Tänään on uudenvuodenpäivä ja siviilitöissäni lämmittelin vanhaa saarnaa ja löysinkin siihen monta uutta näkökulmaa, ainakin omasta mielestäni. Tuosta psalmista kahdeksan totean että nyt on kirkas talvipäivä ja tätä kirjoittaessani huoneet pappilassani ovat täynnä talven valoa.
Se tarkoittaa myös sitä että tämmöisen päivän päättyessä nouseva tähtitaivas on vallan komea. Juuri nyt on Sohair-tähti (Musulmaanit käyttävät kaiketi vieläkin Venus-planeetasta tuota nimeä, ainakin beduiinit.) eli Venus kaikista kirkkaim-millaan. Sen lähellä on näinä päivinä kasvava kuu. Näky on vallan komea, tulee itselläkin mieleen Vanhan testamentin psalmin 8 kirjoittaja.
Kohti monien kysymysten vuotta...
Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
– mikä on ihminen!
Kuitenkin sinä häntä muistat.
Mikä on ihmislapsi!
Kuitenkin pidät hänestä huolen.
Ps. 8:4-5
Joka käyttää roomalaisia numeroita löytää tänään mielenkiintoisen jutun uuden vuoden, tämän vuoden 2009, roomalaisesta numerosarjasta. Ememvee-ii-ii-ii on ohitse ja nyt on ememiiex, tai jos sen lukee kiireemmän vilkkaa niin saattaa sanoa nuo kirjaimet vaikkapa puhuntona mmiks. Sitten pysähtyykin miettimään sitä mitä tuli sanottua, tuliko sanottua miksi ja vieläpä kahdella m-kirjaimella.
Ei loppujen lopuksi niin kummallistakaan järjenjuoksua laisinkaan. Saamme todellakin kysyä mmiks, mmiks ja vielä kerran mmiks, siis miksi. Saamme kysyä monia asioita. Miten meidän oikein käy? Miten maailman käy ja Suomi siinä sivussa? Miten käy ihmisten työpaikkojen ja hyvinvoinnin? Onko tuntemamme elämäntapa enää mahdollinen.
Vanha roomalainen tammikuun nimi kuvaa jotain sisällämme ja syvällä miessä olevaa arkkityyppistä ajattelutapaa ja lähtökohtaa. Janushan kuvattiin usein kaksikasvoisena, kasvot katsomassa eri suuntaan, toinen menneisyyteen, toinen tulevaisuuteen. Januksen oikeassa kädessä oli avain. Kaikki on niin arvoituksellista näin vuoden alussa. Kaikki on mahdollista ja kaikkeen pitää varautua.
Yksi vuosi on siis jälleen päätöksessään, vai onko niin että sen joutuu vain aloittamaan uudelleen, kaikki nähdään vielä kuvastimien kautta, lopullista varmuutta ei koskaan tule, mutta on olemassa varma lupaus, rauha vallitsee ihmisen ja Jumalan välillä, ylösnoussut on siitä varma merkki...
Mutta edelleen, pääsiäisuskonkin jälkeen ihminen kokee asiat kuten Saarnaajakin, jokin määrittelemätön toivo, hieman epätoivon sukuisella mausteella maustettu. Haaveet eivät aina kasva korkoa. Jos olet itsepäinen makselet haaveistasi kalliita lunnaita ja joudut maanpakolaiseksi omalla maallasi... Sitten pääset tuon Vanhan testamentin Saarnaajan jäljielle kysymään; mitä hyötyä on kaikesta työstä ja haaveiluistasi. Ja silti voi hän olla kaikista suurin realisti, kaikista totuudentajuisiin, ei murehtimalla ja kiirehtimällä, ei alistumisella mutta oloihinsa tyytymisellä, maan pinnalle pakotettuna mutta kuin siipiä vailla, aina valmiina käymään mahdottomaan kiinni, aina eläen kaiken mahdollisen ja mahdottoman välissä...
Ja vaikka kalleimmat toiveet särkyvätkin tänään, tai jopa usko kokee hetkeksi vararikon, aina on aika koota haaveet uudelleen toiveiksi, aina voi etsiä lapsenuskoa. Entistä toiveikkaampana, vahvempana uskossakin, epävarmuudesta voittoa kerta kerran jälkeen saavana, hetki hetkeltä usvaista kuvaa kirkastavana. Aina olemme matkalla uuteen maailmaan ja tänään aivan erityisesti matkalla uuteen vuoteen. Mutta vaikka kuinka olemme ihmeellisiä ja kallisarvoisia Luojamme käsissä tulee meidän muistaa rajallisuutemme.
Uusille asioille tulee määrähetkensä.
Se mikä kuolee,
on jotain muuta kuin se,
mikä saa haudan maassa ja tilastoissa
Henki palaa lähettäjänsä luo,
kaikki oli vain lainatavaraa
Kasvojemme takana tyhjyys
hetkien kyllästämä uurteiden naamio
Emme näe muuta kuin vuosia ja tunteita
joskus määrähetkiä
Vain ihminen voi kuolla,
mutta ainoastaan tyhjyys,
vain ikävystyneisyys, joka on surua,
puhuu tästä selkeästi
Haaveilija hakee suojaa sanoista,
mutta lopullinen ei ole sanoja...
ja vaikka niistä suojaa hetkeksi löytyisikin,
ovat nekin vain lainatavaraa...
Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut... Ja kaikkien määrähetkienkin jälkeen ei ihmisen ole helppo käsittää Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua, mutta alun ja lopun välistä ehkä kuitenkin suurella vaivalla muutaman määrähetken. Kun kaikki käydään läpi ei jää jäljelle muuta kuin Jumalan hyvyys ei muuta kuin se suuri ihmettelyn aihe jonka psalmin kahdeksan kirjoittaja kerran sanoiksi puki.
Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä, tänään auttaa Herra, sanoivat menneet sukupolvet ennen meitä. Näin saamme sanoa mekin taas uuden vuoden alkaessa. Raamatun ihmiset ilmaisivat saman ajatuksen sanoin: ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti” sekä: ”Minun Isäni tekee taukoamatta työtään, ja niin teen myös minä”. Eilinen, huominen ja tämäkin päivä ovat kaikki Herran päiviä. Jumala ei ole jättänyt maailmaa ja luomansa ihmistä oman onnensa nojaan. Hän tekee taukoamatta työtään sen puolesta, jakaa siunaustaan, lahjojaan ja tehtäviään joka päivä ja on lähettänyt oman ainokaisen Poikansa ihmiseksi tekemään työtä ihmisen ja koko luomakunnan pelastamiseksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten vapauteen ja iloon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti