Olo on vähän kuin Juha Hirvellä Beijingin kissojen pienoiskiväärin täysotelun jälkeen. Kaikki laarinpohjat on koluttu viimeistä myöten. Tämä tuli mieleen kun etsin koneeni siskusista jotain käyttökelpoista sopivaa ja takoituksen-mukaista julkaistavaa kun jutunteko ei oikein luonnista. Sellaista ei oikein löytynyt ja kun muutamaan kruununjalkiveen ei vielä kosketa niin otetaan tämööinen saarnanhäntä… Ehkä se on jossain kohten postillaani jo jotenkin kierrätetty mutta olkoon.
Siis joskus oli puhe kirkon strategiasta “Läsnäolon kirkko 2010.“
Meillä kohta julkisuuteen tuleva Suomen kirkon tulevaisuuden visio nimeltä ”läsnäolon kirkko” puhuu seuraavin sanoin tulevaisuudesta: Vuoden 2010 kirkon tuntomerkki on, että siellä, missä sen ääni kuuluu, aavistetaan toisen maailman läsnäolo. Kirkko kuljettaa viestiä Jumalan maailmasta, jossa armottomuuden sijasta hallitsee armo ja jossa usko ja rakkaus jatkuvasti luovat uutta toivoa. Toisen maailman ääni on ennen muuta evankeliumin ääni. Toisin kuin tässä maailmassa, kaikki annetaan lahjaksi. Ihmisen ei tarvitse olla suoritustensa vanki. Kun tämä ääni vahvistuu, syntyy luottamusta, siviilirohkeutta ja toivoa paremmasta ja oikeudenmukaisemmasta maailmasta.
Kirkkohallitus ehdottaa, että edellä hahmoteltu visio kirkosta kiteytetään sanoihin läsnäolon kirkko. Sillä viitataan sekä Jumalan läsnäoloon kirkossa että kirkon läsnäoloon maailmassa. Kirkko on yhteisö, jonka Jumala on valinnut ollakseen läsnä inhimillisessä ja aineellisessa: julistetussa sanassa, kastevedessä, ehtoollisen leivässä ja viinissä, rakkauden teoissa. Kirkon perustehtävänä on olla itse läsnä ihmisen elämässä, kuolemassa, syntymässä, kasvussa, arjessa, ilossa ja kivussa.
Tässä olisi jäänyt kaipaamaan myös sanoja:, työssä ja levossa, tai paremminkin levossa ja työssä. Jos ottaisimme Jeesusta arvostelleiden aikalaisten sanat todesta, ja pyhästä jälleen tehtäisiin todellinen levähdyspäivä hankaloituisi moni asia. Heidän ankaran lepopäivävaatimuksensa taustalla oli tilanne, jossa kerran lepopäivän vietosta luopuminen olisi vienyt koko kansan tuhon partaalle, se olisi hävinnyt muiden kansojen joukkoon. Jeesusten aikalaisten vaatimusta on mahdoton toteuttaa, mutta vaatimus lepäämisestä ja levosta on edelleen voimassa. Eikä tekisi pahaa, jos niin moni kauppakaan ei olisi enää pyhänä auki.
Sanoin tänä vuonna eräällä rippikoulutunnilla, ehkä useammassakin rippikoulussa, seuraavan väitteen, sanat: ”Metelöitsijöiden käy huonosti!” Voisi vielä lisätä: sen joka ei lepää eikä pidä lepopäivää käy vielä huonommin!
Olemme hyvillä jäljillä kun vain muistamme sen, mistä oikea levollisuuden tunne voi virrata keskuuteemme: Kaikki mikä tarkoittaa ihmisen rauhoittumista maailman melun keskellä on säteilyä Jumalan suuresta suunnitelmasta, jota hänen Poikansa tuli toteuttamaan työtätekevien ja raskautettujen hyväksi. Mutta evankeliumi tähtää syvemmälle ihmisen yhteyteen Jumalan kanssa. Metelöitsijälle ja työnarkomaanille se on vähän vaikeampaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti