keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Ihan tavallisen keskiviikon mietteitä 18.03 suurten kysmysten mmix-vuonna.


pastedGraphic.png


Juttu Pena Linkolasta eilen mainitsemassani lehdessä oli ihan jees vaikka ei siinä oikeastaan mitään niin ihmeellistä ollutkaan. 



Nyt on sitten myöskin selvä se, mikä LUONNONPERINTÖSÄÄTIÖ oikein on. Linkola on tuon säätiön perustaja ja suurlahjoittaja. Mies on lahjoittanut kaikki perintörahansa ja kirjoista saadut tekijänpalkkiot ja kirjastokorvaukset jotta voitaisiin ostaa metsää, ja nimenomaan aiota ja oikeaa metsää, jotta eläimillä olisi puita ja muuta ja ihmisillekin marjoja ja nautintamahdollisuuksia. 



Linkola on nyt 75 vuotias ja olkoon hänellä vielä monta vuotta ja löytäköön moni hänen opetuksensa ja ajatuksensa. Mies ei ole loppujen lopuksi niin vaarallinen kuin väitetään ja hän tunnustaa itsekin ettei ole mitenkään “linkolalainen.” Sanon rehellisesti että olen itse paljon vaarallisempi ihminen kuin Pentti Linkola. Eilenkin tuli nimittäin ostettua tyhjänpäiväsiä siirtomaatavarakaupan tuotteita ja huristeltua noin 10 km turhanpäiväistä ykstyisautokyytiä…



Postikin tuli ja vielä ei tullut komennusta ns. makkaratehtaalle. Jotenka sitä voi vaikka suunnitella päivän tekemisiä. Tarkoitushan on lämittää sauna ja päästä saunomaankin jo noin klo 15.30. Sitten voikin miettiä tulevia pula-ajan olympiakisoja eli XXX Olympiadin kisoja Londoniumissa vuonna 2012. Meinaan että oikein klo viiden teen merkeissä. Kunnon gentlemanninhan tulee nimittäin käydä kylvyssä ennen klo viiden teetä. No… gentlemanni en kyllä ole mutta tee ja kylpy liikkuvat kyllä ns. ihmisoikeuksien rajoissa… Pitäisi vähän orientoitua jousiammuntaankin koska joukko nuoria odottelee kuumeisesti koska päästään aloittelemaan. Ja olympiahenkihän palvelee taas moisen projektin aloittamista kummasti…



Postista tuli myös uusi TIME-lehti, tuo Jenkkilän sotsiaalidemokraattien propagandalehti. Täytyy tutkistella tarkemmin kuin tavallisesti. Kyseessä on vuotuinen spesiaali-numero. Lehden kannessa komeilee aivan tutunnäköinen asia, nimittäin kotoinen maapalleroisemme ja kansi lupaa että numerossa käsitellään kymmentä asiaa jotka voisivat muuttaa maailmaa juuri nyt. Lehti luetaan päivän mittan hitaasti tuumaille ja otetaan oikein savolainen naatiskeluaspekti. Tuo savolainen naatiskelu-aspekti on tosin aika vaarallinen sillänäes joskus voi käydä niinkin että lehti jää kokonaan lukemati… Sitten ei auta muu kuin että toivoo jotenkin pääsevänsä osalliseksi morfisesta kentästä...



Mutta konsanaan yhtä mieluinen postintuoma oli tänään siemenlähetys Närpiöstä. Siellä toimii näet Suomen paras siemenliike Exotic Garden. Omistajat ovat suomenruotsalaisia ja asioinit ko. lafkan kanssa käy puhelimitse parhaiten ruotsiksi. Ihan kivaa porukkaa ja asiantuntevaa sakkia ovat. Että suorastaa GUL ja JÄTTEBRAA… Hinatkin inhimillisimmissä mitoissa kuin esim Turkulaisessa HELLE-liikkeessä Puutorin kupeessa. Posti toi seuraavat: Puutarhaahomansikka yellow wonder, Spaghetti-kurpitsa, Parsa Mary Washington, Vesimeloni “Sweet Siberian,” Siemenkurpitsa “Nakenfrö”, ja Havannapippuri eli “Habanero-Chili.” Lisäksi nuo mainiot närppesläiset ruotsinrääkät olivat pistäneet Indylle ylläripussina nimikkeen “CONVOVULVUS tricolor”. Kyseessä on yksivuotinen kesäkukka nimeltääm “Kirjokierto.” Täytyypä lähteä vähän mietiskelemään tulevia kasvimaita sun muita. Jospa tänä vuonna saisi hyötypuutarhan jälleen sellaiseen kuntoon että sitä voisi vieraillekin esitellä. Viime vuonna ei ies saaanut porkkanaa maahan… Se oli surkeuksien surkeus… Edessä on taas mm. veikeä näytelmä kun kissa-kehveli yrittää “hedelmöittää porkkanapenkin.”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti