Kun kirkon piispanvaaleista ja erityisesti tulevasta arkkipiispanvaalista puhutaan julkisuudessa, keskustelu ajautuu herkästi pelkkään pintapuoliseen ehdokasspekulaatioon, arvoihin ja teologisiin korulauseisiin. Kirkollisen vallan todellinen ydin ei kuitenkaan löydy salonkien puheista, vaan kylmästä lainsäädännöstä ja vaalimatematiikasta. Uusi kirkkolaki ja vaalijärjestelmä ovat muuttaneet Turun arkkipiispanvaalin askelmerkit perustavanlaatuisella tavalla. Jos haluaa ymmärtää, kuka kirkkoa tulevaisuudessa johtaa, on ensin ymmärrettävä, kuka vaalissa saa äänestää – ja miten nuo äänet painotetaan.
Uuden vaalilain mukaan arkkipiispanvaalin matemaattinen perusta ja lähtölaukaus sidotaan yhteen täsmälliseen tekijään: Turun arkkihiippakunnan pappien lukumäärään tiettynä virallisena määräpäivänä. Tämä pappisluettelon summa otetaan koko vaaliyhtälön pohjaksi, ja siitä johdetaan suoraan maallikkovalitsijoiden määrä. Laki nimittäin määrää, että maallikkovalitsijoita (seurakuntien luottamushenkilöitä ja edustajia) on valittava vaaliin täsmälleen yhtä paljon kuin arkkihiippakunnassa on äänioikeutettuja pappeja.
Osviittaa tulevasta mittakaavasta saamme historiasta. Kun Mari Leppänen valittiin syksyllä 2020 Turun arkkihiippakunnan piispaksi, virallinen äänioikeutettujen kokonaismäärä oli 1 191. Tuolloin hiippakunnassa oli noin 595 äänioikeutettua pappia ja lehtoria sekä täsmälleen sama määrä maallikkovalitsijoita.
Edellisen pohjalta pystymme tekemään varsin tarkan arvion tulevasta. Muutama kymmenen pappia on poistunut elävien kirjoista ja jotkut ovat lähteneet papiksi johonkin toiseen hiippakuntaan. Uusia pappeja on toki myös vihitty virkaan. Äänioikeutettuja ovat kaikki kyseisen hiippakunnan papit ja lehtorit – sekä virassa että eläkkeellä olevat.
Turun arkkihiippakunnan pappien määrä asettuu noin 630–640 tietämille. Uuden lain puitteissa tämä tarkoittaa, että vaalissa pelkästään Turun arkkihiippakunnan omasta kiintiöstä äänioikeutta voi käyttää noin yli 1 260–1280 valitsijaa.
Tässä kohdassa astuu voimaan uuden lain merkittävin ja radikaalein muutos. Vanha, historian painolastina kulkenut järjestelmä pikkumaisesti puolitti Turun arkkihiippakunnan omien äänestäjien äänten painoarvon suhteessa muuhun kirkkoon silloin, kun valittiin nimenomaan arkkipiispaa.
Tämä käytäntö on nyt purettu. Uudessa järjestelmässä arkkihiippakunnan omat äänet – ne arviolta 1260–1280 ääntä – ovat täysiä ääniä. Niiden painoarvoa ei enää leikata, mikä palauttaa vaalin todellisen painopisteen takaisin sinne, missä arkkipiispan istuinkin sijaitsee.
Mutta keitä ovat ne muut, jotka astuvat tähän vaaliuurnaan arkkihiippakunnan pappien ja heitä vastaavien maallikkovalitsijoiden rinnalle? Äänioikeutettujen piiri laajenee herkkävireisessä valtapelissä neljään ryhmään:
Kirkolliskokouksen edustajat, mutta sillä tarkalla rajauksella, että tästä joukosta pyyhitään pois ne papit, jotka jo valmiiksi kuuluvat Turun arkkihiippakunnan omaan kiintiöön. Kirkolliskokouksen vahvuus on 109 jäsentä joista 96 voi äänestää.
Hiippakuntavaltuuston jäsenet. Näitä toimielimiä on 9 ja niihin kuuluu 21 jäsentä pl. Porvoon hiippakunta jonka valtuustossa 22 jäsentä. Hiippakuntavaltuustoissa on 14 maallikkojäsentä ja 7 pappia. Luonnollisestikin Arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuuston pappisjäsenet luetaan pois tästä kiintiöstä. Hiippakuntavaltuustoista tulee äänestäjiä yhteensä 183.
Eri tuomiokapitulien jäsenistä tulee yhteensä 58 äänestäjää. Arkkihiippakunnan tuomiokapitulista luetaan äänioikeutetuiksi tässä kiintiössä vain lakimiesasessori ja maallikkojäsen. Kirkkohallituksessa on sen puheenjohtajan arkkipiispan lisäksi 14 jäsentä. Kirkkohallituksen jäsenet voivat olla äänioikeutettuja myös muissa em. kiintiöissä. He äänestävät kuitenkin kirkkohallituksen kiintiössä ja päällekkäisyysjäsenyyksien vuoksi tämä tilanne pienentää muiden kuin arkkihiippakunnan pappien ja lehtoreiden ja maallikkovalitsijoiden ulkopuolisten äänestäjien lukumäärää todennäköisesti kuudella. Kaiken kaikkiaan arkkihiippakunnan valitsijoiden lisäksi em. elimistä tulee noin 340 äänestäjää. Suhdeluku on siis keskimääräisenä noin arviona 1270–340. Kaikkiaan äänioikeutettuja tulevassa vaalissa ollee noin 1610 plus-miinus 15. Arkkihiippakunnan osuus äänestäjistä on noin 79% ja muiden 21%
Tämä kokonaisuus muodostaa sen pohjan, jonka varaan vaalin voimasuhteet lasketaan. Mutta vaalin todellinen esinäytös ja poliittinen vääntö käydään paljon ennen kuin varsinaiset vaaliuurnat avataan. Tulevan arkkipiispan kohtalo kytkeytyy suoraan vuoden 2028 alun kirkollisiin vaaleihin.
Moni pitää seurakuntavaaleja vain paikallisena hallintona, mutta vuoden 2028 vaaleissa valittavat kirkolliset luottamushenkilöt saavat käsiinsä valtavan valtakunnallisen aseen: juuri he tulevat valitsemaan ne Turun arkkihiippakunnan maallikkovalitsijat, jotka lopulta päättävät arkkipiispan nimen. Valta valita valitsijat on politiikan vanha nyrkkisääntö, ja kirkossa se viedään nyt äärimmilleen.
Kun uutta vaalilakia ja sen matemaattista arkkitehtuuria katsoo kokonaisuutena, huomaa, että pöytä on katettu aivan uudenlaiselle kirkolliselle strategialle. Äänten painotuksen korjaaminen ja valitsijamiesten valintaketju tekevät vaalista tarkan pelilaudan, jossa jokainen pappismäärän muutos ja jokainen luottamushenkilöpaikka vuoden 2028 vaaleissa voi keikauttaa vaa'ankielen suuntaa.
Kuten Agricolan perikunnan edellisessä osassa ”Brittien vanha sabotaasiase tuotiin Suomen kirkon piispanvaaleihin” avattiin, tämä uusi vaalijärjestelmä on pohjimmiltaan kuin brittien vanha sabotaasiase. Se on järjestelmä, joka on suunniteltu tuottamaan vakautta, mutta joka voikin luoda täysin arvaamattomia tilanteita.
Ennen kuin Turussa astutaan uurnille vuonna 2029 tai hiukan myöhemmin, uusi järjestelmä tullaan testaamaan käytännössä Tampereen ja mahdollisesti Oulun hiippakuntien piispanvaaleissa. Erityisesti Tampereen piispanvaali, joka on aikataulullisesti ratkaistava ennen arkkipiispan valintaa, tulee toimimaan esimerkkinä siitä, miten uudet voimasuhteet ja valitsijamiesketjut käytännössä käyttäytyvät.
Tämä kirkollisen vallan pelilauta on siis valmis aivan uudenlaiselle strategiselle shakinpelille, jossa mikään ei ole varmaa. Kun vanha äänten puolittamisen esto on poistettu ja matemaattinen koodi on kirjoitettu uusiksi, perinteiset kampanjat ja pelkät teologiset korulauseet menettävät merkityksensä. Nyt kyse on puhtaasta matematiikasta, demografiasta ja liittoumien hallinnasta tilanteessa, jossa pienikin heilahdus valitsijamiesvaaleissa voi muuttaa historian suunnan.
Kunhan tulemme syksyyn, niin silloin sarjan yhdessä kirjoituksessa tullaan tekemään jotain sellaista, mitä virallisessa kirkollisessa mediassa ei ole koskaan uskallettu tehdä: tarkastelemme tulevan arkkipiispanvaalin täysimittaista simulaatiota. Otamme käsittelyyn asetelman, jossa piispanistuinta tavoittelee jopa viisi eri ehdokasta – ja tällä kertaa tämä simulaatio tehdään suoraan oikeilla henkilönnimillä, puoluepoliittisilla kytkennöillä ja niillä matemaattisilla muuttujilla, jotka tämän uuden vaalilain myötä tulevat ratkaisemaan Suomen kirkon tulevaisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti