Niin sitten suuri amerikkalainen päällikkö eksyi tänäiseen saarnaani josta julkaisen lähinnä eilen kirjoittamani uudisosan. Saarna lähti kasvamaan torstaisen hartauskirjoituksen ympärille. Saarnan kokonaisuudesaan jätän julkaisematta.
Päivän evankeliumi tuo mieleen yhden mielenkiintoisen muiston tämän saarna-miehen opiskeluvuosilta. Mainio luennoitsijamme oli tekevinään yhden uuden ja mielenkiintoisen havainnon tästä kyseisestä tekstistä. Juttu meni suurin piirtein näin. Simon Pietarilla oli anoppi, hyvänen aika! Mieshän oli siis naimisissa. Pitäneepä kertoa Teinoselle. Ja Teinosella tässä tarkoitettiin juuri Helsingin yliopiston Teologisen tiedekunnan dogmatiikan professoria, siis varsinaisen teologisen opin erikoistuntijaa. Miestä joka oli tutkinut paljon katolista kirkkoa ja eläkkeelle päästyään luopunut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirasta. Eikä siinä kaikki; hän oli myös liittynyt katolisen kirkon jäseneksi. Siis tämä Seppo Teinonen, joka tunnettiin myös maanmainiona silakkamiehenä. Hän kun oli mittavan kirjallisen tuotantonsa ja käännöstyönsä joukkoon mahduttanut myös teoksen “101 silakkaruokaa.”
No jotta edellistä ajatuksenjuoksua ymmärtäisi paremmin tietäköön sen, että katoliset papit eivät voi mennä naimisiin eivätkä muutenkaan ajatella kanssakäymistä naisen kanssa. Kontrastihan tässä tulee sen suhteen, että Simon Pietari, tuo vaimollinen ja anopillinen mies luetaan Rooman ensimmäiseksi piispaksi, siis ensimmäiseksi Paaviksi. Ja lisää kontrastia tulee juuri siitä että nykyään katoliset papit eivät voi olla naimisissa. No tässä on toisaalta yksi porsaanreikä. Katolisen kirkon kirkkolaissa näet sanotaan Paavin pätevyys-vaatimuksista, että Paavin tulee olla katolista uskoa tunnustava mies.
Tämä ajatuksenjuoksumme olkoot tänään pienenä lämmittely-puheena vielä suurempiin yhteyksiin. Me luterilaiset olemme nimittäin aika pieni vähemmistö kristityssä maailmassa mutta silti osa isompaa Kristuksen kirkkoa. Meidän on vielä kaiken lisäksi hyvä olla luterilaisia ja loppujen lopuksi aika harvoin käy niin, että joku meikäläinen kääntyy katoliseen uskoon.
Nykyajan opiskelijat ovat aivan eri valmuksilla varustettuja yliopistolaisia kuin esimerkiksi minä olin. Kansainvälisyys ja tunnustustenvälisyys ovat totetutnut tosiasia. Itse asiassa tuo äsken manituut Teinonen loi oman koulukuntansa, joukon katolisen kirkon tunnustuksesta kiinnostuneita teologeja. Hänen alulle laittamansa hapatus on tuonut paljon hyvää kirkkoomme mutta toisaalta jotkin asiat ovat voineet hämärtyäkin.
1900-luku oli kirkkojen kanssakäymisen kulta-aikaa, mutta nyt näyttää siltä että joitain taka-askelia on jo otettu. Se on hyvä jos on menty liian pitkälle ja yksipuolisesti jonkin ehdoilla. Mutta painotettakoon kuitenkin sitä, että joka ei osaa olla ylpeä omista taustoistaan ja omasta perinteestään, joka ei ylipäänsä sitä tunne, ei osaa niin helposti edes toista aidosti arvostaakaan. Koko länsimaisen elämänmuotomme taustalla on hyvin syvä kristillinen arvopohja.
Suuren amerikkalaisen päällikön puhe osoittaa meille sen millainen arvopohjamme on, miten hyvä se loppujen lopuksi on? Tietenkin, tämän viikon huumassa voisimme tietysti heyvin helposti luulla että tämä rojekti olisi jotenkin valmis... Siis että kaikki kansat olisi tehty Jeesuksen Kristuksen opstuslapsiksi. Ei, ehei! Se päivä ei ole vielä käsillä. Moni on samassa tilanteessa kuin etiopialainen hoviherra Apostolien tekojen kuvauksessa sen luvussa 8. Etiopialainen hoviherra on ollut pyhiinvaellusmatkalla Jeriksessä, siis Jerusalemissa, ja vaunuissaan hän lukee profeetta Jesajan kirjaa. Opetuslapsi Filippos tulee vaunujen lähelle ja kuulee kuinka tuo mahtava hoviherra toistelee Pyhän kirjan sanoja. Filippokksen sanat ovat viiltäneet monen sisintä ja sitä ne tulevat aina tekemään: ”Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?” Ja aivan samalla monelle joka puhuu voidaan aivan samalla muodoin sanoa: ”Sinä kyllä puhut, mutta mahdatko ymmärtää ja uskoa sanoihisi.
Mutta jos tässä kohdin tunnemmekin voimattomuutta jokin meitä parempi ja suurempi tahtoo tulla auttamaan meitä, tukemaan, lohduttamaan ja johtamaan. On jokin joka saa jatkamaan matkaa, jokin joka auttaa meitä kun haluamme hylätä armon, jokin joka tukee matkalla horjuvaa. On jokin joka tulee asumaan luoksesi ja tekemään yhdessä matkaa. On jokin joka tulee ja antaa elämällesi suunnan, on jokin joka antaa sinulle jotain sanottavaksi kun et siihen itse pysty. On jokin joka laittaa sinut tekemään jotain mihin et itse pysty ja mitä et itse halua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti