Urheilumaailma tuntee lukuisia tarinoita dynastiosta, jotka murenevat ajan mittaan. Sopimukset umpeutuvat, tähdet ikääntyvät ja menestysikkunat sulkeutuvat luonnollisen kiertokulun seurauksena. Colorado Avalanchen kohdalla kyse ei kuitenkaan ole luonnollisesta poistumasta tai hallitusta sukupolven-vaihdoksesta. Se, mitä Denverissä parhaillaan todistetaan, on urheilullinen, taloudellinen ja henkinen katastrofi – täydellinen roskispalo (dumpster fire) , jonka sytyttäjänä ja bensanvalajana toimii organisaation oma supertähti ja jonka liekit loistavat niin kirkkaina, että jääkiekon jumalatkin ovat kääntäneet katseensa pois.
Vielä vuonna 2022 Colorado juhli Stanley Cupin mestaruutta, ja joukkueen tulevaisuus näytti loistavalta. Se oli modernin, nopean ja taitavan jääkiekon perikuva. Mutta mestaruuden huumassa organisaatio teki kohtalokkaan virheen: se antoi seuran avaimet ja täydellisen vallan Nathan MacKinnonille. Samalla kylvettiin ne siemenet, jotka ovat johtaneet nykyiseen tilaan, missä menestysikkuna on paiskautunut kiinni ja joukkue matkaa vääjäämättä kohti NHL:n pohjasakkaa.
Viimeisin ja rajuin isku koettiin pudotuspeleissä, kun Vegas Golden Knights pyyhkäisi Avalanchen puhtaasti otteluvoitoin 4–0 ulos konferenssifinaaleista. Runkosarjan dominon ja Presidents’ Trophyn voittamisen jälkeen kausi päättyi täydelliseen nöyryytykseen ja pelilliseen sulamiseen, joka repi organisaation sisäiset haavat julkisesti auki.
Egokratia ja pukukopin ruokavaliopoliisi
Nathan MacKinnon on kiistatta yksi sukupolvensa lahjakkaimmista jääkiekkoilijoista. Hänen pelillinen neronlautensa, räjähdysmäinen luistelunsa ja tahtotilansa jäällä ovat vertaansa vailla. Mutta urheiluhistoria on osoittanut, että pelkkä lahjakkuus ei riitä, jos sen rinnalla kasvaa ego, joka täyttää koko organisaation ja tukahduttaa kaiken muun alleen. MacKinnonin johtamistyyli ei perustu inspiroimiseen tai esimerkillä vetämiseen, vaan pelkoon, ahdistukseen ja diktatuuriin.
Julkisuuteen vuotaneet, ja sittemmin täydeksi todellisuudeksi vahvistuneet tiedot MacKinnonin harjoitus- ja ravitsemusfanaattisuudesta kertovat miehestä, joka on ottanut organisaatiossa suuremman roolin kuin päävalmentaja tai toimitusjohtaja. Kun supertähteä ei pidättele mikään, hän alkaa määrätä siitä, mitä pelaajat saavat syödä, miten heidän tulee elää ja miten vapaa-aikansa viettää. Pukukopista on poistettu kaikki inhimillisyys; limsat, herkut ja "väärät" hiilihydraatit on bannattu, ja joukkuekaverit joutuvat elämään jatkuvassa pelossa siitä, milloin kapellimestarin raivo kohdistuu heihin. Kyseessä on poikkeuksellinen amatööri- tai joukkueurheilussa nähty ego, joka on kasvanut suuremmaksi kuin itse seura.
Tällainen armeijamainen ja säälimätön kulttuuri voidaan sietää niin kauan kuin joukkue voittaa. Mestaruusvuonna se kuitattiin "voittajan luonteena". Mutta kun pelillinen menestys tyssää katastrofaaliseen 4–0-romahdukseen Vegasia vastaan, tämä sama kulttuuri muuttuu myrkylliseksi ankoksi. MacKinnon, joka itse vaelsi Vegas-sarjan varjojen mailla tehoitta ja puolikuntoisena kärsien loukkaantumisista, ei kyennyt itsekritiikkiin, vaan raivo kohdistui kaikkeen muuhun. Kun supertähteä ei laiteta kuriin, valmentajan auktoriteetti murenee. Jared Bednarilta puuttui kanttia penkittää puolikuntoista tähtijoukkueen kapellimestaria, jolla ei ole enää mitään työkaluja laittaa riehunutta ykköstähteään ruotuun. Seurajohto ja presidentti Joe Sakic katsovat tilannetta hampaattomina vierestä, sillä kukaan ei pysty haastamaan MacKinnonia.
Vetovoiman kuolema ja vapaiden agenttien pako
Tämä henkinen ansa johtaa suoraan Coloradon toiseen suureen ongelmaan: vetovoiman täydelliseen kuolemaan vapailla markkinoilla. NHL on pienten piirien liiga, missä pelaajat puhuvat keskenään. Tieto Denverin pukukopin tulehtuneesta ilmapiiristä ja MacKinnonin raivokohtauksista on kaikkien tiedossa.
Kun suomalaistähti Mikko Rantanen kaupattiin tammikuussa 2025 Carolinaan – ja hän myöhemmin solmi jättisopimuksen Dallas Starsin kanssa– kyse ei ollut pelkästään rahasta. Se oli selkeä signaali siitä, että pitkäaikainen luottopelaajakin sai tarpeekseen tästä ilmapiiristä. Rantasen lähtö repi Coloradon hyökkäyksestä sydämen irti, ja tilalle on ollut mahdotonta saada itseään kunnioittavia, korkean profiilin vapaata agentteja (UFA).
Kuka huippupelaaja haluaisi vapaaehtoisesti siirtyä organisaatioon, jossa joutuu elämään ravitsemuspoliisin valvovan silmän alla ja ottamaan vastaan huutokonsert-teja pelaajalta, jonka oma ego on sokeuttanut hänet joukkuepelille? Colorado Avalanche on ajautunut tilanteeseen, jossa se joutuu ylipalkkaamaan keskinkertaisia veteraaneja, jotka suostuvat tulemaan Denveriin vain rahan takia. Tämä taas tuhoaa joukkueen palkkarakenteen lopullisesti.
Palkkakattohelvetti ja Cale Makarin hiljainen lähtölaskenta
Tulevaisuuden synkin pilvi kantaa kuitenkin nimeä Cale Makar. Maailman parhaaksi puolustajaksi tituleerattu Makar pelaa nykyisen sopimuksensa viimeistä kautta (9 miljoonaa dollaria kaudessa). Hänen leirinsä tiedostaa NHL:n nousevan palkkakaton ja Makarin ainutlaatuisen arvon. Huhut jopa 18 miljoonan dollarin vuosipalkka-vaatimuksesta eivät ole tuulesta temmattuja, mutta ne ovat Coloradolle taloudellinen kuolemantuomio.
Jos Colorado suostuu Makarin vaatimukseen, pelkästään MacKinnon (12,6 miljoonaa) ja Makar (18 miljoonaa) syövät yli 30 miljoonaa dollaria palkkakatosta. Kun tähän lisätään muiden runkopelaajien sopimukset, neljän tasaisen ja kilpailukykyisen ketjun rakentaminen muuttuu matemaattisesti mahdottomaksi. Mutta tilanteen todellinen tragedia on se, että Makar tuskin edes viihtyy tai haluaa jäädä Denveriin.
Makar on älykäs pelaaja, joka näkee laivan uppoavan. Ainoa syy hänen viihtymiseensä on se, että hän tietää olevansa niin hyvä pelaaja, että hänellä on varaa odottaa vielä se yksi vuosi ja sitten testata todellinen arvonsa vapailla markkinoilla. Hän katsoo seuran sisäistä hajoamista ja voi kävellä ensi kesänä rajoittamattomana vapaana agenttina (UFA) ulos ovesta ilman, että Colorado saa hänestä vaihdossa yhtäkään varausvuoroa tai pelaajaa. Jokainen NHL-seura on valmis tyhjentämään pöytänsä saadakseen Makarin. Hän voi valita joukkueen, jossa on terve pukukoppikulttuuri, moderni johtajuus ja aito mahdollisuus voittaa – asioita, joita Coloradolla ei ole enää tarjota. Homma huipentuu siihen, että MacKinnon jää joukkueeseen yksin vanhentuvien pelaajien kanssa.
Tulleisuus on myyty: Varausvuorojen puute estää uudistumisen
Kun organisaatiolta puuttuu vetovoima vapaiden agenttien silmissä ja nykyiset tähdet ovat joko lähteneet tai lähtemässä, katseet kääntyisivät normaalisti nuoriin lupauksiin ja varausvuoroihin. Mutta Colorado Avalanche myi tulevaisuutensa menestyksen alttarille. Vuosien 2026, 2027 ja 2028 ensimmäisen kierroksen varausvuorot on liikuteltu muihin seuroihin aikaisempien vuosien paniikkihankinnoissa. Tänä vuonna, ensi vuonna ja vuonna 2028 Coloradolla on käytössään vain kaksi yhdeksästä ylimmästä varausvuorostaan. Ensi vuonnakin tarjolla on vain toisen kierroksen vuoro.
Tämä tarkoittaa sitä, että Avalanchen tyhjästä organisaatioputkesta ei ole nousemassa halpoja ja laadukkaita nuoria pelaajia tulokassopimuksilla täyttämään Rantasen ja mahdollisesti Makarin jättämiä aukkoja. Seura ei pysty uudistumaan hankkimalla loistavia lupauksia. Se on rakenteellisessa kierteessä, josta ei ole ulospääsyä. Runko-osaston takana oleva syvyys (depth) on jo romahtanut, mikä näkyi karulla tavalla pudotuspeleissä.
Edessä on vääjäämätön paluu lähtöpisteeseen – siihen samaan tilanteeseen, jossa Avalanche oli silloin, kun Nathan MacKinnon varattiin liigaan vuonna 2013. Joukkue tulee olemaan yksi NHL:n huonoimmista. Vuosina 2029, 2030 ja 2031 Colorado saattaa jälleen saada korkeita varausvuoroja sarjan pohjalta, mutta silloin MacKinnon on jo ikääntyvä, yksinäinen ja sopimuksensa vankina oleva veteraani, jonka parhaat pelivuodet ovat takana. Mestaruusikkuna on silloin pysyvästi ja lopullisesti kiinni.
Täydellinen siirtopykälä (NMC) – Umpikujan viimeinen naula
Kaikkein lohduttomin ja perinpohjaisin ongelma tässä Coloradon katastrofissa on se, että tilannetta on juridisesti ja käytännössä täysin mahdotonta ratkaista kauppaamalla ongelman ydin pois. Kun MacKinnon allekirjoitti pitkän sopimuksensa, se sidottiin täydelliseen siirron estävään pykälään (NMC, No-Move Clause). Tämä pykälä tarkoittaa, että MacKinnonia on täysin mahdotonta kaupata muualle ilman hänen omaa suostumustaan.
MacKinnon omistaa kaikki kortit. Miksi ihmeessä hän suostuisi lähtemään omasta valtakunnastaan, missä hän saa toimia vapaana diktaattorina ilman, että seurajohto uskaltaa asettaa hänelle rajoja? Toisessa organisaatiossa hän joutuisi sopeutumaan valmiiseen kurinalaisuuteen, eikä mikään muu NHL-seura sallisi pelaajan ottavan valmentajan tai ravitsemusterapeutin roolia haltuunsa. Lisäksi hänen 12,6 miljoonan dollarin vuosipalkkansa on sellainen taloudellinen järkäle, että sen mahduttaminen minkään muun seuran palkkakattoon vaatisi massiivisia operaatioita. Colorado Avalanche on oman sopimuspolitiikkansa vanki aina vuoteen 2031 saakka jolloin MacKinnonin sopimus päättyy.
Seurajohdon hampaattomuus ja myrskyisä tulevaisuus
Miksi tähän on tultu? Koska seuran presidentti Joe Sakic ja toimitusjohtaja Chris MacFarland loivat hirviön, jota he eivät enää kykene hallitsemaan. He uskoivat, että mestaruus oikeuttaa kaiken ja että MacKinnonin fanaattisuus on organisaation suurin voimavara. He antoivat yhdelle miehelle liikaa valtaa, ja nyt he istuvat hampaattomina katsomossa, kun tuo sama mies polttaa koko korttitalon maantasalle.
Jääkiekon jumalat ovat kääntäneet selkänsä Colorado Avalanchelle. Tuleva kesä ja syksy tulevat olemaan Denverissä pelkkää myrskyä ja selviytymistaistelua. Syksyn harjoitusleiristä on tulossa pelon ja raivon värittämä näytelmä, jossa MacKinnonin turhautuminen ja repivä vaatimustaso saavuttavat epätoivoiset mittasuhteet ilman Rantasen tasoisia tutkapareja.
Päävalmentaja Jared Bednar tulee todennäköisesti kantamaan syyn ja saamaan potkut pelkkänä syntipukkina, vaikka todellinen ongelma istuu koskemattomana pukukopin puolella siirtopykälänsä suojassa. Tilalle spekuloidaan uusia nimiä, kuten yliopistosarjassa menestynyttä David Carlea tai NHL-historian tunnettuja kurinpitäjiä kuten John Tortorellaa tai Craig Berubea, mutta kenenkään valmentajan on mahdotonta voittaa sotaa MacKinnonia vastaan ilman seurajohdon täyttä tukea. Colorado Avalanche on matkalla kohti täydellistä urheilullista ja henkistä konkurssia. Korttitalo on lukittu sisältäpäin, ja ainoa vaihtoehto on todellakin antaa sen palaa poroksi. Let it burn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti