Suomalainen härkäpapurokka.

                                  

Vähenevä auringonvalo ja lyhenevä päivä suorastaan pistävät kehon ja mielen huutamaan perinteistä härkäpapurokkaa!  Pääosassa ovat sika (Sus scrofa domestica), härkäpapu ja ihminen.

Härkäpapu eli ficia faba on yksi vanhimpia viljelykasveja mitä maapalleroisemmme päällänsä kantaa. Suomessa sitä on viljelty paljon aikaisemmin kuin hernettä ja juuri perinteinen papurokka täytyykin tehdä juuri härkäpapupohjaan. Härkäpapua on viljelty perinteisesti paljon Itä-Suomessa ja Karjalassa sitä kasvoi joka talossa. Härkäpapu viihtyy joutomaalla eikä sitä tarvitse paljoa edes lannoittaa. Se on nopeakasvuisempi jva viljelyvarmepi kuin herne. Viimeksi kasvatin itse härkäpapua vuonna 2009. Niitä peruja onkin varastossa seitsemisen litraa papuja. Tosin on jäljellä vielä puolisen litraa vuoden 2006 satoa jolloin lajikkeena oli itässuomalainen maatiaskanta "Joutseno." Mutta kyllä eurooppalainen Witkeim-lajikekin käy paremman puutteessa.

Härkäpausopan valmistaminen on pitkäjänteistä hommaa ja otollinen ajankohta on syytä miettiä ajoissa. Parhaat ajankohdat ovat eittämättä Pyhäinpäivän seutu ja laskiaisen jälkeinen aika. Jos härkäpapuja on itse viljelty tai niitä muuten hankittu niin seuraava vaihe on hyvän savupotkan hankinta. Tässä kannattaa suosia päätään nostavia paikallisia lihakuppoja tai kauppahallin kauppiaita. Ellei sitten kasvata sikaa itse ja teurasta sitä perinteisin menoin sekä valmista samalla koko sikaa talven varoille makkaraksi, pylliksi, kinkuksi ja moneksi muuksi herkulliseksi hyödykkeeksi. Onhan siinäkin oma viehätyksensä, ääni-, ja elämysmaailmoineen. 

Reseptihän on loppujen lopuksi vallan yksinkertainen. Keittoon tarvitaan seuraavat ainekset ja välineet:

-uuni joka lämpiää suomalaisvenäläisruotsalaisnorjalaisella uraani/koskienergiapitoisella sähköllä tai puulämmitteinen liesi

-isohko kattila
-keskikokoinen kattila
-yksi  pienehkö  potka 
-kolme  kourallista  kuivattuja  härkäpapuja
-4  keskikokoista  sipulia
-puoli  kourallista  tuoreita  tai  puolituoreita  salvialehtiä  silputtuna
-puoli  tl  timjamia
-puoli  tl  rakuunaa
-teelusikallinen  meiramia
-teelusikallinen  sitruunapippuria
-suolaa  vähintään  ruokalusikallinen
-vettä  noin  6  litraa  (ota  huomioon  haihtumistekijä  pitkäkestoisen  keittoprosessin  vuoksi)

Papuja on liotetava kuten herneitä yön yli. Keiton valmistamiseen kannattaa varata kokonainen joutopäivä sillä mitä pitempään tämä soppa valmistuu, niin sen parempi. Liotetut pavut laitetaan kiehumaan veteen ykköselle pienempään kattilaan. Samaan aikaan isompaan kattilaan laitetaan pari litraa kylmää vettä johon laitetaan pieniksi palasiksi hakatut potkan luut.  Pavut saavat kiehua pari tuntia pienellä lämmöllä ja potkan luille riittää tunti kun kattilaan lisätään vettä keittämisen aikana. Potkan luita keitetään kovalla lämmöllä.

Kun pavut ovat kiehuneet parisen tuntia niin pienemmän kattilan liemi luupaloista siilattuna lisätään isompaan ja lisätään jomkin verran lämpöä. Kun liemi papuineen on kiehunut tunnin verran niin sitten lisätää vettä ja pienehköiksi paloiksi piluttu potkan liha. Annetaan taas kiehua kakkosella tunnin verran ja lisätään hieman vettä kattilaan.

Keitto alkaa nyt pikku hiljaa valmistumaan. Lopuksi lisätää hieniksi silputtu sipuli, salvia ja muut mausteet ja suola. Kattilan voi nyt ottaa liedeltä ja laittaa kannen päälle. Keitto saa tekeytyä itsekseen ilman puolisen tuntia.

Ja mitäpä sitten juomaksi ja muuten… Kirnupiimä on hyvä vaihtoehto, samoin kottari tai muu mallasjuoma. Kunnon rapeakuorinen ruisleipä täydentää tunnelman hyvin. Voita ei pidä unohtaa. Sitten vain viljelemään härkäpapua ja tekemään potkaoptioita paikallisen lihakollektiivin kanssa.

Kun keitto valmistaan kokonaisesta potkasta niin sitä myös riittää viikon varrelle. Ja kun kerran näin juhlavan suomalaisen ruuan kerran valmistaa niin kannattaa toki kutusua vieraitakin. Talkoopäivän tarjoiluna keitto on vallan mainio. Ruuan tarjoilussa pitää muistaa uskonto-, ja kulttuurirajat. Keittoa ei pidä tarjoilla mooseksenuskoville eikä musulmaaneille. Poliittisia rajoja ei pidä asettaa sillä periaatteessa tämä ruokalaji sopii siis melkein kaikille sekaravintoa syöville suomalaisille.

Olen julkaissut tämän reseptin erään version jo muutama vuosi sitten vanhassa INDUSTRIUS-blogissani. Siinä on oiva kuva keitosta. Tietysti reseptiä saa vapaasti muunnella ja kehittää. Resepti jonka tässä esitin on aika mausteinen ja perinteiselle hernekeiton ystävävälle maku voi olla hieman mannermainen. Korostan sitä, että tuore salvia on tärkeä asia keiton onnistumisen kannalta.

Jos jotain lisukkeita haluaa vielä tehdä vieraiden varalle niin salvianlehditä saa todella mielenkintoisen ja uskomattoman herkullisen yllärin joka vie kielen suusta. Nimittäin ihan perinteisessä löysässä taikinassa friteeratut salvianlehdet ovat vallan "vanhojen jumalten" ruokaa..."

Tällä kirjoituksellani olen halunnut esitää perinteistä suomalaista ruokakulttuuria ja härkäpavun viljelyä. Härkäpau sopii mainiosti sianrehuksi, mutta kanojen ravinnoksi se ei käy sillä tietty aminohappo-koostumus on soijarehussa parempi kanan. Kanat tarvitsevat rikkipitoisempaa rehua, siinä se. Mutta jos härkäpapua viljeltäisiin kymmenkertainen määrä nykyiseen verrattuna niin emme olisi niin riippuvaisia soijasta. Enemmänkin saa toki viljellä... Kirjoitukseni on siis myös kanannotto järkevän ja monipuolisen suomalaisen maatalouden puolesta.