mika myllylä 1969-2011. in perpetuam rei memoriam.

suuri hiihtäjä, mies, on kadonnut autuaammille latumaille ja lumisade on peittänyt jo jäljet näköpiiristämme. hän on mennyt sinne minne meidänkin on joskus omalla tavalla mentävä. pienestä pojasta tuli mies, ja hän sai elää todeksi pienen pojan unelman joka vei häntä eteenpäin. muistamme naganon olympialaisista talvikisoista onnellisen ja hymyilevän miehen johon me kaikki kovin miellyimme.

että unelma kävi toteen vaati todella paljon. se oli yhden miehen elämäntyö. kaikille meille ei suoda terveyttä ja pitkää ikää, harvalle edes sisäistä rauhaa ja kohtuullista terveyttä. tavoitteeseen pääseminen vaati paljon ja se näkyi miehen myöhemmässä elämässä. mikan menehtyminen on kansakunnan yhteinen murhe ja menetys. sen äärellä toivottavasti mietimme menestyksen hintaa ja sitä mitä olla onnellinen kullekin tarkoittaa.

tämä kansa vaatii sankareiltaan paljon menestyksen päivinä, mutta ei aina osaa olla kiitollinen silloin kun tulevat ajat jotka eivät ole niin mieluisia. mika oli rehellinen mies joka kertoi asiasta joka painoi hänen mieltään. silti hän ei saanut sisäistä rauhaa. että meillä olisi urheilusankareita on turvauduttava kaikkeen mahdolliseen, luvattomaankin. luvattomaan, joka on yleinen käytetty tapa meillä ja muualla.

pienen pojan unelma täyttyi, mutta maailma hänen harteillaan kävi liian raskaaksi. kaikki voimme kysyä itseltämme sitä olemmeko kovine vaatimuksinemme tällaiseen syyllisiä. emme voi emmekä saa katsoa taaksepäin ja syyllistää itseämme. menneisyydelle emme mitään voi mutta tulevaisuuden voimme elää uudelleen kenties jopa viisaampina. mika myllylän suurten tekojen muisto ei himmene mielestämme. hän on poissa luotamme ja olkoon hänellä nyt ikuinen sisäinen rauha. niin kuin kaikilla meilläkin joskus.