Yhdeksännen shellin päivän virtenä on virsi 484 eli Totuuden henki, tuo monille jo kansakoulusta tuttu virsi. Pitkään ihmettelin miksi sen sävelkulku on niin tuttu kunnes hoksasin, että se muistuttaa Ylen radion vanhaa taukoääntä. Sehän menee jokseenkin monotonisesti: ”Pimpeeli-pom-pom, pimpeli-pom-pom.” Siinä olivat muinoin kanteleen-soittajan sormet lujilla kun ylen lakko kesti kuukausitolkulla joskus 1970-luvun alkupuolella. Asia josta Kari Suomalainenkin piirsi mainion pilakuvan Hesariin...
Aina saarnakäsikirjoitus ei ylitä julkaisukynnystä. Tänään kävi näin. Liian paljon vanhaa ja lainattua. Mutta kun saarna tuli pidettyä kaksi kertaa niin käsikirjoitukseen oli ilmaantunut montakin sivuhuomautusta eli lisäystä. Niistä ei aivan täyttä saarnaa saa mutta ehkä muutama niistä on julkaisemisen arvoinen. Kyse on siis yhdeksännestä shellistä jonka otsikkona on ”Totuus ja harha” ja evankeliumitekstinä Matteus 7:15-23.
“Väärennös ja jäljennös.”
Kyse ”väärennöksestä ja jäljennöksestä” onkin sitten varsin mielenkiintoinen. Sanotaan, että isojen taidemuseoiden kokoelmissa olevista kuuluisimmista maalauksista on olemassa useita kopioita, ja vain taitava asiantuntija osaa erottaa kopion alkuperäisestä. Monesti kopion sanotaan olevan jopa alkuperäistä paremman, ja siinä että näytillä onkin kopio ei nähdä suoranaisesti mitään pahaa. Ja joskus alkuperäinen onkin voinut jopa tuhoutua... Eikös olekin merkillistä! Mihin siis pitäisi uskoa...
“Väärä profeetta – profeetan puute ylipäänsä.”
Puhe vääristä profeetoista onkin sitten mielenkiintoinen asia. Jospa ongelmamme tässä kirkossamme ei olekaan väärät profeetat, vaan se että profeettoja, siis opettajia ei ole ollenkaan. Siis että ei enää ole aitoa ja puhuttelevaa opetusta. Eikös tämä ole aika vakava asia jos se todella pitää paikkansa?
“Orjantappurat ja ohdakkeet.”
Orjantappuraa ei meillä täällä Suomessa kasva, monia ohdakkeita sentään kasvaa. Joka jättää niityn leikkaamatta saa nähdä mitä siellä oikein kasvaakaan. Ovathan ohdakkeetkin varsin kauniita, mutta ei niistä ole ihmiselle syödä. Niitä ei ihmisen vatsa pysty sulattamaan. Toisaalta vähäpätöisempien kasvien, kuten monien talventörröttimien siemeniä ovat vanhat suomalaiset muinoin jytystelleet ruoanpuut-teessa ja joissain puutostiloissa. Ja niissähän on jopa vallan terveellisiä aineita kohtuullisesti nautittuna, kuten hevonhierakan siemenissä kumariinia.
“Toimittajat erheet.”
Totuuden ja harhan kanssa olemme tekemisissä päivittäin kun luemme sanomalehtiä. Lehtijutut ovat monesti vain likiarvoja. Toimittajat tekevät niitä pintapuolisen perehtymisen menetelmällä ja aina saa olla varuillaan ja korjaamassa väärin käsitettyjä lausumia. Siinäpä onkin sitten tekeminen kun lähdet korjaamaan kaikenmaailman asiantuntijoiden lausuntoja. Ikävä tosiasia on nimittäin se, että joka pääsee ensimmäisenä sanomaaan ns. totuuden on vahvoilla. Ja siinä ei paljon huomiota enää saa jos olisi vaikka 1000 sivua painavaa asiaa todisteeksi että asian laita todella on noin. Taannoin suuri suomalainen älykkö Matti Wuori herätti todella paljon närää kun hän rohkeni väittää että on tarpeen lukea ulkomaisia lehtiä jotta todella pääsisi perille mitä Suomessa oikein tapahtuu! Tässä tapauksessa en epäile Matin juttuja vaikka kaikessa en hänen ajatteluunsa voinut yhtyäkään. Rauha Matin sielulle...
Lopuksi jotain irrationaalia vielä erään verbin merkityksistä. Kaikkihan me ehtoollisella käyneet ymmärrämme mitä tarkoittaa sana ”vuodatettu.” Sitähän käytetään jaettaessa ehtoollisviiniä. Kyse on sellaisesta merkityksestä että on todella vuodatettu jotain nestettä jostain. Tässä tapauksessa on kyse viinistä joka mieleltään Jeesuksen vereksi. Ehtoollista jakaessa on pidettävä pää kylmänä ja ilme lempeän näkkärisenä. Vähän kuin jousiammuntaradalla hyvän osuman ja onnistuneen suorituksen jälkeen. Tunteet on pidettävä kurissa vaikka pahin vihamies, selkäänpuukottaja ja pahojen puheiden ja juorujen levittäjä tulisi ehtoolliselle. Silloin ei todellakaan auta muuta kuin pyytää Jeesuksen mieltä ja sanoa sanat ”Herra armahda.” Ei siinä myös sovi miettiä kaikkia niitä juttuja joita on tullut viljelleeksi vaikkapa hyvän teologi-kaverin kanssa edellisiltana.
Mutta joskus tulee mieleen verbin vuodattaa erityismerkitys. Nimittäin vuodatta-minen voi myös olla viinin säilyttämistä nahkaleilissä. Tässä merkityskentässä se voi myös olla sitä, että viiniä säilytetään nahkasäkissä jotta siihen saataisiin todellakin nahan makua. Joka on juonut elinkaarensa loppuun tullut tai jo yli-ikäistä kuollutta viiniä, vaikkapa englantilaisten suosimia laadukkaita mutta todellakin kuolleita riojalaisia viinejä ymmärtää kyllä mistä on kyse!
Asiahan on niin, että vuodattamisesta puhui itse Jeesuskin sanoessaan että uusi viini laitetaan uusiin leileihin... Ja huomattava osa Jeesuksen ajan Palestiinassa nautitusta viinistä todellakin oli vuodatettua. Siis vuodatettua jo ennen kuin se varsinaisesti vuodatettiin. Mutta tämä sanaleikittely tällä merkityksellä voi toimia vain Suomen kielessä, ja ehkä näin onkin peräti parempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti