Suomalaisen politiikan kliininen päätepiste saavutettiin, kun Timo Soini soluttautui Keskustan puoluekokoukseen Tampereella kesäkuussa 2026. Ilmiö on niin hämmentävä, että kannatuslukujen sijaan sitä on tarkasteltava ICD-tautiluokitusta parodioiden. Ja muistakaamme vanha sanonta: ei niin paljon pilaa, ettei totta toinen puoli.
Kyseessähän näyttäisi olevan aivan ilmiselvästi diagnoosikoodi PRMS-II eli Post-Rupture Martyrdom Syndrome – The Prodigal Son Protocol (murtuman jälkeinen marttyyrisyndrooma – tuhlaajapoika-protokolla). Tämä kroonisen populismin terminaalivaihe määritellään tilaksi, jossa poliittinen toimija kokee vastustamatonta vetoa palata rengiksi juuri sille vihatulle naapuritilalle, jota vastaan se on koko tietoisen elämänsä taistellut ja jota se on aina pilkannut.
Historiallisessa jatkumossa perisyntinä oli se, että Soini rakensi koko uransa Suomen Maaseudun Puolueen raunioille Keskustan iltalypsyjä armottomasti vihaten, kunnes vuonna 2017 suoritetun kvanttihypyn ja puhdistautumisriitin myötä puolueen radikaalein siipi jätettiin halla-aholaisille tulille perustajan itsensä noustessa ulkoasiainministeriksi. Nyt tämä sama mies kävelee Keskustan puoluekokouksen käytävillä itsevarmana, flirttailee puolueen jäsenkirjalla ja pohtii paluuta naapuritilan tallille. Hän on kuin suomenhevonen, joka on potkinut kaikki kotitilan aidat pirstaleiksi ja juossut villinä maailmalla, mutta haluaa nyt palata syömään samaa apilaa, jota se nuorena piti myrkyllisenä.
Vastaus kysymykseen Keskustan valinnasta löytyy Soinin omasta lempitieteestä eli katekismuksesta sekoitettuna suomalaiseen ravitieteeseen. Tämän mukaan Soini ei etsi jo kertaalleen saavuttamaansa ja menettämäänsä poliittista valtaa, vaan hän etsii poliittista synninpäästöä. Synnit saadaan anteeksi vain nöyrtymisen ja julkisen katumusharjoituksen kautta.
Kutsuttuaan keskustalaisia vuosikymmenten ajan ties millä nimillä, paluu Keskustaan on eräänlainen tuhlaajapoika-protokollan mukainen nöyryytys. Nyt kuitenkin entinen kuningas ilmoittautuu rengiksi naapurin taloon. Tämän siirron takana toimii salainen lehmänkauppa-algoritmi. Parhaillaan identiteettiään ja kadonnutta kannatustaan Uudellamaalla etsivä Keskusta kärsii kroonisesta retorisesta verihukasta. Kansa kaipaa verta ja sirkushuveja. Soini tarjoaa puolueelle kieltä, joka iskee suomalaisen perusmiehen tajuntaan. Vastineena hän saa puolueen virallisen suojan.
Tässä kohtaa asettuu se kaikkein tärkein kysymys siitä, miten paljon sisäistä ristiriitaa suomalainen yhteiskuntajärjestelmä pystyy absorboimaan ilman järjestelmävirhettä. Immunologista järjestelmää testaamaan ryhtyivät Keskustanuoret ja Keskustaopiskelijat. Nuoriso huusi moraalista närkästystä ihmetellen, miten mies, joka rakensi uransa heidän tuhoamiselleen, voisi nyt olla heidän ehdokkaansa.
Reaktio todistaa Soinin kokeen onnistuneen täydellisesti, sillä hän ei mennyt Tampereelle pyytämään lupaa, vaan mittaamaan puolueen sisäistä allergiareaktiota. Kun keskustanuoret huutavat punaisina, Soini istuu katsomossa leveästi hymyillen ja merkitsee blogiinsa reaktion olleen optimaalinen puoluekoneiston immuniteetin ollessa heikko. Jos Soini päätyy Kepun listalle, se on lopullinen todiste politiikan muuttumisesta puhtaaksi teatteriksi, jossa esiintyjät vaihtavat asuja lennosta kesken näytöksen katsojan jäädessä pitelemään kädessään tyhjää pääsylippua.
Viimeistään nyt politiikka on menettänyt asiasisältönsä ja muuttunut absurdiksi sosiologiseksi laboratorioksi, jossa yleisöä siedätetään sietämään mahdotonta. Tiedon ja fiktion rajan ollessa solmussa jäämme odottamaan elonkorjuuta ja jos kohta kekriäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti