Selailin eilen aamulla vanhoja UKA-lehtiä tai oikeas-taan vain erästä sellaista, nimittäin Urheilun kuva-aitan olympianumeroa vuodelta 1964. Siinä sattui silmiini kuva Tokioin Olympia-stadionin tulostaulusta kisojen avajaisten aikana jossa oli kahdella kielellä Pierre de Coubertinin sanoma, joka tässä englanniksi sanottuna.
THE MOST IMPORTANT THING IN THE OLYMPIC GAMES IN NOT TO WIN BUT TO TAKE PART. JUST AS THE MOST IMPORTANT THING IN THE LIFE IS NOT THE TRIUMPH BUT TO STRUGGLE.
Tämä fraasi siis kuuluu olympiakisojen avajaisiin ja siinä kerrotaan mikä on tärkeintä kisoissa ja mikä ei ole. Tämä virke on todellakin pistetty kisojen henkiinherättäjän paroni Pierre de Coubertinin suuhun. Itse asiassa kunnon paroonillamme ei ole mitään tekemistä tämän lauseen kanssa. Sen näet lausui Canteburyn arkkipiispa vuoden 1908, eli neljännen olympiadin kisojen avajaisjumalanpalveluksessa Lontoossa.
Mutta ei siinä mitään väärää ole sinänsä sillä kelpo diplomaattina kunnos-tautunut paroni olisi aivan varmastikin pistänyt nimensä moisen kommunikean loppulausuman alle (Tulipas irrationaalinen lause
mutta menköön nytten).
Oli lauseen takana kuka tahansa niin on varmaam todettava että paikkaansa pitää ja se vois aivan hyvin olla toimivana mottona niin elämässä kuin urheilussa ja molemmissa yhteensä ja limittäin.
Mutta tosiasia on kuitenkin se, että vain yksi voittaa aina kulloisenkin olympiadin tietyn lajin kilpailun. On tietysti parikilpailujakin ja joukkuelajeja… Mutta olympiakisat ovat sellainen hanke jossa jokainen voi olla mukana. Olympiahenki ei voi olla vain niiden omaisuutta jotka kilpailevat kisoissa. Jokainen voi ottaa niihin osaa juuri oikeassa hengessä. De Coubertin oli pedagogi ja hänellä oli sellainen käsitys, että urheilu kehittää viittä elämän aluetta: oma-aloitteisuutta, sitkeyttä ja peräänantamattomuutta, tehokkuutta, täy-dellisyyden tavoittelua ja vaaran halveksuntaa.
Coubertin kuoli yksinäisenä vanhana miehenä joka tunsi että hänen unelmansa ei ollut täyttynyt. Hän ajatteli että se oli saavuttanut täyttymyksensä vain noin puolilleen. No yhdet hänen mielestään oikein organisoidut kisat hän sai nähdä ja ne pidetiin Berliinissä 1936. Olympiaparonilla oli yhteyksiä natseihin mutta niinpäs oli monella muullakin, ja vielä 1930-luvun alkupuolella oltiin aika sokeita heidän varsinaisiin tarkoitusperiinsä nähden. Monikaan ei ollut jaksanut lukea Aatun Mein Kampfia… Ja sitäpaitsi antisemitismi oli vallan yleinen asia vuosisadan alkupuolella, siis 1900-luvun… Eipä ole kukaan kieltämässä oylympiatulen sytyttämistä vaikka natsit sen omiin kisoihinsa avajaiseremoniaan ottivat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti