Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
I Viinipuu
Asian vihkiytyneille viiniharrastajille viinin historia on varsin tuttu asia. Vielä harvempi tietää sen, että aitoa viinipuuta, vitis vinifera –lajiketta, (vitis-sukuunhan kuuluu n. 80 eri lajiketta, joista vitis vinifera on vain yksi) kasvaa tänä päivänä vain Chilessä, ja ehkä joissakin Espanjan Catalonian laaksoissa. Näin ainakin huhut kertovat, mutta totuuden kuulisi varmasti ainoastaan Miguel Torresilta ja hänhän on hyvin tarkka liikesalaisuuksistaan.
Aito viinipuu oli Vanhan maailman kasvi. Kun valkoinen mies sitten muutti uuteen maailmaan, hän vei sinne mukanaan tietysti viiniköynnöksen. Satojen vuosien ajan hän yritti kasvattaa sitä siellä, mutta aina hyvistä aluista huolimatta kokeilut päättyivät katastrofiin. Kasvi näytti tukehtuvan ja lopulta se kuivui. Syy oli tuholaisessa nimeltä viinikirva!
On aina sanottu, että valkoinen mies vei tautinsa Uuteen maailmaan. Näin on! Mutta tässä karseassa vaihtokaupassa mekin saimme jotakin: tietysti erään tuhoisan taudin, mutta myöskin viinikirva tuli Eurooppaan 1800-luvun alussa. Se tuhosi käytännössä katsoen kaikki eurooppalaiset viinitarhat muutamassa kymmenessä vuodessa.
Mutta koska ihminen on kekseliäs, löydettiin tähän tautiin ratkaisu, nimittäin Amerikassa kasvava vitis-sukuun kuuluva köynnöskasvi, vitis lambrusca, toi pelastuksen. Sen juurakko oli nimittäin immuuni viinikirvalle. Niinpä tänäkin päivänä kaikessa maailman viinitarhoissa Chileä lukuun ottamatta kaikki perinteiset viinilajikkeet on ympätty lambrusca-juurakkoon.
II Evankeliumista
Päivän evankeliumi on tavattoman lyhyt, itse asiassa nykyisen evankeliumikirjamme teksteistä kaikista lyhykäisin. Se on Matteuksen seitsemännestä luvusta, vuorisaarnan lopusta. Teksti vaikuttaa irralliselta ja sitä se onkin. Jotta päivän evankeliumi ymmärrettäisiin, tulee se lukea heti tämän pyhän ensimmäisen vuosikerran evankeliumitekstin perään, ja siinähän puhutaan vääristä profeetoista.
Matteus ei suoranaisesti puhu Jeesuksesta viinipuuna, mutta tämän pyhän ensimmäisen vuosikerran tekstissä puhutaan hieman sukulaismaisesti samasta asiasta: siitä, mitä on olla vartettuna eli oksastettuna viinipuuhun eli Jeesukseen. Se että lyhyt evankeliumitekstimme puhuu ahtaasta portista tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että vain Jeesuksen seuraaminen ja hänen yhteydessään pysyminen tuo meille elämän. Tietystikään Matteuksen evankeliumin kirjoittaja ei tiennyt tuon taivaallista kaikista vitis-heimon lajikkeista ja viinikirvoista, eikä niistä tiennyt Johanneskaan, joka varsinaisesti puhuu Jeesuksesta viinipuuna.
Mutta tässäpä evankeliumin voima onkin: ne voivat puhutella uusia ihmisiä aina uusissa tilanteissa ja uusina aikakausina. Ja ehkä joskus jos oikein kokoamme voimamme, löydämme ehkä pieniä, uusiakin näkökulmia.
Kaikkinensa ihminen, tuo Jumalan kuva, on hieno rakennelma. Hän on monien mahdollisuuksien luotu, mutta niin haavoittuvainen. Ihminen voi tietystikin yrittää tulla toimeen omilla voimillaan, mutta hänen kohtalonsa on sama kuin aidon viinipuun. Niin siinä vain lopulta käy, että synti tulee ja syö tuon hienon kasvin kuin viinikirva aidon viinipuun.
Ja nyt törmäämmekin aika yllättävään asiaan, palaamme vielä hetkeksi viinikasvien biologiaan. Nimittäin, se lajike, joka pelasti Vanhan maailman viinin, tuottaa kyllä isoja ja mehevän näköisiä rypäleitä, mutta niistä tehty viini on juomakelvotonta. Ensinnäkin se tuoksuu samalle kuin märän koiran turkki, ja maku on aivan mieltäkääntävä. Mutta tällaisen kasvin juurakko pelasti aidon viinipuun!
Tässä ajatuksenkulussa löydämme jotain Jeesuksen kohtalosta. Siitä, kun hän eli ihmisenä ja oli halveksittu, jota verrattiin siihen kiveen, jonka rakentajat hylkäsivät. Kristinuskohan on järjettömältä tuntuva asia, hullutus, mutta siinä onkin sen voima. Mikä on ihmisten silmissä arvotonta, onkin kaikkien pelastus!
Mutta kaiken tämän jälkeen joudumme vielä kerran kysymään muistimme virkistämiseksi sitä mitä ahdas portti tarkoittaa. Ahtaalle portille tuleminen on sitä, että omatuntomme särkyy Pyhän Jumalan edessä, näemme lähimmäistemme kärsimyksen ja sen että emme voi omin voimin päästä siitä portista sisälle. Tajuamme sen että tarvitsemme vahvemman kivijalan minkä ihminen voi antaa, tarvitsemme elämänvoimaa ja vastustuskykyä tarjoavan Kristus-juurakon.
Monella on juurakko löytämättä, siis niin sanotusti omat asiat hoitamatta. Siitä huolimatta tai ehkäpä juuri siksi on aikaa pohdiskella muitten ihmisten pelastumista. Onhan sellainen puuha ehkä mielenkiintoistakin, kun saa keskustella uskonnollisen elämän monikirjavuudesta. Mutta on syytä muistaa, että katsomossa istuva penkkiurheilija ei koskaan voita kilpailua.
Yksinkertaista on tässäkin uskoa siihen, että kaikki hyvä voi tulla vain yhdestä lähteestä; ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta. Ihmisten temppujen varaan emme voi mitään rakentaa... Vain Kristuksen ja hänen sanojensa voimasta saamme elää... Siinäkö on se ahdas portti? Taitaapa olla ja onkin juuri niin. Yksinkertaisin ja tässä tapauksessa meistä riippumaton tekijä on kaiken selitys.
Paljon muutakin olisi päivän evankeliumista olisi kerrottavaa, vielä enemmän Vuorisaarnan kaikista vivahteista, päivän aiheesta, mutta siihenpä ei tämä päivä taitaisi riittää…
Aito viinipuu oli Vanhan maailman kasvi. Kun valkoinen mies sitten muutti uuteen maailmaan, hän vei sinne mukanaan tietysti viiniköynnöksen. Satojen vuosien ajan hän yritti kasvattaa sitä siellä, mutta aina hyvistä aluista huolimatta kokeilut päättyivät katastrofiin. Kasvi näytti tukehtuvan ja lopulta se kuivui. Syy oli tuholaisessa nimeltä viinikirva!
On aina sanottu, että valkoinen mies vei tautinsa Uuteen maailmaan. Näin on! Mutta tässä karseassa vaihtokaupassa mekin saimme jotakin: tietysti erään tuhoisan taudin, mutta myöskin viinikirva tuli Eurooppaan 1800-luvun alussa. Se tuhosi käytännössä katsoen kaikki eurooppalaiset viinitarhat muutamassa kymmenessä vuodessa.
Mutta koska ihminen on kekseliäs, löydettiin tähän tautiin ratkaisu, nimittäin Amerikassa kasvava vitis-sukuun kuuluva köynnöskasvi, vitis lambrusca, toi pelastuksen. Sen juurakko oli nimittäin immuuni viinikirvalle. Niinpä tänäkin päivänä kaikessa maailman viinitarhoissa Chileä lukuun ottamatta kaikki perinteiset viinilajikkeet on ympätty lambrusca-juurakkoon.
II Evankeliumista
Päivän evankeliumi on tavattoman lyhyt, itse asiassa nykyisen evankeliumikirjamme teksteistä kaikista lyhykäisin. Se on Matteuksen seitsemännestä luvusta, vuorisaarnan lopusta. Teksti vaikuttaa irralliselta ja sitä se onkin. Jotta päivän evankeliumi ymmärrettäisiin, tulee se lukea heti tämän pyhän ensimmäisen vuosikerran evankeliumitekstin perään, ja siinähän puhutaan vääristä profeetoista.
Matteus ei suoranaisesti puhu Jeesuksesta viinipuuna, mutta tämän pyhän ensimmäisen vuosikerran tekstissä puhutaan hieman sukulaismaisesti samasta asiasta: siitä, mitä on olla vartettuna eli oksastettuna viinipuuhun eli Jeesukseen. Se että lyhyt evankeliumitekstimme puhuu ahtaasta portista tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että vain Jeesuksen seuraaminen ja hänen yhteydessään pysyminen tuo meille elämän. Tietystikään Matteuksen evankeliumin kirjoittaja ei tiennyt tuon taivaallista kaikista vitis-heimon lajikkeista ja viinikirvoista, eikä niistä tiennyt Johanneskaan, joka varsinaisesti puhuu Jeesuksesta viinipuuna.
Mutta tässäpä evankeliumin voima onkin: ne voivat puhutella uusia ihmisiä aina uusissa tilanteissa ja uusina aikakausina. Ja ehkä joskus jos oikein kokoamme voimamme, löydämme ehkä pieniä, uusiakin näkökulmia.
Kaikkinensa ihminen, tuo Jumalan kuva, on hieno rakennelma. Hän on monien mahdollisuuksien luotu, mutta niin haavoittuvainen. Ihminen voi tietystikin yrittää tulla toimeen omilla voimillaan, mutta hänen kohtalonsa on sama kuin aidon viinipuun. Niin siinä vain lopulta käy, että synti tulee ja syö tuon hienon kasvin kuin viinikirva aidon viinipuun.
Ja nyt törmäämmekin aika yllättävään asiaan, palaamme vielä hetkeksi viinikasvien biologiaan. Nimittäin, se lajike, joka pelasti Vanhan maailman viinin, tuottaa kyllä isoja ja mehevän näköisiä rypäleitä, mutta niistä tehty viini on juomakelvotonta. Ensinnäkin se tuoksuu samalle kuin märän koiran turkki, ja maku on aivan mieltäkääntävä. Mutta tällaisen kasvin juurakko pelasti aidon viinipuun!
Tässä ajatuksenkulussa löydämme jotain Jeesuksen kohtalosta. Siitä, kun hän eli ihmisenä ja oli halveksittu, jota verrattiin siihen kiveen, jonka rakentajat hylkäsivät. Kristinuskohan on järjettömältä tuntuva asia, hullutus, mutta siinä onkin sen voima. Mikä on ihmisten silmissä arvotonta, onkin kaikkien pelastus!
Mutta kaiken tämän jälkeen joudumme vielä kerran kysymään muistimme virkistämiseksi sitä mitä ahdas portti tarkoittaa. Ahtaalle portille tuleminen on sitä, että omatuntomme särkyy Pyhän Jumalan edessä, näemme lähimmäistemme kärsimyksen ja sen että emme voi omin voimin päästä siitä portista sisälle. Tajuamme sen että tarvitsemme vahvemman kivijalan minkä ihminen voi antaa, tarvitsemme elämänvoimaa ja vastustuskykyä tarjoavan Kristus-juurakon.
Monella on juurakko löytämättä, siis niin sanotusti omat asiat hoitamatta. Siitä huolimatta tai ehkäpä juuri siksi on aikaa pohdiskella muitten ihmisten pelastumista. Onhan sellainen puuha ehkä mielenkiintoistakin, kun saa keskustella uskonnollisen elämän monikirjavuudesta. Mutta on syytä muistaa, että katsomossa istuva penkkiurheilija ei koskaan voita kilpailua.
Yksinkertaista on tässäkin uskoa siihen, että kaikki hyvä voi tulla vain yhdestä lähteestä; ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta. Ihmisten temppujen varaan emme voi mitään rakentaa... Vain Kristuksen ja hänen sanojensa voimasta saamme elää... Siinäkö on se ahdas portti? Taitaapa olla ja onkin juuri niin. Yksinkertaisin ja tässä tapauksessa meistä riippumaton tekijä on kaiken selitys.
Paljon muutakin olisi päivän evankeliumista olisi kerrottavaa, vielä enemmän Vuorisaarnan kaikista vivahteista, päivän aiheesta, mutta siihenpä ei tämä päivä taitaisi riittää…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti