Mielenkiintoinen ja surullinen päivä kaikkinensa. Myyrätuhot ovat sitten tosiasia omenapuutarhassa. Onneksi Rekord, Borgovskaja ja kolme päärynäpuuta pelastuivat. Rungot on tänään perusteellisesti suojattu ja kolme uutta tainta tilattu Hirvensalmelta. Turha uikuttaa! Harlamovskista ja Kääpiörunko-Åkerösta tulee sitten isompi puunalku joten vuonna 2011 ollaan samassa tilanteessa kuin nyt… Menneinä talvina on näet riittänyt pelkkä verkko jänöjussien varalta mutta nyt onkin vallan hirmuinen myyrävuosi. Siperia opettaa!!!
Virginalaisen taimet ovat hyvällä alulla kuten otsikkokuvasta näkyy ja ilmassa on suuria suunnitelmia. Kävin tänään Turun reissulla ostamassa siirtomaatavarakaupasta hieman ylellisyystarvikkeita. Omaatuntoa oli pakko venyttää kun ostin topan punaista Amforaa ja peltirasian Killarney Sweet-mikstuuraa. Mutta niillä pärjäilläänkin sitten lähemmäs työläisten suurta juhlaa eli vappua. Kustannukset päivää kohden ovat niinkin siedettävät kuin noin 55 senttiä. Piippukalusto, ne kaikki yhdekäsän, ovatkin sitten pääomista vapaat. Tarkoitus tässä onkin kasvattaa noin 20 puskaa virginialaista ja tavoitella piipputupakan ja sikareiden suhteen omavaraistaloutta vuonna 2010 syksyllä. Jos virginalainen kasvaa yhtä hyvin kuin Sunilan pappilassa vuonna 2002 niin kunnollisia tupakanlehtiä (Kooltaan noin 60x30 senttiä.) tullee noin 300 kappaletta. Niistä saa pari naulaa piipputupakkaa ja käärii ainakin noin 50 half coronaa kevyesti. Piipputupakan fermentointi on sitten oma lukunsa mutta aivan sekin on oppimisen rajoissa, samoin sikarin kääriminen. Eipä sitten enää tarvitse venyttää omaatuntoa. Ja jouluna 2010 voi antaa vaikkapa paikallisille demareille jouluyllärinä laatikollisen aitoja suomalaisia persu-sikaareja. Lupaan sitten olla laittamatta niiden sisään mitään paukkupommeja!
Mutta nyt niihin vuodatuksiin hieman väljän aaneljä-rajoittimen puitteissa.
Eilen oli Auran kunnanvaltuuston kokous. Kylällä oli liikkunut huhu siitä että valtuuston kokoukseen tuotaisiin peräti 17 valtuustoaloitetta. Yhtään ei ilmineeraantunut. Keskustelu valtuustossa oli asiallista ja kun ns. “uusilta päättäjiltä” perättiin visioita ja näkemyksiä niin keskustelu pysyi hyvin asiallisena eikä paikalla ollut Auranmaan viikkolehden päätoimittaja Asko Virtanen varmaankan saanut mitään skandaalinjuurta viikkolehden kirjoituksiin. Mutta jos jotain keskustelun tasosta sanoisi, myö persut pidettiin leipäkoneet kiinni ja haisteltiin ilimoo, niin sanottakoon vaikka seuraavaa:
Keskustelu oli kauttaaltaan kunnallipolittiista pikku-puhetta eli smool-toolkkia. Pikkupuheeksi sen tässä tilanteessa teki se, että kenenkään puheenvuorossa ei juuri osattu asettaa asioita hyvin laajoihin näkökulmiin vaikka lohtua pahaan taloustilanteeseen olisi saatu juuri näin. Poikkeuksen teki Kansallisen Kepuumuksen vanha konkari Hannele Tanner-Penttilä joka ainakin yritti tuoda laajempaa näkökulmaa asioihin puhuessaan tulevasta globaalista ruokapulasta ja väestön vanhenemisesta.
Homma on näet niin että näin kansallisellakin tasolla kuntien kate uhkaa jäädä noin miljardi euroa pakkasen puolelle tänä vuonna. Nyt tarvitaan maan hallituksen ja eduskunnan taholta kuntien pelastuspakettia. Valtuustossa kuulutettiin jopa erityistä taloustoimikuntaa pohtimaan vaikeaa tilannetta. Vastuu on nyt valtiolla joka on sälyttänyt kuntien vastuulle menneinä vuosina aivan liian paljon tehtäviä samaan aikaan kun se on kiristänyt rahahanoja. Ensi maanantain Auran kunnanhallituksen kokouksessa vaikeaa taloustilannetta pohditaan enemmän ja siellä meikäkin sitten avaa suunsa.
Homma on vain niin että kun suomalaisen päähän mahtuu yleisesti ottaen vain yksi asia kerrallaan niin nyt esim. Salon kunnassa nautitaan kuntaliitoksen hedelmistä ja paras-hanke-sopasta. Lakkautuspalkalla on kymmenkunta entistä kunnanjohtajaa jotka eivät edes tiedä mitä heidän tehtävänkuviinsa kuuluu. Niihin se holmöläläisraha (Asiasta käytetään niinkin hienoa nimitystä kuin porkkanaraha…) meni ja mm. kunnan työntekijöiden palkkojen harmonisoimiseen. Mutta eihän tätäkään väitettä vakavasti ota. Kaikkinensa kyse on järjettömästä hallinto-arkkitehtuurista…
Kaikki kytkeytyy globaaliin kriisiin ja tehtyihin virheisiin. Ja kaiken pohjimmaisella taustalla on ihmislasten kauhea meno joka on jatkunut ja jota edelleen yritetään jatkaa… Tämä länsimainen elämäntapa ei yksinkertaisesti ole enää mahdollista ja tähän ongelmaan on vain kaksi ratkaisua ja jompi kumpi niistä on pakollinen:
a) Totaalinen ihmiskunnan elämäntapojen muutos. Elintasoa on pudotettava neljäsosaan siitä mitä se nyt on. Hyvästi teollisesti valmistetut savukkeet sun muut! Totta ja kyllä maar ja periskeles päälle!
b) Pienempi ihmiskunta jonka koko on noin 650 miljoonaa ihmistä. Jos vaihtoehto a ei toteudu niin “Mother Mary” (Tällä viittaan Beatles-kappaleen “Let it be” sanoitukseen joka on pohjimmiltaan mystisempi ja luontomysteerisempi kuin moni uskookaan) kyllä hoitaa homman puolestamme. Vaihtoehto on totta viimeistään vuonna 2400 ellei Jääkausi tai Jeesus tule aikaisemmin…
Tietysti katseita luodaan suuren mustan päällikön ja pohjimmiltaan hyvän miehen eli Barack Obaman suuntaan. Toivoa on ja mies on tehnyt aivan oikein kasatessaan taloustiimiinsä kovan luokan taloustieteilijöitä ja peliteorian asiantuntijoita. Obamassa nähdään jopa uusi Franklin D. Rosenfeldt (Nimi Rosenfeldt viittaa tässä mainion satiirikon Kurt Vonnegutin romaanin “Äiti Yö semanttiseen maailmaan.). Obaman tulisi pikemminkin ottaa esikuvakseen Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen ehkä “hyveellisin ja roomalaisin” presidentti Grover Cleveland. Clevelandin tyyppistä sheriffiä tarvittaisiin jotta Jenkkilä ottaisi paikkansa toivon ja vapauden tyyssijana. Jos Cleveland olisi nyt Jenkkilän pressana niin olisi ainakin toivoa siitä että sellaiset amerikkalaiset terroristijärjestöt kuin Microsoft, Monsanto ja Jenkkilän lääketeollisuus pantaisiin kuriin. Näiden organisaatioiden rinnalla pikkuinen Al-Quaida & Osama Bin Laden on varsinainen hyväntekeväisyysjärjestö.
Uusi kasvukausi saataneen liikkeelle vihreän teollisuuden ja tialpäisen hvahtumisen myötä mutta kuinka kauan siihen tarvitaan aikaa? Meillä päin Lapissa tällaisen mysteerin äärellä sanottaisiin: “Piru tietää vaan ei sano.” No; sama kyllä sanotaan usein pienempienkin ja vähäpätöisempien asioiden yhteydessä.
Sitten olen keksinyt sellaisille blogeille joissa ei ole kommentointimahdollisuutta mielestäni hyvin osuvan nimikkeen: MONOBLOGI. Heh, heh… ÄHI-ÄHI ja HEKO-HEKO HONK-HONK ja muuta suomalaista sotilasnaurua päälle…
Sitten vielä tunnustan yhden synnin! Turun-reissullani ostin myöskin AARRE-nimisen lehden joka listaa otsikko-logon yläpuolelle attribuutit “Metsä – Luonto – Juuret – Koti - Ruoka – Hyvinvointi – Oma talous. Kannessa irvistelee Lounais-Suomalainen murre-tulkku Heli Laaksonen. Heli on ihan Jees ja tekee performanssiaan ihan sydämellä ja aidosti vaikkei mikään nobel-tason runoilija olekaan. Onpa hän peräti levittänyt elämäniloa ympäri maata ja on käsittäkseni myös jonkin sortin kohtuullisten elämäntapojen apostoli. Lehdessä on myös pitkä juttu Pentti Linkolasta ja hän puhuun pikaselauksen perusteella asiasta josta puhuin jo muutama viikko sitten: “Ei saa ottaa metsän eläimiltä puita.” Vaikea yhtälö tämäkin jos mielmeinataan saada uutta kasvua ja sitä vihreää teollisuutta. Että edessä on kuitenkin luku-nautinto ennen koisintaa…
Lähden nyt kuulostelemaan kissan kuulumisia ulos. Saatanpa tarjota kaverille teollista kissanruokaa ja laktoositonta ruoka-skermaa jahka sisään tulee... KOETA TÄSSÄ NYT RAUHOITTUA JA NUKKUA….
Mutta eniwei… Oishan tässä voinut käyvvä pahemminkin…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti