1960-luvulla ilmestyneessä kirjassaan ”The Feasts of Fools” amerikkalainen J.Harvey Cox kirjoitti ilmiöstä joka antaa mahdollisuuden arvioida myös elinvoimaisen ja ideologisesti vireän yhteisön toimintaan liittyviä asioista.
Cox kirjoitti uskonnollisessa viitekehyksessä, mutta tästä voidaan ottaa näkökulmaa mihin tahansa ihmisperäiseen ilmiömaailman osaan. Coxin oivallus ja ehkä paras analyysi on seuraavassa: "Ihmisen ongelma on pitkälti se, että hän yrittää olla Jumala. Hän löytää itsensä alati muuttuvasta maailmasta aina uudelleen, mutta yrittää järjestellä sitä ja hallita sitä jottei hänen tarvitsisi muuttua. Hän ei halua elää kuten kiertelevä pyhiinvaeltaja. Hän haluaa suljetun systeemin suomaa turvallisuutta. Mutta hänellä ei koskaan ole pysyvää kaupunkia. Jumala tulee aina ihmisen luo häiritsemään häntä eikä salli hänen asettua aloilleen.
Unohdamme nyt Jumalan ja uskonnon ja tarkastelemme Coxin väitettä yhteiskunnallisessa kontekstissa. Mikä tahansa kokemus on periaatteessa epäjärjestyksen kokemus johon hän viittaa. Toisaalta se osoittaa toiseen järjestykseen, tulevaan kaupunkiin, joka, vaikka sitä ei koskaan saavuteta, ehkäisee sen että ihminen ei koskaan ole tyytyväinen nykyiseen." Ratkaisu voi olla yhteisössä joka on osa tätä yhteiskuntaa, mutta se on kuitenkin oma erillinen saarekkeensa. Kyse on vanhasta ilmiöstä ja tavallaan ikuisesta taistelusta. Ratkaisu voi kuitenkin löytyä joukosta jota Cox kutsuu metayhteisöksi.
Metayhteisö on yhteisö, jossa on tapahtunut perinpohjainen synteesi. Mystikon ja militantin osat ovat sekoittuneet sen yksilöissä tai ainakin molempia on mukana luomassa dynaamista jännitettä. Metayhteisö tarkoittaisi tässä joustavaa yhteisöä, jonka tarkoitus on elää ja vaikuttaa luovasti maailman kanssa. Sen on oltava instituutio, jolla on tavallisen instituution muoto, mutta se eroaa siitä siksi, että se ole olemassa sen itsensä vuoksi vaan sen tarkoitus on toimia linkkinä faktisen ja fantasian maailman välillä ollen "valtio valtiossa." Metainstituutio vaatii sekä menneen että tulevan yhteisön arvoja, jotta dynaaminen jännite säilyisi. Metayhteisö tarvitsee sisälleen uneksijoita ja näkijöitä, työmyyriä ja palvelijoita sekä hovinarreja ja pilailijoita.
Mutta mitä tämä sitten käytännössä olisi? Kuinka arvonihilisti ja perinteen vaalija voivat kestävällä tavalla toimia samassa yhteisössä?
I Molempia kuitenkin tarvitaan jotta maailma ei jäisi pysähtyneisyyden tilaan.
II Perinteen vaalija ei ymmärrä omaa arvokasta asiaansa ellei sitä joku aseta sitä kyseenalaiseksi.
III Arvonihilistejä tarvitaan jotta epäkohdat ja sairaat vinoumat jotka uhkaavat mitä tahansa yhteiskuntaa ja ideologiaa tulevat esille.
Puolueet ovat puolueita ja kun niistä tulee edunvalvojia ja laitostuneita järjestöjä niin silloin häviää myös aina jotain. Kaiken perustan tulisi olla kestävässä yhteiskuntafilosofiassa johon järjestö tai puolue on sitoutunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti