgian puolelle kun muistelee miten herkullista on paahdetun ruisleivän päällä nokare hunajaa ja kourallinen hyvin ilmastoituja sinimailasen ituja. Oi niitä aikoja…


Paljon isompikin ongelma on olemassa kuin tämä kiusaamiseksi koettu kasvisruokapäivä kouluissa. Miksei kukaan nosta meteliä siitä kun ruokaa heitetään joka päivä valtavia määriä roskiin. Odottaisin ainakin itse kannanottoja ja suorastaan nuorten ihmisten ultimaatumeja asian tiimoilta.


maanantai 15. kesäkuuta 2015

Nyt loppu hurskastelu! Syö voita - ole kermaa!


 Aivan  alkuun  tekisi  mieli  sanoa  jokin  varsin  kova  kirosana, mutta  tyytykäämme varsin  lievään voimasanaan, ellei peräti voimasanan väistämiseen: SUTIMUS ja KARHEAT PÄÄLLE! 


Kaikesta huolimatta vaikka myönnänkin olevani rajallinen ihminen niin pyrin aina ensin tutkimaan ja sitten vasta hutkimaan. En olisi esim. kyennyt keväällä niinkin perusteelliseen Siikala-kritiikkiin ellen olisi käyttänyt suhteellisen huomattavaa osaa ns. vapaa-ajastani erinäisiin tutkimuksiin ja meditaatioihin. Nyt aion kuitenkin ensin hutkia ja vasta sitten väitteni tutkittakoon!


AIKOMUS, TOIMENPIDE JA VÄITE: Olen jo aikoja muutamia pohtinut sitä heitänkö laktoosittoman kevytlevitteen hevontuuttiin noin kuvannollisessa mielessä ja palaan nuoruuden suureen nautintoon eli voihin! Tänään osti puoli kiloa ihan tavallista sinistä Valion voita ja laitoin sen kulhoon kuten kuvasta näkyy. Tarkoitus on syödä tästä lähtien voita ihan niinkuin ennenkin. Tulee ihan mieleen 1960-luku jolloin havahduin tämän maailman asioihin ja silloinhan meillä oli se kuuluisa voivuori. Isävainaani totesi silloin omaan humoristiseen tapansa että nyt ei lopu Kekkosen kaljun-rasvausaine tästä maasta! Ajatus voivuoresta tuo edelleenkin lämpimiä ajatuksia! 


Olen jo syönyt näkkäriä aidon voin kanssa ehkä ensimmäisen kerran ehkä noin viiteentoista vuoteen ja sain siitä kyllä niin paljon "praanaa" että eipä tässä tänään välttämäti tarvitsisi syödä enää yhtikäs mitiä. Ja ettei kenekään tarvitse mennä hankkimaan ns. likiarvoista WIKI-tietoa niin sanon että paana on ns. ruuan kokonaisvaltaisesti vaikuttava energia-vaikutus jota hindut uskovat olevan oikeanlaisessa ruuassa. Kunnollinen ja aito joogi/kautta fakiiri saa viikon energian nuukaisemalla keitettyä riisiä ja vihanneksia.


Sairastin vuonna 1994 eli olympialaisten talvikisojen tahdistusvuonna vakavan värikalvontulehduksen. Maanmainio silmälääkäri joka hoiti minua Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöllä Helsingissä tutki jo sitkeän vaivan hellittäessä näköni ja oli järkyttyneen hämentynyt. Hän sanoi etten tulisi juuri koskaan tarvitsemaan silmälaseja. Näköni on järkyttävän hyvä, suorastaan pelottavan hyvä. Nyt minulla on 16 vuotta noiden päivien jälkeen kahdet lukulasit. Aamulla pärjään ykkösillä mutta illalla tarvitaan jo hieman kovempaa vääntöä. Mihin on supernäköni sitten hävinnyt! Väitän syyn olevan kevytlevitteissä ja siinä että luovuin voista!


Kaiken lisäksi kun sattuneista syistä aloiun syömään erästä tiettyä kevytlevitettä noin  6-7 vuotta sitten vakituiseen on painoni tasaisen varmasti kohonnut ja laihduttaminen on tosimeiningistä huolimatta hyvin vaikeaa. Epäilen että syy on kevytlevitteissä. Nythän tuo tulee testattua. Nimittäin kunnollisessa eläinrasvassa ei voi olla mitään pahaa, elikoitahan me itsekin ollaan. Mutta mitenkä on laita vatkatuissa ja muokatuissa molekyylirakenteissa. Entäpä sitten emulgointiaineet ja muut! Ei ihme että pötsi ei pienene vaikka tahtoa on!


Ihminen palatkoon tielle jota se kulki tämän interglasiaalimme alkuaikoina kun intensiivinen ruuantuotanto alkoi. Ihminen käyttömukautti lehmän eli domestikoi sen ja sai maitoa ja kermaa. MEITÄ ON MITÄ RASKAAMMAN PÄÄLLE PETETTY! Voi pitää nostaa sille kuuluvaan arvoonsa. SYÖ VOITA, OLE KERMAA!


Tämän stoorin rustauksen aikana valmistin teetä jonka pohjana oli ihan tavallinen Earl Grey-tee. Lisäsin kuppiin jytysillisen jauhettua, pomeranssinkuorta, neljäsosateelusikallisen rouhittua kardemumma, puoli  ruokaliusikallista maitoa, puoli teelusikallista sokuria ja puolen teelisikallisen kokoisen nokareen voita. Makua oli ja praanaakin löytyi.


torstai 14. toukokuuta 2015

Porinaa rehustelusta


Ja  rehustelullahan  tässä  tarkoitetaan  ns.  kasvissyöntiä.  Koska  kasvissyönti  on  ikivanha  asia  niin  kyllä  siitä  voi  ihan  hyvin  porinoida  yhden  aaneljän  verran, ehkä joskus jopa kahden. 


Timo  Soini  puhui  joku  päivä  sitten  lihansyöjistä  ja  lihansyöjädemareista.  Kirjoitus  oli  ihan  jees  mutta  aika  tavalla  yleistävä.  Nimittäin  ihmiskunnan  keskuudessa  lihansyöjiä  ovat  tai  ovat  olleet  puhtaasti  vain  eskimot.  Mutta  asiaan  kuten  vanha  edesmennyt  Urantia-ystäväni  tapasi  sanoa!


Kasvissyönti  todellakin   nostaa  päätänsä  aika  ajoin.  Mutta  mitähän  se  pohjimmiltaan  tarkoittanee.  Valmistan  itse  melkein  joka  viikko  ns.  patentti-jauhelihakasviskeittoa.  Siihen  tarvitaan  seuraavat  emneet:  vettä  litranen,  lihaleimikuutio,  vartinvajaakilo  potaatteja,  kolme  tuuma  purjoa,  yksi  tavallinen  sipuli,  lanttua  pienehkö  palanen,  naurista  pienehkömpi  palanen  kuin  lanttua,  palsternakkaa  hyvin  pieni  palanen,  juuriselleriä  pienehkö  palanen  ja  nautaporsnaagelia  jauhettuna  noin  300  grammaa.  Mausteeksi  seuraavat:  teelusikka  paprikajauhoa,  valkoipippuria  teelusikallinen,  currya  puoli  teelusikallista,  chilijauhetta  puoli  teelusikallista,  inkivääriä  teelusikallinen,  cayennepippuria  puoli  teelusikallista,  sitruunapippuria  puolitoista  teelusikallista,  oreganoa  teelusikallinen  ja  välimeren  sekoistusta  reilu  teelusikallinen  ja  lopuksi  pieni  nippu  persiljaa.  Mausteita  on  hyvä  laittaa  reilusti  että  nassikatkin  tykkäävät.


Niinpä  niin…  Ihminen  on  loppujen  lopuksi  selkeä  sekaravinnon  syöjä  ja  kasvissyöjäkulttuurit  ovat  olleet  pikemminkin  biologisia  umpikujia  kuin  ihanteellisia  järjestelmiä.  Jaappanilaisetkin  jotka  ennen  Meiji-restauraatiota  elivät  eristyksissä  ovat  hyötyneet  sekaravinnon  eduista  ehkä  liiankin  huomattavassa  määrin.  Riisiä  ja  kasviksia  pääasiassa  jytystellellyt  kansakunta  on  huomattavassa  määrin  kasvattanut,  jos  ei  aivan  teoreettista  älyään,  niin  ainakin  suoritus-  ja  toimintaälyään.  Lisäksi  ovat  he  paljon  rotevoituneet.


Ja  pitäisi  aina  myös  muistaa  se  että  kun  jaappanilaiset  pääsivät  länsimaisen  ideologian  ja  sitä  kautta  lihanmakuun  niin  huomasivat  he  omien  kotisaariensa  raaka-ainepuutteen…  Sitten  otettiin  puoli  Kiinaa  siirtomaaksi  ja  mitä  Aatu  edellä  sitä  sotahullu  Japanin  kabinetti  perässä.  Lebensraumia  etsi  Nipponin  poikakin  kunnes  jenkit  puutuivat  peliin  ja  pistivät  pyllimasinnan  päälle  oikein  urakalla…  Lopuksi  Nipponin  pojat  saivat  maistaa  ytypommin  kiroja  kahteen  oteeseen  toivoaksemme  viimeisessä  planeetallamme  käydyssä  ydinsodassa.


Olen  itse  ollut  nuorempana  varsin  pitkiäkin  aikoja  kasvissyöjä  ja  olin  sitä  aloittaessani  nykyiset  siviilityöni.  Ensimmäisessä  muistotilaisuudessa  tingin  periaatteista  ja  söin  lohileipää.  Viikko  siitä  niin  karjalanpaistikin  tippui  kummasti  kiduksiin.  Ja  sillä  tiellä  ollaan  vieläkin.  En  ole  katunut  sillä  elämä  on  paljon  helpompaa  kun  ei  tarvitse  joka  aamu  seesamimaitoja  tiristellä  eikä  idätellä  mungia  ja  sinimailaista.  Vähän  vetää  nostalgian  puolelle  kun  muistelee  miten  herkullista  on  paahdetun  ruisleivän  päällä  nokare  hunajaa  ja  kourallinen  hyvin  ilmastoituja  sinimailasen  ituja.  Oi  niitä  aikoja… 

lauantai 8. helmikuuta 2014

Lähiruuasta tillilihaan

                                       

Niin  paljon  kuin   idioottisen  standardisoimisvimman  riivaamia  ranskalaisia  on jopa oikeutettua parjata, niin täytyy  heille  antaa  tunnustusta  heidän  ruoka-politiikassaan.  


Ranskassa  ei  tulisi  kuuloonkaan  syöttää  koululaisille  Puolasta  tuotettua  potaattia.  Lähiruoka  on  ollut  kovasti  tapeetilla  viime  aikoina  ja  ollee  vastaisuudessakin.  Asia  tuskin  kuitenkaan  etenee  nykymenolla.  Ruuan  hintahan  tässä  on  se  oleellinen  asia  ja  taitaa  tuo  ruuan  arvonlisäveron  rumsteeraus  olla  vain  kosmeettista.  Väliportaat  ottavat  omansa  vastaisuudessakin  ja  jos  ruokaa  mielii  saada  halvemmalla  täytyy  se  hankkia  suoraan  tuottajalta  ja  maalaisserkuilta.  Lähiruuasta  esim.  kouluissa  on  turha  puhua  ellei  asialle  tehdä  jotain.  Mutta  mitäpäs  se  sitten  mahtaisi  olla…


Asiaa  voitaisiin  tietysti  lähestyä  pakko / porkkanakeinoin.  Voitaisiin  tietysti  tehdä  laki  joka  velvoittaisi  hankkimaan  ns.  lähiruuan  raaka-aineet  mahdollisimman  läheltä  valmistuspaikkaa.  Tästä  voitaisiin  tietysti  käyttää  nimeä  “lähiruoka-velvoite.”  Se  tarkoittaisi  sitä  että  vaikkapa  tällainen  keskuskeittiö  velvoitettaisiin  hankkimaan  tietty  prosenttiosuus  ruuan  raaka-aineesta  tietyltä  aluuelta.  Tiedä  sitten  miten  tämä  sotii  vapaata  kilpailua  vastaan.  Mutta  toisaalta  on  vaikea  uskoa  että  kauniista  puheista  huolimatta  vielä  kauniinpaan  lähiruoka-ideologiaan  tuskin  koskaan  päästään.  .


Ongelmaa  mutkistaa  vielä  ennestään  muuttuneet  ruokailutottumukset.  Vanhan  ajan  hätäruuasta  eli  makaroonista  on  tullut  meikäkansan  suosikkiruokaa.  Mutta  niin  kai  se  sitten  on!  Ennen  pommerin  sotaa  meillä  oli  nauris,  sitten  papinketa-leet  opettivat  meidät  fennot  syömään  perunaa,  ja  nyt  on  musertava  maailma-neetos  tuonut  lautasillemme  makaroonin  ja  pastan  ylipäänsä.  Ja  joka  askeleella  on  menty  huonopaan  suuntaan…


Makaroonihan  ei  ole  mitään  muuta  kuin  tuota  valkoisen  miehen  sivilisaatio-muonaa  eli  vehnää,  tuota  saatanan  kirottua  vehnää  joka  pistää  ihmisen  levottomaksi  ja  menee  lopulta  geeneihin  asti.  Vaan  mitäs  tässä  itse  vaahtoa  kun  vehnäleipä  ja  pasta  maistuu  ja  välillä  ollaan  niin  italialaista,  niin  italialaista…  Aate  ja  aikomus  on  välillä  hurja  mutta  liha  on  heikko!


Vielä  ei  kuitenkaan  ole  liian  myöhäistä.  Sinänsä  hyvä  ja  kotimaassa  tuotettava  peruna,  nauris  ja  ruisleipä  on  vielä  mahdollista  nostaa  ruokavaliomme  keskiöön  ja  sitä  kautta  monen  keskivartalo  kavenee  ja  mieli  käy  seesteisemmäksi.  Vähä  vähältä  on  katseemmekin  taas  viileän  tyyni  kuten  taivaanrantaa  tähyävällä  vanhalla  ja  viisaalla  intiaanilla.  Moneen  kuntaan  on  rakennettu  keskuskeittiö  mutta  mitä  siellä  oikein  valmistetaan!  Keskuskeittiötä  voi  verrata  vaikapa  kaukolämopölaitokseen…


Keskuskeittiö  ei  kuitenkaan  ole yhtikäs  mitään  ilman  isoa  “seitsemän  leivän  puu-uunia”  jossa  paistetaan  tuoretta  ruisleipää  joka  arkiaamu.  Ja  kaiken  tämän  voimme  sanoa  ilman  pienintäkään  pelkoa  pakkokollektiivisoinnista.  Niin  tietyllä  tavalla  juuri  sana  keskuskeittiö  tuo  mieleen  reaali-sosialismin  arjen…  Mutta  jonain  päivänä  koittaa  se  aika  jolloin  uudensisältöinen  kansalaistaito  on  taas  koulujen  opinto-ohjelmassa,  ja  myös  uudentyyppiset  terveystarkastajat  käyvät  valistamassa  kansaa  aivan  pienimmistä  koululaisista  lähtien  potaatin,  nauriin  ja  ruisleviän  siunauksellisuudesta.


Arvoon  pitäisi  myös  nostaa  monta  vanhan  ajan  ruokaa  kuten  läskisoossi  ja  tilli-liha.  Tilliliha  oli  muuten  varsinaista  lähiruokaa  joka  tehtiin  sellaisesta  naudanlihasta  joka  ei  enää  juuri  edes  kevannut  huonompaankaan  lihakeittoon,  yleensä  se  tehtiin  lehmän  ylärinta,-  ja  kaulapaloista.  Voimakas  tilli  peitti  sitten  sen  mauttoman  maun  joka  muuten  ruuassa  olisi  ollut.  Olisi  mielenkiinotista  tietää  koska viimeksi  Suomenniemellä  on  suurella pieteetillä valmistettu  tuota  vanhan  ajan  “kauhuruokaa.”  Itse  söisin  sitä  vaikka  huomenna  jos  joku  vanha  ja  ammattitatioinen  keittäjä  sitä  valmistaisi.  Ehkä  sitä  tarjottiin  viimeksi  silloin  kun  Italian  pääministeri  Berlusconi  kävi  Suomessa.  Jos  näin  tapahtui  niin  siinä  kyllä  aktualisoitui  korkeamman  tason  keljuilu.  Italian  keittiö  ei  nimittäin  tunne  sellaista  maustetta  kuin  tilli…


tiistai 22. lokakuuta 2013

Suomalainen härkäpapurokka.

                                  

Vähenevä auringonvalo ja lyhenevä päivä suorastaan pistävät kehon ja mielen huutamaan perinteistä härkäpapurokkaa!  Pääosassa ovat sika (Sus scrofa domestica), härkäpapu ja ihminen.


Härkäpapu eli ficia faba on yksi vanhimpia viljelykasveja mitä maapalleroisemmme päällänsä kantaa. Suomessa sitä on viljelty paljon aikaisemmin kuin hernettä ja juuri perinteinen papurokka täytyykin tehdä juuri härkäpapupohjaan. Härkäpapua on viljelty perinteisesti paljon Itä-Suomessa ja Karjalassa sitä kasvoi joka talossa. Härkäpapu viihtyy joutomaalla eikä sitä tarvitse paljoa edes lannoittaa. Se on nopeakasvuisempi jva viljelyvarmepi kuin herne. Viimeksi kasvatin itse härkäpapua vuonna 2009. Niitä peruja onkin varastossa seitsemisen litraa papuja. Tosin on jäljellä vielä puolisen litraa vuoden 2006 satoa jolloin lajikkeena oli itässuomalainen maatiaskanta "Joutseno." Mutta kyllä eurooppalainen Witkeim-lajikekin käy paremman puutteessa.


Härkäpausopan valmistaminen on pitkäjänteistä hommaa ja otollinen ajankohta on syytä miettiä ajoissa. Parhaat ajankohdat ovat eittämättä Pyhäinpäivän seutu ja laskiaisen jälkeinen aika. Jos härkäpapuja on itse viljelty tai niitä muuten hankittu niin seuraava vaihe on hyvän savupotkan hankinta. Tässä kannattaa suosia päätään nostavia paikallisia lihakuppoja tai kauppahallin kauppiaita. Ellei sitten kasvata sikaa itse ja teurasta sitä perinteisin menoin sekä valmista samalla koko sikaa talven varoille makkaraksi, pylliksi, kinkuksi ja moneksi muuksi herkulliseksi hyödykkeeksi. Onhan siinäkin oma viehätyksensä, ääni-, ja elämysmaailmoineen. 


Reseptihän on loppujen lopuksi vallan yksinkertainen. Keittoon tarvitaan seuraavat ainekset ja välineet:

-uuni joka lämpiää suomalaisvenäläisruotsalaisnorjalaisella uraani/koskienergiapitoisella sähköllä tai puulämmitteinen liesi


-isohko kattila
-keskikokoinen kattila
-yksi  pienehkö  potka 
-kolme  kourallista  kuivattuja  härkäpapuja
-4  keskikokoista  sipulia
-puoli  kourallista  tuoreita  tai  puolituoreita  salvialehtiä  silputtuna
-puoli  tl  timjamia
-puoli  tl  rakuunaa
-teelusikallinen  meiramia
-teelusikallinen  sitruunapippuria
-suolaa  vähintään  ruokalusikallinen
-vettä  noin  6  litraa  (ota  huomioon  haihtumistekijä  pitkäkestoisen  keittoprosessin  vuoksi)

Papuja on liotetava kuten herneitä yön yli. Keiton valmistamiseen kannattaa varata kokonainen joutopäivä sillä mitä pitempään tämä soppa valmistuu, niin sen parempi. Liotetut pavut laitetaan kiehumaan veteen ykköselle pienempään kattilaan. Samaan aikaan isompaan kattilaan laitetaan pari litraa kylmää vettä johon laitetaan pieniksi palasiksi hakatut potkan luut.  Pavut saavat kiehua pari tuntia pienellä lämmöllä ja potkan luille riittää tunti kun kattilaan lisätään vettä keittämisen aikana. Potkan luita keitetään kovalla lämmöllä.


Kun pavut ovat kiehuneet parisen tuntia niin pienemmän kattilan liemi luupaloista siilattuna lisätään isompaan ja lisätään jomkin verran lämpöä. Kun liemi papuineen on kiehunut tunnin verran niin sitten lisätää vettä ja pienehköiksi paloiksi piluttu potkan liha. Annetaan taas kiehua kakkosella tunnin verran ja lisätään hieman vettä kattilaan.


Keitto alkaa nyt pikku hiljaa valmistumaan. Lopuksi lisätää hieniksi silputtu sipuli, salvia ja muut mausteet ja suola. Kattilan voi nyt ottaa liedeltä ja laittaa kannen päälle. Keitto saa tekeytyä itsekseen ilman puolisen tuntia.


Ja mitäpä sitten juomaksi ja muuten… Kirnupiimä on hyvä vaihtoehto, samoin kottari tai muu mallasjuoma. Kunnon rapeakuorinen ruisleipä täydentää tunnelman hyvin. Voita ei pidä unohtaa. Sitten vain viljelemään härkäpapua ja tekemään potkaoptioita paikallisen lihakollektiivin kanssa.


Kun keitto valmistaan kokonaisesta potkasta niin sitä myös riittää viikon varrelle. Ja kun kerran näin juhlavan suomalaisen ruuan kerran valmistaa niin kannattaa toki kutusua vieraitakin. Talkoopäivän tarjoiluna keitto on vallan mainio. Ruuan tarjoilussa pitää muistaa uskonto-, ja kulttuurirajat. Keittoa ei pidä tarjoilla mooseksenuskoville eikä musulmaaneille. Poliittisia rajoja ei pidä asettaa sillä periaatteessa tämä ruokalaji sopii siis melkein kaikille sekaravintoa syöville suomalaisille.


Olen julkaissut tämän reseptin erään version jo muutama vuosi sitten vanhassa INDUSTRIUS-blogissani. Siinä on oiva kuva keitosta. Tietysti reseptiä saa vapaasti muunnella ja kehittää. Resepti jonka tässä esitin on aika mausteinen ja perinteiselle hernekeiton ystävävälle maku voi olla hieman mannermainen. Korostan sitä, että tuore salvia on tärkeä asia keiton onnistumisen kannalta.


Jos jotain lisukkeita haluaa vielä tehdä vieraiden varalle niin salvianlehditä saa todella mielenkintoisen ja uskomattoman herkullisen yllärin joka vie kielen suusta. Nimittäin ihan perinteisessä löysässä taikinassa friteeratut salvianlehdet ovat vallan "vanhojen jumalten" ruokaa..."


Tällä kirjoituksellani olen halunnut esitää perinteistä suomalaista ruokakulttuuria ja härkäpavun viljelyä. Härkäpau sopii mainiosti sianrehuksi, mutta kanojen ravinnoksi se ei käy sillä tietty aminohappo-koostumus on soijarehussa parempi kanan. Kanat tarvitsevat rikkipitoisempaa rehua, siinä se. Mutta jos härkäpapua viljeltäisiin kymmenkertainen määrä nykyiseen verrattuna niin emme olisi niin riippuvaisia soijasta. Enemmänkin saa toki viljellä... Kirjoitukseni on siis myös kanannotto järkevän ja monipuolisen suomalaisen maatalouden puolesta.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Heppa, ihmisarvo ja meetwursti!

 


Kai kyse on sitten enemmän elintarviketurvalli-
suudesta, vaikka heppa on muuten turvallinen ja varsin turvallinen syödäkin. Mutta miksi heppaa ei sitten jossain päin maailmaa haluta syödä. Suomessakin vain neljäsosa vuodessa poistettavista hepoista pääty teuraaksi.


Herääkin kysymys siitä, onko hepalla käytännössä jopa ihmisarvo. No ei se mitään. Afrikassa on perinteisesti pistelty poskeen apinoita joilla on varsin suuri ihmisarvo jos asiaa katsotaan tästä näkökulmasta. Heppa on vuosituhansien saatossa ansainnut paikkansa ihmisten sivilisaatiossa ja vasta viimeisten sukupolvioen aikana olemme siirtyneeteet hepattomaan aikaan. Näin se vain on. Kukapa nyt hyvää kaveriansa pistäisi poskeen, veisi teuraaksi ja söisi vaikkapa makkaraa. Engelsmanneille hepanliha on suoranainen tabu ja sillä on tässä mielessä aivan varmasti suhteellisen suuri "ihmisarvo". Ihminenhän ei normaalioloissa syö lajitovereitansa.


Väittävät hepanlihan olevan terveellistä ja vähärasvaista, maukasta ja mureaakin. Että hepanlihaa on löytynyt elintarvikelihan joukosta ei sinänsä ole paha asia. Normaali-ihmisen ruuansulatus ei kysele sitä onko se nautaa, possua vaiko lammasta. Kyse on siitä että että hepanliha voi sisältää lääkejäämiä.


Hepanliha-kohu voi havahduttaa meidät yhden vakavan peruskysymyksen äärelle. Onhan se varmasti tietty osoitus jostain. Siis että hepanlihaa käytetään vaikkapa jauhelihan jatkeena. Possunlihaa ja nautoja ei yksinkertaisesti pystytä tuottamaan tarrpeeksi. Hepanlihalla on jauhista jatkaminen. Olkoon toiminta sitten avointa ja rehellistä. Syökööt hevoslasagnea ne jotka siihen pystyvät. Kasvisruokapäivä ei ole pahasta. Onneksi meidän ei tarvitse heiniä roukutella. Sikäli ihminen ja heppa ovat lajitovereita, että molemmille maistuu ihan hyvin ape eli mysli. Harva heppa kieltäytyy tästä myslistä, joillekin ihmisille se on työlästä syötävää. Possu sitävastoin syö kaiken mitä eteensä saa. Jos hepan ja possun ihmisarvoja verrataan keskenään niin lukemat lienevät hepan hyväksi prosenteissa, siis heppa ensin mainittuna, 90-10.


Itse olen kasvanut traditiossa jossa hepanlihaa ei ole syöty suoranaisesti. Eri asia on sitten kestomakkara jota tulee syöytyä säännöllisesti. Niin kai sitten. Hepalta pitää hävittää kaikki "ihmisarvon" jäänteet jotta se voidaan iköäänkuin häivytettävästi syödä. Isosilmäinen, iloisesti hirnahtaeleva otuksen liha pitää jauhaa ja tehdä taikinaksi jossa on seassa possua ja paljon, paljon mausteita. Monesti jotain maustetta vielä korostetaan jotta heppaisuus varmasti jää piiloon. Tähän tarkoitukseen käy oikein hyvin valkosipuli ja pippuri. Eipä siinä mitään, Liidlissä oli tällä viikolla oikein edullista ja maukasta salamia. Maistuihan tuo La Strada-elokuvan Zampano-voimamiehellekin salami!


keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Houmenipiipöl – Johdanto hyvin epäkorrektiin aiheeseen…

 





"Nyt meillä on kuolema tietyssä määrin valvonnassamme, ja alan miettiä onko niin lainkaan ollut tarkoitus. Maailma kasvaa täyteen ihmisiä- liian täyteen. Ja luullakseni minä olen terveydenhoidon kehittäjien ohella vastuussa siitä yhtä paljon kuin kuka muu tahansa."

Penisilliinin kehittäjä tohtori Howard Florey:


Eli  mennään  suoraan  asiaan.  Mailmaa  uhkaa  nimittäin  melkoinen  ruokapula  lähivuosikymmeninä.  Esimakua  siitä  voidaan  saada  jo  tänä  vuonna  jos  pohjoisella  pallonpuoliskolla  koetaan  kuumuuden  vuoksi  kaikkien  aikojen  katovuosi.  Venäjän  hallitus  on  jo  maanantaina  istunut  hätäkokoukseen  tilanteen  vuoksi. Venäjällä  on  puskureissaan  rahaa  ostaa  viljaa  ja  koska  Eurooppa  on  sen  öljyn  ja  kaasun  varassa  niin  eipäs  Veli-Venäläisellä  mitään  hätää.


Tuleva  ruokapula  on  hyvin  vakava  asia  ja  sitä  ole  otettu  riittävän  vakavasti  huomioon.  Ruuantuotantoa  ei  voitane  lisätä  enää  merkittävästi  nykyisillä  viljelyaloilla  ja  merien  kalakantojen  tulisi  saada  elpyä.  Geenimanipuloitu  ruoka  saattaisi  olla  ratkaisu  asiaan,  mutta  uudet  viljelykasvit  ovat  arvaamattomia.  Paljon  puhutaan  myös  uudesta  ruokateknologiasta  ja  ruuan  tuottamisesta  kaupungeissa  mutta  nämä  menetelmät  ovat  hyvin  kalliita.


Eräs  kauhuskenaario  on  mehiläisten  ja  muiden  pölyttäjähyönteisten  kato.  Jos  niin  käynee  voi  maailman  ruuantuotanto  romahtaa  muutamassa  vuodessa  puoleen  ja  allekin  siitä.  Ötökät  ovat  hvyin  tarpeellisia  elämänmuotomme  kannalta, suorastaan  sen  ehto.  Pitkällä  tähtäimellä  myös  lannoittepula  on  tosiasia  ja  erityisesti  fosfori  käy  vähiin.


Ihmisen  voittokulku  nykyisen  interglasiaalin  eli  holoseenin  aikana  on  perustunut  siihen  että  se  on  pystynyt  tuottamaan  ruokaa  ylen  määrin  ja  pitämään  yllä  spesialisteja.  Samalla  väestömäärä  on  kasvanut  hallitsemattomasti.  Vaatimus  ruuantuotannon  tehostamisesta  on  ehkä  verrattavissa  siihen,  että  kehitellään  aina vain  uusia  ja  parempia  lääkkeitä,  mutta  varsinaista  sairauden  syytä  ei  kyetä  poistamaan.


Ihmiskunnalla  on  edessään  suuri  selviämistaistelu  ja  sen  pitäisi  myös  pitää  huolta  koko  elonkehän  hyvinvoinnista.  Tällä  hetkellä  ei  ole  näkyvissä  oikeanlaatuisia  havahtumisen  merkkejä  jotka  johtaisivat  pysyviin  ratkaisuihin.  Puhe  hiilijalanjäljistä  on  omaatuntoa  rauhoittava  sielunmessu,  ja  vihreä  teollisuus  on  sitä  mitä  se  on,  vain  kapitalismin  uusi  toivo  saada  voittoa  kun  maailma  rakennetaan  näennäisesti  kestävälle  pohjalle.  Emme  kuule  juuri  nykyään  vakavasti  otettavia  ääniä  jotka  vaatisivat  väestönkasvun  todellista  hillitsemistä,  ja  myös  selvästi  nykyistä  pienempää  ihmiskuntaa.


Tietysti  joku  sanoo  että  mitäs  tämä  meitä  suomalaisia  sitten  liikuttaa.  Kyllä  se  vain  liikuttaa.  Täällä  pidetään  yllä  populaatiota  joka  on  resursseihin  ja  nähden  arveluttavan  suuri.  Toisaalta  haetanneko  tuo.  Rakennetaan  vain  puoli  tusinaa  lisää  Olkiluoto  kolmosen  kokoisia  ytyvoimaloita  ja myydään  sähköä  Venäjälle  ja  Balttian  maihin. Kasvatetaan  sitten  ananasta,  papaijaa  ja  banskuja  sun  muita  etelän  hetelmiä  jättimäisisä  kasvihuoneissa  ja  eletään  herroiksi…

maanantai 4. syyskuuta 2006

Muuan kauhuporina


Aivan aluksi pitää todeta että kyllä tässä suru maailman tilan puolesta kasvaa päivä päivältä. Kaikista kauheinta on se, että kysymys siitä onko mitään todella tehtävissä nousee mieleen jatkuvasti. Muutoksen nopeutta voi enää vain arvailla ja sitä mitä se tuo tullessaan.



Sapuskan hinta tässä vain ihmetyttää ja huolestuttaa. Suomessa taisi olla viime vuona varsin hyvä sato mutta leivän hinta vain kallistuu. Kukas näitä loppujen lopuksi ymmärtää. Ruisleipäkin tehdään muualla kasvatetusta rukiista. Riisin hinta maailmalla on noussut räjähdysmäisesti. Ei tietystikään pitäisi etsiä syyllisiä mitään päin maailmaa, mutta kyllähän tosiasia on siinä että länsimainen elintapa on kaikkeen syyllinen. Riisi on ollut aikojen alusta idän leipä mutta nyt Kiinassa kaikki haluavat vehnää, vehnää ja vielä kerran vehnää. Halutaan myös syödä enemmän lihaa, juoda olutta ja peräti myös konjakkia.



Lihankasvatus vaatii rehuvarantoja ja hirveät määrät puhdasta vettä. Mitenhän tämän asian nyt oikein sanoisi. Saatamme nähdä vielä melkoisen ruokakapinan. Mutta sanotaan tämä vielä yhden kerran: jos on eturistiriita maailman janoisten polttomoottorien ja kahden miljardin ihmisen kesken niin voiton vievät aina polttomoottorit.



YK, tuo merkillinen järjestö, on ottanut kantaa ruuan hintatilanteeseen. Pääsihteeri Ban Ki Moon vaatii kansainväliseltä yhteisöltä nopeita toimia ruoan hinnannousun hillitsemiseksi; ruoan hinnoista on jo tullut maailmanlaajuinen kriisi. Ja jos ollaan rehellisiä niin nyt ei todellakaan tekisi pahaa pienoinen ja vähän isompikin kapinointi. Tulemme aivan varmasti näkemään lisää protesteja aivan lähiaikoina.



Amerikkalaisten rälläyskausi lähestyy ja meilläkin bensan hinta asettunee euroon ja viiteenkymmeneen. Isoilla autoilla siellä lähdetään pitkille matkoille. Tällaisten mietteiden tunkiessa tajuntaan ei siellä kovin helposti enää soi Louis Armstrongin biisi ihanasta maailmasta. 



Mutta miten ottaa asiaan kantaa kotoinen kirkkomme? Jäävätkö huolenilmaukset vain tällaisten yksittäisten kirkonmiesten horinoiksi. Vai onko tilanne niin ettei kirkolla ole loppujen lopuksi tähän enää mitään sanottavaa? Muistan hyvin päivän jolloin Pentti Linkola oli esitelmöimässä Kotkan kirjaston auditoriossa syksyllä 2000. Kysyin mieheltä mielipidettään siihen miten kirkon tulisi asioihin suhtautua. Sitä hän moitti että “painopistealue” on väärässä paikassa. Kirkko kun keskittyy tuonpuoleisiin asioihin liiaksi. Tehtävää täällä maailmassa olisi oltava enemmän. Myönsipä hän sen itsekin että eihän mikään voi korvata kirkon tarjoamia palveluita vaikkapa kuoleman ja surun hetkellä. Ja se oli häneltä paljon sanottu. Linkolan opetukset ovat vain vähän niin kuin on laita Jeesuksen opetuksilla. Kyllähän ne pintapuolisesti tunnetaan mutta harvapa yrittääkään elää niiden mukaan.