Ehkä 2000 merkittävin protestanttinen teologi, Paul Tillich, on kuvannut hyvin koskettavasti armoa ja sen vaikutusta näin: ”Armo kohtaa meidät, kun olemme suuressa tuskassa ja levottomuudessa.
Tliichin mukaan armo kohtaa meidät, kun kuljemme tyhjän tarkoituksettoman elämän pimeässä laaksossa. Se kohtaa meidät, kun tunnemme eron tavallista syvempänä, koska olemme loukanneet toista elämää, jota rakastimme tai josta olimme vieraantuneet. Se kohtaa meidät, kun inhomme omaa olemistamme, välinpitämättömyyttämme, heikkouttamme, vihamielisyyttämme, levottomuuttamme ja päämäärättö-myyttämme kohtaan on käynyt meille sietämättömäksi. Se kohtaa meidät, kun vuodesta toiseen kaipaamaamme elämän täydellisyys ei ilmesty, kun vanhat voimat hallitsevat meissä niin kuin jo kymmeniä vuosia, kun epätoivo tuhoaa kaiken ilon ja rohkeuden. Joskus tuollaisina hetkinä valo murtautuu aaltona pimeyteemme ja on kuin ääni sanoisi: Sinut hyväksytään. Kaikesta huolimatta sinut hyväksytään.
Niin! Yleensä armosta puhutaan vain huonoina aikoina. Samoin Raamatun pessimistisimmästä (Lue: realistisimmasta ja totuudenmukaisimmasta.) kirjasta kiinnostutaan laajasti ottaen vain suurina lamakausina. Saman armon alla kuitenkin eletään niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Armosta on myös sanottu että asiana ja käsitteenä se on epäoikeudenmukainen!; se olisi syyn ja seurauksen lain vastainen. Olisi siis väärin, että joku katuu kuin ristin ryöväri viime hetkellä, ja sitten kaikki tuleekin kuitatuksi sillä.
Armo ei kuitenkaan tee tyhjäksi syyn ja seurauksen lakia, vaikka näin joku viisastelisikin. Niin on että mitä ihminen kylvää, sitä hän niittääkin, ja tämä elämän laki on voimassa myös armon valtakunnassa. Tekoa ei saa tekemättömäksi vaikka saisikin kaiken anteeksi. Ristin ryövärikään ei saanut takaisin menetettyjä vuosiaan vaikka saikin anteeksi. Ja joskus elämä on niiden seurausten hyvittämistä ja korvaamista jotka on joskus aiheuttanut.
Tuleekin tässä lopuksi mieleen yksi varsin koskettava kohtaus taannoin tehdystä Gandhi-elokuvasta. Intian itsenäistymisen tiimellyksissä hindut ja muslimit teurastivat toisiaan varsin säälimättömästi. Kun pölyt olivat laskeutuneet tuli Gandhin luokse muuan hindumies kovissa omantunnontuskissaan; hän oli surmannut erään muslimiperheen isän. Hän halusi rauhan omalletunnolleen. Gandhi vastasi hänelle että hänen tulee adoptoida nuo perheenisää vaille jääneet lapset. Eikä tässä kaikki. Suuri sielu jatkoi vielä näin. ”Ja kasvata heidät muslimeiksi!” Mitä kylvää sitä niittää...
Niin! Yleensä armosta puhutaan vain huonoina aikoina. Samoin Raamatun pessimistisimmästä (Lue: realistisimmasta ja totuudenmukaisimmasta.) kirjasta kiinnostutaan laajasti ottaen vain suurina lamakausina. Saman armon alla kuitenkin eletään niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Armosta on myös sanottu että asiana ja käsitteenä se on epäoikeudenmukainen!; se olisi syyn ja seurauksen lain vastainen. Olisi siis väärin, että joku katuu kuin ristin ryöväri viime hetkellä, ja sitten kaikki tuleekin kuitatuksi sillä.
Armo ei kuitenkaan tee tyhjäksi syyn ja seurauksen lakia, vaikka näin joku viisastelisikin. Niin on että mitä ihminen kylvää, sitä hän niittääkin, ja tämä elämän laki on voimassa myös armon valtakunnassa. Tekoa ei saa tekemättömäksi vaikka saisikin kaiken anteeksi. Ristin ryövärikään ei saanut takaisin menetettyjä vuosiaan vaikka saikin anteeksi. Ja joskus elämä on niiden seurausten hyvittämistä ja korvaamista jotka on joskus aiheuttanut.
Tuleekin tässä lopuksi mieleen yksi varsin koskettava kohtaus taannoin tehdystä Gandhi-elokuvasta. Intian itsenäistymisen tiimellyksissä hindut ja muslimit teurastivat toisiaan varsin säälimättömästi. Kun pölyt olivat laskeutuneet tuli Gandhin luokse muuan hindumies kovissa omantunnontuskissaan; hän oli surmannut erään muslimiperheen isän. Hän halusi rauhan omalletunnolleen. Gandhi vastasi hänelle että hänen tulee adoptoida nuo perheenisää vaille jääneet lapset. Eikä tässä kaikki. Suuri sielu jatkoi vielä näin. ”Ja kasvata heidät muslimeiksi!” Mitä kylvää sitä niittää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti